Noniih, hienoa. Äidin miesystävä tuli eilen tapaamaan minua ja sisaruksiani ensimmäistä kertaa. Tiesin jo, että hän on erittäin uskonnollinen ja että hän puhui ja hihhuloi jumalasta ja jeesuksesta koko ajan. Hän tuli ja meni. Tänään äitini kertoi, että hän oli sanonut, että minä olen väärällä puolella, uskonnosta siis kyse. Hän ajattelee minua saatananpalvojaksi. Eihän sillä sinänsä väliä, nauraa saa ainakin, mutta tuosta tajuaa, että (useilla) uskovaisilla on jokin pahasti päässä vialla. Että kuulkaas tunkekaa ne jeesuksenne ja saatananne perseeseen. Ja kyllä, minun oli pakko tulla tänne angstaamaan.
Mukavaa kevättä kaikille!
Mukavaa kevättä kaikille!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tai pikemminkin serkun vaimot...
Ei nyt ihan sama asia.
Syvästi uskonnollisia molemmat. Eipä ole oikein kukaan tullut kummankaan kanssa toimeen... Serkkuni kai mukaan lukien. :)
Tämä jälkimmäinen ei tosin suostu edes puhumaan minulle, kai se johtuu mustista vaatteista ja pitkistä hiuksista.
Noo, hihhulointi on onneksi parantuva sairaus. Sitä voisi kuvata yleisesti ottaen pitkittyneeksi kohtaukseksi joka menee ohi muutamassa viikossa ellei sitä jatkuvasti ruokita.
Ei suostu puhumaan? Tuollaisesta en ole vielä aikaisemmin kuullutkaan. Taitaa pelätä ''saatanan voimia''. Muah.
Hihhulointi on kyllä hyvin vaikeasti parannettavissa, jos ollenkaan. Minä olen tuntenut monia hihhuleita vuosikausia, ei ne siitä mihinkään muutu. Samaa paskaa jauhavat päivästä toiseen. Pahin taitaa olla tuo naapurin muija, hyvä kun ei keskellä yötä tule höpisemään jumalasta ja siitä, että jeesus rakastaa minuakin. Puhumattakaan sitten niistä saatanallisista menoista, mitä kuulemma harrastan kämpässäni :)
ikävältä että tulette tuntemaan totuuden vasta seuraavassa elämässä. Totuus on tarjolla jo tässäkin.
Yleistä on ihmisen tuomitseminen/luokitteleminen pukeutumisen tai hiusten värin mukaan joko hyväksi tai pahaksi. Tunnen monia uskovia, joilla on mustat vaatteet (itse pukeudun mielelläni mustaan) tai mustat pitkät hiukset. Heitä saatetaan pitää "kummajaisina" uskovien keskuudessa, mutta minä uskon, että jos Luoja olisi halunnut meidän muuttuvan uskoon tullessa samannäköisiksi ja samalla lailla puhuviksi, Hän ei olisi luonut yksilöitä vaan kopioita.
Tiesittekö muuten, että Paavali kuvasi vahvaksi uskoksi sellaista uskoa, jossa ihminen uskaltaa elää vapaasti ja heikoksi uskoksi sellaista uskoa, joka tarvitsee turvakseen sääntöjä esim. ruuan, puheen tai pukeutumisen suhteen? Uskossaan heikko saattaa tarvita niitä "tukipilareiksi", koska ei usko Jumalan armon kattavan hänen elämäänsä, vaan pitää "varmuuden vuoksi" noudattaa ainakin asketismiä, absolutismia tai muita "hurskaita" tapoja.
Eli, se mitä ulkopuoliset saattavat pitää syvänä uskonnollisuutena onkin varmaan sitä, mutta voi merkitä kyseisen ihmisen "heikkoa" uskoa, jota pitää pönkittää mm. ylenkatsomalla esim. ei-uskovia. Kristinuskon esikuva ei koskaan tuominnut ihmisen ulkoista olemusta, mutta tekopyhyyttä hän ei voinut sietää. Kun hän kohtasi syntisen tai sairaan, hän meni jopa ensin syömään tämän kanssa tai esitti kysymyksen:"Mitä SINÄ haluat minun tekevän hyväksesi?"
Kuinkahan moni uskova pystyy siihen? Me taidamme enemmänkin vaatia vain muita tekemään, kuten meidän mielestämme on oikein ja ennenkaikkea elämään, kuten me sanomme ja kehoitamme ihmisiä muuttumaan sellaisiksi, millaisen me näemme olevan "hyvän" ihmisen.
Usein kuulee sanottavan, että Jumala rakastaa meitä sellaisena kuin olemme, mutta ei halua jättää meitä sellaiseksi. No, uskovat usein jämähtävät tuohon lauseen loppuun ja kuvittelevat, että meidän tehtävämme on muuttaa ihmisiä. Eli, Jumala rakastaa ja me muutamme. Uskoisin alkuperäisen ajatuksen olevan toisin. Jumala käskee meitä rakastamaan kaikkia (ei heidän tekojaan kuitenkaan) ja jos Jumala katsoo muutoksen tarpeelliseksi, Hän tekee sen. Meidän ei tarvitse yrittää saada ihmisiä mahtumaan johonkin muottiin.
Olet oikeassa, hihhulointi on parantuvaa. Kuten ensirakkaus yleensäkin. Joillekin "tulisieluisuus" kuuluu aina julistukseen, mutta useimmat uskovat saavat elämäänsä syvyyttä ja se näkyy varmasti myös Jumalapuheissa. Tässäkin pitää muistaa yksilöllisyyden kunnioittaminen. Jollekin sopii megafoniin huutaminen kaatosateessa Pikku-Fiatissa (kuten olen kuullut), ikkuna raollaan, toisille riittää muiden ihmisten auttaminen ja kertominen, jos joku kysyy uskosta. Luotan siihen, että kumpikin on tavallaan "oikein". Me olemme erilaisia ja meillä on myös erilainen tapa kokea evankeliumi.
Mukavaa ja siunattua pääsiäistä!
"Me olemme erilaisia ja meillä on myös erilainen tapa kokea evankeliumi."
Totta. Oleellista olisi muistaa rivien väliin kirjoitettu viesti: 'Älkää nyt hemmetissä ottako tätä niin vakavasti'.
ja äiti olivat Jehovan todistajia. Kävivät tädin luona pari kolme kertaa viikossa, vaikka täti kielsi uskonnosta puhumisen joka ikinen kerta heti alkuunsa ja välillä jopa karjahti. Ei auttanut mikään: paasaus alkoi eikä loppua näkynyt. Lopulta täti (jonka luona asuin yhden kesän) otti tavakseen työntää minut ulos takaovesta siskojensa auton lähestyessä, jotta edes yksi pelastuisi jätelastilta. Vieläkään en siedä katsella Jehovan todistajia edes pitkänkään matkan päästä.
on vainottu
Perkele, eikö noille hihhuleille mee kalloon, että ei kiinnosta niiden uskonnon julistus täällä!!
Heille on oma kanava, pysykää siellä!
Ei mekään tulla teidän kanaville julistamaan ateismia!
(paitsi minä kävin siellä paasaamassa.)