Lasse Lehtinen ja Paavo Väyrynen
Kumman väitöskirjassa parempi tieteellinen taso?
Lasse Lehtisen väitöskirja ”Aatosta jaloa ja alhaista mieltä”. (SDP:n ja Urho Kekkosen suhteet 1944-1981).
J-P Roosin arvostelu:
”En voi vastustaa kiusausta ottaa tässä esimerkiksi juuri Lasse Lehtisen väitöskirjaa ja sen synnyttämää keskustelua, johon itse osallistuin. Lyhyesti sanottuna Lehtinen on siis entinen poliitikko, nykyinen mediayrittäjä jolla on halukkuutta poliittiseen taustavaikuttamiseen verkostojen kautta. Hän on myös pyrkinyt erittäin voimakkaasti kieriskelemään mudassa aikaisempia kannanottojaan häveten. Nyt hän on päätynyt historian uudelleen tulkintaan jonka mukaan juuri SDP:n ns. aseveljet pelastivat Suomen liialliselta siirtymiseltä Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.. Hänelle ehdotettiin väitöskirjan kirjoittamista aiheesta ja sen hän myös teki. Väitöskirja on nyttemmin hyväksytty, tietyin varauksin, heikolla arvosanalla.. Prosessi sinänsä on hyvä osoitus siitä, miten helppoa on saada mikä tahansa väitöskirja hyväksytettyä missä tahansa yliopistossa. Jos Lehtistä ei olisi haluttu hyväksyä Oulussa, hän olisi voinut viedä opuksensa Turkuun tai Tampereelle (tuskin kuitenkaan Helsinkiin, jos olen Seppo Hentilän näkemyksiä oikein tulkinnut). Tässä yhteydessä on kuitenkin kiinnostavampaa yleinen kysymyksenasettelu: saiko Lehtinen väitöskirjansa hyväksytyksi siksi että hänellä oli media- ja verkostopääomaa ja miksi hän halusi tehdä juuri väitöskirjan?”
--------------------------------------------------------------------------------
Paavo Väyrynen väitteli tohtoriksi Åbo Akademista 1988 Suomen ulkopoliittista doktriinia käsittelevällä väitöskirjalla ”Finlands utrikespolitik - den nationella doktrinen och framtidens mänsklighetspolitik”.
Matti Wuoren arvostelu:
” Väyrysen omaksuma lähinnä didaktinen jaottelu moraalikritiikkiin, sosiaaliseen, ympäristö- ja kapitalismikritiikkiin (sekä Yhdysvaltain erityiseen asemaan siinä) onkin hieman kaavamainen, minkä havaitsee myös siitä, että hän itsekin siirtyy karsinasta toiseen otsikon estämättä.
Samalla jää tavoittamatta osa siitä ristiriitaisuudesta ja monimuotoisuudesta, joka on tunnusomaista dynaamiselle ja verkottuneelle ”ylikansalliselle kansalaisyhteiskunnalle”. Eri toimijoiden analyysit ja toimintavaihtoehdot poikkeavat toisinaan dramaattisestikin toisistaan. Kun vaikkapa Seattlen, Washingtonin ja Prahan mielenosoitusten selostuksissa ja kommentaareissa on painotettu vaatimuksia ympäristö- ja työsuojelunäkökohtien sisällyttämisestä Maailman kauppajärjestön WTO:n toimenkuvaan, ovat kolmatta maailmaa ja kehitysmaita edustavat puheenvuorot jääneet vähemmälle huomiolle. Niinpä esimerkiksi Third World Networkin vaikutusvaltaisen johtajan Martin Khorin vuosi sitten tekemä esitys, jonka mukaan WTO:n toimivaltaa ei tulisi enää kuormittaa lisäämällä siihen sijoituksia, kilpailua, työsuojelua ja ympäristöä koskevia kysymyksiä, on jäänyt pohjoisen OECD-maailman keskustelussa kuta kuinkin katveeseen.4 Myös eräiden valtiollisten toimijoiden mielipiteet ovat muuttuneet: esimerkiksi Václav Havelin suhtautuminen globalisaatioon ei enää ole niin neutraali kuin Väyrynen antaa ymmärtää, minkä havaitsin laatiessani Havelille taustamuistiota hänen Maailmanpankin/IMF:n Prahan kokouksen avajaispuheeseensa. Toisaalta suppeahkossa yleisesityksessä on mahdotonta tarttua yksityiskohtiin, saati vivahteisiin.
Väyrysen ansiokkaaseen kansalaisjärjestöjen roolia koskevaan tarkasteluun lisäisin kernaasti yhden näkökohdan: kun varsinkin niin sanotut yhden asian liikkeet aluksi kiinnittivät ennen kaikkea huomiota havaitsemiinsa polttaviin epäkohtiin ja soittivat hätäkelloja (”ringing the alarm bell”), niin kuin sanotaan, ne ovat enenevästi muuttuneet ratkaisumalleja etsiviksi (”solution oriented”), mitä niiden legitimiteetin säilyttäminen ja kasvukin edellyttää.”
Kumman väitöskirjassa parempi tieteellinen taso?
Lasse Lehtisen väitöskirja ”Aatosta jaloa ja alhaista mieltä”. (SDP:n ja Urho Kekkosen suhteet 1944-1981).
J-P Roosin arvostelu:
”En voi vastustaa kiusausta ottaa tässä esimerkiksi juuri Lasse Lehtisen väitöskirjaa ja sen synnyttämää keskustelua, johon itse osallistuin. Lyhyesti sanottuna Lehtinen on siis entinen poliitikko, nykyinen mediayrittäjä jolla on halukkuutta poliittiseen taustavaikuttamiseen verkostojen kautta. Hän on myös pyrkinyt erittäin voimakkaasti kieriskelemään mudassa aikaisempia kannanottojaan häveten. Nyt hän on päätynyt historian uudelleen tulkintaan jonka mukaan juuri SDP:n ns. aseveljet pelastivat Suomen liialliselta siirtymiseltä Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.. Hänelle ehdotettiin väitöskirjan kirjoittamista aiheesta ja sen hän myös teki. Väitöskirja on nyttemmin hyväksytty, tietyin varauksin, heikolla arvosanalla.. Prosessi sinänsä on hyvä osoitus siitä, miten helppoa on saada mikä tahansa väitöskirja hyväksytettyä missä tahansa yliopistossa. Jos Lehtistä ei olisi haluttu hyväksyä Oulussa, hän olisi voinut viedä opuksensa Turkuun tai Tampereelle (tuskin kuitenkaan Helsinkiin, jos olen Seppo Hentilän näkemyksiä oikein tulkinnut). Tässä yhteydessä on kuitenkin kiinnostavampaa yleinen kysymyksenasettelu: saiko Lehtinen väitöskirjansa hyväksytyksi siksi että hänellä oli media- ja verkostopääomaa ja miksi hän halusi tehdä juuri väitöskirjan?”
--------------------------------------------------------------------------------
Paavo Väyrynen väitteli tohtoriksi Åbo Akademista 1988 Suomen ulkopoliittista doktriinia käsittelevällä väitöskirjalla ”Finlands utrikespolitik - den nationella doktrinen och framtidens mänsklighetspolitik”.
Matti Wuoren arvostelu:
” Väyrysen omaksuma lähinnä didaktinen jaottelu moraalikritiikkiin, sosiaaliseen, ympäristö- ja kapitalismikritiikkiin (sekä Yhdysvaltain erityiseen asemaan siinä) onkin hieman kaavamainen, minkä havaitsee myös siitä, että hän itsekin siirtyy karsinasta toiseen otsikon estämättä.
Samalla jää tavoittamatta osa siitä ristiriitaisuudesta ja monimuotoisuudesta, joka on tunnusomaista dynaamiselle ja verkottuneelle ”ylikansalliselle kansalaisyhteiskunnalle”. Eri toimijoiden analyysit ja toimintavaihtoehdot poikkeavat toisinaan dramaattisestikin toisistaan. Kun vaikkapa Seattlen, Washingtonin ja Prahan mielenosoitusten selostuksissa ja kommentaareissa on painotettu vaatimuksia ympäristö- ja työsuojelunäkökohtien sisällyttämisestä Maailman kauppajärjestön WTO:n toimenkuvaan, ovat kolmatta maailmaa ja kehitysmaita edustavat puheenvuorot jääneet vähemmälle huomiolle. Niinpä esimerkiksi Third World Networkin vaikutusvaltaisen johtajan Martin Khorin vuosi sitten tekemä esitys, jonka mukaan WTO:n toimivaltaa ei tulisi enää kuormittaa lisäämällä siihen sijoituksia, kilpailua, työsuojelua ja ympäristöä koskevia kysymyksiä, on jäänyt pohjoisen OECD-maailman keskustelussa kuta kuinkin katveeseen.4 Myös eräiden valtiollisten toimijoiden mielipiteet ovat muuttuneet: esimerkiksi Václav Havelin suhtautuminen globalisaatioon ei enää ole niin neutraali kuin Väyrynen antaa ymmärtää, minkä havaitsin laatiessani Havelille taustamuistiota hänen Maailmanpankin/IMF:n Prahan kokouksen avajaispuheeseensa. Toisaalta suppeahkossa yleisesityksessä on mahdotonta tarttua yksityiskohtiin, saati vivahteisiin.
Väyrysen ansiokkaaseen kansalaisjärjestöjen roolia koskevaan tarkasteluun lisäisin kernaasti yhden näkökohdan: kun varsinkin niin sanotut yhden asian liikkeet aluksi kiinnittivät ennen kaikkea huomiota havaitsemiinsa polttaviin epäkohtiin ja soittivat hätäkelloja (”ringing the alarm bell”), niin kuin sanotaan, ne ovat enenevästi muuttuneet ratkaisumalleja etsiviksi (”solution oriented”), mitä niiden legitimiteetin säilyttäminen ja kasvukin edellyttää.”
Vastaukset 23
Vanhimmat
Eipä Lehtisen väitöskirjaa paljon arvosteta.
J-P Roos on kepulainen, joten hänen sanomisensa ovat arvottomia.
http://www.valt.helsinki.fi/staff/jproos/puolueerot.htm
Melko lämminhenkisesti siinä toveri arvostelee toveria, paljon kovemminkin sanoin Lehtisen väitöskirjaa on ruodittu.
Keppulikorhonen on viitannut lähteikseen Lehtisen tutkimukset. Eipä tunnu olevan kovin vakava lähde.
Näkisipä sellaisen kirjoituksen.
Lasse Lehtisen väitöskirjan arvostelee Jeja-Pekka Roos, 1960-70-lukujen "tiedostava nuori", Veikko Sinisalon peesaaja, jolle lähtökohtaisesti kuka tahansa sosialidemokraatti on pahin vihollinen, josta EI SAA sanoa mitään hyvää.
Totuuden nimessä on myönnettävä, että on Roosilta tullut ulos puolueettomampaakin ja siis vakavammin otettavaa tekstiä monista eri asioista, mutta tuossa hän on päästänyt vanhoja patoutumiaan valloilleen.
Minusta Lasse Lehtisen väitöskirja oli niin hyvä kuin se vain tuosta aiheesta voi olla. Se oli myös mitä nautittavinta luettavaa, lähes 800-sivuisessa opuksessa ei montakaan sivua, jossa ei jotakin vitsiä murjaistu. Sellainen ei ole tavallista väitöskirjoissa, jotka sen vähän kokemuksen valossa, mitä minulla niistä on, ovat yleensä varsin kuivia ja ikävystyttäviäkin luettavia.
En kylläkään ole nojautunut missään kertomuksissani Lehtisen väitöskirjaan, en edes kekkostutkielmassani, jossa kerroin vain Aarno Laitisen eräästä mielipiteestä, jonka hän esitti väitöskirjaa arvioidessaan. Väitöskirjahan käsitteli SDP:n ja Kekkosen välisiä suhteita, ja se ei ole ollut koskaan "tutkimuksieni" aiheena.
Siitä, että Kekkonen olisi todennut tulleensa iän myötä sosialidemokraatiksi, kerroin Kalevi Sorsan muistelmien ("Kansankoti ja punamulta") perusteella. Sen Kekkonen oli todennut imarreltuna siitä, että demarit vuonna 1978 ehättivät ensimmäisenä pyytämään häntä presidenttiehdokkaakseen ja Sorsa päätti pyyntönsä sanomalla: "Kukapa sopisi paremmin sdp:n ehdokkaaksi kuin sosialidemokraatti Urho Kekkonen".
Paavo Väyrysen väitöskirjaa en ole lukenut, mutta ei siitä minun silmiini aiemmin ole kovin hyviä arvosteluja osunut. Eikä tuo Vuorenkaan arvostelu nyt vain ylistävä ole, vaikka Väyrynen ilmeisesti on väitöksessään ottanut Vuorelle mieluista kantaa käsittelemiinsä asioihin.
Mutta jos puolueetonta arviota molemmista henkilöistä haluatte, niin älyä ei kummaltakaan puutu. Molemmat ovat myös melkoisen juonia kavereita; Väyrysen kohdalla se on nähty usein, ja Lehtisen kohdalla ehkä selvimmin siinä, kun hän takapiruna juoni Ahtisaaren demarien presidenttiehdokkaaksi ohi Kalevi Sorsan. Lehtinen on siis parempi juonija, kun muistamme Väyrysen kassakaappisopimusjuonimisen tuloksen!
Lehtinen tunnetaan myös humoristina ja luonteeltaan sopuisana ja on ihmisenä laajoissa piireissä, puolueensa ulkopuolellakin, varsin pidetty. Väyrysestä ei voitane sanoa samaa.
Tiedät varmaan myös mikä näitä kahta tohtoria yhdistää.
Lehtisen väitöskirja on saanut kovaakin kritiikkiä. Siitä olen samaa mieltä, että Lehtinen on tosi huijari ja kova vehkeilemään.
Suhteilla Lehtisen tohtorinväitöskirja meni läpi.
Sehän on 80 %:sti kopioitu.
Voisitko kertoa myös mistä ja kenen kirjoituksista se on kopioitu. Tuskin nyt kuitenkaan Juhani Suomen?
Lehtisen kirja saattaa olla väitöskirjana puutteellinen, mutta sen tieteellinen taso ei ole niin kiinnostava kuin sisältö. Kirja on hauskasti ja sujuvasti kirjoitettu sekä sisältää paljon historiallista tietoa Kekkosen suhteesta SDP:hen, mikä on kirjan aihekin. Kirja on myös hyvää vastapainoa Juhani Suomen "viralliselle totuudelle" eli 60- ja 70-lukulaiselle pravdalle. Silloin sanottiin mitä oli lupa sanoa, nyt sanotaan vähän enemmän kuin joidenkin mielestä olisi luvallista.
Sanot
>> Sehän on 80 %:sti kopioitu.
Alholm, Björn: Toisinajattelija suurlähettiläänä
...ja olen siitä kai jonkin sitaatin ottanut kekkostutkielmaanikin. On se näköjään mainittu sen lähteissäkin.
Mutta mitäpä siitä kirjasta haluat sanoa? Minusta se oli varsin hyvä, vaikka olihan Ahlholm aiheellisestikin hieman katkera mm. siksi, että hän joutui luovuttamaan Moskovan lähettilään tehtävät käytännöllisesti katsoen 100 %:n invalidi Jaakko Hallamalle siksi, että hänen vaimonsa, Kekkosen rakastettu, niin halusi.
Taisi se Wuorikin olla 1960-70-lukujen "tiedostava nuori", kunnon stalinisti siis. Niin ainakin Taistolaisuuden Musta kirja kertoi.
Ilkka Kylävaara (toim): Taistolaisuuden musta kirja. Muistoja. Tammi 2004
Olikohan vielä oikein barrikaadeilla kaadereitten kanssa? No kaikki "vihreäthän" on entisiä komukoita enemmän tai vähemmän...
Onneksi on tuo punaviher-värisokeus!
Katsos muuten kuka sitä kirjaa tässä arvioi!
http://www.valt.helsinki.fi/staff/jproos/kylavaara.htm
J.P.Roos: Missä he ovat nyt? 60- ja 70-lukulaiset aktivistit 2000-luvulla.
...myös Matti Vuori noita "tiedostavia nuoria" eli ihan kunnon "taistolainen" aikoinaan. Kuten myös J-P.Roos.
Sehän kaiken selittää:
Kun molempien väitöskirjojen arvioija on vanha "stallari", niin ei ole epäilystäkään, kumpi saa paremman arvioinnin, Lasse Lehtisen vai Paavo Väyrysen teos!
Korhosen ajatus on huru-ukon sekoilua. Lasse Lehtisen väitös vastaa kioskilukemista. Muutenkin Lasse Lehtinen on ällöttävä kuten sinäkin. Yök.
Sellaisenaan on kelvannut Lehtisellekin. Lehtisen väitöskirja taitaakin olla eräänlainen "lainausten kooste".
Mukava ja huumorimiehiä. Heh hee.
...mukava ja huumorjmiehiä, savolaiseen tapaan. Minä taidan olla hieman terävämmän, kainuulaisvivahteisemman, kekkosmaisemman huumorin viljelijä.
Mutta luepa tuo, niin et ehkä hehettele:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000015636639
Tytti Isohookana-Asunmaa
Tupakkateollisuuden lobbarina toimiessaan Lehtinen mm. väitti ettei passiivinen tupakanpoltto ole vaarallista, saati sitten tupakointi sisätiloissa, joissa elää lapsia.
Kaikki Lehtisen kirjoittamiset ja sanomiset on asetettava oikeaan viitekehykseensä: Lehtisen ollessa äänessä vastuu siirtyy kuulijalle.
Käsittämätöntä on, että väitöskirja todellakin hyväksyttiin suomalaisessa yliopistossa. Ehkä olisi paree jatkossa kirjoittaa Oulun "yliopisto" puhuttaessa tuosta pohjoisen opinahjosta.
Lasse Lehtinen teki v 1972. Koski N:liittoa.