miten ihanaa on olla uskovainen. En ikinä vaihtaisi tätä osaa poissa. En mistään hinnasta, ei sellaista hintaa olisi. Minähän saan kaiken uskosta Jeesuksen, vapauden, terveyden, toivon, ilon, jokapäiväisen leivän ja ylikin ja varsinkin sen takia yli, että voin muillekin antaa, mutta aina sitä jää yli, kun tuo Herra mittaa kukkuramitalla ja palauttaa.
Me uskovaiset olemme aivan täysin eri asemassa, kuin uskosta osattomat. Senpä tähden haluni on alvariinsa rukoilla, että mahdollisimman moni tämän onnen saa.
Mutta miten maailmalle selität, kun ei se voi vastaan ottaa. No, Jeesus voi senkin, missä meidän kykymme jo loppuvat.
Oikein ihanaa ja onnellista taivallusta kotitiella, kotimaa jo siintää, ihanaa...
Me uskovaiset olemme aivan täysin eri asemassa, kuin uskosta osattomat. Senpä tähden haluni on alvariinsa rukoilla, että mahdollisimman moni tämän onnen saa.
Mutta miten maailmalle selität, kun ei se voi vastaan ottaa. No, Jeesus voi senkin, missä meidän kykymme jo loppuvat.
Oikein ihanaa ja onnellista taivallusta kotitiella, kotimaa jo siintää, ihanaa...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tarkoitukseni ei ole oikaista tai neuvoa. Sanon vain saman asian hieman eri sanoin. Suurinta mitä voi ihmiselle tässä maailmassa tapahtua on se, että hän saa armon tulla Jumalan lapseksi. Se on suurin ja mahtavin asema jonka ihminen voi savuttaa. Sitä statusta ei anna presidentti eikä mikään tässä maailmassa. Sen tekee meille mahdolliseksi Jeesus Kristus. Kukaan ei kykene korottamaan ihmisen asemaa niin kuin hän voi. Jumalan lapsen osaa ei ihminen halua vaihtaa mihinkään tässä maailmassa. Se on suurinta ja ihaninta, mitä voi ihmiselle tapahtua. Hyvää pääsiäistä teille kaikille. Totisesti Herra on noussut ylös!
Sitä mieltä, että parempaa osaa ei ihmisellä voi olla kuin se että on uudestisyntynyt uskova Jeesukseen Kristukseen.
Mutta tuohon en yhdy, että me uskovat olisimme erikois asemassa muihin ihmisiin nähden tätä maallista elämää silmälläpitäen.
Meitä kohtaa kaikki samat vaivat ja huolet kuin kellä tahansa.Voimme sairastua, köyhtyä, jäädä työttömiksi jne.
Mutta Jeesus on luvannut olla meidän kanssamme joka päivä maailman loppuun asti ja viedä meidät perille iänkaikkiseen elämään.
Jos kilvoittelemme loppuun asti ja jatkuvasti teemme parannusta synneistämme mitä jokainen uskovakin tekee.
Minun mottoni onkin:
"Jeesuksen seurassa meille käy aina vain hyvin"
Mottosi on hyvä, mutta muuten et ole ymmärtänyt sitä, että me olemme eriasemassa, me uskovaiset. Me elämme Jeesuksen veren turvassa ja Hänen telttamajassaan, emmekä ole sattuman uhreja.
Mitä tahansa meille tapahtuukin, se tapahtuu vain ja ainostaan Jumalan tahdosta. He, jotka eivät usko, heille tapahtuu sattumasta.
Voimme kyllä saada huoliakin osaksemme ja sairastuakkin ja jäädä vaikkapa työttömäksikin, mutta, koska ne on meille sallittu, niin silloin ne ovat meille hyödyksi ja aina Jeesus niistä meidät vapauttaa. Kaikella on aikansa.
Jumalan lapsi, kuuluu kuninkaalliseen sukuun. Hän on silloin erikoisasemassa.
Jeesukseen uskova todella syntyy uudeksi ylhäältä ja hänet on todella siirretty tämän maailman hallitsijan ulottumattomiin.
Mitä raamattu opettaa sairastumisista työttömyyksistä ja oliko se huolista?
Raamatun mukaan jos annamme niin me olemme ahtaina aikoina turvassa.
Meillä on kukkaro taivaassa missä ruoste ei raiskaa.
Raamattu ei opeta että uskossa ollessamme sairastuisimme vaan että parantuisimme ja saisimme lohtua.
Tietysti uskova voi sairastua ja jäädä työttömäksi, mutta Jumala on luvannut olla nostamassa niissä tilanteissa.
On väärin opettaa että niitä ongelmia tulee. Raamattu opettaa aivan erilailla.
Raamattu opettaa iloitsemaan vastoinkäymisistä ja kun on heikko on väkevin.
Monen ahdistuksen kautta meidän on mentänä Jumalan valtakuntaan, mutta Jumala on hyvä joka auliisti jakaa hyviä lajojaan.
Eli painotus tulisi olla siunaavassa Jumalassa.
Ei missään Herra antoi Herra otti kiitetty olkoon Herran nimi.
Koskaan ei tulisi alistua vaikeuksien keskellä vaan rukoilla ja etsiä vapautusta.
Jumalalla on hyvä tahto ihmistä kohtaan.
Olemme aivan eriasemassa kuin ne jotka eivät Jumalaa ja hänen tapojaan siunata tunne.
Syntiset kukistuvat heillä ei ole toivoa he elävät tuskassa ja vaivassa oman järkensä varassa.
Jumalan lait tietysti toimivat heidän elämässään ja jos he elävät Jumalan lakien mukaan he saavat niittää sen mukaan.
Mutta on aivan eriasia olla uskossa ja uskovainen.
Uskovaista ei samalla tavalla kohtaa ongelmat kun hän tietää mikä on hyvä tapa elää.