Pelastunko?

Minua on alkanut vaivata tosi paljon pelastuskysmys. Olen ortdoksi, mutta ihan surkea kilvoittelija. Nyt herätyskristilliset tuttavani ovat olleet kimpussani, ja olen alkanut käännytyspuheiden (ja oman epävarmuuteni) vuoksi epäillä omaa pelastustani.

Voiko käydä niin, että vaikka olen ortodoksi, uskon uskontunnustuksen sisältämät asiat ja käyn kirkossa, voin joutua kadotukseen, kun kilvoitteluni on ihan onnetonta?

Auttakaa. Kiitos!
161535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ihan tärkein asia uskonnollisessa kasvamisessasi on se, että itsekäs henkilökohtainen pelastuksen tavoittelu pitäisi jättää kokonaan pois. Sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä.

Jos välttämättä haluat pelastusta ajatella, ajattele niin, että jos kaikki MUUT pelastuvat, sen jälkeen voi tulla sinun vuorosi.

Lähimmäisenrakkaus on todellinen elämänohje, ei jonon ensimmäiseksi pääsy.

Äänestä
  • Vaikka tuolla alempana toivotkin (ymmärrettävästi) vastauksia vain ortodokseilta selvennän vielä vähän viestiäni, koska se lyhyytensä vuoksi voisi johtaa väärinkäsityksiinkin.

    Nimimerkkiänikin täsmennän sen verran, että vaikka en kuulu kumpaankaan noista ryhmistä, suhtautumiseni niihin poikkeaa toisitaan kuin yö ja päivä.

    Ollessani vaikeassa elämäntilanteessa minua houkuteltiin mukaan heränneisiin. Kävin joissakin tilaisuuksissakin ja sattumalta(?) törmäsin puistossa tätiin, joka tunki minut täyteen heikäläisten kasetteja.

    Mutta ei kolahtanut, ei sitten millään. Tuskani vain lisääntyi. Jos usko on tuollaista, miksi haluaisin uskoa?

    Olin myös kurkkuani myöten täynnä sitä, että jos kävelee kilometrinkin päästä heränneiden telttakokouksen ohi, joku on kuin takiainen hihassa vetämässä telttaan sisälle.

    Sitten menin Heinäveden luostariin kurssille, joka ei liittynyt uskontoon. Myönteistä oli se, että paikan esittelyä lukuunottamatta uskonasioista ei puhuttu halaistua sanaa.

    Vaikka uskonasioista ei puhuttu, omatoimisesti kuitenkin pystyi siihenkin puoleen tutustua lukemalla. Monilla lukemillani jutuilla oli hyvin terapeuttinen vaikutus. Olin löytänyt uskon, jossa oltiin ihmisiä. Mainio pappinne mm. kirjoitti jotenkin: "Kirkot ja uskonnoliset ryhmät tarjoavat paikan kieroutuneille ja häiriintyneille ihmisille, jotka pyhyyden ja moraalin nimissä toteuttavat julmaa, tiedostamatonta ja kätkettyä satanismia."

    Vaikka tuo olikin hyökkäävää, pahaa vastaan täytyy joskus hyökätä eikä kaikkea suvaita. Kun herännäiset ainakin minun kokemuksieni mukaan näkivät satanismia melkein kaikessa, jopa kasvissyönnissä, minusta oli niin mainiota (ollessani kasvissyöntikurssilla luostarissa) lukea tekstiä, jossa asia olikin käännetty toisinpäin.

    Tuokin kömpelösti siteeraamani kohta henkilökohtaisen pelastumisen ajattelun kääntämisestä erilaiseksi on jostain ortodoksikirjallisuudesta lukemaani.

    Jostain kirjoituksistanne luin myöskin, että ei ihmistä pelasta mikään kirkko tai oppi vaan ainoastaan sisäinen ääni, jota on ammoisista ajoita kutsuttu Jumalaksi (voi olla taas kömpelösti sanottu minun siteeraamanani, mutta ajatus selvinnee).

    Kuuntele sinäkin sisäistä ääntäsi, älä niitä, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi epävarmaksi tai vaivautuneeksi. Älä vaihda miljoona kertaa parempaa uskoasi huonompaan.

    Olen myös tuntenut joitakin ortodokseja ja heidän suhtautumisesnsa asioihin on niin paljon positiivisempaa kuin muiden.

    Olen sattumoisin myös vaihtanut muutaman sanan kirkkonne entisen johtomiehen kanssa, kun hän oli asiakkaanani.

    En kuulu mihinkään kirkkoon, mutta kyllä minä asetan uskonsuuntia paremmuusjärjestykseen kun olen nähnyt niin paljon pahaa ja niin paljon hyvää niiden toiminnassa. Ortodoksisuus on siellä yläpäässä.

    Olisi liioiteltua sanoa, että ortodoksisuuteen törmääminen olisi pelastanut minut itsemurhalta (vaara oli tuolloin jo ohi), mutta kyllä sillä oli minulle tuossa herkässä elämäntilanteessa hyvin terapeuttinen merkitys.

    Siunattua Pääsiäistä!

    Äänestä

  • Ei ortodoksi, ei herännyt kirjoitti:

    Vaikka tuolla alempana toivotkin (ymmärrettävästi) vastauksia vain ortodokseilta selvennän vielä vähän viestiäni, koska se lyhyytensä vuoksi voisi johtaa väärinkäsityksiinkin.

    että olet kokenut ortodoksisuuden myönteisesti ja saanut hengen ravintoa kirkostamme. Itse olen kokenut niin, että ortodoksinen kirkko on kuin pohjaton Pyhyyden aarrearkku. Itse vain olen niin epärma ja helposti horjutettava tyyppi...pitää vain aina muistaa kurkistaa aarrearkkuun uudelleen ja uudelleen.
    Siunattua Kristuksen ylönousemuksen juhlaa sinullekin jo näin etukäteen!

    Äänestä

... ortodoksi vai joku muu. Mutta sen voi sanoa jokaiselle, ettei noiden hörhöjen herättäjien juttuihin pidä missään tilanteessa uskoa. Ainut mitä voi tehdä, on rukoilla heillekin pelastusta ja eroa harhaopista. Eksyttäjiä riittää, pysy lujana näiden hörhöjen kanssa, oletpa sitten ortodoksi tai joku muu. Kilvoittelusi "onnettomuus" ei rajaa sinua pelastuksen ulkopuolelle samoin sitä eivät tee hörhöt, heillä ei ole siihen mitään valtakirjaa. Hörhöt toimivat täysin vastoin lähetyskäskyä, kun he yrittävät käännyttää kristittyjä harhaoppisiksi, mutta näistä eksyttäjistä meitä on Raamatussakin varoitettu.

Äänestä
  • Olen ihan aito ortodoksi, ja vilpittömästi kyselemässä kirkkomme pelastusnäkemystä. Itse asiassa tämänkin palstan "käännyttäjät" ovat saaneet minut epävarmaksi - ei pitäisi lukea noita tekstejä.

    Jotenkin tulee niin epävarmaksi, kun noilla "käännyttäjillä" on niin varma resepti pelastukseen. Meidän kirkkomme vaatii tavallaan enemmän - näin ainakin itse olen ymmärtänyt. Ortodoksinen tie on kilvoittelua, ei iskulauseiden huutamista.

    Tuota lujuutta, mistä puhut, tarvitsisin.

    Äänestä

En halua tähän kysymykseeni herätyskristillisiä vastauksia, kaikella kunnioituksella, kiitos.

Koska olen ortodoksi, haluan, että vain kirkkomme oppia tuntevat ortodoksit vastaavat.

Pyydän ystävällisesti, että te herätyskristilliset henkilöt (jotka nyt kovasti tällä palstalla kirjoittelette), kunnioittaisitte pyyntöäni.

Äänestä
  • Ilmeisesti halusit linkilläsi sanoa minulle, että kysymykseni oli asiaton.

    Typerä kysymykseni varmaan oli ja on, mutta asiaton en halunnut olla. Etsin kysymyksessäni aidosti vastausta, mutta tyhjää näemmä sinulta sain.

    Mutta löysin apua. Eli muillekin vastaavaa kysymykstä miettivälle ortodoksille ym. suosittelen ortodoksi.net-sivuilla "Teologia"-aiheen alla olevaan ketjuun "Pelastus ja vanhurskaus ortodoksikirkossa" tutustumista. Siinä oli käsitelty minunkin kysymystäni asiallisesti ja monipuolisesti. Mukana kommentoimassa oli myös isä Tuomas. Ketjun lukeminen edellyttää rekisteröitymistä sivuille.

    Hyvää Suurta viikkoa!

    Äänestä

  • Surkea kilvoitteilja kirjoitti:

    Ilmeisesti halusit linkilläsi sanoa minulle, että kysymykseni oli asiaton.

    Typerä kysymykseni varmaan oli ja on, mutta asiaton en halunnut olla. Etsin kysymyksessäni aidosti vastausta, mutta tyhjää näemmä sinulta sain.

    Mutta löysin apua. Eli muillekin vastaavaa kysymykstä miettivälle ortodoksille ym. suosittelen ortodoksi.net-sivuilla "Teologia"-aiheen alla olevaan ketjuun "Pelastus ja vanhurskaus ortodoksikirkossa" tutustumista. Siinä oli käsitelty minunkin kysymystäni asiallisesti ja monipuolisesti. Mukana kommentoimassa oli myös isä Tuomas. Ketjun lukeminen edellyttää rekisteröitymistä sivuille.

    Hyvää Suurta viikkoa!

    Halusin vain huomauttaa, että varsinaiset ortodoksiset keskustelijat valmistautuvat nyt Pääsiäiseen. Tule takaisin ensi viikolla.

    Äänestä

  • ristinmerkki kirjoitti:

    Halusin vain huomauttaa, että varsinaiset ortodoksiset keskustelijat valmistautuvat nyt Pääsiäiseen. Tule takaisin ensi viikolla.

    Ymmärsin viestisi väärin, anteeksi!

    Siunauksellista Suurta viikkoa myös sinulle, ristinmerkki.

    Äänestä

Ota yhteyttä rippipappiisi tai muuhun seurakuntasi pappiin ja kerro hänelle huolesi. Saat selkeitä vastauksia, etkä maallikkojen omien ajatusten värittämiä mielipiteitä.

Äänestä
  • Juuri näin minun pitää toimia.

    Itse asiassa pahin ahdistus asiaan liittyen jo helpotti, kun luin tuota ortodoksi.net-sivustoa ja ortodoksista kirjallisuutta. Olen vain liian herkkä noille herätyskristillisten käännytyksille.

    Äänestä

  • Surkea kilvoitteilja kirjoitti:

    Juuri näin minun pitää toimia.

    Itse asiassa pahin ahdistus asiaan liittyen jo helpotti, kun luin tuota ortodoksi.net-sivustoa ja ortodoksista kirjallisuutta. Olen vain liian herkkä noille herätyskristillisten käännytyksille.

    pitää ihmetellä mitä he haastoivat sinulle. Yleensä ei ole tapana käännytellä sen kummemmin. En ole hellari eikä minun helluntai tuttuni ole yrittäneet käännyttää minua...

    Äänestä

Johanneksen evankeliumi, 3. luku:
3. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
4. Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
5. Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan
valtakuntaan.
6. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
7. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.

Äänestä

syntisi Häneltä anteeksi, Jeesus sanoo minä seison
ovella ja kolkutan jos joku kuulee minun ääneni ja
avaa minulle minä tulen hänen tykönsä ja aterioitsen
hänen kansaan. Vaikutaa että sydämmen ovellasi
kolkutetaan, rukoile Jeesusta antamaan syntisi anteeksi ja pyydä hänet sydämeesi, Hän on sinun Herrasi ja vapahtajasi.

Äänestä
  • Meidän kirkossa seurakuntalainen tunnustaa synnit Jumalalle ja saa samalla hengellistä ohjaustsa papilta.

    Mutta nyt on ortodoksisessa kirkossa täysi hiljaisuus. Olemme juuri viettäneet Kristuksen hautauspalvelusta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Surkea kilvoitteilja kirjoitti:

Minua on alkanut vaivata tosi paljon pelastuskysmys. Olen ortdoksi, mutta ihan surkea kilvoittelija. Nyt herätyskristilliset tuttavani ovat olleet kimpussani, ja olen alkanut käännytyspuheiden (ja oman epävarmuuteni) vuoksi epäillä omaa pelastustani.

Voiko käydä niin, että vaikka olen ortodoksi, uskon uskontunnustuksen sisältämät asiat ja käyn kirkossa, voin joutua kadotukseen, kun kilvoitteluni on ihan onnetonta?

Auttakaa. Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu