Petturit & pelkurit

Tämä taitaa olla maanpettureiden ja pelkurien kokoontumispaikka? Niiden, jotka eivät ole valmiita puolustamaan muun muassa lapsia vihollisen murhilta.

Sivariutta kuulee usein perusteltavan eettisillä syillä. Mutta kun lukee RauhanPuolestan tai DarkFearin sepustuksia, näkee, että syy heidän sivariudelle on pikemminkin viha Suomea ja suomalaisia kohtaan ja post-teinimäinen angsti, jossa he haluavat osoittaa olevansa kapinallisia heidän vanhempiensa maailmalle?. Pelkuruuskin voi olla taustalla.

Onko etiikka siis vain tekosyy monelle sivarille ja totaalille?
233622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

"Niiden, jotka eivät ole valmiita puolustamaan muun muassa lapsia vihollisen murhilta."

Tämän perusteella kaikkien pitäisi kouluttautua poliiseiksi. Miksi suomessa ei ole pakollista poliisikoulutusta kaikille miehille?

Ja nyt tässä copypastean oman kirjoitukseni tuolta aiempaa tähän, se varmaan vastaa moniin kysymyksiisi.

En tosiaan itsekkään hyväksy kaikkea RauhanPuolesta -nimimerkillä kirjoittavan henkilön mielipiteitä, mutta ajattelin kirjata muutamista asioista vähän omia mielipiteitä.

"Eipä tee Suomi tuollaista. [orjatyövoima, mielipidevangit]"

Periaatteessa sen voisi ajatella tekevän. Orjatyövoima tulee siitä, että on pakko tehdä lähes palkatta 13 kk töitä, tai sitten 6-12 kk metsässä hyppelyä. Jos ei näihin suostu, niin joutuu vankilaan, ja mm. Amnesty lukee nämä vangit mielipidevangeiksi. Ja kaikenlisäksi tähän liittyvä epätasa-arvo: esim. naiset, ahvenanmaalaiset ja jehovan todistajat ovat kokonaan vapautettu moisista puuhista.

"On luonnollista, että maan kansalaiset ovat valmiita puolustamaan maata, jossa asuvat sekä muiden kansalaisten henkiä ja oikeuksia."

Puolustamaan, kyllä ehkä, mutta kuolemaan? Tässä maailmassa ei ole yhtään henkilöä jonka puolesta olisin valmis kuolemaan. Onhan se hienoa puhua puolustamisesta, mutta en minä, eikä moni muukaan nykypäivänä, ole valmis pistämään henkeään alttiiksi tämän maan puolesta.

"Useimmissa maailman maissa on asevelvollisuus."

Ei yleistä asevelvollisuutta, kuten täällä. Tai en tiedä jos laskuihin haetaan jotkut afrikan maat, joissa on sota tai eletään jatkuvassa sodan uhassa. Esim. Euroopan maista taitaa joku valko-venäjä ja kreikka olla vielä sellasia maita, joissa yleinen asevelvollisuus on, tai josta ei olla luopumassa lähivuosina.

Niin ja loppuun vielä: oletko kenties miettinyt koskaan että yleisen asevelvollisuuden poistolla voisi olla paljon hyviä puolia yhteiskunnalle?
Ja että reservin määrä pysyisi huomattavan suurena vielä vuosia?
Ja vapaaehtoisena asepalveluksen kävisi kuitenkin vielä merkittävä osa suomalaisista, koska täällä on tunnetusti maanpuolustustahto korkealla?
Ja että sota on todella todella epätodennäköinen vaihtoehto seuraavina vuosikymmeninä?
Ja miksi sivariaika on kuukauden pidempi kuin pisin asepalvelusaika?
Kuinka paljon yksilönvapaus merkitsee?

Nämä ovat niitä asioita, joita usea sivari ja asevelvollisuutta vastustava miettii. Ei kannata ottaa liian vakavasti näitä RauhanPuolesta ja DarkFearia, jotka ovat ääripään tapauksia ja ärsyttävät kaiken lisäksi myös "omiaan".

Äänestä
  • "Tässä maailmassa ei ole yhtään henkilöä jonka puolesta olisin valmis kuolemaan"

    Minä en nyt ehkä olisi omalta osaltani noin varma, mutta kun sukulaisista 90% on joko kusipäitä tai välinpitämättömiä ja lähisukulaiset ilman muutamaa poikkeusta täysiä kusipäitä, niin tosiaan, ei tee mieli alkaa puolustaa tuntemattomia henkilöitä oman henkensä kaupalla.

    Äänestä

Varsin paljon tiedän henkilöitä menneen siviilipalvelukseen sen tähden, että armeijassa alokas-ajan totuttaminen uusiin toimintatapoihin on ollut liian ikävää, siis mitään ei jakseta tai kestetä. On ikävää mennä metsään ja on ikävää kun palelee, fyysinen rasituskin on harmittavaa ja saattaa vaikka selkä kipeytyä hetkeksi ennenkuin tottuu. Ei siinä vakaumuksia mietitä vaan vain sitä että pääsisi helpolla. Miksi muuten kukaan edes lähtisi kesken asepalveluksen siviilipalvelukseen? Ei se vakaumus varmaankaan kehity armeijan ensimmäisinä viikkoina yllättäen. Sitten ollaan uhoamassa että "kyllä minä puolustan itseäni aj perhettäni, ei siihen armeijaa tarvita", naurettavaa...

Äänestä
  • "Ei siinä vakaumuksia mietitä vaan vain sitä että pääsisi helpolla. Miksi muuten kukaan edes lähtisi kesken asepalveluksen siviilipalvelukseen?"

    -Eikö tosiaan tule mitään muuta syytä mieleen? Kaikilla ihmisillä on periaatteita, ihan kaikilla! Katsos kun toiset pitävät periaatteistaan kiinni, toiset alistuvat.

    "Sitten ollaan uhoamassa että "kyllä minä puolustan itseäni aj perhettäni, ei siihen armeijaa tarvita", naurettavaa... "

    Jos ensi yönä kotiini hyökkää rosvo, ei siinä todellakaan armeija auta yhtään. Sotatilassa asia on tietenkin eri, mutta silloin ei kukaan voi puolustaa omaa kotiaan. Silloin puolustetaan kaikkia ihmisiä, kasvotonta ihmisjoukkoa. Kuolen ennemmin puolustaessa rakkaimpiani ja kotiani.

    Äänestä

  • Akisetä kirjoitti:

    "Ei siinä vakaumuksia mietitä vaan vain sitä että pääsisi helpolla. Miksi muuten kukaan edes lähtisi kesken asepalveluksen siviilipalvelukseen?"

    -Eikö tosiaan tule mitään muuta syytä mieleen? Kaikilla ihmisillä on periaatteita, ihan kaikilla! Katsos kun toiset pitävät periaatteistaan kiinni, toiset alistuvat.

    "Sitten ollaan uhoamassa että "kyllä minä puolustan itseäni aj perhettäni, ei siihen armeijaa tarvita", naurettavaa... "

    Jos ensi yönä kotiini hyökkää rosvo, ei siinä todellakaan armeija auta yhtään. Sotatilassa asia on tietenkin eri, mutta silloin ei kukaan voi puolustaa omaa kotiaan. Silloin puolustetaan kaikkia ihmisiä, kasvotonta ihmisjoukkoa. Kuolen ennemmin puolustaessa rakkaimpiani ja kotiani.

    No onpa tuo että "on periaatteita" mutta silti menee ENSIN armeijaan ja sitten huomaa vasta vaikka 5-6 viikon päästä, että "ei hitsi tämä on vastoin periaatteitani, lähden sivariin!"

    Äänestä

  • Vänrikki.I kirjoitti:

    No onpa tuo että "on periaatteita" mutta silti menee ENSIN armeijaan ja sitten huomaa vasta vaikka 5-6 viikon päästä, että "ei hitsi tämä on vastoin periaatteitani, lähden sivariin!"

    että 18-vuotiaalla lapsella ei voi ajattelu enää muuttua, vaikka aika äkkiäkin. Voi hyvin kuvitella että joku kaveri menee armeijaan ja huomaa ja älyää siellä ollessaan että se paikka on vastoin niitä ajatuksia joita se paikka siellä ollessa on herättänyt.

    Äänestä

  • Kun menin armeijaan, ajattelin mennä sinne ilman ennakkoluuloja ja luulin että se oli sivistynyt laitos jossa olisi asiallista koulutusta eikä mitään turhaa simputusta ja ihmisoikeuksien loukkauksia.

    Kun sitten olin siellä kaksi päivää huomasin kunnioittavani yhä enemmän sivareita kuin kusipäisiä sotilaita joilla ajatusmaailma oli täysin sairas julmuuksissaan ja elämän ja vapauden väheksymisessään. En tiennyt miten pääsee sivariin vaikka jo toisena päivänä tahdoin.

    Viikon päästä menin päällikölle puhumaan ja pyysin päästä sivariin, esitin syykseni vakaumuksen. Ei uponnut: "Jaa, nytkös sitten on semmonen tullu" "Tässä lukee: 'Vakavat omantunnon syyt estävät minua suorittamasta asepalvelusta' sullako muka on semmonen". Kovasti tenttasivat mikä on vakaumukseni, kerroin, eivät pitäneet sitä tarpeeksi hyvänä syynä. Eivät päästäneet, vaativat minun olemaan omantuntoni henkisesti kiduttaessa vielä viikon. Olin viikon, tulin takas, vieläkin vastustivat minun päätöstäni, mutta pienen vastaanväittämisen ja "mielipiteensä" sanomisen jälkeen päästivät eteenpäin. Vielä antoivat jonkun aikaa turhaa kärsimystä tuottavaa toimintaa minulle. Nyt kuitenkin olen päässyt pois enkä hetkeäkään ole katunut vaikka useat eivät päätöksestäni pitäneetkään.

    "Ei siinä vakaumuksia mietitä vaan vain sitä että pääsisi helpolla." Pääsen helpommalla kun teen omantuntoni mukaan ja olen itselleni rehellinen, enkä yritä muuttua julmaksi tappajaksi jolta omatunto(ja oma ajattelu) on viety. Mutta kyllä minä vakaumustanikin mietin, ja minulla omasta mielestäni sellainen on.

    "Sitten ollaan uhoamassa että 'kyllä minä puolustan itseäni aj perhettäni, ei siihen armeijaa tarvita', naurettavaa..." En minä tuollaista väitä, kyllä saatan tulla tarvitsemaan sitä. Mutta te sotilaat varmaan mielellänne puolustatte minuakin, ja voin tehdä jotain mistä minussa on enemmän hyötyä, hääräillä siviilitöissä jotain sodanaikana sitten. Voin vaikka tehä teille aseita tjsp. kun siellä tapatte toisia ihmisiä. Ja kyllä minäkin veroja maksan, joista puolustusvoimat kustannetaan(alv:tä näin opiskeluaikana vaan toistaiseksi).

    Äänestä

  • Sivariksi mielummin kirjoitti:

    Kun menin armeijaan, ajattelin mennä sinne ilman ennakkoluuloja ja luulin että se oli sivistynyt laitos jossa olisi asiallista koulutusta eikä mitään turhaa simputusta ja ihmisoikeuksien loukkauksia.

    Kun sitten olin siellä kaksi päivää huomasin kunnioittavani yhä enemmän sivareita kuin kusipäisiä sotilaita joilla ajatusmaailma oli täysin sairas julmuuksissaan ja elämän ja vapauden väheksymisessään. En tiennyt miten pääsee sivariin vaikka jo toisena päivänä tahdoin.

    Viikon päästä menin päällikölle puhumaan ja pyysin päästä sivariin, esitin syykseni vakaumuksen. Ei uponnut: "Jaa, nytkös sitten on semmonen tullu" "Tässä lukee: 'Vakavat omantunnon syyt estävät minua suorittamasta asepalvelusta' sullako muka on semmonen". Kovasti tenttasivat mikä on vakaumukseni, kerroin, eivät pitäneet sitä tarpeeksi hyvänä syynä. Eivät päästäneet, vaativat minun olemaan omantuntoni henkisesti kiduttaessa vielä viikon. Olin viikon, tulin takas, vieläkin vastustivat minun päätöstäni, mutta pienen vastaanväittämisen ja "mielipiteensä" sanomisen jälkeen päästivät eteenpäin. Vielä antoivat jonkun aikaa turhaa kärsimystä tuottavaa toimintaa minulle. Nyt kuitenkin olen päässyt pois enkä hetkeäkään ole katunut vaikka useat eivät päätöksestäni pitäneetkään.

    "Ei siinä vakaumuksia mietitä vaan vain sitä että pääsisi helpolla." Pääsen helpommalla kun teen omantuntoni mukaan ja olen itselleni rehellinen, enkä yritä muuttua julmaksi tappajaksi jolta omatunto(ja oma ajattelu) on viety. Mutta kyllä minä vakaumustanikin mietin, ja minulla omasta mielestäni sellainen on.

    "Sitten ollaan uhoamassa että 'kyllä minä puolustan itseäni aj perhettäni, ei siihen armeijaa tarvita', naurettavaa..." En minä tuollaista väitä, kyllä saatan tulla tarvitsemaan sitä. Mutta te sotilaat varmaan mielellänne puolustatte minuakin, ja voin tehdä jotain mistä minussa on enemmän hyötyä, hääräillä siviilitöissä jotain sodanaikana sitten. Voin vaikka tehä teille aseita tjsp. kun siellä tapatte toisia ihmisiä. Ja kyllä minäkin veroja maksan, joista puolustusvoimat kustannetaan(alv:tä näin opiskeluaikana vaan toistaiseksi).

    Käsitin että armeijasta pääsee pois välittömästi, jos vain ilmoittaa haluavansa sivariin.

    Onko tässä sitten joutunut huijatuksi vai miten, mutta mielestäni heti ilmaistuaan halusta mennä sivariin laitetaan pois varuskunnasta. Käsittääkseni mitään ylimääräistä sen eteen ei enää tarvitse tehdä.

    Äänestä

  • Toisinajattelu kirjoitti:

    Jos lasketaan se viikko pois niin siltikään en päässyt kovin välittömästi.

    Kun tulin takas vaatimukseneni ja täytetyn paperin kanssa niin ensin siellä tuli se hiillostus, paperin katsominen ja naureskelu ja sivarien pilkkaaminen minulle, sitten seisottaminen tyhjänpanttina, keskustelu rykmentin johtajan kanssa (joka yllättäen osoittautui mukavimmaksi upseeriksi jota siellä tapasin, jopa ymmärsi päätöstäni ja toivotti onnea valitsemalleni tielle) sitten varusteiden(vaatteet, ase) palauttaminen varastoon, kyselyn täyttäminen ja palvelusaika todistuksen saaminen ja tuntien jälkeen (meniköhän siinä nyt 3 tuntia ilmoituksestani) vihdoinkin koitti vapaus, joka oli todella ihana tunne kävellessä portista lopullisesti ulos vapauteen. Tosin ei vetänyt armeijan kärsimyksille vertoja.

    Kiltit ja empaattiset ihmiset eivät tosiaankaan armeijassa pärjää.

    Äänestä

  • Keskeyttänyt kirjoitti:

    "Kiltit ja empaattiset ihmiset eivät tosiaankaan armeijassa pärjää. "

    Niinno, tuossa saatat hyvinkin olla oikeassa. Jos mies on ystävällinen, suvaitsevainen "kiltti", tulee kommenttia että "ei tosimies valita ja tunteile".

    Tavallaan yritetään ajaa tiettyyn muottiin ihmisiä, mikä on valitettavaa. Armeija ei varsinaisesti tätä miesmallia odota, mutta käytännössä, kun armeija on pakollinen "jokamiehen paikka" niin muut ihmiset siellä painostavat muuttumaan.

    Kova kuri, kivun sietäminen ja tunnetilojen piilottaminen ja armeijahenkisyys, tuntuu olevan suomalaisen miehen perushyveitä...

    Äänestä

Menes nyt 17v poika muualle täältä sekoilemasta ja tule täysikäisenä takaisin.

Luuletko olevasi "kovakin jätkä", kun uskallat näin netin välityksellä uhota ja vittuilla täällä muille?

Äänestä

Se miksi lähdin sivariin on se etten halua puolustaa tätä maata millään tavalla ja mikä sinä olet määrittelemään ihmisen motivaation jollekin tietylle toiminnalle. Kun olen tämän valtion touhuja seuraillut jo 27 vuoden ajan olen yhä enemmän vakuuttunut tästä asiasta että yhteiskunta, joka eriarvoistaa kansaansa ja orjuuttaa heitä tekemään vastenmielisiä tekoja vankilan uhalla ei ole hyvä paikka elää. Siksi kuolema suomelle. Sinunkaltaisia ääliöitä on lähes koko tämä maa täynnä. Te olette omalla toiminnallaan saaneet sen aikaiseksi, miksi tunnen suurta vihaa tätä maata kohtaan.

Ei tämä ole mitään kapinaa vaan puhdasta vihaa epäoikeudenmukaista yhteiskuntaamme kohtaan. En minä omasta tahdostani halua olla sivari vaan valtio on pakottanut minut tähän vaihtoehtoon koska armeijaa en olisi mistään hinnasta käynyt.

Äänestä
  • Minkä helvetin takia asut vielä Suomessa? Ei voi olla MITÄÄN hyvää syytä olla muuttamatta pois. Et taida vaan "jaksaa" tai "viitsiä"...

    Äänestä

  • noin . . . kirjoitti:

    Minkä helvetin takia asut vielä Suomessa? Ei voi olla MITÄÄN hyvää syytä olla muuttamatta pois. Et taida vaan "jaksaa" tai "viitsiä"...

    Nyt ei ole sopiva elämäntilanne siihen ja sen takia kärsimykset ovatkin kovat. Et taida edes tietää sitä ahdistuksen määrää, mitä ihminen joutuu kokemaan kun kaikki vihaavat häntä. Tekisi sullekin hyvää kokea se tuska millaista on olla jatkuvasti alistetun koiran asemassa. Toivon vaan että selviäisin vielä seuraavasta koulusta hengissä murtumatta kokonaan ennenkuin muutan maasta pois. Sitten tuleekin jo vuosikymmen täyteen kun olen elänyt eristetyn hylkiön elämää.

    Siis muutto maasta pois vapauttaa minut tästä vankeudesta kokonaan. Ei tarvitse enää koskaan änkytellä kenellekään surkeaa ja kesken jäänyttä armeijauraa, sekä voi elää vapaana ja perustaa perheen sekä elää tavallista elämää mihin ei kuulu mikään alistaminen enää.

    Äänestä

  • UPDATE_7587584 kirjoitti:

    Jos korjaisit asennettasi hiukan vähemmän radikaaliksi ja provosoivaksi, voisi ehkä käydäkin niin, että kaikki eivät sinua vihaa. Mutta tällähän ei enää ole mitään merkitystä, koska olet joka tapauksessa muuttamassa muualle.

    Äänestä

  • UPDATE_7587584 kirjoitti:

    Nyt ei ole sopiva elämäntilanne siihen ja sen takia kärsimykset ovatkin kovat. Et taida edes tietää sitä ahdistuksen määrää, mitä ihminen joutuu kokemaan kun kaikki vihaavat häntä. Tekisi sullekin hyvää kokea se tuska millaista on olla jatkuvasti alistetun koiran asemassa. Toivon vaan että selviäisin vielä seuraavasta koulusta hengissä murtumatta kokonaan ennenkuin muutan maasta pois. Sitten tuleekin jo vuosikymmen täyteen kun olen elänyt eristetyn hylkiön elämää.

    Siis muutto maasta pois vapauttaa minut tästä vankeudesta kokonaan. Ei tarvitse enää koskaan änkytellä kenellekään surkeaa ja kesken jäänyttä armeijauraa, sekä voi elää vapaana ja perustaa perheen sekä elää tavallista elämää mihin ei kuulu mikään alistaminen enää.

    Kaikki järkevät täällä vihaavat ja halveksivat sinua ja olet sen ansainnut omilla kommenteillasi.

    Lähde nyt jo. Etkö uskalla tehdä EDES sitä? Mitäpä sitä elämäntilanteesta, jos noin pahasti ahdistaa? Itse olen kyllä sitä mieltä, että sitten kun muutat sihen toiseen maahan (jossa on tod.näk. samanlainen asevelvollisuus kuin Suomessa BTW) sinun pitäisi hakeutua psykiatrille.

    Äänestä

  • UPDATE_7793935 kirjoitti:

    argumenttien puolesta. Vai keskusteletko ihan tosissasi syyntakeettomien (näinhän väität) kanssa?

    Äänestä

  • UPDATE_7793935 kirjoitti:

    Kaikki järkevät täällä vihaavat ja halveksivat sinua ja olet sen ansainnut omilla kommenteillasi.

    Lähde nyt jo. Etkö uskalla tehdä EDES sitä? Mitäpä sitä elämäntilanteesta, jos noin pahasti ahdistaa? Itse olen kyllä sitä mieltä, että sitten kun muutat sihen toiseen maahan (jossa on tod.näk. samanlainen asevelvollisuus kuin Suomessa BTW) sinun pitäisi hakeutua psykiatrille.

    Kerroppa missä maassa on samanlainen asevelvollisuus kuin Suomessa? Eikö suomen tilannetta perusteltu ainutlaatuisuudellaan maantieteellisesti? Erittäin harvasta Euroopan maasta sellainen enää löytyy... Lukuunottamatta tietenkin Kreikkaa, Turkkia, Viroa(toistaiseksi vielä). Onko Suomi samalla tasolla todella kuin nämä maat?

    Psykiatrille sinut tungetaan, jos menet näitä muita eurooppalaisia miehiä asevelvollisuuteen pakottamaan.

    Äänestä

  • UPDATE_7587584 kirjoitti:

    Nyt ei ole sopiva elämäntilanne siihen ja sen takia kärsimykset ovatkin kovat. Et taida edes tietää sitä ahdistuksen määrää, mitä ihminen joutuu kokemaan kun kaikki vihaavat häntä. Tekisi sullekin hyvää kokea se tuska millaista on olla jatkuvasti alistetun koiran asemassa. Toivon vaan että selviäisin vielä seuraavasta koulusta hengissä murtumatta kokonaan ennenkuin muutan maasta pois. Sitten tuleekin jo vuosikymmen täyteen kun olen elänyt eristetyn hylkiön elämää.

    Siis muutto maasta pois vapauttaa minut tästä vankeudesta kokonaan. Ei tarvitse enää koskaan änkytellä kenellekään surkeaa ja kesken jäänyttä armeijauraa, sekä voi elää vapaana ja perustaa perheen sekä elää tavallista elämää mihin ei kuulu mikään alistaminen enää.

    Onko merivesi suolaista, kakkiiko karhu metsään???

    Kyllä luuseri pysyy luuserina vaikka muuttaisi pohjoisnavalle, ei siihen mikään rajanylitys auta.

    Jollet muuten usko niin mene hyppelemään edestakaisin Tornionjoen sillan rajaviivalle....

    Äänestä

  • psykiatrisi kirjoitti:

    Kerroppa missä maassa on samanlainen asevelvollisuus kuin Suomessa? Eikö suomen tilannetta perusteltu ainutlaatuisuudellaan maantieteellisesti? Erittäin harvasta Euroopan maasta sellainen enää löytyy... Lukuunottamatta tietenkin Kreikkaa, Turkkia, Viroa(toistaiseksi vielä). Onko Suomi samalla tasolla todella kuin nämä maat?

    Psykiatrille sinut tungetaan, jos menet näitä muita eurooppalaisia miehiä asevelvollisuuteen pakottamaan.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Asevelvollisuus

    http://en.wikipedia.org/wiki/Conscription

    Äänestä

isänmaallisuuden ja rohkeuden saralla.

Äänestä

"Tämä taitaa olla maanpettureiden ja pelkurien kokoontumispaikka?"

Jaa, mitenkä niin?

"Niiden, jotka eivät ole valmiita puolustamaan muun muassa lapsia vihollisen murhilta. "

Armeijan käyminen ei tee kenestäkään rohkeata pellepoika, se on nähty moneen otteeseen.
Vittu mikä heitto muutenkin.

"Sivariutta kuulee usein perusteltavan eettisillä syillä. Mutta kun lukee RauhanPuolestan tai DarkFearin sepustuksia, näkee, että syy heidän sivariudelle on pikemminkin viha Suomea ja suomalaisia kohtaan ja post-teinimäinen angsti, jossa he haluavat osoittaa olevansa kapinallisia heidän vanhempiensa maailmalle?. Pelkuruuskin voi olla taustalla. "

Heistä voit olla mitä mieltä tahansa, mutta älä yleistä kaikkia sivareita.

"Onko etiikka siis vain tekosyy monelle sivarille ja totaalille? "

Joillekin voi olla. Mulla kyllä selkeät periaatteet miksi en mennyt armeijaan.
Ja voi kauhia sentään kun en mennyt.

Äänestä

"Onko etiikka siis vain tekosyy monelle sivarille ja totaalille?"

Joilleikkin aivan varmasti.
Samalla tavalla kuin isänmaallisuus on tekosyy armeijaan menijöillä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 38 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Jaakko_Sivonen kirjoitti:

Tämä taitaa olla maanpettureiden ja pelkurien kokoontumispaikka? Niiden, jotka eivät ole valmiita puolustamaan muun muassa lapsia vihollisen murhilta.

Sivariutta kuulee usein perusteltavan eettisillä syillä. Mutta kun lukee RauhanPuolestan tai DarkFearin sepustuksia, näkee, että syy heidän sivariudelle on pikemminkin viha Suomea ja suomalaisia kohtaan ja post-teinimäinen angsti, jossa he haluavat osoittaa olevansa kapinallisia heidän vanhempiensa maailmalle?. Pelkuruuskin voi olla taustalla.

Onko etiikka siis vain tekosyy monelle sivarille ja totaalille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu