otteita

13.11.02

....

..mä oon kuusitoista vuotias.. siis niin vanha eikä mulla ole mitään.. mä oon yksinkertaisesti tyhjä sisältäpäin.. mulla ei ole yhtään ystävää ei edes sisko.. en edes minä itse.. enhän mä voi kertoa kenellekään mitään.. paitsi sellasta josta muut tulevat kateellisiksi.. ei elämän pitänyt olla näin vaikeaa.. miksi mua ei varoitettu että se on tälläistä tyhjällä polkemista.. mä en ois tullut tänne..mielummin sinne missä on oikeesti vaikeeta eikä tälläista, missä maailma murenee, jos ei saa uutta paitaa tai patukkaa..
mä en pelkä vastoinkäymisiä, mä en pelkä ruumillista työtä, en vaaraa, en seikkailua. mä odotan niitä elämältä, muuten se on arvoton.. mä en halua mitään keskiverto elämää..mies, talo, kaksi lasta, farkku, samat tylsät keskiverto palkat ja työ. ei sitä samaa paskaa kukaan jaksaa päivästä toiseen.
mä haluan lähteä ulkomaille jäädä puille paljaille ja katsoa miten mun käy..miten mä selviän. mä haluan joutua keskelle katastrofia ja katsoa miten mä sen kestän, haluan joutua keskelle tragediaa ja katsoa miten sen selvitän.. vaikka alienit vois kidnapata mut ja mut vois leimata hulluksi, no ei kai tuota vikaa mä en halua, enkä mä halua vahingoittaa ketään, enkä menettää omaisiani, mä haluun vaan elää, käyttää järkeä, joutua vaikeuksiin.. mä haluan miehen jonka kanssa sen jakaa.. haluun täydellisyyttä, puhtautta, mä yksinkertaisesti haluun kaiken ja varsinkin päästä pois suomesta.. oon toki kiitollinen upeasta maasta, mutta se on liian tuttu ja turvallinen. ei, mä en halua haaskata enempää aikaa, mä haluan lähteä heti, elää muualla. selvitä päivästä vieraassa kulttuurissa..ei mä en voi kirjoittaa enempää.. se on siinä..

arvatkaa miten kävi? mikä on psygologinen arvio?

t. edesmennyt päiväkirja