Ihmettelemme, kun elämään yllättäen ilmaantuu kärsimystä. Kaikenlaiset ihmiset voivat joutua kovan kohtalon uhreiksi. Miksi näin saattaa käydä?
Kärsimys on selittämätöntä.
Jotain olen kuitenkin oppinut. Kun kärsimys tulee elämääni, silloin paha riisuu naamionsa. Itseäni ja puutteitani osaan kyllä puolustella. Mutta kärsimys näyttää minulle, että elämä ei olekaan sellaista, kuin odotin sen olevan.
En voi väistää kärsimystä. Mielihyvässä Jumala lähinnä kuiskii minulle. Omassatunnossa hän ehkä puhuu, mutta tuskassani hän huutaa minulle. Tuska on Jumalan kaiutin, jonka avulla hän herättää kuuroutuvan.
Olen pieni, puutteellinenkin ja ahdistuksen alainen ihminen. Silloin kuulen, että Jeesus on kärsinyt ja että hän puolustaa ja auttaa kärsiviä.
Sen tähden tahdon kantaa sen, mitä kannettavakseni tulee. Kaikissa kohtaloissani tiedän, että Jumala rakastaa minua.

Vastaukset 1
Vanhimmat
on parasta huumetta sano sm