Harjoittelen kirjanpitoa ATK:lla ja kysyisin miten päättyvän tilikauden siirtosaamiset ja -velat kirjataan avaavaan taseeseen? Itselläni heittää päättyneen ja avaavan tilikauden taseiden loppusumma juuri siirtyvien erien verran eli logiikassa mättää. Toinen kysymys liittyy samaan asiaan, eli kirjataanko siirtosaamiset meno/tulotileille jo avausvaiheessa?
t. neuvoista kiitollinen
Siiryvät erät avaavassa taseessa
kirjoista kiinni
1
801
Vastaukset
1. Aivan samalla tavalla kuin esim. pankkitilin tai lainojen alkusaldot. Yleensähän saldot siirtyvät automaattisesti, eli sinulla lienee edellisen vuoden päättävä tase paperiversiona?
2. Siirtosaatavat/velat kirjataan avaavaan taseeseen tasetileille (päättävä tase on aina = seuraava avaava tase).
Osa siirtosaatavista voidaan heti uudella tilikaudella siirtää menotilille (esim ed. tilikaudella maksettu vakuutusmaksu, joka kohdistuu uuteen tilikauteen).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733674Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k92001Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2261333- 1341220
- 1011084
- 1091065
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil701020Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6975- 60974
- 35886