Putin saa mitä tilaa

Mielenkiintoisia noi Moskovan tapahtumat... siviileihin kohdistuva terrori on aina tuomittavaa eikä sitä voi hyväksyä. Mutta ei voi olla ajattelematta nykyisen Tshetshenian sodan syntyvaiheita. Kun Jeltsin teki Putinista pääministerin, noin 2% venäläisistä tuki häntä. Jotain oli tehtävä jotta olisi estetty kommunistien valtaannousu seuraavissa presidentinvaaleissa. Ja kappas, mitä tapahtuikaan, pari kerrostaloa pamahti päreiksi keskellä Moskovaa, ja syyllisiksi leimattiin tshetsheenikapinalliset, ilman mitään todisteita. Iskuista ei edelleenkään ole pidätetty ketään ja tuntuu että ne vaietaan kuoliaaksi. Luulisi tuon mittaluokan rikoksen tutkintaan panostetun kaikki mahdolliset resurssit, mitä ainakaan tuloksesta päätellen ei ole tehty.

Kreml teki näistä räjähdyksistä omat, nopeat "johtopäätöksensä" ja aloitti silmittömän sodan Tshetsheniassa. Putinista tuli kansan silmissä sankari ja hänen kannatuksensa presidentinvaaleissa olikin aikamoinen.

En malta tyytyä vain vihjailuun vaan sanon aivan suoraan että ei tarvitse tehdä muuta kuin laskea 1 1 tullakseen siihen tulokseen että nuo "terrori-iskut" olivat Kremlin sisärenkaan ja salaisen palvelun järjestämiä.

Tätä taustaa vasten ei voi olla tuntematta pientä vahingoniloa Kremliä kohtaan, vaikkakin tshetsheenien terrorikaappaus sinänsä tuomittava onkin. Putinin "vaalisodasta" on tullut hänen pahin painajaisensa, josta ei ole helppoa ja hyvää ulospääsyä. Kaappaajat eivät varmasti anna periksi, joten vaihtoehdot ovat sodan lopettaminen ja terrorin edessä periksi antaminen, tai toinen vaihtoehto, rynnäkkö teatteriin jolloin se varmasti räjäytetään päreiksi. Kumpikin vaihtoehto olisi Putinin kannalta katastrofi. Sitä saa mitä tilaa.
10454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"... siviileihin kohdistuva terrori on aina tuomittavaa eikä sitä voi hyväksyä."

Ainahan on sotatoimet kohdistettu kaupunkeihin, eihän kyse ole tässä tapauksessa mistään terrorismista. Onhan ennenkin sotaa käyvän maan ihmisillä ollut ankeaa. Pitäähän maan johdon tietää, että jos alkaa sotimaan, niin omat kansalaiset ovat vaarassa. Ja ulkomaalaisten pitää ymmärtää, että sotaa käyvä maa on turvaton.

Äänestä

Minä luulen, että terroristit räjäyttävät teatterin
joka tapauksessa. Eivät terroristit pysty pakenemaan
keskeltä Venäjää minnekään. Kuolemaan he menivät.
Se on lopullinen niitti Tsetsenialle.

Teatterissa on 70 ulkomaalaista ja tsetseenit saavat
(länsi)maiden vihat päällensä. Näin Venäjä pyyhkäisee
Tsetsenian pois maan päältä ja USA saa hyvän kannustuksen
Irakin sodalle.
Kiina ei tule konfliktiin puuttumaan, joten vastustajia
tulee olemaan tosi vähän.

Sitähän kaikki muslimit haluavat. Pyhää sotaa. He
haluavat kuolla. Terroristit vain välittävät tilauksen
suurvalloille. USA ja Venäjä tulevat taas olemaan
samalla puolella "pahan akselia" vastaan.

Äänestä
  • On totta, että teatteri todennäköisesti räjähtää joka tapauksessa. Aloitin tämän keskustelun, ja haluan vielä korostaa sitä, että en missään nimessä hyväksy tätä terroritekoa. Yritin tuoda esille sitä näkökantaa, että jos Kreml itse luodulla provokaatiolla(vrt.Mainilan laukaukset 1939) aloitti sodan, he varmasti seuraavat tilannetta hyvin ristiriitaisin tuntein. Vaikka sota olisi Kremlin provosoima, ei tämä kaappaus missään tapauksessa ole oikeutettu, ja tulee aiheuttamaan tshetsheenien asemalle lopullisen kuoliniskun. Olet hyvin mahdollisesti oikeassa siinä, että tämä tapaus liittyy selvästi myös kansainväliseen ääri-islamilaiseen terrorismiin.
    Olen sitä mieltä, että jos Tshetshenian kansan enemmistö niin haluaa, heillä on yhtä hyvä oikeus irrottautua Venäjästä kuin Suomella vuonna 1917. Heidän tulee sanoutua irti tämänkaltaisesta terrorista. Jos nämä ehdot täyttyvät ja venäläisjoukot edelleen jäävät miehittäjinä maahan, tuen tshetsheenien sotatoimia, korostan, sotatoimia, en missään olosuhteissa siviileihin kohdistuvaa terroria.

    Äänestä

HEHEHE HUAAH.... Sinut kyllä erottaa kadulla kävellessä.
Nyit päätäsi ja vikuilet jatkuvasti taaksesi BUAAHH!

Äänestä

Olen jo aikoja sitten lukenut noista väitetyistä tsetsheeniterroristien suorittamista kerrostaloräjäytyksistä ja löysin myös asiaa käsittelevän tv-dokumentin (jota ei tulla Suomessa näkemään).

On olemassa huomattava määrä indiisioita jotka viittaavat siihen että Venäjän salainen poliisi (mikä se nyt sitten lieneekään KGB:n jälkeen) on ollut ko. räjäytysten takana.

Tullainen menettelyhän on klassinen tapa politiikan tantereilla kohdistaa kansan huomio ulkoisiin tekijöihin sisäisten ongelmien köydessä kestämättömiksi.

Samaa mallia käyttivät jenkkipolitiikan todelliset vallanpitäjät salliessaan 911 iskujen tapahtumisen.

Äänestä
  • Joopa! Ja dokumentin laaditutti maanpaossa elävä herra Berezhovski, joka kuvitteli tulevansa Venäjän todelliseksi hallitsijaksi saattamalla Putinin valtaan. Miksiköhän herra Berezhovski tietää asiasta niin paljon...?

    Äänestä

Mainilan laukauksiahan nuo olivat, nuo kerrostalot joilla sitten hankittiin se jumalainen oikeutus alkaa kansanmurha Tsetsheniassa. Maskirovka oikein perinteiseen KGB malliin. Ja nythän siitä sitten aletaan jo vähän puhuakin, että näinhän tämä on..

Kannattaa muuten tutkia puolueettomien ihmisoikeusjärjestöjen raportteja sotarikoksista Tsetsheniassa. Venäjän armeija toimii siellä tavalla, mikä ei ole sopiva minkään maan järjestäytyneille sotavoimille.

Mutta kovastipa asiasta vain ollaan hiljaa...

Äänestä
  • Kertokaa nyt jumalauta miksette te "humaanit inteklektuellit
    aktivisti" voi olla päivää ilman huumepöllyä ja avata silmiänne?

    Äänestä

  • Asiaan tarkemmin perehtymällä voisit päätyä toisiin johtopäätöksiin, mutta kielimuurin ylittäminen ei sinulta onnistu.

    Lyhyesti - Moskovan talojen räjäyttäminen oli Venäjän hallituksen salajuoni ihan yhtä lailla kuin 911 oli Yhdysvaltojen salajuoni sodan aloittamiseksi. Liian riskialttiita yrityksiä, koska kaikkia osallistuneita ei voi eliminoida. Jos salajuoneksi ei sitten kummassakin tapauksessa lasketa sitä, että hallitus ANTOI vastapuolen toimia. Sitä taas on todella vaikea arvioida.

    Vaikka suomalaiset yleensä ovat mielellään pienemmän puolella ja Venäjää vastaan, niin tässä kyllä haukutaan väärää puuta. Tässä tapauksessa suomalaisilla ja venäläisillä on "ziljoona" kertaa enemmän yhteistä, kuin suomalaisilla ja tshetsheeneillä! Tshetsheeit niittävät sitä mitä ovat kylväneet - samoin tietenkin myös venäläiset. "Pata kattilaa soimaa, tumma kylki kummallakin"

    Äänestä

  • PBP kirjoitti:

    Asiaan tarkemmin perehtymällä voisit päätyä toisiin johtopäätöksiin, mutta kielimuurin ylittäminen ei sinulta onnistu.

    Lyhyesti - Moskovan talojen räjäyttäminen oli Venäjän hallituksen salajuoni ihan yhtä lailla kuin 911 oli Yhdysvaltojen salajuoni sodan aloittamiseksi. Liian riskialttiita yrityksiä, koska kaikkia osallistuneita ei voi eliminoida. Jos salajuoneksi ei sitten kummassakin tapauksessa lasketa sitä, että hallitus ANTOI vastapuolen toimia. Sitä taas on todella vaikea arvioida.

    Vaikka suomalaiset yleensä ovat mielellään pienemmän puolella ja Venäjää vastaan, niin tässä kyllä haukutaan väärää puuta. Tässä tapauksessa suomalaisilla ja venäläisillä on "ziljoona" kertaa enemmän yhteistä, kuin suomalaisilla ja tshetsheeneillä! Tshetsheeit niittävät sitä mitä ovat kylväneet - samoin tietenkin myös venäläiset. "Pata kattilaa soimaa, tumma kylki kummallakin"

    Ei valkoisia eikä samaa uskontoa, mutta asetelma sama. Suurten maiden oikeudesta omistaa ja vallata muita pienempiä valtoita miten tahtoo. kansallistunnon takia pitää omistaa luonnonvaroja.Ei voida käydä kauppaa,kuten esim.pienissä valtioissa on aina tapana, joten vallataan ne esim.petsamo nikkelin takia. Tsetsenia öljyn takia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vehkeily ei kannata kirjoitti:

Mielenkiintoisia noi Moskovan tapahtumat... siviileihin kohdistuva terrori on aina tuomittavaa eikä sitä voi hyväksyä. Mutta ei voi olla ajattelematta nykyisen Tshetshenian sodan syntyvaiheita. Kun Jeltsin teki Putinista pääministerin, noin 2% venäläisistä tuki häntä. Jotain oli tehtävä jotta olisi estetty kommunistien valtaannousu seuraavissa presidentinvaaleissa. Ja kappas, mitä tapahtuikaan, pari kerrostaloa pamahti päreiksi keskellä Moskovaa, ja syyllisiksi leimattiin tshetsheenikapinalliset, ilman mitään todisteita. Iskuista ei edelleenkään ole pidätetty ketään ja tuntuu että ne vaietaan kuoliaaksi. Luulisi tuon mittaluokan rikoksen tutkintaan panostetun kaikki mahdolliset resurssit, mitä ainakaan tuloksesta päätellen ei ole tehty.

Kreml teki näistä räjähdyksistä omat, nopeat "johtopäätöksensä" ja aloitti silmittömän sodan Tshetsheniassa. Putinista tuli kansan silmissä sankari ja hänen kannatuksensa presidentinvaaleissa olikin aikamoinen.

En malta tyytyä vain vihjailuun vaan sanon aivan suoraan että ei tarvitse tehdä muuta kuin laskea 1 1 tullakseen siihen tulokseen että nuo "terrori-iskut" olivat Kremlin sisärenkaan ja salaisen palvelun järjestämiä.

Tätä taustaa vasten ei voi olla tuntematta pientä vahingoniloa Kremliä kohtaan, vaikkakin tshetsheenien terrorikaappaus sinänsä tuomittava onkin. Putinin "vaalisodasta" on tullut hänen pahin painajaisensa, josta ei ole helppoa ja hyvää ulospääsyä. Kaappaajat eivät varmasti anna periksi, joten vaihtoehdot ovat sodan lopettaminen ja terrorin edessä periksi antaminen, tai toinen vaihtoehto, rynnäkkö teatteriin jolloin se varmasti räjäytetään päreiksi. Kumpikin vaihtoehto olisi Putinin kannalta katastrofi. Sitä saa mitä tilaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu