Niin, jos minä käyn sunnuntaina omassa kirkossani ja siellä luen synnintunnustuksen ja tämän jälkeen saarnataan jeesuksen sovittaneen minunkin syntini, niin onkos homma sitten ok?
Sittenhän ne kaikki mahdollisesti isot tai pienet tekemäni synnit on antanut anteeksi joku toinen ihminen eikä Jumala suoraan.
Kysehän lienee uskosta. Eli että uskoako tähän vai ei.
Sittenhän ne kaikki mahdollisesti isot tai pienet tekemäni synnit on antanut anteeksi joku toinen ihminen eikä Jumala suoraan.
Kysehän lienee uskosta. Eli että uskoako tähän vai ei.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ei kirkossa mielestäni voi saada kaikkia syntejä anteeksi yleisestä saarnasta. Ripissä tunnustetaan rippi-isälle synnit, ja tämä puolestaan saarnaa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä...Sen uskomalla sydän ja sielu puhdistuu ja Herra taivaassa iloitsee!
Näin minäkin ajattelen.
Kyllä minuakin ihmetyttää esimerkiksi Suviseurojen saarnaajat, jotka kesken saarnansakin julistavat syntejä anteeksi jos joku yleisön joukosta nostaa kätensä merkiksi. Eihän pappi edes tiedä, onko ihminen tosissaan, ja mitä syntejä hän haluaa saada anteeksi - eikä se käden kohotus mitään syntiensä TUNNUSTAMISTA ole. Jos tarvitsee ripittäytyä jollekin, niin kyllä se pitää tehdä kahdenkesken sielunhoitajan kanssa ja ihan konkreettisesti kertomalla mitä on tehnyt ja minkä haluaa saada anteeksi.
Tuommoinen "summanmutikassa" syntien anteeksijulistaminen on mielestäni tosi arveluttavaa puuhaa. Ihmetyttää, että nimenomaan vl:t harrastavat sitä eniten.
Jos ei pysty uskomaan, että Jumala antaa anteeksi jokaiselle joka turvautuu Jeesukseen ja uskoo häneen, tai jos on tarve ripittäytyä jostakusta tekemisestään (tai pyytää anteeksi myös siltä ihmiseltä jota vastaan on rikkonut), niin ei se tuollaisessa massatapahtumassa onnistu. Kyllä papeilla pitää sen verran olla aikaa, että kerkiävät saarnansa jälkeen keskustella ja rukoilla kahdenkesken sielunhoitoa tarvitsevien kanssa.
"Kyllä minuakin ihmetyttää esimerkiksi Suviseurojen saarnaajat, jotka kesken saarnansakin julistavat syntejä anteeksi jos joku yleisön joukosta nostaa kätensä merkiksi. Eihän pappi edes tiedä, onko ihminen tosissaan, ja mitä syntejä hän haluaa saada anteeksi - eikä se käden kohotus mitään syntiensä TUNNUSTAMISTA ole."
Ja ajateles että se joka kuulee siellä suviseuroissa syntien anteeksiantamuksen julistuksen, ja uskoo sen, saa syntinsä anteeksi vaikka ei nostaisi kättäkään.
Jos sinä Sari rupeat luettelemaan syntejäsi, oletko varma, että olet muistanut kaikki?
Tuo suviseuroissa kätensä nostanut on antanut vain merkin, että hän haluaa kuulla henkilökohtaisesti julistetun synneistäpäästön sanat, ja ne hänelle poikkeuksetta lausutaan.
Jos puhuja ei huomaa, niin ne lausuu vieressä istuva toinen uskovainen.
Jos jollakin on aivan erityisesti mieltä painavia asioita joista haluaa keskustella ja ripittäytyä, niin ohje on että etsii toisen uskovaisen, sellaisen jonka tietää olevan "tiivis astia", kertoo hänelle omaatuntoa vaivaavista asioista ja hänelle saarnataan ne anteeksi.
"Tuommoinen "summanmutikassa" syntien anteeksijulistaminen on mielestäni tosi arveluttavaa puuhaa. Ihmetyttää, että nimenomaan vl:t harrastavat sitä eniten."
Joo, kyllähän me ollaan ihme porukkaa.
Ei me uskota näin, että meitä ihmeteltäis, vieroksuttais ja jopa vihattais.
Vaan kun me uskomme niin kuin Raamattu sanoo, niin maailma meitä ihmettelee, vieroksuu ja vihaa, sillä ei he meitä tunne.
Sari, ymmärrän oikein hyvin ajatusmaailmaasi, olen itsekin armosta osattomana eläessani ajatellut juuri noin kuin sinäkin.
Epäuskoisena eläessäni jokin minussa sanoi että asiat ei ole kunnossa ja rukoilin että jotain tapahtuisi joka pysäyttäisi nykymenoni.
Niin siinä sitten kävikin. Hain apua monelta suunnalta, en saanut tunnon rauhaa.
Lopulta eräs pappi sanoi että mene vanhoillislestadiolaisten luo, he julistavat sinulle synnit anteeksi "Jeesuksen nimessä ja veressä". Hätäni oli suuri, en jäänyt aikailemaan, menin paikalliselle Rauhanyhdistykselle, kuuntelin yhden puheen.
Puheen jälkeen oli kahvitauko jolloin "hyökkäsin" tuon puhujan puheille. Kerroin että minä haluan ripittäytyä, menimme huoneeseen jossa saimme olla kahden. Tässä keskustelussa Jumala "riisui" minut
kaikesta omasta jolla voisin kelvata, minulla ei ollut mitään hyvää itsessäni. Sain kuulla nuo sanat "usko Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi, ole turvallisella mielellä, rauhaan, vapauteen ja iloon asti".
Halusin uskoa nuo sanat, vaikka olin hieman ihmeissäni että täältäkö se sittenkin löytyi, täältä jota niin moni pyysi karttamaan?
Elin "armontuntemisissa", mieli oli korkelalla, elin siis niin kuin se joka on saanut suuren velkansa anteeksi.
Sitten sitä myöhemmin alkaa tuntea monenlaista asiaa jossa huomaa vikaan joutuneensa, mutta AINA saa kuulla synneinpäästön sanat, niin usein kuin haluaa.
Ei se ole puhujan tai toisen uskovaisen asia tutkailla toisen sydämen tilaa että katuuko se nyt tarpeeksi jne...
Se on Jumala joka sydämet tutkii, uskovaiset saarnaavat KAIKILLE KATUVILLE synnit anteeksi, aivan jokaiselle joka vaan anoo.
Jos joku pyytää syntejä anteeksi muodon vuoksi, ilman että tuntee mitään katumusta tai että ne vaivaisi omaatuntoa, on tässä kohdin vikaan joutunut.
Ihmeellisesti Jumala kokoaa laumaansa, en tiedä miksi tuo epäuskoinen pappi opasti minut vanhoillisten luo, hän itse ei ollut elävässä uskossa mutta tiesi mistä sellainen löytyy.
Minulle kävi niinkuin Saulukselle, kun sain syntini anteeksi, "suomukset putosi silmistäni", ja näin että olen pässyt Jumalan Valtakunnan asukkaaksi.
Parannuksen teon jälkeen olen saanut kuulla tuota "oletko sinäkin niitä jotka tuomitsette muut" ja "olette korottaneet itsenne Jumalan asemaan" jne..
Voin vakuutta että me emme tuomitse ketään, päin vastoin meitä syytetään siitä että me saarnaamme syntejä anteeksi aivan liian "helposti".
HUOM! ME EMME VARSINAISESTI ANNA SYNTEJÄ ANTEEKSI, VAAN JUMALA, ME TOMIMME HÄNEN ÄÄNITORVENAAN TÄÄLLÄ MAAN PÄÄLLÄ.
Lue tuota nyt muutamaan kertaan niin ehkä ymmärrät että on väärin sanoa että "olette korottaneet itsenenne Jumalan asemaan".
Jos se, että ainoastaan meidän saarnaamamme synneistäpäästö on mielestämme on pätevä,
on aivan toinen asia mutta siihenkin löytyy perustelut Raamatusta.
Nykyaika on sitä että kaikki pitää sallia, Raamatun käskyjä ja opetuksia ei pidetä kaikkia aikoja sitovina. Ratkaisut tehdään uuden tilanteen mukaan ja ratkaisuun vaikuttaa keskeisesti rakkaus. Tämä rakkaudenteologia ei ole sama kuin Raamatun ilmoittama rakkaus, josta Paavali kirjoittaa: "Ei hän vääryydestä iloitse, mutta hän iloitsee totuudesta" (1 Kor. 13: 6).
"Sari, ymmärrän oikein hyvin ajatusmaailmaasi, olen itsekin armosta osattomana eläessani ajatellut juuri noin kuin sinäkin."
käytät vääriä termejä?
Sinä tarkoitat: "Noin itsekin ajattelin ennenkuin liityin lestadiolaisiin."
Vain Jumala tietää Sarin sydämen tilan. Sarin kirjoituksia luettuani olen vakuuttunut, että hänen sydämen tilansa on juuri sellainen kuin Jumala odottaa sen olevan.
PS. On muuten melkoista oman porukan nostattamista ilman Raamatun siihen antamaa aihetta kutsua vl-rauhanyhdistystä "Jumalan valtakunnaksi".
Sinulla on vapaus uskoa ihan niinkuin haluat.
Sama vapaus on myös meilläkin.
Jos te ette usko niinkuin me, älkää siitä loukkaantuko, ei mekään loukkaannuta siitä miten te uskotte.
Esim. muslimit uskovat olevansa ainoassa oikeassa uskossa, jotkut heistä ovat jopa sitä mieltä että "vääräuskoiset pitää tappaa". Kyllä he saavat meidän puolesta ihan vapaasti uskoa niinkuin haluavat. Ihmeellistä on se, että vain meitä vastaan hyökätään, mutta näin se on Raamatussakin ilmoitettu.
Se että te kirjoittelette noita vastauksianne ja väittämiänne ilman minkäänlaisia perusteluja on vain uskoamme vahvistavaa kirjoittelua.
"Esim. muslimit uskovat olevansa ainoassa oikeassa uskossa, jotkut heistä ovat jopa sitä mieltä että "vääräuskoiset pitää tappaa". Kyllä he saavat meidän puolesta ihan vapaasti uskoa niinkuin haluavat."
Teillä ei tunnu olevan paljon huolta hukkuvista sieluista eikä kiinnostusta evankelioida harhatiellä olevia muslimeja oikealle tielle.
Lestadiolaisia kiinnostaa vain OMA NAPA.
"Esim. muslimit uskovat olevansa ainoassa oikeassa uskossa, jotkut heistä ovat jopa sitä mieltä että "vääräuskoiset pitää tappaa". Kyllä he saavat meidän puolesta ihan vapaasti uskoa niinkuin haluavat. Ihmeellistä on se, että vain meitä vastaan hyökätään, mutta näin se on Raamatussakin ilmoitettu."
Vertaus oli aika osuva. Äärimuslimeilla todella on tämä periaate, enkä usko minkään yhteiskunnan sulattavan ihmisten tappamista uskonnon takia. Mitenkäs se meni tuo Ranskan vallankumouksen periaatteet; vapaus, veljeys, tasa-arvo? Halloota! Vapaus on kuitenkin sellaista, että sitä täytyy myös valvoa. Sitä varten meillä on lait ja asetukset, jotta turhanpäiväistä uskonkiihkoa ei pääse ns. normaalikuolevaisten keskuuteen hapattamaan ilmapiiriä (ja nyt puhun äärimuslimeista). Tästä aasinsiltana voisikin heittää pienen kommentin lestadiolaisuudesta; sehän on ev.lut. ääriliike siinä missä ääri-islamilaisuus normaalista kirkkouskovaisuudesta...
"Teillä ei tunnu olevan paljon huolta hukkuvista sieluista eikä kiinnostusta evankelioida harhatiellä olevia muslimeja oikealle tielle.
Lestadiolaisia kiinnostaa vain OMA NAPA."
Sivusta seuranneena ihmettelen miksi suhtaudut näin lestadiolaisiin, et hyväksy heidän oppiaan ja et myöskään hyväksy sitä että he antaa jonkun pitää oman oppinsa?
Lestadiolaisten vastauksia seuranneena uskoisin että he evankelioisivat myös muslimeille jos joku sieltä etsisi Kristusta.
Tälle palstalle lestat on kirjoittanut paljon vastauksia perustellen ne joten on kohtuutonta ja väärin sanoa että heitä kiinnostaa vain oma napa.
Kaipaan rehellisyyttä keskusteluun jota on muuten mukava seurata.
"jotkut heistä ovat jopa sitä mieltä että "vääräuskoiset pitää tappaa". Kyllä he saavat meidän puolesta ihan vapaasti uskoa niinkuin haluavat."
Lähinnä nyt hihat paloi tämän nimimerkin "PV" yllä olevaan kommenttiin, josta käy ilmi, että hän omalta osaltaan hyväksyy mm. muslimien ajattelutavan vääräuskoisten tappamisesta.
Eli "PV":n mielestä on yks hailee, vaikka muslimit tappavat vääräuskoisia ja menevät itse helvettiin.
"PV" puhui koko lestadiolaisjoukon puolesta eli "
he saavat meidän puolesta..."
En kyllä oikein jaksa uskoa, että kaikki lestadiolaiset allekirjoittavat "PV":n lausuman.
Sanotaan nyt sitten, että nimimerkkiä "PV" kiinnostaa vain OMA NAPA.
Oletko tosiaan noin yksinkertainen vai tekeydytkö?
Olen edelleen sitä mieltä että jos joku muslimi uskoo tappamallla suorittavansa hyvän teon jumalansa edessä niin heillä on vapaus uskoa niin.
En ole kirjoittanut että minä uskon niin tai että pitäisin sitä oikeana ja hyväksyttävänä.
Jos "vääräuskoisen" tappanut muslimi tulee katuen tekoaan ja haluaa kuulla evankeliumin saarnattavan itselleen, niin kyllä me saarnaamme.
Mutta kehoitamme häntä myös tekemään tilit selviksi maallisen vallan kanssa, eli tunnustamaan asian myös poliisille jotta häntä voidaan tuomita tästä myös ajallisten lakien mukaan.
Esivalta on Jumalalta, ja esivalalta on myös lait joita uskovaistenkin tulee noudattaa.
Voi sinua !!!, "turha sinun on potkia tutkainta vastaan".
Tuo *valtakunta*
No tuossa että valtakunnan lapset heitetään ulkoiseen pimeyteen.. niin sen valtakunnan lapsi olet Muttet Jumalan valtakunnan.. olla Jumalan lapsi on sitten toinen asia. Sitä et voi olla ennenkuin, niin sanottuun *Jumalan valtakuntaan* teet parannuksen.
Kuule. Nyt oli puhe RIPISTÄ. Mutta puhutaan nyt sitten tästä.
Sinä sanot, että "se joka kuulee siellä suviseuroissa syntien anteeksiantamuksen julistuksen, ja uskoo sen, saa syntinsä anteeksi vaikka ei nostaisi kättäkään". Olen täsmälleen samaa mieltä. Paitsi että se ihminen saisi anteeksi syntinsä vaikka ei kuulisikaan siellä suviseuroissa syntien anteeksiantamuksen julistusta, JOS hän uskoo Jumalan Poikaan Jeesukseen.. Perustelut väitteelleni löydät Raamatusta.
Kirjoitat: "Sari, ymmärrän oikein hyvin ajatusmaailmaasi, olen itsekin armosta osattomana eläessani ajatellut juuri noin kuin sinäkin."
Ota huomioon, että minä EN OLE armosta osaton. Siinä on suuri ero siihen mitä sinä olet kertomasi mukaan ollut ennen vl-laisen papin luo menoasi. Minä olen armosta pelastettu, syntini anteeksi saanut ja Jeesuksen verellä puhdistettu. Mutta koska minä en ole nimenomaan vanhoillislestadiolainen kuten sinä, ajattelemme asioista hieman eri tavalla.
Olen muuten aivan varma, että Jumalan antaman rauhan olisit sinäkin pystynyt saamaan muuallakin etkä vain nimenomaan rauhanyhdistyksen seuroissa! Mutta tärkeintä on se, että olet nyt saanut sen. Siunausta sinulle.
>>>>Esim. muslimit uskovat olevansa ainoassa oikeassa uskossa>>>>
Vanhoillislestadiolaiset ovat alkaneet erehdyttävästi muistuttaa heitä. Heidän aseinaan ei ole pommeja, mutta heidän aseinaan on ylimielisyys ja ylpeys, joilla he yrittävät räjäyttää muita Jumalan lapsia mitättömiin... tai kääntymään heidän uskontoonsa.
Onneksi Jumala Sana kestää. Jeesuksen oman ei tarvitse pelätä. Se kallio kestää vaikka miten monta vanhoillislestadiolaispommia räjäytettäisiin.
Kuulin kertomuksen islaminuskoisesta naisterroristista, joka oli valmiina tekemään itsemurhaiskun, mutta oli sattunut tehtävää odotellessaan katsomaan hotellihuoneessa televisiosta hengellistä ja evankelioivaa ohjelmaa, jossa kerrottiin Jeesuksesta ja rakastavasta Jumalasta. Joku, jolla OLI HÄTÄ HUKKUVISTA SIELUISTA, oli pannut alulle kristillisen tv-kanavan siellä Lähi-idässä. Tämä nainen avasi sydämestä JEESUKSELLE siinä televisio-ohjelmaa katsoessaan - ja itsemurhaisku jäi tekemättä. Nyt hän on julistamassa evankeliumia Jeesuksesta muslimien keskuudessa siellä - henkensä uhalla tosin.
Jos lestadiolaisetkin uhraisivat voimavaransa julistaakseen ihmisille JEESUSTA KRISTUSTA eivätkä korottaisi itseään ja uskonlahkoaan jalustalle, he tekisivät paljon arvokkaampaa työtä. Mitä se hyödyttää lestadiolaista, vaikka hän luulisikin olevansa "ainut oikea uskovainen" mutta saisi vahingon sielullensa??
Ilman uskoa Jeesukseen ei pelastu muslimi eikä lesta, eikä kukaan muukaan. Ja sen takia lestojenkin pitäisi herätä panemaan kaikki toivonsa yksin Jeesukseen eikä tähän omaan ainutlaatuisuuteensa, ja herätä julistamaan evankeliumia Jeesuksesta kaikille luoduille! Ei evankeliumia vanhoillislestadiolaisuudesta vaan Jeesuksesta!!
Miksi ihmeessä lestoilla ei ole minkäänlaista hätää hukkuvista sieluista? Ei mitään muuta kuin pilkkaa ja ivaa muita Jumalan lapsia kohtaan, jatkuvaa uskovaisten vähättelyä ja heidän uskonsa mollaamista - eikä pienintäkään halua voittaa HUKKUVIA sieluja Jeesukselle. Jos se on heidän mielestään evankelioimista, että he haukkuvat ja vähättelevät muita Kristuksen omia, niin ... huh huh.
Eikö olisi jo aika unesta herätä?! Ettekö huomaa, että ne teidän väheksymät "muka-uskovaiset" voittavat sieluja Jeesukselle - ja te vain istutte kädet ristissä ja hymisette tyytyväisinä kiikkustuoleissanne. HERÄTYS!! Jeesus tulee pian ja hakee omansa pois.
Apostolien teoisssa kerrotaan, että Pietarin vielä puhuessa lankesi Pyhä Henki kuulijoiden päälle. Tästä näemme, että kuulijan ei tarvitse päästää pihahdustakaan suustaan saadakseen uskon. Riittää, että kuulee sanan ja sana vaikuttaa uskon.
Rippi on kyllä tärkeä, mutta se olisi hyvä tulla mieluiten uskon hedelmänä. Eli ensin uskotaan ja sitten tunnustetaan tämän uskon voimasta. Eräs vanha es.lest. saarnaaja on kertonut, miten hänelle sanottiin, kun hän tuli saarnaajan luokse ja halusi tehdä parannuksen. Hän alkoi heti tunnustaa syntejään, mutta rippi-isä sanoikin, että odotetaanpas sen asian kanssa siihen asti, että olet saanut elävän uskon. Sitten hän julisti synninpäästön ja tämä ripittäytyjä uskoi, ja sai sen jälkeen tunnustaa syntinsä.
Jos Pappi on uskovainen, Pyhän hengen omaava ja saarnaa yleisen syntienpäästön, josta voi kuka vain tahtoo ottaa siunauksen vastaan.
Niin esteenä ei ole kuin kuulija itse, jos hän uskoo saarnatun synninpäästön niin hänestä tulee Jeesuksen päälle uskova ihminen, joka lähtee Herraa ja meitä seuraamaan.
Jollei tuota seuraamista tapahdu niin hän ei uskonut saarnaa omakohtaisesti.
Ja siinä äänellisessä saarnassa, saa uskoa KAIKKI synnit anteeksi.
..ja jos ihmisellä ei ole tarvetta nimenomaan ripittäytyä, niin syntien anteeksiantamuksen saa uskoa omalle kohdalleen todeksi myös yksinäisyydessä.
Mutta jos usko ei riitä siihen, sitten on varminta mennä kuuntelemaan sen vakuutus kirkossa. Pääasia, ettei tarvitse kantaa raskasta syyllisyyden taakkaa suotta. Kun on saanut anteeksi, syyllisyydentuskaakaan ei tarvitse enää kantaa.
Että usko tulee kuulosta ja kuulo jumalan sanan kautta..Kuinka he uskovat jollei heille saarnata.
Ajattelen tästä asiasta täsmälleen samoin kuin Ma!
"Niin esteenä ei ole kuin kuulija itse, jos hän uskoo saarnatun synninpäästön niin hänestä tulee Jeesuksen päälle uskova ihminen, joka lähtee Herraa ja meitä seuraamaan."
pitäisi teitä lähteä seuraamaan?!
Eikö Jeesus riitä? Ihmiset ovat vajavaisia.
mistä minä tiedän millainen pappi se on joka minulle saarnaa synnit anteeksi? Enhän mnä niitä kaikkia tunne. Mutta onko sillä väliä? Jos hän vain ihmisenä saarnaa synnit anteeksi, niin voiko ne uskoa anteeksiannetuiksi? Ei kai se sen saarnaajan asioista ole kiinni?
Kun olen lukenut sen synnintunnustuksenkin omakohtaisesti ja ääneen.