Hampaankolossa

"Esihistoriallista hampaankolotusta


Mitä ihmiset tekivät 9 000 vuotta sitten, kun hammasta alkoi kolottaa? Menivät tietysti hammaslääkäriin. Näin voi päätellä kansainvälisen arkeologiryhmän Pakistanista löytämistä kalloista, joiden hampaissa on siistejä porausjälkiä. Poraamisen jälkeen hampaita on vielä puhdistettu kaivertamalla reikää erillisellä työkalulla.

Tähän asti tiedot esihistoriallisesta hampaiden poraamisesta ovat olleet hyvin satunnaisia ja korkeintaan 6 000 vuotta vanhoja. Pakistanin Mehrgarhista löydetyt kallot ajoittuvat kuitenkin 7 500-9 000 vuoden päähän, ja hampaiden poraaminen vaikuttaa enemmän tai vähemmän järjestelmälliseltä. Reikiä löydettiin yhdentoista henkilön kalloista; yhdellä henkilöllä oli kolme porausjälkeä eri hampaissa ja toisella henkilöllä samaa hammasta oli ”paikattu” kahdesti. Myöhemmin poraamisen taito on nähtävästi unohtunut, sillä tuoreemmissa kerroksissa porausjälkiä ei enää havaittu.

Porana on luultavasti toiminut terävä piikiven pää, joita on löytynyt Mehrgarhin alueelta runsaasti. Tutkijat epäilevät Naturessa, että poraaminen on voinut saada alkunsa reikien tekemisestä helmiin ja koruihin. Tutkijat rakensivatkin kansatieteellisten tietojen pohjalta esihistoriallisen ”jousihammasporan”, jonka teränä oli alueelta löytynyt piikivi. Pora kaiversi hampaaseen alle minuutissa samanlaisen reiän, kuin Mehrgarhin kalloista löytyneet."

http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2500
3138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mä pelkään hammaslääkäriä, mutta pakko mennä jos koskee kovasti.

Äänestä

No ei kai sinulla ole mitään "hampaankolossa" itsesi ja lähimmäistesi suhteen?

Mitä tuohon ihmisen tiedon ja tekniikan (atomitasotietous) käyttöön tulee nuo hammastutkijat voisivat alkaa tutkimaan miksi esim. tiibetteläisten (buddhalaisuus) "uskonmittari" on oma tuhakauttaminen.
Kun aineelliset luonnonlait ovat "hanskassa", turhaan on verovaroin rakennella polttouuneja tuhkaamisen takia.

Äänestä
  • Tunnetaan sellainenkin muoto haudata kuin ILMAHAUTAAMINEN. Kylän teurastaja/lihakauppias pilkkoo vainajan annospaloiksi korppikotkille ja lopuksi kaiken lihasnesteen jms.jätteen hieroo jauhoihin, jotka sitten pikkulinnut pistelevät nokkina.

    Muistaakseni Tiibetissä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Prophet of Evolution kirjoitti:

"Esihistoriallista hampaankolotusta


Mitä ihmiset tekivät 9 000 vuotta sitten, kun hammasta alkoi kolottaa? Menivät tietysti hammaslääkäriin. Näin voi päätellä kansainvälisen arkeologiryhmän Pakistanista löytämistä kalloista, joiden hampaissa on siistejä porausjälkiä. Poraamisen jälkeen hampaita on vielä puhdistettu kaivertamalla reikää erillisellä työkalulla.

Tähän asti tiedot esihistoriallisesta hampaiden poraamisesta ovat olleet hyvin satunnaisia ja korkeintaan 6 000 vuotta vanhoja. Pakistanin Mehrgarhista löydetyt kallot ajoittuvat kuitenkin 7 500-9 000 vuoden päähän, ja hampaiden poraaminen vaikuttaa enemmän tai vähemmän järjestelmälliseltä. Reikiä löydettiin yhdentoista henkilön kalloista; yhdellä henkilöllä oli kolme porausjälkeä eri hampaissa ja toisella henkilöllä samaa hammasta oli ”paikattu” kahdesti. Myöhemmin poraamisen taito on nähtävästi unohtunut, sillä tuoreemmissa kerroksissa porausjälkiä ei enää havaittu.

Porana on luultavasti toiminut terävä piikiven pää, joita on löytynyt Mehrgarhin alueelta runsaasti. Tutkijat epäilevät Naturessa, että poraaminen on voinut saada alkunsa reikien tekemisestä helmiin ja koruihin. Tutkijat rakensivatkin kansatieteellisten tietojen pohjalta esihistoriallisen ”jousihammasporan”, jonka teränä oli alueelta löytynyt piikivi. Pora kaiversi hampaaseen alle minuutissa samanlaisen reiän, kuin Mehrgarhin kalloista löytyneet."

http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2500

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu