ei-oleva Jumala

Kaikista jännittävin teismin muoto on usko
ei-olevaan Jumalaan. Käytännössä usko toimii samalla tavalla kuin normaali teismi, mutta kaikki uskonnon harjoitus lähtee Jumalan
ei-olevaisuudesta.

Ei-olevaa Jumalaa rukoiltaessa ei tietenkään oleteta että tämä vastaisi, saatika kuuntelisi rukouksia. Ei-olevan Jumalan täydellistä hilaisuutta pidetään vankkana todisteena ei-olevan Jumalan puolesta.

Ei-oleva Jumala edustaa kaikkea mikä ei ole olemassa. Ajatuksena tämä ei ole loppujen lopuksi ole mitenkään täysin käsittämätön. Ei-oleva Jumala ei kuvaa edes mielikuvitusta tai sitä mikä ei ole vielä syntynyt, vaan sitä mikä ei koskaan synnykään ja jota kukaan ei edes tule ajatelleeksi koskaan.

Näin saadaan ei-olevalle Jumalle kaikki Jumalaan normaalisti liitettävät ominaisuudet.

Äärettömyys, koska on äärettömästi asioita joita ei ole tai joita emme ajattele.

Edellisen kohdan perusteella ei-oleva Jumala sisältää myös äärettömästi ominaisuuksia (koska ei-olevia ominaisuuksia voi olla äärettömästi) ja on siis omnipotentti.

Ei-oleva Jumala ratkoo myös kaikki loogiset ristiriidat. Loogiset ristiriidat eivät yleisen uskomuksen mukaan voi kuvata olemassa olevia asioita, tämähän vain helpottaa niiden käsittelyä ei-olemassaolevalle Jumalalle. Toisaalta loogisesti paikkansa pitävät väitteet voivat kuvailla myös ei-olevaa asiaa. Ei-olevaa Jumalaa eivät siis logiikan rajoitukset koske.

Tärkeimpänä uskonkappaleena vielä muistutan että kaikki puhe ja ajatukset eivät voi oikeasti kertoa mitään ei-olevasta Jumalasta koska ne ovat olemassa. (puhe ja ajatukset siis)
2213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joutui oikein lukemaan toisenkin kerran.
Siis näinhän se on.

Äänestä

Musta tuli juuri uskovainen....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


absurdisti kirjoitti:

Kaikista jännittävin teismin muoto on usko
ei-olevaan Jumalaan. Käytännössä usko toimii samalla tavalla kuin normaali teismi, mutta kaikki uskonnon harjoitus lähtee Jumalan
ei-olevaisuudesta.

Ei-olevaa Jumalaa rukoiltaessa ei tietenkään oleteta että tämä vastaisi, saatika kuuntelisi rukouksia. Ei-olevan Jumalan täydellistä hilaisuutta pidetään vankkana todisteena ei-olevan Jumalan puolesta.

Ei-oleva Jumala edustaa kaikkea mikä ei ole olemassa. Ajatuksena tämä ei ole loppujen lopuksi ole mitenkään täysin käsittämätön. Ei-oleva Jumala ei kuvaa edes mielikuvitusta tai sitä mikä ei ole vielä syntynyt, vaan sitä mikä ei koskaan synnykään ja jota kukaan ei edes tule ajatelleeksi koskaan.

Näin saadaan ei-olevalle Jumalle kaikki Jumalaan normaalisti liitettävät ominaisuudet.

Äärettömyys, koska on äärettömästi asioita joita ei ole tai joita emme ajattele.

Edellisen kohdan perusteella ei-oleva Jumala sisältää myös äärettömästi ominaisuuksia (koska ei-olevia ominaisuuksia voi olla äärettömästi) ja on siis omnipotentti.

Ei-oleva Jumala ratkoo myös kaikki loogiset ristiriidat. Loogiset ristiriidat eivät yleisen uskomuksen mukaan voi kuvata olemassa olevia asioita, tämähän vain helpottaa niiden käsittelyä ei-olemassaolevalle Jumalalle. Toisaalta loogisesti paikkansa pitävät väitteet voivat kuvailla myös ei-olevaa asiaa. Ei-olevaa Jumalaa eivät siis logiikan rajoitukset koske.

Tärkeimpänä uskonkappaleena vielä muistutan että kaikki puhe ja ajatukset eivät voi oikeasti kertoa mitään ei-olevasta Jumalasta koska ne ovat olemassa. (puhe ja ajatukset siis)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu