KUNIOITUSTA JEESUKSELLE

Mitä kunnioitus tarkoittaa, ei pokkurointa, ei muotomenoja, vaan asennetta. Jeesus Jumalan poika, on Herramme, meidän tulee rakastaa Häntä ensin, jotta voimme rakastaa, lähimmäistä niin kuin itseämme. Jokainen on muodostanut, sisimmässään kuvan, Herrasta. Muodostamamme kuvan mukaan, palvelemme Häntä. Mutta hänessä on paljon suurempi kärsivällisyys, lempeys, rakkaus, kuin osamme ajatellakkaan. Näin on, mutta sanan kautta Hänellä on myös tuomio, helvetti on totta. Jokaisella on vallinnan vapaus. Joka päivä tehdäkkö hyvää tai pahaa. Ajatlla nurjamielisesti tai ynseästi, lähimmäisistä, tuomita, onko meillä tuomiovaltaa? Ei meillä, ole me voimme tehdä työtä ja palvella Herraa lähimäisissä. Saamme palkan täällä maanpäällä ja ennenkaikkea, kotona taivaassa. Tie jota kuljemme, ja portti joka vie taivaan valtakuntaan on ahdas. Herran sana eläköön meissä, että rakentuisimme pyhiksi temmppeleiksi, täällä maanpäällä, että Herra laskisi telttamajan suojaksi meille. Siunausta sinulle lukijani.
2107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Amen!
Oikein siunattua ja rauhallista pääsiäisenaikaa sinulle ja kaikille palstalaisille.

Äänestä
  • Kiitos sinulle, hyvää Pääiäistä, tv: lukihäiriöinen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


LUKIHÄIRIÖINEN kirjoitti:

Mitä kunnioitus tarkoittaa, ei pokkurointa, ei muotomenoja, vaan asennetta. Jeesus Jumalan poika, on Herramme, meidän tulee rakastaa Häntä ensin, jotta voimme rakastaa, lähimmäistä niin kuin itseämme. Jokainen on muodostanut, sisimmässään kuvan, Herrasta. Muodostamamme kuvan mukaan, palvelemme Häntä. Mutta hänessä on paljon suurempi kärsivällisyys, lempeys, rakkaus, kuin osamme ajatellakkaan. Näin on, mutta sanan kautta Hänellä on myös tuomio, helvetti on totta. Jokaisella on vallinnan vapaus. Joka päivä tehdäkkö hyvää tai pahaa. Ajatlla nurjamielisesti tai ynseästi, lähimmäisistä, tuomita, onko meillä tuomiovaltaa? Ei meillä, ole me voimme tehdä työtä ja palvella Herraa lähimäisissä. Saamme palkan täällä maanpäällä ja ennenkaikkea, kotona taivaassa. Tie jota kuljemme, ja portti joka vie taivaan valtakuntaan on ahdas. Herran sana eläköön meissä, että rakentuisimme pyhiksi temmppeleiksi, täällä maanpäällä, että Herra laskisi telttamajan suojaksi meille. Siunausta sinulle lukijani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu