Sortavalassa oli 1939 alle 5000 (suomalaista) asukasta. Nyt Sortavalassa asuu noin 23 000 asukasta. Sortavalan seutu mukaan lukien asukkaita on 36 000.
Kaupunki on kasvanut kerrostaloalueilla. Kun tarkastellaan Sortavalaa Luovutetun Karjalan tyyppiesimerkkinä olettaen, että voisimme kokeeksi yrittää takaisinliittää edes sen, saamme ongelman minne laittaa 23 000 sortavalalaista.
Toki he voivat jäädäkin, silloin meillä on kontollamme vieras venäläinen kaupunki.
Entä jos Sortavalasta tehtäisiin suomalaista kaupunkia? Löytyisikö emä-Suomesta 23 000 muuttajaa? Löytyiskö edes tuota noin 5000:ta, joka oli Sortavalan asukasluku ennen sotia?
Mikä olisi tavoitteellinen muuttajien määrä ja mistä se haalittaisiin kokoon tyypilliselle muuttotappioalueelle?
Toisaalta, yhtenevässä vapaan liikkuvuuden Euroopassa, jossa koko talousalue on yhtä ja samaa konkurssia ei ole paljoa väliä missä rajat kulkevat.
Kaupunki on kasvanut kerrostaloalueilla. Kun tarkastellaan Sortavalaa Luovutetun Karjalan tyyppiesimerkkinä olettaen, että voisimme kokeeksi yrittää takaisinliittää edes sen, saamme ongelman minne laittaa 23 000 sortavalalaista.
Toki he voivat jäädäkin, silloin meillä on kontollamme vieras venäläinen kaupunki.
Entä jos Sortavalasta tehtäisiin suomalaista kaupunkia? Löytyisikö emä-Suomesta 23 000 muuttajaa? Löytyiskö edes tuota noin 5000:ta, joka oli Sortavalan asukasluku ennen sotia?
Mikä olisi tavoitteellinen muuttajien määrä ja mistä se haalittaisiin kokoon tyypilliselle muuttotappioalueelle?
Toisaalta, yhtenevässä vapaan liikkuvuuden Euroopassa, jossa koko talousalue on yhtä ja samaa konkurssia ei ole paljoa väliä missä rajat kulkevat.
Vastaukset 11
Vanhimmat
"Entä jos Sortavalasta tehtäisiin suomalaista kaupunkia? Löytyisikö emä-Suomesta 23 000 muuttajaa? Löytyiskö edes tuota noin 5000:ta, joka oli Sortavalan asukasluku ennen sotia? "
Jos Suomesta löytyisi 23000 Sortavalaan muuttajaa niin kaupungin väkilukuhan kasvaisi sitten 46 000:een. Ei sieltä nykyväestö mihinkään lähtisi vaikka alue Suomeen liitettäisiinkään. Kukapa sitä mihinkään kodeistaan jos ei aseella uhata vaan päinvastoin EU-hyvinvointia tarjotaan.
Sanoinkin:
"Toki he voivat jäädäkin, silloin meillä on kontollamme vieras venäläinen kaupunki."
Mitä me venäläisellä kaupungilla teemme? Eikö venäläinen kaupunki voi yhtä hyvin olla Venäjän puolella rajaa?
Asuttujen alueiden anneksointi olisi arveluttavaa juridiselta pohjaltaan. Saimaan kanava-alueen voisi Suomelle luovuttaa ihan hallinnoimisen selkeyden vuoksi.
"Mitä me venäläisellä kaupungilla teemme? Eikö venäläinen kaupunki voi yhtä hyvin olla Venäjän puolella rajaa? "
Mitä me venäläisellä Karjalalla teemme? Eikö venäläinen Karjala voi yhtä hyvin olla Venäjän puolella rajaa? venäläinen väestö ei Karjalasta mihinkään katoa vaikka alue Suomeen liitettäisiinkin. Se pitää muistaa, että Karjalaa halutessaan haluaa myös heidät.
"Asuttujen alueiden anneksointi olisi arveluttavaa juridiselta pohjaltaan. Saimaan kanava-alueen voisi Suomelle luovuttaa ihan hallinnoimisen selkeyden vuoksi."
Ai että vain asumattomat alueet Suomeen ja muut saa jäädä Venäjälle? Ja ei kai tässä sentään kukaan tosissaan ole "anneksoimassa" mitään? Eikös sitä nyt rehelliseltä neuvottelupohjalta kuitenkin...? ;)
(anneksio=alueen anastaminen, annektoida=anastaa alue, liittää toisen valtion alueen osa itseensä)
"Mitä me venäläisellä Karjalalla teemme? Eikö venäläinen Karjala voi yhtä hyvin olla Venäjän puolella rajaa? venäläinen väestö ei Karjalasta mihinkään katoa vaikka alue Suomeen liitettäisiinkin. Se pitää muistaa, että Karjalaa halutessaan haluaa myös heidät."
Kyllä venäläinen Karjala voi olla Venäjän puolella, mutta venäläistetty Suomen Karjalaa pitää palauttaa Suomelle ja tehdä siitä taas suomalainen Karjala, jossa voi venäläisetkin asua.
"Ai että vain asumattomat alueet Suomeen ja muut saa jäädä Venäjälle? Ja ei kai tässä sentään kukaan tosissaan ole "anneksoimassa" mitään? Eikös sitä nyt rehelliseltä neuvottelupohjalta kuitenkin...? ;)
(anneksio=alueen anastaminen, annektoida=anastaa alue, liittää toisen valtion alueen osa itseensä)"
Jos Saimaan kanava palautetaan takaisin Suomelle, mitä anastamista se nyt on?
"Kyllä venäläinen Karjala voi olla Venäjän puolella, mutta venäläistetty Suomen Karjalaa pitää palauttaa Suomelle ja tehdä siitä taas suomalainen Karjala, jossa voi venäläisetkin asua. "
Jäihän sitä sodista pala Karjalaa Suomeenkin, se vain tahtoo useimmilta unohtua. Samoin meille jäi menetettyjen alueiden väestö ja se minusta tärkeämpää oli säilyttää Suomen rajojen sisällä kuin maa-alue.
Menetetty alue todellakin on venäläistetty niin kuin venäläistää voi, eikä se venäläisyys sieltä enää mihinkään lähde vaika rajoja taas siirreltäisiinkin. Siltä pohjalta kun vielä muistettaisiin palautuksesta puhua, mutta herkästipä näyttää se totuus unohtuvan.
No nyt on hyvä alku siinä, että Venäjä maksaa Neuvostoliiton -aikaisen rahassa mitattavan velkansa. Lisääntyneet öljytulot mahdollistavat tämän.
On siis syytä toivoa, että Venäjä ymmärtää ottaa vastuun myös muusta Neuvostoliiton "velasta" Suomelle, ja palauttaa alueet, jotka Neuvostoliitto anasti 1944.
Velanmaksu alkanut,entäs korot?
Sotakorvausten palauttaminen/hyvitys?
Anteeksipyyntö,sodan aloittamisesta.MISTER
PUTIN todistaisi tällä,kuinka HYVÄT SUHTEET
NAAPUREILLA ON.
Saimaankanavan palautus.
Muut asiat.
"Jäihän sitä sodista pala Karjalaa Suomeenkin, se vain tahtoo useimmilta unohtua. Samoin meille jäi menetettyjen alueiden väestö ja se minusta tärkeämpää oli säilyttää Suomen rajojen sisällä kuin maa-alue."
Minusta ei. Suomalaisten ryöstetyt maat suomalaisille.
"Menetetty alue todellakin on venäläistetty niin kuin venäläistää voi, eikä se venäläisyys sieltä enää mihinkään lähde vaika rajoja taas siirreltäisiinkin."
Kyllä alue suomalaistuu, kun se palautetaan (huom, EI siis siirretä, rajojen siirtelijä oli nimenomaan Stalin) taas Suomen hallintaan.
Siltä pohjalta kun vielä muistettaisiin palautuksesta puhua, mutta herkästipä näyttää se totuus unohtuvan."
Viivyttänyt juuri se, ettei Suomi antanut maksaa niitä sovittua nopeammin, jottei häviäisi korkotuloissa???
Mikäli Karjala Suomelle palautuisi niin Karjala silti pysyisi täysin umpivenäläisenä ja venäjänkielisenä maakuntana. vaikeata kuvitellakaan että kovinkaan monella suomalaisella olisi pienintäkään intressiä hylätä vakiintunut elämänsä nyky-Suomessa ja muuttaa täysin epävarmaan tulevaisuuteen täysin vieraiden ihmisten keskelle. Varsinkin kun aika on kulunut sen verran pitkälle että kovinkaan montaa suomalaista, joka muistaisi suomalaisen Karjalan ei ole enää jäljellä.
Tämä on se suurin ja merkittävin syy minkä takia Karjala ei koskaan Suomelle enää kuulu. Jos esim kaikki Baltian maiden valtioden asukkaat olisi häädetty pois kotimaistaan niin tuskinpa ne olisivat jälleenitsenäistyneet mutta kun enemmistö jäi paikoilleen ja oli enemmistönä kotiseudullaan niin itsenäisyys voitiin palauttaa 1991.
Karjalan tapauksessa tilanne on täysin toinen. Siellä suoritettiin etninen puhdistus eikä tilannetta voi enää kääntää toisin päin.
Kyllä Karjalassa putsattavaa riittää, mutta ihmiset on hyvä jättää rauhaan.
Karjalan tasavallan kanssa sovimme hyvässä yhteisymmärryksessä luottamusta herättävistä toimenpiteistä. Sortavalan ja Lahdenpohjan piirit voi hyvin palauttaa Suomelle.
Kenenkään ei tarvitse muuttaa mihinkään. Päinvastoin: Sortavalan ja Lahdenpohjan asukkaille tarjotaan OIKEUS muuttaa muualle Suomeen. Vapaa liikkuvuus on YK:n peruskirjan perustavia ihmisoikeuksia.