suvaitsevaisuus

elämme suvaitsevassa maailmassa
täällä suvaitaan kaikki


lukuunottamatta erilaisuutta
8392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

no sittenpä se lieneekin antiikkia.

Äänestä

se hienoa kun voi oikein raamatun avulla olla suvaitsematon ja haukkua, solvata ja kiusata esim. homoja jne. Kyllä uskonto on ihana asia!

Äänestä
  • they took first blood.-

    Äänestä

suvaitsemattomuutta.

Äänestä

Suvaitsevaisuus ei muuta kuoleman jälkeistä osoitetta mitenkään. Uskovat vain ilmoittavat että epäuskoisen matka päätyy helvettiin. Vaikka uskovat eivä hiiskuisi asiasta sanaakaan, se ei muuttaisi päämäärää mitenkään. Sensijaa kun parannusta saarnataan, aina jou voi herätä epäuskon unesta ja pelastua.

Yksikin pelastettu on arvokkaampi kuin 10000oooo helvettiin kadotettua epäuskoista, joiden synneistä on kuitenkin Jeesuksen veren hinta maksettu.

Äänestä

Joka ei Kristuksen lahjaksi tarjoamaa vanhurskautta uskolla omista täällä, hänellä on osoite ihan selvä, se on helvetti ja se tuli ei sammu koskaan, siksi sitä kannattaisi kuitenkin valintojaan miettiä.

Matt. 25:41   Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
Matt. 25:42   Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
Matt. 25:43   minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
Matt. 25:44   Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
Matt. 25:45   Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.'
Matt. 25:46   Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

Äänestä
  • "te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä"

    -- Tuohan tarkoittaa sitä, että se on tarkoitettu vain paholaiselle, ei ihmiselle.

    Äänestä

  • .,. kirjoitti:

    "te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä"

    -- Tuohan tarkoittaa sitä, että se on tarkoitettu vain paholaiselle, ei ihmiselle.

    Koetappa miettiä, ketä ovat ne Raamatun mainitsemat perkeleen enkelit?? Voin kertoa, että ne ovat just ne IHMISET jotka synnissä kuolevat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aija kirjoitti:

elämme suvaitsevassa maailmassa
täällä suvaitaan kaikki


lukuunottamatta erilaisuutta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu