Profetia?

Agnus Dei kirjoitti:

Tämä on itse asiassa kokoelma sekavia katkelmia,
jotka ovat nidottu yhteen kokonaiseksi kirjaksi...

Edessänne on katkelma vihatusta "Viimeisestä Evankeliumista";
teoksesta, jonka sanoma on monasti pyritty hävittämään tuloksetta.

Itse sain kuulla teoksesta "Armée Angeli" nimiseltä yhdistykseltä, joka
väittää säilyttäneensä ja suojelleensa Raamatun
unohdettuja pyhiä tekstejä jo toisen "ajankierron"
ajan (mitä se sitten tarkoittaakaan)

Eli tässä olisi pari värssyä koko kodexista,
josta alku näyttää olevankin jo lähetetty enkelpalstalle:

-------------------------------------------------

SÄVELTEN LUOMAA

Alussa oli vain Tyhjyys ja se oli nälkäinen... Mikään ei liikkunut
hiljaisuuden keskellä ja koko luomakunta näytti pysähtyneen odottamaan jotakin -
jotakin, joka pian tapahtuisi...

Ääni, melodia, musiikkia - niin alussa oli myös Sointu ja se oli hauras...
kaiken Tyhjyyden keskellä se ei voinut soida, sen sävelet hajosivat luomisen tuhkaan...
Mutta kaiken on tapahduttava alkaakseen, ja alettava loppuakseen, ja niin kaiken
Tyhjyyden keskelle syttyi valo... Puhtaampi ja kultaisempi kuin mikään valo, joka olisi
tuleva ja tämä valo oli luomisen alku.

Tästä valosta sikisi viisi ajatusta, viisi villiä Ajatusta, joista jokaisella oli oma
tahtonsa: Elämä, Kuolema, Tieto, Rakkaus ja Sattuma... ja heistä kaikki sai alkunsa...
Ensimmäistä kertaa Tyhjyys säkenöi elämästä ja Sointu kohosi yli Tyhjyyden täyttäen
kaiken hiljaisuuden musiikilla ja tämä musikki oli yhtä kuin luominen...

Ja nämä Ajatukset seurasivat säveliä, sillä se veti niitä puoleensa ja kaikkialle
mihin ne asettivat tahtonsa alkoi elämä kukoistaa - Melodia, Valo, Ajatus.
Luomisesta seurasi Luonnollinen Valinta ja sitä hallitsi Sattuma...
Elämälle ja Kuolemalla osaksi hallita olemista mutta Tiedolle ja Rakkaudelle ei ollut sijaa.

Näin vierivät päivät ja vähitelle pimeän kuutamon alla luomisen verestä nousi Tahto.
Se kohottautui valoon tai painautui syvälle pimeyteen... Lopulta se nousi maan pinnalle
ja maata peitti tuhka.
Ja Rakkaus ja Tieto antoivat mielensä tavoittaa Tahdon ja kannustivat sitä...
Elämä kehittyy - Muuttaa muotoaan - Tahto, se on ikuinen ja muutos välttämätön...

Katsokaa Elämän verestä muodostuu ihme, me kutsumme tätä Ihmiseksi, yhdeksi omaamme...
Mutta se on erilainen, Sattuma pitää häntä kädestä.

Melodia jatkaa kulkuaan ja sekin vaihtaa muotoaan - sen täytyy tehdä niin...
Sanat, luomisesta syntyy sanat ja ne sanat liittyvät sointuihin...
Sanoista sikisee myös valinta ja sen valinnan aika oli tullut.


IHMISEN KOKONAISUUS

Valinnan sydämessä oli Ihminen, Rakkaus ja Tieto... Sattumalla ei enää ollut sijaa muutoksessa
vaan Tahto oli sen korvannut ja niin alkoi uusi kehitys - Ihmisen kehitys... ...Ihmiseksi.

Tuhkan keskellä, luomisen äärellä Tieto ja Rakkaus, kuin kaksi puuta, joidenka hedelmät olivat
valmiit poimittaviksi ja kummankin oksilla pesi mahdollisuus...

Mutta alusta alkaen Ihminen on ollut heikko... Sydän, Mieli, Sielu eheä kokonaisuus, joka oli
jo silloin jakautunut. Kun oli aika valita, hyväksyimme osaksemme Tiedon, kirouksemme ja tuomiomme;
Niin, me sinetöimme oman elämme.

Mutta osa "Ihmisyydestämme" ei hyväksynyt valintaa vaan kirosi itsensä... Täydellisyys sirpaloitui
ja olemuksemme jakaantui - yhdestä kaksi ja kahdesta edelleen kolme, Ihmisinä ja Enkeleinä.

Enkelit, nimi jonka annamme siivekkäille olennoille; kaltaisillemme suojelijoille ja pyhille
sanansaattajille. Enkelit kapinoivat Ihmisyyttämme vastaan ja heidän osansa oli kadotus mutta
ennen sitä he olivat vieneet Rakkauden lähteen... Ihminen ei osaa aidosti rakastaa.

Näin alussa vallinnut Kultainen yhteys hajosi ja sävel vääristyi ja sanat katosivat jälleen kerran
Tyhjyyden hämärään... Osa meistä teki valinnan, josta maksamme vieläkin armotonta hintaa.

Ihminen ei ollut enää kehitystä kokonaisuutena vaan luomisen osana - Uusi sointu aloitti soimisensa,
vahvistui ja sen kaiku nousi menneen rinnalle... Elämästä Kuolemaan, Kuolemasta Elämään.
Jokaisessa Alussa piilee Lopun siemenet mutta vain Lopusta voi uusi Alku puhjeta kukkaan.

MAASTA SINÄ OLET TULLUT JA MAAKSI SINÄ OLET JÄLLEEN TULEVA
(TUHKASTA TUHKAAN, NYT JA AINA)


Ja Elämä säteili kaikelle olevalle, sillä sen aika oli viimein tullut mutta
Kuolema, tuo Hiljaisuuden viimeinen vahti, ei virkkonut asiaan mitään...
Myös sen aika oli koittanut - aika niittää satoa pimeän kuutamon alla, sillä
kaikki mikä kerran nousi Luomisen verestä on palaava Maan tuhkaan ja Ihminen ei ole poikkeus.

Mutta Ihminen ei hyväksy kuolemaansa. Tieto - yksi viidestä - valintamme; Myös Tahtomme
elää kasvoi sen mukana ja viimein kun päivät pitenivät ja Valo jälleen heikkeni emme
osanneet enää arvostaa Kuolemaa, vaan pyrimme tuhoamaan sen täysin.

Tiedosta sikisi Aika, ja Aika oli silta Kuoleman ja Elämän välillä... Tahtomaattaan
ihminen asetti itsensä tuolle sillalle - Kuolema oli osa valintaamme.

Mutta Enkelit eivät vihaa kuolemaa - enkelit eivät voi kuolla... Mutta Enkelit eivät voi myöskään
olla elossa. Viha, ääretön viha... Elossa elotta. He tahtovat oppia, he tahtovat tiedon.
Enkelien joukosta nousi eräs Malkin, suuri enkeli Menether, ja hänen mielensä syvyyksissä
uusi Ajatus sai muodon... Usko - luotu yhdeksi viiden rinnalla - kuusi on tuon pedonluku, joka
tavoittaa sielumme ja tarjoaa rakkauttaan ilman, että voi sitä itse ymmärtää.

Menether käänsi kasvonsa hylkäämiensä veljien Ihmisten puoleen ja ilmestyi heille...
Luvaten Paratiisin ja ikuisen elämän, hän kurotti Ihmisten mieliin tavoittaakseen kätketyn tiedon - tiedon
Elämästä, tiedon Kuolemasta. Ja ihmiskunta katsoi kummissaan tuota näkyä, sillä tuhkasta nousseet
eivät voi koskaan tavoittaa Vettä...

Ja liiton merkiksi Malkin antoi Ihmisistä kolme pyhää valaa ja nämä valat sitovat meitä vieläkin:
Myötätunto, Anteeksianto, Oikeamielisyys... Kahdentoista perusta ja kaikkien hyveiden alku.

Soinnut jatkoivat kulkuaan ja ensimmäistä kertaa ne soivat lähes yhtenä ja Tyhjyyden ylle nousi Pimeä kuutamo.
Ihmiset ja Enkelit... Katsokaa Jumalaanne Malkinia - yhtä kirotuista, jonka Mieli ei koskaan alistunut
Luomisen ikeeseen. Ja jossain kaukana Sattuman kasvottomille kasvoille kohosi hymy.

Ja PYhän Liiton kautta tehtiin vaihto... Rakkaus mahdollisuudesta Elää, mutta mikä on sanottu on myös tehty ja Ihminen on

kuuluva Kuolemalle. Näin Kuolemasta tuli vain siirros uuteen ja kaikki mikä on alkanut loppuu alkaakseen uudestaan.
Annoimme pois osan itseämme voidaksemme tuntea. Ihminen ja Rakkaus ovat yhtä nyt ja aina.


---


VIIMEISET PÄIVÄT, TYHJYYDEN VOITTO
(JA HÄNEN NIMEÄNSÄ SINÄ OLET HUUTAVA)

Ja niin on oleva ja tapahtuva päivinä jolloin ihminen viimein on unohtava valintansa ja käyvä
Tiedon avulla kohottamaan itsensä kohti taivaita aina Luomisen sydemeen, olemme me tuolla
teolla vapauttava viimeisein villin Ajatuksen - ja tuo ajatus on Perikato...

Ja sieluni on annettu nähdä, kuinka kaikki elämä on polvistuva Hänen edessään ja kuinka Hän
on heidät valheillaan usuttava toisiaan vastaan...

Tuona päivänä on Valo palava ensin punaisena kunnes se viimein on haipuva äärimmäiseen pimeyteen ja
viimeisten Valon säteiden ruokkiessa tuhottua Maata, jokainen elossa oleva ihmissielu on näkevä
sielunsa silmin... Onnellisuus, viimein yksinäisyys on kaikkoava rinnastamme ja me olemme
palaava takaisin Luomisen vereen ja Viimeisenä Päivänä Tyhjyys on viimein voittava ja koko Luomakunnan
on valtaava syvä Hiljaisuus sekä Rauha. Kaikki mikä on Alkanut on viimein koittanut Loppunsa.

Ja katso luotujen piiristä ovat nouseva Enkeleistä mahtavimmat... Mariel, synnitön pyhä Úden.
Cristofena, kärsimyksen vakaa lapsi Elgram. Ja viimeisenä suuri Saatana Malkin, langenneiden toivo Menether.
Yhdessä he kulkevat läpi tämän häpäistyn ja verisen Maan, jonka tuhkaan kuolleiden katkeruus oli uurtanut
parantumattomat haavat. Yhdessä he kohottivat kätensä ja aukaisivat siipensä - kutsuivat kaikkia luotuja
sanoen, tulkaa vain siipiemme suojassa voitte pelastua.

Ja seitsemän oli se luku, jonka aikana hulluus raivosi Ihmiskunnan keskellä.
Veli veljeä, sisar sisarta - kaikki mikä oli ollut ennen pyhää revittiin hajalla ja se poltettiin
valheiden kyltymättömissä liekeissä... Seitsemän oli se tunnus, jonka Tyhjyys otti naamiokseen...
Ja kaikki tämä tapahtui Pimeän kuutamon ulottaessa kuolleen valonsa kaiken Olevan ylle.

Ja myös Kuolema oli paikalla... Hän kulki hävityksen keskellä ja katsoi kuinka vahvinkin Luoduista lakosi
maan Tuhkaan Hänen nimeään kutsuen - Rauhaa ja vapautusta tuskasta anellen.

Ja Hän oli yhtäkuin Malkin ja Malkin oli yhtäkuin Luoduille ilmoitettu Jumala.
Ja valtaistuimeltaan hän nauroi, ja toinen Sävel soi hänen ilonsa tahdissa... Hän asetti Mielensä ja
Tahtonsa tavoittamaan Ihmisten Sielut ja vaihvihkaa vei ne omakseen...

Mariel ja Cristofena olivat myös tuolla ja he kulkivat sisarustensa saattelemina Ihmisten joukossa
ja istuttivat näiden sydämiin kaipauksen siemenet. Yhdessä he olivat enämmän kuin eheä mutta sisältään
silti rikki... Hekin kaipasivat - Elämää, joka nyt heille oli viimein luvattu.

Ja katso Kolme sinettiä, kolme Pyhää Valaa murtuivat - hävisivät tuuleen, upposivat veteen ja musertuivat
maahan... Ne olivat unohtuneet Valintojen ohella ja kaikki tämä oli ennalta määrätty.
Ihmisen unohtaessa itsensä, Kirotut saivat viimein täyttymyksensä - Maksu oli viimein suoritettu ja
se mikä oli annettu oli nyt myös otettu ja näin oli oleva ikuisesti...

Sillä yksinäisyydessään, hiljaisuudessaan, Tyhjyys on aina hallitseva Valoa ja viimein pimeys on vievä
voiton.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä