paljonko meillä on numeroina ja prosentteina esitettynä päätösvaltaa eu:ssa koskien suomen asioita?
ken osaa kertoa seuraavat asiat puolueettomasti,eli siis kylmää faktaa kiitos.
-paljonko suomi voi vaikuttaa omiin asioihinsa eu:ssa(ennen eu:ta 100%)?
-paljonko Esim. Saksa voi vaikuttaa omiin asioihinsa eu:ssa?
ja loppuun vielä kysymys,että millä oikeudella suomi voi eu:ssa ottaa kantaa vaikka Italian asioihin?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ajattele asiaa toisinpäin. Jos Suomi olisi ulkona, emme voisi vaikuttaa EU:n asioihin ollenkaan(0%). Kysymys on kuitenkin päämarkkina-alueestamme, joten tilanne olisi todella huono. Suuret maat, kuten Saksa, vaikuttaisivat kuitenkin jo pelkällä koollaan ja läheisyydellään asioihimme. Nyt sentään voimme vaikuttaa. Sitäpaitsi mikään maa ei ole missään asiassa yksin, vaan aina on liittolaisia. Esim. Pohjola+Baltia on äänimäärältään suurempi kuin Saksa, vaikka asukkaita alle puolet. Eli hyvin menee.
sumutusta