Ei tullut työtä ja hyvinvointia eikä demokratiaa. Pääomat karkaavat vapaassa markkinataloudessa ulkomaille ja yritykset työllistävät ulkomailla melkein yhtä paljon kuin täällä on työttömiä. Kansalaisoikeuksista ym. paljon puhutaan samaan aikaan kun varustetaan valvontakoneistoa ja kriisinhallintajoukkoja sisäisten asioiden varalta. Schengenin sopimus avasi rajat rikollisille ja huumeille. Maataloustuet lakkaavat vähitellen. AY-liikettä heikennetään ja lakko-oikeutta kavennetaan. Tulee työssäkäyvien uusköyhien luokka. Leipäjonot kasvavat, EU laajenee ja nettomaksut kasvavat. Suomi on ollut nettomaksaja alusta saakka. Eu:n rakenteen on laatinut eurooppalaisen suurteollisuudenomistajien pyöreän pöydän klubi, jonka linjauksia toteuttaessaan on komissio tuonut rakennus- ja rautatieyhtiöille runsaasti rahaa samalla. Komissio kaatui väärinkäytöksiin vuonna 1999 - vanha juttu, mutta moni sama komissaarovi on edelleen virassaan, mm. Erkki Liikanen, johon tilintarkastaja suotta luuli voivansa luottaa. Eu militarisoidaan ja sille aiheutetaan salaisten sotilasasioiden vuoksi lisää demokratiavajetta. Suomen asioista kuvitellaan voitavan ja tahdottavan päättää paremmin ulkomailla kuin täällä omin toimin, voimin ja omat olosuhteemme huomioiden. Suurten maiden etujen ja intressien mukaisena tehty Nizzan sopimus vie pois veto-oikeuden ja vähentää pienten maiden vaikutusvaltaa unionissa. Nizzan sopimus, sil vous plait:
http://europa.eu.int/eur-lex/en/treaties/dat/nice_treaty_en.pdf ei ollut mikään ehto EU:n laajenemiselle, toisin kuin unioni propagandassaan väitti ja me petetyt eu-kansalaiset yleisesti luulimme.
http://europa.eu.int/eur-lex/en/treaties/dat/nice_treaty_en.pdf ei ollut mikään ehto EU:n laajenemiselle, toisin kuin unioni propagandassaan väitti ja me petetyt eu-kansalaiset yleisesti luulimme.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Jopas oli masentavaa luettavaa - ihan huivittaa.
Mitäpä joku voisikaan syyttää ellei Eu:ta olisi. Kirjoitus osoittaa miten tärkeä tehtävä EU:lla täsääkin mielessä on surkusuomailaisten mielenterveyden hoidossa.
Sinä taidat ollakin valepatriootti.
Patriootti mikä Patriootti.
Minusta suomalaiset ovat EU:ssa ihan oikeassa seurassa ja nimenomaan -suomalaisina.
Euroopassa suomalaisilla ei ole mitään hävettävää eikä suomalaisilta suomalaisuutta poisoteta. Patriootti luottaa suomalaisuuteen ja Suomeen muiden eurooppalaisten ja Euroopan valtioiden joukossa.
Se on pelkkää halpamaista alemmuudentunnetta ja vaivaisenpelkoa, ettei uskalleta olla päättämässä - omalla painoarvolla - itse niistä asioista, jotka jokatapauksessa meihin kuitenkin vaikuttavat.
Että ulkomaat (EU) joka tapauksessa puuttuisi toisten maiden asioihin. Kyllä se olisi täysin laitonta ja mahdotonta jos päättäjillä olisi vähän vähääkään selkärankaa.
En minäkään usko, että Eu vaivautuisi juurikaan puuttua Eu:n ulkopuolelle jättäytyneen Suomen asioihin, eihän ulkopuolelle jättäytynyt Suomi olisi sille merkinnyt juurikaan mitään. Mitä nyt tullimuurit rajoilleen suojelemaan EU maiden elintärkeitä aloja, kuten paperia, metalliteollisuuden tuotteita, ITC-teknologiaa, maatalouden tuotteita jne.
Tietysti suomalaisten tulee toimia siellä, missä suomalaisten asemasta ja edusta on kyse. Ensivaiheessa se on Eurooppa ja Eu, kun suomalaisetkin ovat eurooppalaisia. Patrioottina olen myös sitä mieltä, että suomalaisilla on jotakin annettavaa eurooppalaisuudelle ja eurooppalaiselle yhteistyölle. Sitähän ei surkusuomalainen voi ymmärtää.
suhteessa kolmansiin maihin. EU vie kaikki tullitulot mennessään. Keski-Euroopan yhtiöiden etujen mukaan mennään ja tullimuurit hyödyttävät vain niitä. Kaukaiseen Suomeen ei kukaan tuo tavaraa. Yhtiöitä yksityistetään ja myydään ulkomaalaisille, jotka sitten pelaavat voitoilla keskenään. Suomalaiset olivat Euroopassa ennen koko EU:takin. Sitähän ei harhakuvitelmien vallassa oleva aivopesty EU-apina käsitä.
Eivätpä Euroopan suuret kansat paavolipposista ja omista eduistaan piittaamattoman maan asioiden antaa itseään vaikuttaa. Kaikki Suomessa viedään EU-standardien mukaiseksi niin kuin ei missään muualla. Historiakin kirjoitetaan uusiksi, tympeän kylmien keltasinisten tähtilippulinssien läpi katsottuna.
Patriootti, PAH! IDIootti siellä näyttäisi olevan... ellei tule Suomen puolelle ennen kuin on myöhäistä.
Ahaa, siis amerikkalasten ja japanilaisten suuryritysten ja monopolien asiallahan journalisti taitaa ollekin. Todellakin!!! Eurooppalaiset sisäkauppa-alueet saattavat hiukan haitata jenkkien ja japskien ylivaltaa. Ovatpahan perustelleetkin autotehtaitaan yms. EU:n alueelle säilyttääkseen asemansa. Eu:han ei kehitysmaakauppaa kovastikaan tulleilla rajoita ja tavaran tuonti kehitysmaista Suomeen on toki aika vähäistä.
Surkusuomalaisten mielestä tänne kaukaiseen Suomeen ei kukaan edes tavaraa ole halunnut tuoda. Todellisuudessa takavuosina kauppataseen alijäämä oli meillä jatkuva riesa. Yleensähän sitä tavaraa halutaan tuoda, kun vaan maksavia ostajia löytyy.
Yrityshän on jo yksityistetty osake-,avoin ta kommandiittiyhtiö. Suomen valtio ja kunnat omistavat toki joiden yritysten osakkeita. Näitä yhtiöitä yksityistävät Suomen valtio ja kunnat. Ei EU!!! Tätä yksityistämistä ei mikään EU säännöstö määrää.
Ulkomaalaiset sekä Eu:sta että EU:n ulkopuolelta ostavat suomalaisia yrityksiä, jos suomalainen omistaja katsoo edulliseksi myydä. Omistajahan on Suomessakin kai se, joka päättää, mitä myy ja kenelle myydään. Tervetuloa vaan pääoma Suomeen EU:sta ja muualta! Vastaavasti suomalaiset ostavat yrityksiä sekä EU:sta että kolmansista maista, jos katsovat sen edulliseksi ja löytyy joku, joka myy. Surkusuomalaisen luulo on luonnollisesti se, että suomalainen aina häviää. -Se joka voittaa, on yleensä viisaasti vaiti!
Eu-direktiivit ovat yleisesti Suomen edun mukaisia ja Suomen etu on, että niitä noudatetaan eurooppalaisilla markkinoilla. Mukana on joitakin meille vähän vieraampia. Emmehän me sentään yksin direktiivejä määrää, yhteisessä Euroopassa kun eletään. Direktiivien myötä euroopan markkinoilla pelataan samoilla säännöillä - ja "Patriootin" mielestä suomalainen silloin pärjää. Surkusuomalaisethan ovat tästä pysyvästi eri mieltä.
Suomen historia on osa eurooppalaista historiaa. Toki Pohjois-Koreassa on kyetty kirjoittamaan maanosastaan ja maailmanhistoriasta poikkeava oma historiansa. Samaa yrittivät myös eräät itäblokin maat. Sellaista historiaa Suomi ei kaipaa. (Vai olisikohan kirjoitettava surkusuomaisille ihan ikioma "..olipa kerran.." -historiansa.)
EU:ta ei ensinkään tarvita. EU määrää hakijamaita yksityistämään nopeammin kuin ovat tehneet. Ne ovat saaneet jo moitteita liiasta hitaudesta. EU:n määräyksistä johtuu yksityistämispolitiikka tämä ja moni muu asia peitetään kansalaisilta.
Sisäkauppa-alue oli ja on olemassa ilman eu:ta, nimittäin Euroopan talousaluesopimuksen piirissä.
Miltähän osin ne direktiivit olisivat Suomen etujen mukaisia, kas kun ei löytynyt perusteluja!
Pelkkää Eurooppa-Tiedotuksen hevon paskaa!
Alahan perustella jo EU-kansalaisten yhteistä hötöhistoriaa, pelle.
Usko onneton raukka massamedian paskaa.
työnnä se EU perseeseesi ja pakene Brysseliin
bryssän paskahanuria nuoleva idiootti.
odotellaan että tulee päiväsaika ja pääset kirjastoon.
Laitampa tämän linkin T. Toivion kirjoitukseen GATS neuvotteluista tännekkin, nimittäin tuo yksityistämisinto EU:n puolelta on jo paljon pidemmällä kuin moni tietääkään;) Neuvotteluthan toki ovat olleet salaisia mutta aina jotain tiedomuruja sieltä tippuu:
http://www.vaikuttava.net/article.php?sid=2874
WTO ei ole EU:n elin ja se neuvottelee maailmanlaajuisista kauppapoliittisista asioista. WTO:n jäsenenä Suomen sitoumukset perustuvat jäsenyyteen WTO:ssa ei EU:ssa.
Neuvottelut ovat vasta neuvotteluja - eivät direktiivejä. Valtioita sitovan direktiivin tai asetuksen aikaansaannos edellyttää Komissiolta julkista aloitetta ja sen jälkeen aika monipolvisen julkisen valmistelun ja käsittelyn.
Käsittelyssä edellytetään mm., että suomalainen ministeri, joka edustaa EU:n ministerineuvostossa Suomea, antaa selostuksen ja saa mandaatin eduskunnan Eu-valiokunnalta, suurelta valiokunnalta, joka taas voi kuulla tarpeellisia asiantuntijoita ja eduskunnan muita valiokuntia. Luonnollisesti ministerin kannanotto on valmistelut Suomen hallituksen ao. ministerineuvostossa. - Sitten viellä EU parlamentilläkin on osuutensa päätöksenteossa.
Se, että viime suosien yksityistämispolitiikka olisi johtunut jostakin EU:n pakottavasta säännöksestä, on perätön väite. Valtion ja kuntien yksityistäminen (tässä yseimmiten= yksitysoikeudellisten yhtiöiden osakkeiden myyminen yksityisille)johtuu itsenäisen Suomen valtion omaehtoisesta ja vapaaehtoisesti valitsemasta toimintapolitiikasta.
Yleisesti kiitokset saamistani kommenteista. Tiedän, että ne edustavat parasta, mihin ao. kirjoittavat pystyvät.
On se aina parempi kirjoittaa kun on massamedian jumputtava valhepropagandapaine selän takana eikä tuule edestä päin. Kun on samaa mieltä massan kanssa niin uskaltaa sen sanoakin. Valmista latua on hyvä hiihdellä - sitä vastaavaa "tietoa" kun jumpsutetaan joka tuutista.
edustaa EU, kts. GATS hakukoneella.
Suomi on WTO:n jäsen suoraan - ei EU:n jäsenenä. Suomen edusn mukaista on, että kauppajärjestön neuvotteluissa EU esiintyy yhtyneenä EU:na. Tarkalleen ottaen Eu neuvottelee useissa osissa, joiden osien takana on Eu:n puitteissa koottu maita, joilla on jossakin määrätyssä asiassa yhteisiä pyrkimyksiä. Euroopalla on yhteisiä etuja kuitenkin enemmän kuin erityisiä etuja.
Neuvottelutekniikka on neuvottelukysymys. Ei Suomi ole sitoutunut neuvottelemaan WTOssa aina ja vain Eu:n kautta, jos asia ei muuta EU:ta kiinnosta. Toinen asia on, kuka sitä silloin kuuntelisi. Neuvotellahan aina voi - päästä sopimukseen onki eri juttu.
Niinpä... Jostain kumman syystä maailmalta kuitenkin olisi halukkaita tulijoita pilvin pimein tänne EU:n kurjuuden pesään...
Suhteellisuudentajua kiitos!
Ensimmäisessä kirjoituksessa ei kait ollut oikein mitään totuudenvastaista?
Varmasti maailmalta vielä olisi tulijoita(monessa paikassahan josta halutaan pois asiat ovat jo siihen malliin, mihin Suomi vasta on matkalla)vaan onko Suomalaisilla oikeasti enään halua ottaa näitä tulijoita?
Ensimmäinen kirjoitus oli yksipuolinen ja yksisilmäinen näkemys EU:sta johon hiemankin Euroopan maita ja EU:ta tunteva suhtautuu lähinnä säälinsekaisin tuntein.
Heitänpä tässä yhden kiistämättömän tosiasian. Liittymisestämme EU:iin vuonna 1995 Suomen työllisyys on joka vuosi parantunut toisin kuin EU:n vastustajat ennustivat. Monelta ensimmäisen kirjoittajan väitteeltä putoaa jo tässä vaiheessa pohja.
työttömyys on säilynyt ennallaan, ainoastaan ulkomailta tännekin tuotu tilastotapa eroaa. Työttömyys aiheutui integraatiopolitiikasta.
Ei voi olla totta... Teille EU:n vastustajille eivät kelpaa enää tosiasiatkaan. Mitä tulee keskustelusta jos toinen osapuoli ei hyväksy esimerkiksi sitä tosiasiaa että maa on pyöreä?
Työttömiä yhä puoli miljoonaa.
Työministeriön neuvotteleva virkamies Pekka Tianen kertoi kertoi Helsingissä järjestetyssä koulutus ja tiedotustilaisuudessa että työttömiä on yhä noin 500 000 jos tilastoihin lasketaan mukaan kaikki työharjoittelussa ja työvoimakoulutuksessa olevat.
(EU:sta on tuotu Suomeen tilastointimenetelmä, joka ei laske kursseilla olevia työnhakijoita työttömiksi. KAIKKIEN työttömien määrän ilmoittamisesta käytetään EU-Suomessa termiä laaja työttömyys).
Tilastokeskuksen nykyisin noudattama käytäntö on tullut EU:sta pääministeri Paavo Lipposen ihastuttua sen näyttämiin alhaisempiin työttömyyslukuihin, kun työttömyys ei muutoin alkanut puolittua. Syy muutokseen ei ole työministeriössä eikä tilastokeskuksessakaan. Esimerkiksi tanskassa annetaankin EU:lle työttömyystilastot sen pyytämässä muodossa, mutta itse Tanskassa julkistetaan työttömyystilastot entiseen tapaan.
-Suomessa esimerkiksi Helsingin Sanomat ei viime aikoina ole enää julkistanut työministeriön tilastoja lainkaan, kun taas radiosta yleensä saa kaikkein monipuolisimmat tiedot, selitti tohtori Tiainen. Hänen mukaansa työministeriön kuukausittain julkistamissa työttömyystilastoissa näkyy myös sellaiset tiedot, jotka ilmoittavat kokonaistyöttömien määrän siten, että mukana ovat myös työharjoittelussa ja työvoimakoulutuksessa olevat henkilöt. Jos kaikki ryhmät otetaan mukaan laskelmiin, niin työttömiä on yhä noin puoli miljoonaa.
Kaikkea sitä kuulee... Olen itse ollut vuosia työvoimahallinnon palveluksessa joten tiedän työttömien tilastoinnista (oikeasti) jotain. Työvoimakoulutuksessa ja työharjoittelussa olevat lasketaan työvoimapoliittisissa toimenpiteissä oleviksi. Reaalisesti ajatellen raja siinä kuka on oikeasti työtön on aika häilyvä. Toimenpiteissäolevia on vaikea laskea työttömiksi koska he eivät ole lain tarkoittamalla tavalla opiskelu-tai harjoitteluaikanaan työmarkkinoiden käytettävissä. Sinun logiikallasi yliopisto-yms. opiskelijatkin pitäisi laskea työttömiksi. Pätkätöitä tekevä puolestaan voidaan laskea tai olla laskematta työttömäksi. Työvoimatoimistoissa työttömyyden aleneminen joka tapauksessa näkyy selvästi. Asia on kiistaton.
Yksi havainto joka liittyy työttömyyden laskuun liittyy työttömyysvakuutusmaksun suuruuteen. Ensi vuonna sitä alennetaan joka on selvä merkki työllisyyden paranemisesta. Samoin valtiontalouden tervehtyminen. Lama-aikana työttömyysturvamenot lohkaisivat valtavan loven budjettiin. Menojen aleneminen todistaa selvästi myös työttömyyden vähenemisen.
Antaa EU:n vastustajista aika huonon kuvan jos ei olla valmiita myöntämään edes perustavanlaatuisia tosiasioita. Kuten varmaan useimmat suomalaiset, en ole valmis lähtemään minkään liikkeen mukaan joka omaa asiaansa ajaaksen kieltää yleisessä tiedossa ja kaikkien havainnoitavissa olevan tosiasian. Se antaa myös väittäjän moraalista ja tietotasosta aika onnettoman kuvan...
Lama ja työttömyys aiheutui eurointegraatiopolitiikasta.
>Toimenpiteissäolevia on vaikea laskea
>työttömiksi koska he eivät ole lain
>tarkoittamalla tavalla opiskelu-tai
>harjoitteluaikanaan työmarkkinoiden käytettävissä.
Eikä myöskään lasketa. Sellainen on nyt laskentatapa. Työvoimahallinnon palveluksessa HAH!
Etkä tiedä kuka on johtava ekonomisti Pekka Tiainen. Työttömyys on tällä hetkellä jälleen kasvussa, ellet seuraa uutisia, ei mahda mitään. Oletpas aika profeetta, kun taloustieteilijätkään eivät ennusta valtiontalouden tervehtymistä.
Työttömyysmenojen aleneminen todistaa ainoastaan työttömyys- ja sosiaaliturvan leikkauksista!
Työttömiä on yhä puoli miljoonaa.
Miten Suomessa sitten voi olla talous näin hyvässä jamassa, valtion budjetti tasapainossa jos työttömiä on puoli miljoonaa? Kuka työttömyyden aiheuttamat kulut maksaa? Miten valtio on voinut lyhentää valtion velkaa viime vuosina jos maassa on 500000 työtöntä?
Toisaalta - jos haluat pitää logiikkasi niin samalla tavalla ajateltuna lama-Suomessa olikin OIKEASTI 900000 työtöntä, eikö niin?
Siis työttömyys on sittenkin ALENTUNUT! Eläköön EU!
Meinasin etten vastaa, mutta tuossa oli hyvä väläys tuo 900 000 työtöntä, nimittäin kesällä 2001 työttöminä oli yhteensä yli miljoona!
Valtio on saanut rahaa myymällä valtion omistuksia ja osuuksia, vaikka tämän takana ei ole velan maksun hoitaminen, vaan EU:n määräykset, jotka ovat siis langenneet jo uusille EU-jäsenyyden hakijamaille.
Silti hyvä kysymys: kuka työttömyyden kulut maksaa? Valtion omistuksia myymällä hoidetaan sitä valtionvelkaa ja pörssipolitiikalla sekä arvonlisäverolla ylläpidetään työttömyyttä.
EU aiheutti työttömyyttä sen verran paljon, ettei sen tuomista IT-alan ym. työpaikoista ole niiden peittäjäksi.
Jos tämä foorumi olisi millimetrin verran tasokkaampi, niin viitsisin perustella lisää. Kannattaa katsoa Yle:n uutiskeskustelua: rekisteröidy ja tule kehään omalla nimelläsi.
Kirjoituksesi puhuvat puolestaan. Sait ainakin mut vakuuttumaan EU-jäsenyyden tarpeellisuudesta... Kiitos!
Siitä valtionyhtiöiden myynnistä. Voisitko yksilöidä, mihin direktiiviin tai Eu:n muuhun säännökseen on perustunut valtion omistuksesta luopuminen erinäisissä yhtiöissä.
Minun tietääkseni sellaista säännöstä ei ole, vaan kyseessä on ollut täysin kansallisen hallituksen päätös. Lienee myös havaittu, ettei valtio ole oikein dynaaminen omistaja. Sosialismissahan on uskottu toisin.
Mutta annappa tulla se säädös, niin katsotaan tarkemmin, mitä siinä lukee.
huh! kiitos...
EU moitti esimerkiksi sloveniaa yksityistänmisen hitaudesta.
Meitä on arvosteltu yksityistämisen hitaudesta, mutta ratkaisumme ovat kuitenkin osoittautuneet onnistuneiksi. Meillä on edelleenkin jotain myytävää investoijille, sanoo hallituksen Eurooppa-toimiston apulaisjohtaja Rado Genorio.
Että kesällä 2001 työttömiä Suomessa oli yli miljoona? Ettei vain laskuissasi ole mukana kesälomaa viettävät työntekijät...?
Taisi olla työttömiä yli kaksi miljoonaa!!!
Vai että ihan EU määrää valtiota myymään omaisuuttaan, oletko huomannut, että Suomi on mukana EU:ssa päättämässä näistä asioista?
Kun koko ajan puhut roskaa EU:n määräyksistä niin mikset sitten itse voi vastata esittämääsi kysymykseen: kuka työttömyyden kulut maksaa?
NO TIETENKIN EU!
10.8.2001 Yle ykkösen Talousykkönen -ohjelmassa "Valhe, emävalhe, työttömyystilasto" asiantuntija osoitti virallisten tilastojen pohjalta, että Suomen todellinen työttömyysluku, piilotyöttömät mukaanluettuina, on laskentatavasta riippuen 600-800 000 henkilöä.
Katsotaan sitä työttömyyslukua, joka "eurokuntoon" mentäessä saavutti 530 000:n klassisen numeron, eikä ole siitä juuri paljoakaan hievahtanut. Lipponen tuo Suomeen tilastomenetelmiä, joita hän oppii EU:ssa.
Kyllä olen kuulut luotettavan arvion n. miljoonasta työtä vailla olevasta kesällä 2001. Mutta ei kannata huolestua, työttömiä on silti "vain" se puoli miljoonaa eli (20% työttömyys) tällä hetkellä, työministeriön tutkijat ovat asiasta puhuneet - voin ottaa sinne yhteyttä ja kertoa sinulta terveisiä.
EU edustaa vapaata markkinataloutta, vapaata kilpailua ja kaupan esteiden purkua - kas siinä se määräys ja syy yksityistämiselle, jonka hitaudesta vielä toistaiseksi unionin ulkopuolella oleva maa on saanut nuhteita.
Mukana ollaan päättäjien pöydässä - paha kyllä Lipponen ja kumppanit ovat kaikkein vähiten pyrkineet tuomaan oman eriävän kantansa asioihin. Ainoastaan kritiikitön kaiken hyväksyminen on leimannut EU-päätöksiin "vaikuttamista" ja osallistumista; mallioppilas, EU:n kovassa ytimessä. Eipä taida monikaan suomalainen vaikuttaa siihen mitä EU:ssa päätetään: kas kun ei Lipponen -ym. edes halua vaikuttaa: ainoastaan panna määräyksiä toimeen. Lipposen Suomen kanta on osallistua mitä voimakkaampaan markkinatalouteen,
Työttömyyden kuluja maksetaan verovaroista. Suomi on EU:ssa nettomaksaja, joten sieltä kautta kierrätettävät varat ovat aina sieltä anottava luovutettua pienempänä, eikä työttömyyteen ole annettu rahaa vaan ainoastaan ruokapaketteja joita sitten jaetaan leipäjonoissa! On toivottu että leipä-avun sijaan annettaisiin rahaakin, mutta tähän saakka siihen ei ole suostuttu. EU:n avustuksia yleensä pidetään suurena unionin ansiona. Siinä olisi kuitenkin paikallaan tietty rauhallisuus.
Se "roska" ja käsitys Euroopan Unionista mikä minulla sattuu olemaan, ei johdu hetkellisestä tyytymättömyydestä johonkin yksittäiseen rakennustarvike-direktiiviin tai jonkin junttipopulistisen yhden asian liikkeen "pakkoruotsi"-käsityksistä vaan vuosikausien työn, tuskan ja aktiivisen tutkimuksen perusteella saatu. On tullut luettua Eurooppa-Tiedotuksen kirjoja jo silloin kun moni ei tiennyt edes missä maassa Bryssel sijaitsee eikä ole eläissään lukenut yhtä paljon kirjoja. Kaikki kirjat pitäisi osata ulkoa ja kaikki 100 000 direktiiviä tietää. Mutta että se ei ole mahdollista eikä tarpeellista voidaan keskittyä siihen miltä itsestään tuntuun - voidaanko hyvin.
Zemppiä Lazarukselle,
Sun käsitystäsi työttömyyden vähenemisestä eivät näemmä hetkauta mitkään valtiontalouteen liittyvät tosiasiatkaan.
Pysy vahvana uskossasi... sillä kun ei näytä olevan mitään tekemistä tosiasioiden kanssa. Ehkä sinä olet hyvä esimerkki EU:n vastustajien todellisuustajusta.
Viitsisiköhän todistaa väitteitäsi: edes yrittää, mitähäh?
Talous kasvaa, mutta niin kasvaa työttömyys ja leikkauksetkin. Metalli irtisanoo, irtisanomisia kuulee päivittäisistä uutisista ja työministeriö tietää todelliset työttömyysluvut: otapa sinne yhteyttä.
Mitkä ne sinun "tosiasiasi" ovat? Siinä oikea EU:n mallioppilas! -Riittää kunhan nimittelee.
Loistava yksilöinti!!!
Ensinnäkään Slovenia ei taida kuulua EU:oon. Se on toki totta, että EU:ssa toimivat valtiot eivät kuulu sosialistiseen talousjärjestelmään. Kun tämä sosialistinen talousjärjestelmä on perintönsä jo ammentanut tyhjiin ja romahtanut sisäänpäin, kiirehditään entisiä sosialistimaita talouden murrosvaiheen ohittamista, jotta heillä olisi valmiutta toimia EU maiden säännöillä EU:ssa.
Suomalainen valtionkapitalismia ja Slovenian tämänhetkistä irrottautumistilaa kaaossosialismista ei voi verrata toisiinsa. Samanlaisia suosituksia ovat antaneet EU:n lisäksi WTO ja OECD ja useat muut taloudelliset syhteistoimintajärjestöt. Slovenia vapaana maana tekee, mitä haluaa....se muuten haluaa EU:oon!
Unioniin liittymisen takia Slovenian on nyt jo - samoin kuin Suomen oli aikoinaa alettava yksityistämään valtion omistuksia.
Tottahan toki jollekin on ollut hyötyä EU:sta. Nimittäin puolue- ja rahavallalle, jota tukee julkinen sana.
WTO lainoitti Suomea ja samoin kuin kehitysmaille se toi lainaehdot, joihin kuului yksityistäminen ja myynti ulkomaille... tämä kuuluu samoi EU-politiikkaan, jotta keskitetty valta saisi kansakunnat riippuvaisiksi ylikansallisista vallanpitäjistä aatteineen.
WTO on Suomea (tai mitään muuta maata) lainoittanut?
samoin kuin kehitysmaita velkaanutetaan ja heille asetetaan lainaehdot. WTO:n, Maailmanpankin ym. hämäräperäisten lainoittajien toimesta. Jäsenmaksuja menee näihin runsahasti.
Miten paljon? siinähän haet itse tiedon jos kiinnostaa.
sinä et tiedä, kunhan horiset.
WTO on kauppajärjestö. Sillä ei ole rahaa antaa lainoja kenellekään. Sitäpaitsi se ei ole mikään EU-elin ja maat, kuten Suomi, ovat sen jäseniä riippumatta siitä, ovatko ne Eu:ssa eli ei!
Eikä Suomen ole ollut alettava yksityistämään mitään sen vuoksi, että se on liittynyt EU:iin eikä EUu:lla ole voinut olla eikä EY- tuomioistuimessa ole voitu tuomita ja tuomiota perustella ketään eikä millään ilman asianmukaisesti julkaistua ja julkisin menettelyin säädettyjä EU säännöksiä, jotka kukin maa on omien säännöstensä mukaisella tavalla ratifioinut.
Nämä salaliittoteoriat elävät marraskuun pimeydestä ja kun vituttaa ja talvi pakkaa päälle. Kun psyyke näyttää olevan kovilla!
sen tarkempi ei kohdallasi johda mihinkään, puupää.
EU edustaa ja ajaa yksityistämistä: moittii, jos jokin jäsen/hakijamaa ei yksityistä riittävän nopeasti.
EU edustaa vapaata kilpailua, joten sen perusteella on kansallinen omaisuus vapautettava ulkomaiseen myyntiin.
Sinua vituttaa, kun EU:lle sielunsa myyneet unionisti-teoreetikot ja EU-nukki-ukit hihhulihaaveineen yhteisestä euroopan valtiosta on onnistunut pettämään sinua väitteillään.
Salaliitoista en muista sanoneeni mitään. Salaliittoja on toki olemassa ja niihin kuuluvat juuri nämä Iiro Viinaset, jotka velkaannuttavat omat maansa tahallaan ja myyvät kaiken ulkomaille, luovuttavat maan sijoittajien edellyttämään ylikansalliseen hallintaan ja pyrkivät yhä voimakkaampaan vapaaseeen bisnekseen. Kauppaa pyritään vapauttamaa aina laajemmalti ja laajemmalti. Kyllä näin on, että EU edustaa yksityista: ei yhteistä taloutta!
ei sinulta saa sitä vähää perusteluja irti kuin muilta, sinä et tiedä senkään vertaa, kunhan horiset, ymmärrysrajoitteinen pönttö.
Se on IMF, joka lainoittaa valtioita lainaehtoineen, mm. yksityistäminen.
Mitähän se nimimerkki "niin" oikein tarkoittaakaan yksityistämisellä. Ei taida oikein tietää itsekkään. Vähän noi maailmanpankki ja WTO kin menevät sekaisin. Eu:n asema ja roolikin näyttää olevan hukassa. Siltä pohjalta on toki hyvä ponnistaa.
SalaliittoViinasenkin osalta mielikuvat sekoilevat. Taisi Iiro tehdä kaikkensa, että Suomen valtio saisi budjettinsa tasapainoon ja kulutusvelkojan rajaton pumppaaminen kansantalouteen loppuisi. Suomen valtion tosiasiallista itsenäisyyttä uhkasi todellakin neuroottinen velkaantuminen, mikä automaattisesti merkitsee riippuvuutta velkojista ja lopulta alistumista velkojien tahtoon. Iiro oli siis suuri itsenäisyystaistelija.
Voitaisiin (kaikesta huolimatta) ajatella, että nimimerkki "niin" omaisi omaisuutta ja pystyisi lainojen antamiseen. Oletetaanpa, että nimimerkin puoleen kääntyisi entuudestaan holtittoman elämäntapansa vuoksi jo velkaantunut henkilö, joka pyytäisi nimimerkiltä lainaa jatkaakseen holtitonta elämäntapaansa. Todennäköisesti nimimerkki harkitsisi tiukasti lainan antamista ja jos antaisi, asettaisi lainanannolleen tiukkoja ehtoja siitä, miten velallisen tulisi korjata elämäntapaansa ja minkälaisia vakuuksia ja vakuutuksia lainansaajan tulisi antaa.
Velka merkitsee itsenäisyyden supistumista. Näin oli käydä Suomelle. Velkaantumisastetta ei voida mitata pelkästään tunnusluvuilla (velka/bruttomansantulo tms.) Velan antajien luottamus merkitsee eniten. Kiitos Iiro Viinasen ryhdikäs käyttäytyminen osaltaan ehkäisi katastroofin toteutumisen, vaikka hän joutuikin toimimaan ylikulutukseen ja jakopolitiikkaan vauhkoontuneen yleisen mielipiteen vastaisesti.
Olenkin aina ihmitellyt, miten Suomen itsenäisyydestä elämöivät henkilöt kovin usein suhtautuvat tavattoman halukkaasti kansakunnan kulutusvalkojen lisäämiseen. "Velka on veli otettaessa ja aina isäntä maksettaessa."
Nimimerkki "niin" on periaatteessa ihan oikeassa, jos nyt sitten lainaajan nimet hiukan heittävätkin.
Nämä epädemokraattiset instanssit Maailmanpankki, IMF ja WTO ovat kasvattaneet vaikutusvaltaansa aivan suhteettomasti yli hallitusten, myös sellaisten jotka eivät edes ole näissä jäseninä. Ja näissä instansseissahan ei mitään vasemmistolaista tunnusteta, päivastoin pidetään melkein rikollisena.
Varmaan tietänet näiden mainittujen järjestöjen touhut Etelä-Amerikassa? Siellä todella pistetään hallituksia polvilleen aivan tarkoitushakuisesti, esimerkkeinä vaikkapa Argentiina ja Brasilia, toki muitakin löytyy.
Tuossa esimerkki, linkki T. Toivion selvitys IMF:n ja Maailmanpankin touhuista Perussa, vastaanottajana Kehitysmaatutkimuksen laitos, siitä löytyy jotain Suomestakin tuttua, kun vain osaa etsiä;)
http://www.helsinki.fi/~totoivio/
Jos Lipponen ja kumppanit haluavat Suomen olevan EU:n mallioppilas kovassa ytimessä niin eihän se ole EU:n vika, vaan ihan supisuomalaisten päättäjien vika!
Ja tähän me voimme vaikuttaa seuraavissa eduskuntavaaleissa, jos kansa on tyytymätön vaihdetaan eduskuntaan kovempia tyyppejä, eikö totta? Eli ei pidä sotkea nyt omaa saamatonta päätöksentekokykyämme EU:n, kaikki vaikuttaminen on meistä Suomalaisista itsestä kiinni.
Huomaa työttömyydestä se, että massiivinen työttömyyshän Suomeen aikaansaatiin nimenomaan ennen EU:ta - kulunut argumentti oli että työttömyys pidettiin tahallaan korkealla että Suomi saatiin EU-kuntoon. Roskaa. Työttömyys johtui lamasta sen kaikkine seurannaisvaikutuksineen.
Nyt Suomella menee huomattavan hyvin, Euro tuo vakautta rahamarkkinoille, korkotaso on vakaa ja uskomattoman alhaalla. Globaalissa markkinataloudessa Suomen markka ei olisi enää pärjännyt yksin.
Vastaan nimimerkille "kyllähän....", kun palstan hierarkia loppui, enkä voinut vastausta kirjoittaa ao.kohtaan.
No jos syyttää WTO:ta tai Maailmanpankkia, niin ei sitten pidä pistää kaikkea EU:n tiliin.
Lainanantaja sanelee lainansa ehdot, joten tosi itsenäisyydenvastustajat, Perussa tai Suomessa, pyrkivät siihen, että maa joutuu ottamaan velkaa kulutukseensa. Kulutusluottolainen on menettänyt itsenäisyyttään ja joutuu alistumaan lainanantajan ehtoihin - mitä velkaisempi, sitä kovemmat ehdot.
En ole mikään amerikkafani ja Usa ajaa mielestäni surutta omia kansallisia ja yritystensä etuja maailman kauppajärjestöissä ja maailmanpankissa, joissa sillä suurimpana rahoittajana ja luotottajana on vankka asema. Ajatus kai on, että EU:sta muodostuisi Eurooppaan sellainen yhtenäisen ja yhtenäisesti käyttäytyvän talousmarkkina-alue, jonka ääntä kuultaisiin entistä enemmän ja paremmin myös maailmankaupassa. Aasia nousee vielä - Venäjä ehkä joskus.
Kysymykset geenimuuntelun säännöistä, ekologisista tuotantovaatimuksista ja laivanrakennuksen sekä terästuotteiden protektionismistä ovat tästä esimerkkeinä. Helppo olis USA:n neuvotella yksittäisen eurooppalaisen maan kanssa yksitellen, vastaisuudessa se neuvottelee EU:n kanssa. Yksittäinen Suomi olisi pulassa, eurooppalaisten sisämarkkinoiden kautta se kuuluu laajempaan kokonaisuuteen.
Täytyy siis irtautua unionista, etteivät päättäjämme voisi syytää rahaa ja päätäntävaltaa ulkomaille - aivan, aivan.
Seuraavissa vaaleissa iskevät EU-kriittiset uudella ja täysin odottamattomalla tavalla. Se, ettei työttömyys johtuisi EU:sta on hevon paskaa!
Kuka sellaista päästi suustaan... EU ylläpitää köyhyyttä ja työttömyyttä heikentääkseen ammattiyhdistysliikettä ja auttaakseen sijoitusmarkkinoita. Lama puolestaan johtui pääomien vapauttamisesta, mikä on kuin onkin kaikista vastaväitteistä huolimatta integraatiopolitiikan osa.
Päällepäin menee hyvin, niin kuin lännenelokuvan pahvifasaadeissa...
Euroon eivät vieläkään luota rahamiehet itsekään! Luepa Freestylerin juttu tuolta aika keulilta: se kaveri tuntuu tietävä tästä eurotaloudesta aika paljon - ainakin enemmän kuin sinä.
Suomen olisi pitänyt globalismista sanoutua irti. Ainakin olisi pitänyt ottaa harkitsevaa takapakkia, kuten Englanti ja Ruotsi, Norja, Sveitsi ym. ja suurin osa maailman maista ei kuulu ainakaan EU:hun. Mihinkähän globalismi lopulta johtaa?
Irtautuminen tästä pakkovallasta ei liene helppoa, kallista ja vaarallsta se on vaatien tavatonta rohkeutta, mutta jos sitä löytyy niin Suomi lähtee EU:sta.
Tämä -ootti -sanonko mikä? On niin pihalla todellisuudesta että sen olisi annettava olla rauhassa.
Iiro oli myös suuri Pohjola yhtiön puolesta taistelija.. jees
Valtion velka Iiroa ennen ja Iiron jälkeen... jees
Miten kävi Pohjolan, ja paljon valtion velka oli ennen iiroa ja iiron jälkeen?
EU:hun liitetty Suomi on kuin lastu laineilla. Se ei voi itse vaikuttaa asemaansa, vaan on ulkopuolisten tuulien ja virtausten heiteltävänä.
Pääomien pako maastamme on kahden vuoden aikana lähes yhtä suuri kuin EU-Suomen vuosibudjetti.
Koska EU:ssa pääomien vienti ja tuonti on vapaata eikä EU:hun kuuluvalla maalla ole enää omaa tullipolitiikkaa, ei Suomessa tapahtuvaa tuotantoa ole mahdollista turvata suojatulleilla. Tämä on pääomien maasta viennin pääasiallisin syy, jonka seurauksena maassamme on laskutavasta riippuen 300 000 - 600 000 työtöntä samaan aikaan, kun rajojen ulkopuolella olevissa suomalaisissa yrityksissä työskentelee yli 300 000 henkilöä.
Kun Yhdysvallat on äskettäin asettanut EU:n tuomitsemat suojatullit omalle terästeollisuudelleen , se on toiminut niin kuin oman maansa eduista huolehtiva itsenäinen valtio tekee. EU-Suomelle tämä ei ole mahdollista ja mikä merkillisintä, niin työväenpuolueina itseään pitäneet Sdp ja Vasemmistoliitto kuin ammattiyhdistysliikkeen johtajatkin ovat olleet yhdessä aikaisemmin vastustajinaan pitämiensä porvaripuolueiden ja työnantajaliittojen kanssa kytkemässä maamme ja kansamme EU- ja EMU-kahleisiin.
Suomen kansan edut on turvattava. Se voi tapahtua vain EU-komennosta irtautumalla.
Kun vastaushierarkia ei anna mahdollisuutta vastata tilastotieteilijän vastaukseen teen sen tässä.
Iirosta hiukan kommentteja tilastoteteilijälle:
Pohjolan vaikeudet alkoivat, kun Iiron näkemystä tilanteen edellyttämistä toimenpiteistä ei hyväksytty. Tästä voi syyttää eräitä vakuutusyhtiöomistajia, jotka toimivat oman etunsa - ei Pohjolan etujen pohjalta. Lisäksi Suomen valtio suoritti omistusjärjestelyjä, joista ei ainakaan Iiroa voitane syyttää. Eräs toinen suuri vakuutuslaitos lainasikin sittemmin koko Iiron konsptin itselleen ja vakuutusyhtiö IF, toimii Suomessa ja voi hyvin. Pohjola sitävastoin orastelee yhteistyötä eräiden säästöpankkien kanssa sivussa valtakunnan talouspoliittisesta keskiöstä. Ivalla julkisuudessa käsitellyt vakuutusyhtiöiden saneerauspyrkimykset, joita siis Iiron aikana tiukasti vastustettiin, ovat tämän päivän arkipäivää. Turha Iiroa on syyttää siitä, että hän havaitsi uhkatekijät ennen muita ja pyrki ajoissa korjaaviin toimenpiteisiin.
Ahon hallituksen aikana puhkesi aikaisemmilta hallituksilta perintönä saatu "suuri kupla". Sen rahoittamiseksi Suomi velkaantui todella mittavasti joutuen rajoille, jossa lainanottajien silmissä Suomen uskottavuus lainanottajana vakavasti vaarantui. Uhkasi vaipuminen lainanantajien holhoukseen eli hienommin sanottua Suomen lainoituksen riskiluokitus uhkasi olennaisesti aleta. Välttämättömän käänteen arkkitehtina toimi Iiro Viinanen tavalla, joka säilytti talouspoliittisen päätöksenteon suomalaisilla Suomessa. Jälleen hienosti ilmaistuna "luottamus Suomen kykyyn huolehtia asioistaan ja vastata sitoumuksistaan" sentään säilyi.
Tilastotieteilijätkin, politiikkojen ja jopa eräiden presidenttiehdokkaiden tavoin, halusivat vielä tuohon aikaan mieluusti kansalaisille kertoa, ettei Suomen kansantalouden ja julkisen sektorin lainamäärä/ asukas tai suhteessa bruttokansantuloon olleet edes tasolla, jossa useat muut kehittyneet maat olivat ja ettei kulutuksen rahoittamiselle edelleen kansainvälisillä lainoilla ole estettä. Eihän näiden mittareiden mukaan Argentiinassakaan mitään ongelmia pitäisi olla. Tilastotieteilijät eivät kuitenkaan kykene ymmärtämään niitä psykologisia tekijöitä ja lainalaisuuksia, joita kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla on ja mitä siitä seuraa. Iiro sen ymmärsi ensimmäisten joukossa, ja toimi ryhdikkäästi vastoin yleistä mielipidettä.
Tilastotieteilijöiden helmasynti on tarkastella tilastollisesti elämää nykyisyydestä taaksepäin katsoen. Sen vuoksi "tilastotiedolle" on kansan suussa annettu annettu kovin toisenlainen määrite, kuten "emävale". Sen ansaitseekin tilastotieto, joka ei sisällä tarkempaa sisällöllistä tulkintaa ajassa ja ajankohtana.
Iiro tuhosi vanhan ja vakavaraisen yhtiön ennätysajassa, onkohan hän ehdolla Guinnessin ennätysten kirjaan?
Tämä väitteesi:
>päätöksenteon suomalaisilla
>Suomessa.
Ei pidä paikkaansa. Oletkos kuullut niistä lainoittajista lainaehtoineen, EU:sta, EMU:sta ja EKP:stä? Viinanen ja Aho veivät talouspoliittisen liikkumavaran Suomesta ulkomaisten markkinavoimien hyväksi. Sillä lailla se on.
Velkaa oli Viinasen jäljiltä lähes 375 000 000 000 markkaa. Se oli "viikateministeri" Viinanen. Täytyy sanoa, ettei ole vastaan tullut edes nykypolitiikan kannattajaa joka olisi Viinasesta tuollaisi valheita kuin sinä -sanonko mikä -ootti?- sepittänyt.
Sitten tuo tänään jo eräänkin kerran nähty demarien perusteesi pölhön politiikkansa legitimisoimiseksi, että "tehdään me näin huonosti -miksei- syystä että MUUALLA ON VIELÄ HUONOMMIN." Argumentit vähenevät selvästi, puoluevallan eväät ovat lopussa.
Katastrofi on vasta edessä, velkaa otetaan taas, että ulkomaalaisille uusille isännillemme saataisiin annettua parempi ote maastamme.
"Ei pidä paikkaansa. Oletkos kuullut niistä lainoittajista lainaehtoineen, EU:sta, EMU:sta ja EKP:stä?"
Olen näistä kuullut. Tilastotieteilijäkin tietää, ettei EMU ja EKP olivat toki jo Viinasen aikana rakenteilla, vaan valitettavasti ei vielä toiminnassa. Kuten tietänet, EU eikä EKP ole rahanlainauskonttori.
"Viinanen ja Aho veivät talouspoliittisen liikkumavaran Suomesta ulkomaisten markkinavoimien hyväksi."
Tämä suutari muhi jo pitkään aikaisemmin edellisten hallitusten aikana. Asioita takaperin tarkastelevilta tilastotieteilijöiltä asia tietenkin jäi huomaamatta. Demareistakin mm. Sorsa sen havaitsi ja yritti saada ammattyhdistyksen ja hallituksen yhteistoimiin asiantilan korjaamiseksi.
Tällaiseen yhtynyt vasemmisto ja sen johtama ammattiyhdistysliike ei suostunut. Heidän tavoitteensa oli ajaa Kepu-Kokoomuksen hallitus ahtaalle seurauksista välittämättä. Edellisten hallitusten säätämät etuudet ja palvelujen laajennukset lankesivat tämän hallituksen maksettavaksi eikä mistään voitu tinkiä ajoissa. Kun markka sitten joutui vapaaseen pudotukseen, vain IIron päättäväinen toiminta oikaisi syöksykierteen, saaden ansioistaan tietysti Suomen haukutuimman miehen arvon ja kunnian.
Huomiota ansaitsee tilanteessa toki poikkeuksellisen älykäs demari, Kalevi Sorsa. Hän yritti rohkeasti asettaa Suomen edun vasemmiston puoluepoliittisten etujen edelle. Siinä sivussa hän asetti presidenttiehdokkuutensakin vaakalaudalle ja sen menettäen - sanoisinko valitettavasti!!!
Tilastotieteilijä hyvinkin tietää, että velkamäärä nousi tavattomasti markan devalvoitumisen vuoksi, sitten oli pelastettava rahalaitosjärjestelmä, joka oli kovin avokätisesti jakanut rahaa mitä vastuuttomimmalla tavalla. Laman kynnyksellähän STS ja OPY kaatuivat ensimmäisinä, SKP:n sijoitustoiminta sitten. Perässä OTK. Mutta neulansilmästä mentiin läpi - naarmuja toki tuli.
Valuuttasäännöstelyn purkamista on paljolti syytetty ylivelkaantumisesta. Tosiasiassa jo aikaisemmin oli kehitetty ja otettu käyttöön rahoitusinstrumentteja, joilla valuuttasäännöstelyä kyettiin kiertämään ja sitä kierrettiin. Valuuttasäännöstely oli purkamisvaiheessa jo menettämässä merkitystään.
Ei tässä tiedä itkiskö vai nauraisko teidän hourailuille. No, EU:sta eroamista haikaileville voi sanoa Tommi Läntisen uuden hitin sanoin "Älä unta nää..."
Kuules... Mites se EU:sta eroaminen muka järjestetään kun minkään varteenotettavan
puolueen ohjelmassa ei eroamista mainita?
Pakkovalta on pelottava mutt'ei ikuinen, vapaudenikävä on ikuinen.
Ruumis voi kuolla mutta ajatus (EU:sta eroamisen haikailu) ei koskaan.
Samalla tavalla kuin Ruotsin tai Venäjän vallan alta irtautuminen, vaika se veisi sukupolvia ja vuosisatoja.
Kaikkien tai ei minkään puolueen uskottavuus lepää äänestäjien korvien välissä.
Neeeeext....?
Minun asuntolainani kokonaiskorko on alle 4 prosenttia. Eläköön Euro ja sen tuoma vakaus rahamarkkinoilla. Kun Suomi hoiti itsenäisesti talous- ja rahapolitiikkaansa 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa korkoni oli korkeimmillaan 14,5 prosenttia. Eikä silloin oltu EU:ssa, ehei.
Voi olla, että rahamiehet eivät vielä luota Euroon. Vanhan Suomen markkaan sen sijaan luottamus meni jopa tavalliselta kansalta.
Näin ollen uskon minäkin tietäväni jotakin maan raha- ja talouspolitiikasta.
Mitä työttömyyteen tulee niin muistutan edelleen, että kun olimme EU:n ulkopuolella niin työttömiä oli Suomessa vähän hiivatin paljon enemmän kuin nyt, kun olemme EU:ssa. Johtuipa lama mistä tahansa, ei ainakaan EU:sta tai integraatiopolitiikasta. Ihan Supisuomalaisista virhepäätöksistä se johtui. Suomalaiset pankit antoivat lainaa ilman vakuuksia sumeilematta. Ulkomaankauppa nojasi aivan liikaa Neuvostoliittoon päin. Suomen presidentti etunenässä ajoi kovan markan linjaa loppuun asti, huolimatta siitä että markka oli kaikkea muuta kuin kova valuutta.
EU:n vastustajat alkavat pian syyttämään jatkosodastakin EU:ta. Huh huh.
Onneksi kansa tietää.
on asuntosi hinta? Sen kalleus johtuu EU:sta. Asuntojen hinnat ovat EU:n takia korkealla.
annat linkin englanninkieliselle sivulle kuin
suomalainenkin on? Herää epäilys, että saat käskysi
jostain rajojen ulkopuolelta.
se, että suomalainen versio ei kerro kaikkea?
se mahdollisesti jättää kertomatta?
viisaampana.
tiedä viisaudesta, mutta saahan niitä vertailla.
Ja varmuuden vuoksi voi vertailla muutamaan muuhunkin
kieleen.
millä kielellä hyvänsä.
minun pitäisi sanoa?
mitäpä tyhjästä päästä sanoisit.
taisi loppua eväät. No eipä niitä paljon ollut
lähdössäkään.
irtoa tekstiä sitäkään.
olet unohtanut, niin minä esitin kysymyksen. Sinä
tai kukaan muukaan ei ole vastannut muulla kuin tyhjällä.
se nyt meni ohi.
Konsolidoitu versio. Pitäisikö se sinun takia kääntää ja osoittaa mikä siinä eroaa Suomalaiseen käännökseen, maksaako se vaivaa, johtaako se mihinkään?
katsot alkuperäistä kysymystäni, niin huomannet minun
kysyneen miksi suomalaisille tarjotaan enkkuversiota
kun suomalainenkin on. Ei sitä minua varten tarvitse
kääntää, sehän on jo tehty. Jos taas sinä tai joku
toinen pystyy osoittamaan niissä versioissa merkittäviä
eroja niin siitä syntyisi varsin kookas haloo.
Jos ja jos... jos olisi a)ikaa, b)syytä c)tapaa d)keinoa näyttää se niin että se kohdallasi johtaisi johonkin, niin olisi sen valmis tekemään. Löytyy paperilla koko sopimus(jossa ei näytä olevan mitään järkeä). Suomalaisille tyrkytetään lyhennelmää Eurooppa-Tiedotuksessa ja muualla.
olla kohta d) joka on sinulle mahdoton toteuttaa.
totta, eli työ ei kannata. Mitäs kyselet, kun eivät vastaukset johda mihinkään? Pidä kova pääsi. Koetas puolestasi saada minut vakuuttuneeksi korruptiivisen, direktiivejä suoltavan ja rahoja rosvoavan EUnukki ukkien hyödystä maallemme.
Se on tismalleen yhtä turha vaiva kuin toisinpäin teidän EU-nukkien kohdalla.
on ilmeisesti ketjun aihe pahasti hukuksissa.
Hävisi aihe, vaikka haetanneeko tuo mittään - kun tämä juttelu ei tunnu johtavan mihinkään lopputulokseen.