Näyttää siltä, että harkinta on palannut suomalaiseen päätöksentekoon. Yön yli nukkuminen Kotkan merikaapeliasiassa ei ole virhe, vaan toivottavaa jo siksi, että Martti Purasjoki on syksyyn mennessä ehtinyt jonkin verran pidemmälle sähkömarkkinoiden toimivuuden osalta.
Kauan kaivattu 1 600 MW:n Olkiluoto-3 uhkaa jäädä valmistuessaan tarpeettomaksi, mikäli 1 000 MW:n Kotkan merikaapeli toteuteutetaan. Suomea ei uhkaisikaan sähköpula, vaan sähkötulva, mikä tekisi jopa alumiinisulatot kannattaviksi.
Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla pitäisi päättää, kuuluuko huoltovarmuus ydinsähkön ostajalle vai myyjälle. Ruotsi ratkaisi ongelmansa katkaisemalla sähköntoimitukset Suomeen kahdessa minuutissa, mikä 30-kertaisti sähkönhinnan Suomesta. Venäläiset supistivat sähkönvientiään pidemmällä varoitusajalla.
Yksi tapa saavuttaa huoltovarmuus Suomessa on pysäyttää energiaa kuluttavimpia teollisuuslaitoksia muutamaksi päiväksi Metsäteollisuus ry:n työsulun tapaan. Siinä ajassa saadaan säätövoimaa järjestetyksi.
Loppujen lopuksi kysymys on siitä, pitäisikö ydinvoiman myyjän vai ydinvoiman ostajan vastata säätövoimasta. Suomalainen vastuuajattelu kannustaa myyjää varmistamaan huoltovarmuutensa säätövoimalla, kun taas ruotsalainen malli siirtää riskin vanhanaikaisesti ostajalle.
Sähkömarkkinataloudesta kieltäytyminen on vastoin Euroopan unionin sisämarkkinakehitystä. Toisaalta pitää myös huolehtia siitä, ettei maa kylmene.
Suomelle edullisinta olisi se, että Suomi ryhtyisi transitomaaksi, mutta siten, että United Power maksaa siirtokaapelin 300 000 000 eurolla Kotkaan ja että Ruotsi maksaa 650 000 000 euron siirtokaapelin Raumasta Ruotsiin sekä Ruotsi rakentaa vielä itselleeen säätövoiman sitä varalta, että sähköntoimitukset Suomeen Leningradin alueelta joudutaan Suomessa korvaamaan Olkiluoto-3:n sähköllä ja katkaisemaan toimitukset Ruotsiin.
Näin ollen Ruotsi on se, jonka pitäisi suurimpana sähkönkäyttäjänä maksaa pohjoismaisesta sähkömarkkinasta eniten. Ellei Ruotsi maksa, on sen otettava koko huoltovarmuusriski. Transito-Suomen ei tarvitse.
Kauan kaivattu 1 600 MW:n Olkiluoto-3 uhkaa jäädä valmistuessaan tarpeettomaksi, mikäli 1 000 MW:n Kotkan merikaapeli toteuteutetaan. Suomea ei uhkaisikaan sähköpula, vaan sähkötulva, mikä tekisi jopa alumiinisulatot kannattaviksi.
Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla pitäisi päättää, kuuluuko huoltovarmuus ydinsähkön ostajalle vai myyjälle. Ruotsi ratkaisi ongelmansa katkaisemalla sähköntoimitukset Suomeen kahdessa minuutissa, mikä 30-kertaisti sähkönhinnan Suomesta. Venäläiset supistivat sähkönvientiään pidemmällä varoitusajalla.
Yksi tapa saavuttaa huoltovarmuus Suomessa on pysäyttää energiaa kuluttavimpia teollisuuslaitoksia muutamaksi päiväksi Metsäteollisuus ry:n työsulun tapaan. Siinä ajassa saadaan säätövoimaa järjestetyksi.
Loppujen lopuksi kysymys on siitä, pitäisikö ydinvoiman myyjän vai ydinvoiman ostajan vastata säätövoimasta. Suomalainen vastuuajattelu kannustaa myyjää varmistamaan huoltovarmuutensa säätövoimalla, kun taas ruotsalainen malli siirtää riskin vanhanaikaisesti ostajalle.
Sähkömarkkinataloudesta kieltäytyminen on vastoin Euroopan unionin sisämarkkinakehitystä. Toisaalta pitää myös huolehtia siitä, ettei maa kylmene.
Suomelle edullisinta olisi se, että Suomi ryhtyisi transitomaaksi, mutta siten, että United Power maksaa siirtokaapelin 300 000 000 eurolla Kotkaan ja että Ruotsi maksaa 650 000 000 euron siirtokaapelin Raumasta Ruotsiin sekä Ruotsi rakentaa vielä itselleeen säätövoiman sitä varalta, että sähköntoimitukset Suomeen Leningradin alueelta joudutaan Suomessa korvaamaan Olkiluoto-3:n sähköllä ja katkaisemaan toimitukset Ruotsiin.
Näin ollen Ruotsi on se, jonka pitäisi suurimpana sähkönkäyttäjänä maksaa pohjoismaisesta sähkömarkkinasta eniten. Ellei Ruotsi maksa, on sen otettava koko huoltovarmuusriski. Transito-Suomen ei tarvitse.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.