Hengellinen väkivalta on henkistä väkivaltaa, johon liittyy uskonnollinen ulottuvuus. Sen ilmenemismuotoja ovat pelottelu, käännyttäminen, syyllistäminen, eristäminen ja kontrollointi. Tarkoituksena on nujertaa toisen ihmisen elämänkatsomus, elämäntapa tai mielipide.
Terve uskonnollisuus tukee ihmisen hyvinvointia ja antaa elämäniloa, epäterve uskonnollisuus toimii päinvastaisesti. Epäterve uskonnollisuus saattaa aiheuttaa mm. mielenterveysongelmia, koska uskonnolla on yhteys ihmisen syvinmiin arvoihin ja identiteetin rakennuspuihin.
Hengellistä väkivaltaa voi ilmetä niin vanhojen uskontojen ja perinteisten kirkkokuntien sisällä kuin uusissa uskonnollisissa likkeissäkin. Riski joutua hengellisen väkivallan uhriksi on yleensä suuri esim. fundamentalistisissa lahkoissa, joissa on voimakas karismaattinen johtaja. Hengellinen väkivalta voi olla osa uskonnollisen liikkeen toimintakulttuuria tai se voi ilmetä vain yksittäistapauksissa.
Hengellistä väkivaltaa voi olla myös perheissä. Vanhemmat saattavat estää lasten terveen uskonnollisen kehityksen ahdasmielisellä kasvatuksella, jolloin lapsen kyky saada aikuisena uskonnosta tukea elämälleen saattaa heikentyä.
www.uskontojenuhrientuki.fi
tämä artikkeli sopii kuin nyrkki silmään kymmenille tuhansille suomalaisille kuten se sopi minullekkin. hengellinen väkivalta aiheuttaa loppuelämäksi tuskaa ja ahdistusta. siitä ei voi koskaan eheytyä lopullisesti vaan useimmille se aiheuttaa mielenterveydellisiä ongelmia loppuelämäksi.
missä on evankeliumin vapautus niille jotka ovat uskonnolla raiskattuja?
Terve uskonnollisuus tukee ihmisen hyvinvointia ja antaa elämäniloa, epäterve uskonnollisuus toimii päinvastaisesti. Epäterve uskonnollisuus saattaa aiheuttaa mm. mielenterveysongelmia, koska uskonnolla on yhteys ihmisen syvinmiin arvoihin ja identiteetin rakennuspuihin.
Hengellistä väkivaltaa voi ilmetä niin vanhojen uskontojen ja perinteisten kirkkokuntien sisällä kuin uusissa uskonnollisissa likkeissäkin. Riski joutua hengellisen väkivallan uhriksi on yleensä suuri esim. fundamentalistisissa lahkoissa, joissa on voimakas karismaattinen johtaja. Hengellinen väkivalta voi olla osa uskonnollisen liikkeen toimintakulttuuria tai se voi ilmetä vain yksittäistapauksissa.
Hengellistä väkivaltaa voi olla myös perheissä. Vanhemmat saattavat estää lasten terveen uskonnollisen kehityksen ahdasmielisellä kasvatuksella, jolloin lapsen kyky saada aikuisena uskonnosta tukea elämälleen saattaa heikentyä.
www.uskontojenuhrientuki.fi
tämä artikkeli sopii kuin nyrkki silmään kymmenille tuhansille suomalaisille kuten se sopi minullekkin. hengellinen väkivalta aiheuttaa loppuelämäksi tuskaa ja ahdistusta. siitä ei voi koskaan eheytyä lopullisesti vaan useimmille se aiheuttaa mielenterveydellisiä ongelmia loppuelämäksi.
missä on evankeliumin vapautus niille jotka ovat uskonnolla raiskattuja?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ulkoapäin Jumalan lain alle eikä se tule onnistumaan. Meillä on vain uskominen ja turvaaminen Uuden Liiton lupauksiin.
HESEKIEL 36:25. Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan.
26. Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.
27. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.
Tässä on kuvaus luvatusta UUden Liiton lihasydämestä joka muutetaan ihmisen sisimpään kun hän uudestisyntyy ylhäältä.
Kirje roomalaisille 8:7. sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
Uskonnollinen käännytys yrittää ensin saada ihmisen lihan mielen taipumaan Jumalan lain alle jotta hän sitten ikäänkuin palkkiona siitä voisi ottaa vastaan pelastuksen.
Vasta sitten kun ihminen ilman mitään omia yrityksiä on saanut vastaanottaa Pyhän Hengen ja Hengen mielen hän voi alkaa taipua Jumalan tahtoon.
Kirje roomalaisille 7:6. mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
Vasta tämän tapahtuman jälkeen olemme Uuden Liiton kansalaisia.
Tuo mitä kirjoitat on aivan samaa jota pakosta ja väkivaltaisesti on minun pakotettu uskomaan ja kuuntelemaan.
Vaikkakaan en väitä että tuo ei olisi totta, olen tavallaan "uskovainen" vieläkin.
Etkö ymmärrä että minun on väkivallalla ja pakolla joutunut omaksua usko, minulle usko ei ole vapautus vaan ainoa vapautus minkä voin saada on hylätä usko. Oikesti olen tämän asian kanssa epätoivoinen koska se ajaa minua vihaan koko uskoa kohtaan. Kuinka voin siis vapautua uskolla uskosta? Eihän alkoholisteillekkaan anneta alkoholia parantumiseen?
suhtautumisessani Jumalaan. Minulle on aivan turha kertoa raamatusta mitään, tunnen sen kirjan oikein hyvin. Minulle on ahdistavaa kokea päivittäin riittämättömyyteni ja myös syytökseni koska tunnen vihaa uskoa kohtaan vaikka en tahtoisi. Pakkousko johon väkivalta ja peloittelu ajaa ihmisen muuttuu teeskentelyksi ja mielistelyksi auktoriteettejä kohtaan vaikka niitä sydämmessään vihaa. Jos ajoittain olenkin uhmannut auktoriteettejä ovat ne minut välittömästi alistaneet takaisin kuuliaisiksi itselleen. En ole koskaan voinut kasvaa itse, vaan minun on täytynyt tulla joksikin toiseksi kuin olen. Ette voi ymmärtää sellaista tuskaa ja mitättömyyttä mitä ihminen tuntee kun elämä perustuu teeskentelylle ja pelolle ellette tiedä mistä puhun, koska kukaan ihminen ei voi olla muutakuin oma itsensä.
Voitko kuvitella kuinka rikki onkaan ihminen joka sydämmessään rakastaa Jumalaa mutta joutuu samaanaikaan raivokkaasti taistelemaan Jumalaa vastaan? Jumala on minulle rakkaus jonka lapsena ymmärsin ja samaan aikaan ankara, alistava, raaka, ilkeä, pilkallinen, ja vihaa minua.
Tämä on minun kokemukseni uskosta eikä mikään provo. t: aloittaja
Tahtoisin kysyä ja keskustella ennenkuin teen mitään peruuttamatonta, voinko enää koskaan uskoa? Olen äärettömän herkkä ihminen ja minuun ovat aina vaikuttaneet vahvasti kaikki hengelliset asiat, myös pimeät. Olen oikeasti väsynyt tähän vihaani ja katkeruuteeni.
Kerrompa vielä että täydellinen alistumiseni ja tottelevaisuuteni aihetti minulle syvän inhon itseäni kohtaan ja ajoi minut syville vesille kun tulin nuorukaiseksi. Se että sain fundamentalisti kristityn kasvatuksen ajoi minut saatanallisiin syövereihin. Mikä oli sen Jeesuksen rakkauteen perutuvan kasvatuksen ja opetuksen tulos, täysi fiasko.
Olen kävelevä esimerkki että Jumala on käsittämätön. Kasvatukseni peruspilari oli; opeta lapsesi tiensä suuntaan niin hän ei siitä vanhanakaan poikkea", minä olen poikennut ja k a u a s. Olen miettinyt että onko Jumalaa olemassa koska minuun ei sananlaskut tepsi?
Olen väsynyt ja saatana kutsuu minua, vielä kerran pyristelen vastaan.
t.aloittaja
Tiedättekö kenties kuinka lapsi kokee uskonnollisen paatoksen ja kieltämisen ja raamatulla perustellun väkivallan? ristiriitasesti.
Mistä synnistä ja syntielämästä lapsi tekee parannusta jos hän ei syntielämästä mitään tiedä?
?????en tiedä vieläkään.
Alistettu ihminen on hylkiö, ihmiset häpeillen päänsä kääntää sellaisen nähdessään ja vaivautuneena katselee muualle. Näin käyttäytyy seurakunta.
Kuinka monta kirjoittamatonta pykälää pykälän päälle pitää kantaa että kelvollinen olisi ihminen Jumalalleen? ja kanssaseurakuntalaisille.
Ei kaikki ole tehty samasta muotista, ei ihminen ole standardisoitu. Se mikä toiselle sopii voi toiselle olla myrkkyä.
No purkasin mädän sydämeni tänne, tulen käymään viimeisen taisteluni lähiaikoina. Olen tosin jo pahimmat taistelut käynyt, kyse on enemmänkin luovuttamisesta...
t:aloittaja
olen välillä provoillut, häiriköinyt ja pilkannut täällä monilla eri niceillä. Olen myös kirjoitellut väliin asiaa. Päämääräni on ollut kristinuskon tuho. Olen hyökkäillyt paavalia vastaan ja kaikkea muuta lakihenkisyyttä ja alistamista. Olen pinttyneesti pyrkinyt väittämään ja näyttämään hellareille ja muille uskoville että säännöt ja pykälät ovat kaikki silmänlumetta. En tiedä olenko onnistunut, eipä sillä ole niin väliäkään. Ihminen joka rakastaa Jumalaansa pitää säännöt vapaaehtoisesti rakkaudesta Jumalaansa kohtaan, mutta tekopyhille säännöt ovat elämää tärkeämpiä.
Pyrin täältä pysymään erossa ja keksimään muuta tekemistä, kenties käyn tsekkaamassa tekstejä täällä joskus.
Olen kait elämäni jonkinmoisessa risteyksessä, vaan suunta ei ole oikein hahmottunut.
Olen väsynyt matkamies maan...
olen itsekin käynyt syvän kriisin ,jossa uskonnollisuus on näytellyt suurta osaa
pyörin aikani hellareissa,kunnes kyllästyin ja nyt en ole pyörinyt enää missään uskontoon vähääkään koskevissa paikoissa - ja heti helpotti
Lepoahan Jeesus tuli ihmisille lunastamaan - miksi me ihmiset teemme siitä niin kamalan vaikeaa!!! Eihän se pelastus ole meistä kiinni piirun vertaa.
Minusta olisi hyvä jos menisit ihan terapeutin juttusille. Pääsisit eroon tuosta vihasta ja katkeruudesta...
kukaan oikein kykenee käsittämäänkään. Haluttaisi melkein sanoa, ettei se vaadi edes uskoa. Jos ihmiseltä muut, tai varsinkin hän itse, vaatii itseltään uskoa, uskomisestä on tullut laki, suoritus , jota ihmisen on mahdoton täyttää. Evankeliumi ei kuitenkaan vaadi niin yhtikäs mitään.
itse olen saanut apua uskontojen uhrien tuki ry:stä.vasta silloin tajusin mistä on oikein ollut kyse.he osasivat ohjata minut oikealle tielle.heidän lauseensa: Jeesusta me tarvitsemme mutta uskonnollisuutta emme-sai minut tervehtymään.
on kaksi eri asiaa.Jeesus ja uskonnollisuus.Jotka eivät suinkaan ole sama asia vaan toistensa vastakohdat.
niiden puhelujen jälkeen alkoi hiljalleen tapahtuva tervehtymiseni.ja olen surullinen siitä kun en tiennyt sellaisen tahon olemassa olostakaan aiemmin.
koen että uskonnollakin voi raiskata.ja se sattuu.syvälle.koko läpi elämän.
mistä puuttuu rakkaus on väkivaltaa ihmistä itseään ja/tai hänen lähimmäisiään kohtaan
senhän näkee ja tuntee nahoissaan tälläkin palstalla..