Olen jonkin aikaa kirjoitellut yhdelle islam sivustolle ja kysellyt asioita.
Nyt minut haastettiin muslimien puolelta sellaiseen "kamppailuun", jossa muslimi sanoi puhuvansa raamatun Jumalalliset ilmoitukset mettään ja minä sanoin yrittäväni selittää niitä hänen esittämiä juttuja ja esittäväni takaisin koraanin vastaisia juttuja hänelle. Juuri ennen kuin taistelu alkoi, niin sain moderaattorilta sanomista aika kovasti mielestäni johon vastasin näin:
Huom. Tämän tekstin laitoin uutena aloituksena sinne, jotta kaikki näkisivät mitä tapahtui. Itse lopetin omasta halustani tosin.
Alkaa!
Joudun lopettamaan keskustelun kanssanne, sillä minua on osoitettu sormella nyt siitä, että yritän tuoda näkökantani mahdollisimman tarkkaan esille!
Missään vaiheessa en todellakaan ole halunnut loukata ketään ja pyydänkin anteeksi jos näin olen tehnyt, sillä se ei missään nimessä ole ollut tarkoitukseni.
Moderaattorin viesti minulle!
Rauhaa.
1.) Olisitko ystävällinen ja kääntäisit viestisi lopussa olevan ylipitkän englanninkielisen tekstin joko suomenkielelle, poistaisit sen tai laittaisit linkin alkuperäiseen tekstilähteeseen. Keskustelua tulee pyrkiä käymään suomenkielellä niin pitkälle kuin mahdollista.
2.) Moderaattori huomauttaa siitä, että olet sitoutunut noudattamaan keskusteluryhmän sääntöjä. Siitä syystä toivomme, että tarkistat hieman kielenkäyttöäsi ja asennettasi. Ei ole syytä osoittaa ylimielisyyttä, vaikka olisikin eri mieltä asioista.
Muutama lainaus viimepäivien kirjoituksistasi:
"Puhuuko koraani itsensä solmuun, vai onko kyse koraanin tulkitsijoista?"
"Tämä on ihan selvää kiertelyä!" [Vihjailua, syyttelyä...]
"Sitten Muhammadiin.
Kiellättekö te totuuden hänestä itseltänne vai pidättekö te hänen tekojaan oikeutettuna?
-Karavaani ryöstöt
-Murhat
-Raiskaukset
-Lapsivaimot ym..." [Tämä alkaa lähennellä jo Profeetan (saas) pilkkaa ja herjaamista. Lue säännöt!]
"Jos voitte vastata suht suoraan sillä en millään jaksaisi tonkia koraanista ja historian kirjoista lisää faktaa!" [Ei tarvitse osoittaa ylimielisyyttä ja alentumista, kunnioita keskustelukumppaneitasi...]
"Kuinka on mahdollista, että muslimit kieltää profeettansa virheet ja synnit?" [Tämänkin voi tulkita Profeetan (saas) pilkkaamiseksi tai vähintään epäilysten luomiseksi hänen luonnettaan kohtaan. Oletusten väittämistä faktoiksi. Katso sääntöjen kohta 6.]
"Tullaanko me nyt siihen lopputulokseen, että koraanissa on virhetä vai?" [Sinulle on vastattu keskusteluketjussa.]
Keskusteluryhmän säännöt muistinvirkistämiseksi.
(Huomautus/varoitus joistakin sääntöjen rikkomisesta on annettu tässä viestissä.)
Tässä tämä linkki kokonaisuudessaan teille mitä pyydettiin!
http://www.bibleprobe.com/muhammad.htm
http://www.icon.fi/~erkkik/koraani.html
http://gamma.nic.fi/~jlindell/jeesmuh.html
Jos nyt tästä suututaan, niin olen pahoillani. Haluan vain, että totuus tulee julki.
Lopetan keskustelut siksi, että tämä on minun tapani puhua asioista ja jos jatkan, niin en voi olla oma itseni miksi Jumala minut loi.
Annoin tämän teille luettavaksi sen takia, että huomaisitte kuinka helposti minulle suututtiin. Me kristityt emme suutu noin helposti, vaikka meidän uskoamme kyseinalaistetaan koko ajan. Jopa Jeesuksen sanat ja näytöt siitä kuka Hän on kielletään joskus jopa sanoen: Se oli saatana!
Jumala ohjatkoon meitä kaikkia lähemmäksi itseään totuudessa Amen †

Vastaukset 2
Vanhimmat
Missa noin tiukkapipoista ja saannon alaista "keskustelua" on?
jonka joskus löysin jostain, kuinka yhdestä islaminuskoisesta miehestä tuli kristitty eli hän tuli uskoon. lukemalla Raamattua... :)
www.nic.fi/~jlindell/quran.htm
teksti on kyllä englanninkielistä.