syntinen lapsi tulisi jättää kastamatta?
Kuolema on synnin palkka ja tietääkseni lapset voivat kuolla...
Kuolema on synnin palkka ja tietääkseni lapset voivat kuolla...
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Pirullisia ne lahkot, kun ne yrittää kaikin keinoin estää kaikkein pienimmiltä lapsilta ja ihan avuttomilta ihmistaimilta kristillisen kasteen nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen. Niille ei riitä, että estävät omien yhdistystensä jäsenten lasten kastamisen, mutta kun ne hyökkäilee tavallisten perheellisten kristittyjen kimppuun täälläkin jatkuvasti.
Ei Jeesus turhaan puhu "upottamisesta" varoittaessaan lahkolaisia.
"Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."
ei yli sen mikä on kirjoitettu. Kaste kuuluu parannuksen tehneelle ja julistettu Sana puhuttiin aina ymmärtävälle kansalle joka täyttyi ja puhua uusin kielin, vauvat eivät tähän kykene. Joten älkää sekoittako asioita.
Vauva ei kykene ylistämään uusin kielin, he eivät pysty tunnustamaan syntejään, eivät pysty ottamaan ehtoollista jne.
Lukekaa Jumalan Sanaa ja nähkää mikä on totuus!
Lukekaa tämä ja ymmärtäkää mihin harhaan teidät on pakkosyötetty.
Ihmisiä ei tehdä uskoviksi pakkokastamalla, ei toisen toimesta vaan omasta tahdosta.
http://www.nic.fi/~vlahsrk/tekstit/uudkast.html
Saatana käy raivoisaa taistelua lasten kastamista vastaan, sillä se tietää, että silloin kun pakanoiden eli ei-juutalaisten täysi luku on sisälle tullut Jumalan valtakuntaan, niin piru ja sen lahkoapurit heitetään tuliseen järveen. Tuo peto tietää Jeesuksen sanat lasten kelpoisuudesta päästä kasteessa sisälle Jumalan valtakuntaan, "joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle." Lapsella on Jeesuksen sanojen mukaan paras valmius ottaa vastaan Jumalan valtakunta Isä, Poika ja Pyhä Henki kasteessa. Käärmeen pää tosin poljettiin rikki Golgatalla, mutta vielä sen häntä vispaa vimmatusti lahkotemppeleissä kaataen ja tainnuttaen noita eksytettyjä ja pilalle ympärileikattuja uudestikastettuja.
Jumalan Sanaa, miksi lapsikaste on ihmisen tekemä.
http://www.nic.fi/~vlahsrk/tekstit/kaste.html
lue nämä kaikki ja kiihoile vähemmän. Totuus tekee vapaaksi, sinä et näytä sitä olevan, kun et ymmärrä uudestisyntymisestä ja kasteesta.
Jeesus valmisti kasteen lapsille Pääsiäisen aikaan Getsemanessa ja Golgatalla.
He sanoivat hänelle: "Voimme". Niin Jeesus sanoi heille: "Sen maljan, jonka minä juon, te tosin juotte, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan teidätkin;
Amerikkalisen anabaptismin uudestikasteet on sen sijaan valmistettu noitien kokouksissa Missisippijoen reunamilla.
Tää on tosi hyvä opetus kasteesta.Kannattaa vaikka sähköpostilla lähettää mahdollisimman monille.
Kiitämme Jumalaa sähköisistä viestintä välineistä.
Kiitämme Jumalaa ettei sinulla ole valtaa päättää kuka pelastuu ja kuka ei.
Tämä hyvä ja terve kasteopetus olisi hyvä lähettää säköisesti mahdollisemman monelle.
Apostolien teot:
2:21 Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.'
9:14 ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat.
Avuksi on huudettu myös Vanhan Testamentin aikaan ja he pelastuivat!
Onko joku sitä mieltä että Vanhan Testamentin ihmiset ovat menneet kadotukseen jos ei ole saanut kastetta.
Tai se nuori joka tulee tuolta muualta maailmaa ja hän ei tiedä onko hänet kastettu lapsena ja hän ei sitä voi mitenkään osoittaa koska hän ei muista ja papereita ei ole.
Onko hän menossa kadotukseen silloin? tekeekö hän suuren synnin ottamalla kasteen uudestaan, miettikää tykönänne näitä. Kuka uskaltaa tuomita ihmiset kadotukseen ilman kastetta?
Niissä jopa kirotaan aikaisemmin lapsena saatu kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen. Kaikilla lahkoissa on omat uudestikasteensa yhdistysten jäsenyyden ehtona. Raamatussa ketään kastettua kristittyä ei kasteta lahkokasteella toiseeen kertaa missään elämänvaiheessa.
Jumalan sana on tässä asiassa ehdoton. Ef.4:5 yksi kaste. Hen baptisma, jossa sana "hen" on numeroa ja kasteiden lukumäärää "yksi" tarkittava sana.
Eikä se pelkkä huutaminen vielä ihmistä pelasta, kuten ei pelastanut Paavaliakaan pelkkä huutaminen. Vasta Kristuksen veri kasteessa pesi Paavalin synnit pois. Kaste saadaankin syntienne anteeksisaamiseksi. Lupaus on teille ja teidän lapsille. (Apt.2:38-39 Kastaminen yleistyi hyvin nopeasti perhekunnittain tapahtuvaksi kaikki perheenjäsenet lapset nuoret aikuiset kastetiinn viivyttelemättä ja tai estelemättä, kuten lahkolaiset tekee.
Ap. t. 22:16
Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'
ja se puhuu ainoastaan uudestisyntyneistä jotka ottivat Sanan kuultuaan kasteen, puhuivat uusin kielin ja ylistivät Jumalaa, missä kohdassa vauvat tekivät näin, mursivat leipää ja joivat viinin. Kerro.
Kristityt perheet on aina kastaneet lapsensa evankeliumin alkuajoista alkaen ja kritittyjen kastetuilla lapsilla on Kristuksen henki, joka puuttuu ateistien, satanistien ja lahkonistien lapsilta, jotka on Kristusruumiin ulkopuolella. (1.Kor.12:13)Uudestikastajalahkot syntyivät vasta keskiajalla ja sata vuotta sitten monet niistä ilmestyi Amerikassa (jehovalaisuus,helluntailaisuus,mormonismi,adventismi)
Niitähän ei yleisesti pidetä edes kristittyinä eikä niiden lapsilla ole kasteessa saatua Pyhän Hengen lahjaa.
koska siellä on opetus väärää.Mistä ne ns. vapaat kristilliset suunnat muuten olisivat syntyneeet?
kuukausi kaupalla täällä tuon vauvakasteesi kanssa.
Ihan tulee mieleen eräs Saulus, ennen kääntymystään.
Uudestikastaminen eli keskiajalla syntynyt anabaptismi synyi toisen vieraan hengen vaikutuksesta, toinen uudestikaste on toista evankeliumia ei sitä alkuperäistä apostolista evankeliumia. Uudestikasteessa te saatte toisen vieraan hengen, joka ei ole Pyhä Henki.
Varokaa saarnamiehiä, jotka tulee teidän luoksenne ja houkuttelee väkevämmän hengellisyyden kauppiaana teitä kerran lapsena kastettuja heränneitä ja uskoontulleita ihmisiä toiselle kasteelle eli lahkokasteelle.
2. Kor. 11:4
Jos joku tulee luoksenne ja julistaa toista Jeesusta kuin me olemme julistaneet, jos te saatte jonkin toisen hengen kuin sen, jonka olette jo saaneet, tai toisen evankeliumin kuin sen, jonka olette jo ottaneet vastaan, niin sellaista te kyllä hyvin siedätte. [1. Kor. 3:11; Gal. 1:6,7]
Siinä saksalaisen munkin perustamassa lahkossa olevat todella kiroilevat ja pikkaavat pyhiä asioita
Jo rippikoulussa saatetaan ryypiskellä ja kiroilla
ja kouluissa opettajat ovat ihmeissään näiden lapsenakastettujen pakanoiden kanssa. Joka toinen sana
alkaa v.....:llä ja kirosanoja tulee aivan nuor-
ten tyttöjen suusta. Vaikuttaa siltä, että lapsikasteen henki riivaa nämä nuoret. Ei ihme, että moraalittomuus lisääntyy kun kirkko hyväksyy homot ja lesbot.
Vanhemmat luterilaiset ovat kiroilleet kautta aikojen mutta nyt jo lapsetkin tekevät samoin.
Surullista on, että kiivaat lapsikasteen puolustajat ummistavat silmänsä tälle tosiasialle
ja hyökkäävät raivolla niitä uskovaisia vastaan
jotka haluavat noudattaa Raamatun oppia ja Jee-
suksen esimerkkiä myös kaste-asiassa. Heidät lei-
mataan lahkolaisiksi. Luulisi että heilläkin oli-
si hätää näiden harhaanjohdettujen nuorten puoles-
ta.
kerroppa myös niitä kuulumisia ruottin puolelta?
Ottivat oppia varmaan Kantolan syrjähypyistä ja
olivat kuunneelleet niiden lesbopappien saarnoja.
Nykyisin kirkossa kun kaikki on sallittua, eikä
mikään enää ole syntiä, paitsi joidenkin mielestä
se, että kastattaa itsensä sen jälkeen kun on tul-
lut uskoon.
Mitä siellä helluntaiseurakunnassa tapahtui?
Onko teillä kaikilla se sama hellarihenki?
pelottaa
Heidät erotettiin helluntaiherätyksestä, mutta
lesbot ja homot saavat edelleen toimia vapaasti kir-
kossa. Kuka uskaltaa enää päästää lapsiaan heidän
käsittelyynsä. Rippikoululeireilläkin on tapahtunut
seksuaalirikoksia, että sellainen "pyhien yhteys".
Sitä se lapsikasteen armo teettää.
Kerro totuus, mitä he tekivät ennen erottamista?
Olivatko he saaneet helluntailaisen upotuskasteen ennen tekoaan?
Kerro totuus?
He tekivät samaa kuin valtaosa luterilaisista tänä
päivänä, eli huorin. Helluntaiseurakunnissa sellai-
set erotetaan seurakunnasta, mutta lut kirkkoon saavat kuulua kaikki varkaat, murhaajat, huorintekijät, juomarit, ja jopa sellaiset, jotka
kieltävät Raamatun totuudet. Monet papitkaan eivät
usko neitsestäsyntymiseen, iankaikkiseen kadotukseen
tai muihin totuuksiin. Tällaista kirkkoa on syytä
varoa.
Miksi salaat edelleen ja puolustelet kun et kerro puoliakaan totuudesta. käskeekö henkesi salaamaan, kun sinulla on sama hellarikasteen henki?
Kerro koko totuus Knytbyn tapahtumista?
jos sää ootkin väärässä?Mitä sulle seuraa siitä KAIKESTA panettelusta, herjauksesta, pilkkaamisesta, ylimielisyydestä jne, jne? AJATTELES, oo eres 1 min. hiljaa , fundeeraa sitä?
mulla meni maku koko luterilaiseen lahkoon.Ai miks, kun ne saa vaan jatkaa.............
saaneet tartunnan Kantolan ja Kylliäisen hengestä, siinä!
Kyseinen nimimerkki on joku copy-paste, joka tois-
taa tuo samaa tekstiä joka toinen päivä.
Ilmeisesti älykkyys ei riitä muuhun.
kävivät samalla kupilla Kantolan ja Kylliäisen kanssa, tais siinä olla se Kantola kumpp. se naispappi jolla oli oma perhe...
tuo ei koskenut Knytbyn hellareiden kohutapahtumia,
kerro totuus helluntaihengen saaneet Knytbyn helluntaiseurakunnan tekmisistä ja miten he tekivät?
kato henget liikkuu, tii ät hän sä sen?
Meinaatko itse tehdä samalla tavalla kun noin tarkkaan kyselet? Se on kuule aivan yleistä teikä-
laisten piirissä. Käydään vieraissa ja valehdel-
laan kotona. Lue Iltasanomista enemmän niin tie-
dät paremmin. Ei luterilaisten toilailut kuulu
tälle palstalle.
kaste kuuluu vasta uskoon tulleelle, siksi.
Kaste ei pelasta, vaan USKO JESUKSEEN KRISTUKSEEN, tämän voit todeta avaamalla Apt. 16 luvun.
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]
Viattomuus ei pelastanut lapsia Sodomassa eikä Gomorassa, ei Nooan päivänä, eikä kerran tulevassa Ihmisen Pojan päivänä. Toinen korjataan talteen ja toinen jätetään.
Kastamattomalta lapselta puuttuu veren suoja Kristuksen henki ja hääpuku (Room.6:3-4, 1.Kor.12:13, Gal.3:27).
suullasi niiin mitä tapahtuu, katso!
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on Hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut." Room.10:9
lahkot on perkeleestä
kymmeniä miljoonia eripuolella maailmaa, joita ei vauvakasteltu....kadotukseen, julma oot!
No, JUMALA ON RAKKAUS, onneksi.Ja se rakkaus on agabe -rakkautta, joka ei vaadi vastarakkautta.
sitä joka erosi roomalaiskatolisesta lutherlahkoksi, ilm. sitä.Jep
keskiajalle syntyneet ja 1900-luvun alussa levinneet anabaptistiset uudestikasteita kristityille suorittavat uskonnolliset kultit ja lahkot on saatanan jäkikylvöä eli lustetta
Kirjoituksesi huokuu vihaa, tuomiota, väärää todistusta, väärää tietoa ja rakkaudettomuutta Jeesuksen opetuslapsia kohtaan seurakunnissa. Epäilen, että et ole vielä tehnyt parannusta ja kokenut uudestisyntymistä. Minusta kirjoituksesi todistaa väärästä rituaalista, kun se saa sinut noin täyteen tuomionhenkeä.
Ja jätit perustelematta vauvojen vedellä päänvalelu rituaalin Raamatun sanalla, siksi sinä et ole uskottava. Toki Jeesuksen omia aína on haukuttu jopa Jeesusta "Bersebuulin" voimalla toimivaksi, mutta totuus on toinen.
Kehoitan nöyrään parannukseen, eikä kannata lähetä "sotimaan itse Jumalaa vastaan". Ap.t.5:38-39
24 Toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: "Taivasten valtakunta on verrattava mieheen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa.
25 Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois.
26 Ja kun laiho kasvoi ja teki hedelmää, silloin lustekin tuli näkyviin.
27 Niin perheenisännän palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut lustetta?'
28 Hän sanoi heille: 'Sen on vihamies tehnyt'. Niin palvelijat sanoivat hänelle: 'Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?'
29 Mutta hän sanoi: 'En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin.
30 Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'"
vastauksia, muttei yksikään ole vastannut vielä kysymykseeni ja niin se on aina tämän kysymyksen kanssa. Uudestikastajat eivät pysty vastaamaan siihen, että miksi lapsi voi kuolla, jos lapsi on synnitön. Jos taas lapsi on syntinen, niin tottakai kaste, koska kasteessa synnit pestään pois.
Kylläpä kyset tyhmiä. Syntiinlankemuksen seurauk-
sena tuli kuolema kaikkien osaksi.
Kuoleehan se lapsenakastettukin, vaikka sinun mukaasi hän on synnitön. Eikö sillä kasteela ollutkaan mitään vaikutusta.
Kaikki kuolevat kerran, olipa pyhä tai ei. Ei tä-
hän kasteella ole mitään merkitystä.
Ei pitäisi kysellä noin tyhmiä.
Luepa tarkasti Room 5:18-19. Sieltä se selviää.
Koska on uudestisyntynyt Kristuksen kanssa kasteessa .
11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
12 ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
Heihin ei toisella kuolemalla ole enää sijaa.
Ilm. 20:6
Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.
Ks.myös muut ao.kohdat Raamatusta kasteen merkityksestä.
puhuin taas sekavasti kuten yleensä :)
syntien pois pesemisellä tarkoitin, että Jumala ei lue meille enää syntejä Kristuksen tähden. Tottakai olemme silti syntisiä ja tästä johtuu mm. lasten kuoleminen. Kaste tulee kuitenkin ottaa syntien anteeksiantamiseksi.
tuo kohta ei minusta kumoa mitään...
Jo meni paksuksi. Taitaa olla joku uusi oppi, jota
en ennen ole kuullutkaan. Kyllä tässä Ilmestyskir-
jan kohdassa tarkoitetaan uskovien ylösnousemusta.
Ei pitäisi nyt noin sekaisin olla Raamatun sanomasta.
Näkyy Ramu olevan taas asialla, mutta on vaihtanut
nimimerkkiä, kun kukaan ei jaksa lukea hänen sekoilujaan.
Ps 106:38 kerrotaan kuinka uskottomat israelilaiset uhrasivat lapsiaan epäjumalille. Kuitenkin sanotaan
jae 38: He vuodattivat VIATONTA verta, poikiensa ja tyttäriensä verta.
Siis heidän pienet lapsensa olivat VIATTOMIA
vanhempiensa syntiin joten vaikka heidät uhrat-
tiinkin, niin viattomina he olivat taivaskelpoi-
sia.
Tämän takia lapsikaste on turhaa touhua, sillä
pienet lapset ovat viattomia, vaikka ovatkin saa-
neet syntuturmeluksen syntiinlankeemuksen seura-
uksena.Heillä ei ole tekosyntejä, jotka kadotta-
vat ihmisen. Jeesus itse sanoi:Senkaltaisten on taivastenvaltakunta. Riittääkö todistukseksi?
Hengelliset asiat on tutkisteltava hengellisesti. Jos yrität ratkaista niitä Ilman Pyhää Henkeä pelkästään oman vähäisen järkesi avulla, niin tulet epäonnistumaan?
Jumalan edessä kukaan ei ole viaton eikä synnitön. Kaikki myös lapset tarvitsevat kasteessa saatavan Kristuspuvun eli verensuojan ylleen. Kristuksen tähden meidän syntiämme ei lueta. Mutta se edellyttää jokaiselta henkilökohtaista Kristuspukua, joka on kasteessa luvattu lapsillekin antaa.
5 (51:7) Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. [1. Moos. 8:21; Job 14:4, 25:4]
Ensimmäinen ylösnousemus tapahtuu lapselle jo silloin kun lapsi liitetään kasteessa Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen.(Room.6:3-4)
Toisella ikuisella kuolemalla ei ole enää sijaa sellaiseen kastettuun lapseen. Kastamaton ei ole vielä syntynyt Hengestä, koska lihasta syntyy vain liha.(Joh.3:5) on synnyttävä lapsenkin ensin vedestä ja Hengestä kasteessa, fyysinen syntymä ei vielä riitä menemeseksi sisälle Jumalan valtakuntaa. On synnyttävä uudesti ylhäältä kasteessa vedestä ja Hengestä.
KASTE ON ENSIMMÄINEN YLÖSNOUSEMUS LAPSELLE YHDESSÄ KRISTUKSEN KANSSA KASTEESSA,JOSSA KAIKKI TÄMÄ TAPAHTUU JUMALAN SANAN VOIMASTA
11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
12 ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
pois ottamista, vaan hyvä omantunnon pyytämistä Jumalalta.Synnithän saatiin anteeksi kun aloimme uskoa Jeesukseen.
Vauvahan pyhittyy äitinä/isänsä uskolla, muutenhan he olisivat äpäröitä, sanoo Raamattu.
ihminen on hengellisesti kuollut, kunnes Jumala armossaan uudestisynnyttää Jeesuksessa Kristuksessa.
Jokaista ihmistä kohtaa fyysinen kuolema, niin uskovaista kuin uskotontakin, ei oo kukaan jäänyt tänne maan päälle.
Mutta joka on elämänsä Jeesukselle antanut, hänellä ei ole mitään kadotustuomiota, kirjoittaa Pavali.
Siksi kannattaa uskoa Jeesukseen!
Mitä se Ramu taas sekoilee. Minkälainen puku se on, jos vähän päälakeen pirskoitellaan vettä. Pipohan
se on.
Tule vaan reilusti esiin oikealla nimelläsi. Ei
kukaan muu voi kirjoittaa noin paksua pajunköyttä.
"opettaja", sovitaanko että lopetat tuon opettamisen!Vai ettekö tiedä, opettajat saavat kovemman tuomion!Älköön teistä monet ruvetko.Varsinkaan jos Jumala ei ole valtuuttanut.
Lihasta syntyy liha, eli lapsi. Katoavaisesta ei synny katoamatonta. On synnyttävä lapsenkin vedestä ja Hengestä sanoo Jeesus.
Kasamaton lahkolapsi ei ole vielä uudestisyntynyt ylhäältä. Siitä se saatanan riemuitsee.
ne vaan on ensin tulleet Jeesukseen uskoviksi ja omalla suullaan sen tunnustavat.
Room 10:9-10 mukaisesti.
Kastamattomalla pakanlapsella ei tietenkään ole mitään Kristuspukua eli verensuojaa päällään, koska Jumala pukee sen lapselle armossaan kasteessa.
3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
On suuri saatanan juoni kun se pyrkii estämään lapsilta kasteen, jossa lapsi liitetään Kristuksen ruumiiseen eli seurakuntaan (1.Kor.12:13)
sanotaan:jos joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus, se mikä on vanhaa on kadonnut, katso uusi on sijaan tullut. 38 käännös.
Kastamaton luterilainen lahkolapsi, joka ei ole
uudestisyntynyt eikä käynyt uskoontultuaan kasteella on vielä matkalla kadotukseen. Ei se pään virutta-
minen sitä miksikään muuta. Siinä pää vain kastuu
ja pappi saa juoda hyvät kakkukahvit. Saatana todel-
la oikein juhlii semmoisesta teatterista, jossa
tehdään pienelle, viattomalle lapselle väkivaltaa.
jolla yritetään uskotella että lapsia ei saa kastaa seurakuntaan ja Kristuksen ruumiiseen, jossa lapsi saa Kristuksen hengen asuvaiseksi
"joka ei ota vastaan Jumalan valtkuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle"
Luuk. 10:21
Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.
et ole saanut Totuuden Henkeä kun et ymmärrä ollenkaan hengellisiä asioita, mene keskustelemaan vaikka hevosmiesten palstalle
kun otetaan pelastus>Jeesus vastaan.
Kastettu Kristuksen kuolemaan..... ei tuossa edes tark. veden kanssa kastamista.Vaan uskoon tullut on "kastettu" Jeesuksen kanssa Hänen kuolemaansa.Tätä edellyttää usko Häneen!
Jumalan väkevää sanaa.
Vai halveksit sinä Jumalan sanaa , mantraksi......"rohkea" oot...........
hengelliset asiat ei näköjään ole sinun vahvuutesi,
menisit keskutelemaan vaikka ravihevosten ohjastamista tuonne harrastepalstoille
Teikäläiset kastavat kuulemma hevosiakin. Mahtavatko
nekin päästä siihen ensimmäiseen ylösnousemukseen?
jos niille kertoisi mitä sä täällä opetat, tuosta lapsikasteesta.
Ei nekään hevosmiehet, vaikka roisia porukkaa onkin , kyllä ne ymmärtää, monella niilla itselläkin kokemus että lapsena kastettu ja kuitenkaan eivät ole kirkoissa käyneet, pelaavat, juopottelevat jne. Löiväs muuten sua turpaan jos menisit noita lapskastejuttujas heille kertomaan, ja tekemään heistä sillä tavalla uskovia.USKO VAAN, TURPAAN TULISI HEILTÄ.JOS ET USKO NIIN MENE KOKEILEMAAN, MUTTA SYYTÄ SITTEN ITSEES KUN ET USKONUT!
Valkeuden enkeli puhui aivan kirjoitusten mukaan, mutta sitä ei saa totella. Vie lapsesi rohkeasti kristittyjen kasteelle nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen. (Mt.28:19-20)
"syntienne anteeksisaamiseksi"
"teille ja teidän lapsille"
"niin te saatte Pyhän Hengen lahjan"
"perhekunnittain"
"kaikki omaiset"
"ja nyt mitä viivyttelet"
Kirjoitit:Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
Teille pitäisi tehdä uusi käännös, jossa asia sano-
taan oikein: Sillä kaikki te, jotka olette lapsena kastetut, olette kasteenarmon PÄÄHÄNNE pukeneet.
Lapsikaste asiaa on jauhettu niin kauan ja monesta näkökulmassa joten tunnen syytä valaista kantaani hiukan syvemmältä. Tämäkään kirjoitukseni ei välttämättä tarvii aiheuttaa keskustelua mutta jos niin toivottavasti siistimpää eli raamatullisesti asiallisempaa kuin aikaisemmin. Itse en välttämättä ala tämän enempää perusteluja antamaan koska jo antamani tiedot ovat raamatussa.
Lapsikasteen tarkoitus
==================
Lapsi- hätälapsikaste ei ole raamatussa määrrätty.
Siksi luonnollisesti tulee mieleen kysymys että miksi se on ja miksi sen oleminen on tärkeää ja kenelle se on tärkeää.
Varmaa on, että raamatussa ei ole lapsia määrätty kastettavaksi. Siksi ilmeistä on, että kasteen "pakolliseksi" määräävät tahot pyrkivät sillä johonkin mitä Jumala ei ole tarkoittanut.
Onko lapsia kastaneiden tavoitteena:
-saada kirkolle mahdollisimman paljon veronmaksajia?
(tuskin kun saavat valtionkin tukea kirkollisveron lisäksi; eli kirkolle maksavat nekin jotka eivät ole edes sen jäseniä.)
-tai ehkä saada harhautettua lisää ihmisiä saatanan leiriin?
(mielestäni todennäköisin vaihtoehto. Tunnettua on historiaa tutkineille, että pirulla on helpointa saada Jumalan "lapsia" puolulleen esiintymällä Jumalan nimessä ja teettämällä heillä jumalattomuuksia.)
-tai joku muu väärin Jumalan tahdon ymmärtäminen kuten esimerkiksi lutherin muut opit?
(mahdollista mutta helposti paljastuvaa! Jo kauanhan on tunnettu harhaopit koska ne eivät ole raamatussa olevan Jumalan tahdon mukaisia.)
Varmaa mielestäni kumminkin on, että kun lapsekasteet suoritetaan Jumalan nimessä niin se ei ole oikein muuta kuin saatanan mieleistä koska Jumala ei ole lapsikastetta asettanut ja koska Jeesuskaan ei sitä määrännyt vaan osoitti sanoin ja esimerkein kuinka lapsia tulee kohdella niin asian pitäisi olla Jumalaa kunnioittaville hyvin selvä! Ja siksi onkin mielestäni selvää, että LASTEN kastajat toimii tietoisesti saatanan asialla ja periaatteessa pilkkaa Jumalaa toiminnallaan asettamalla itsensä Jumalan sanan ja tahdon yläpuolelle.
Raamatussa on todistettavasti esillä Jumalan ihmisille antama valinnanvapaus oikeus jota kirkon tulee kans kunnioittaa. Se saivat jo Aatami ja Eevakin.
Raamatussa on todistettavasti esillä Jumalan kastetta koskevia vapaaehtoisuuksia korostavia kohtia mutta ei yhtää käskyä tai määräystä mutta kehoitus on ja se on aikuisille mutta ei lapsia koskevana (korkeintaa aikuisia opetuslapsia koskevana):
"... joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi" (Ilm. 22.17).
"... Valitkaa tänä päivänä, ketä te tahdotte palvella" (Joosua 24:15).
"Kehoitamme teitä vastaan ottamaan Jumalan armon, niin ettei se turhaksi" (2 Kor. 6:1-2).
"Kaikille, jotka ottivat Hänet vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapseksi" (Joh. 1:12).
Siis noissa raamatun teksteissä on ihan selvästi Jumalan tahto (vapaa-ehtoisuudesta) josta tulee esille valinnanvapauden oikeus; eli se oikeus joka lapsikasteessa riistetään / varastetaan / ryöstetään lapselta.
Ja Jeesus ei antanut käskyä kastaa lapsia vaan siunasi heidät esimerkkinä meille kaikille miten lapsia tulee kohdella.
"Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” (Mark.16:15, 16)
Tämä kohta raamatusta osoittaa ettei kaste edes välttämätön taivaaseen pääsemiselle. Vain he jotka eivät usko joutuvat kadotukseen.
Ja tätä kohtaa monet pitävät KÄSKYNÄ mutta se on vain ja ainoastaa KEHOITUS.
(Raamatussa ei ymmärtääkseni tule olla samasta asiasta käsky ja selvä valinnan oikeus joten kysymys ei voi olla kaskystä kun kerran monessa kohtaan on valinnanvapaus oikeus.)
Siinä ei ole sanaa "Minä käsken..." tai "Käsken" joten älkää lisätkö raamatun tekstiin sinne kuulumattomuuksia:
"Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni. "
Tuo tarkoittaa sitäkin että tämäkin otetaan huomioon:
"Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu." Joh. Ilm. 22:18, 19."
Raamatussa ei ymmärtääkseni tule olla samasta asiasta käsky ja selvä valinnan oikeus joten kysymys ei voi olla kaskystä kun kerran monessa kohtaan on valinnanvapaus oikeus.
MIKSI LAPSIA EI SAISI KASTAA
=========================
Tähän tyyliin teistä moni on ihmetellyt ja monet ovat kysyneet mitä vahinkoa lapsikasteesta on lapselle!
Kun Jumala antoi ihmiselle valinnavapauden niin silläkin on oma tarkoituksensa. Ja jokaisella aikuisella on oikeus itse valita tiensä, ei Jumala pakota ketään taivaaseen. Ja koska raamatun mukaan on näin:
"Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!"
Niin näin en tehty ymmärrettäväksi AIKUISILLE raamatun sanoin että sen "yhden" kasteenkin valinnan oikeus on jokaisella aikuisella ITSELLEEN joka uskoon tulleena tuntee kutsumusta myöskin kasteelle. Kastamattomuus ei ole este taivaaseen pääsylle.
Tuon "yksi kaste" on niin tärkeä monella tavalla. Jos yrittäisen valaista hiukan taustaa...
Jos joku lapsena puolustuskyvyttömänä ja ymmärtämättömänä kastettu aikuistuttuaan huomaa ettei ole sellaisessa uskonsuuntauksessa / seurakunnassa mukana jossa tahtoisi olla ja haluaa vaihtaa; niin silloin väärinkäytetään yhden kasteen raamatun lausetta kertomalla esimerkiksi että "olet aina kiinni meidän joukossa menit minne menit." Tai että "on vain yksi kaste jolla pääset taivaaseen ja sitä ei voi vaihtaa koskaan toiseen kasteeseen." Jne jne...
Ja siksi onkin tärkeää, että kasteen merkityksen ymmärtänyt uskovainen aikuinen tekee päätöksensä OMASTA kasteestaan joka on HÄNEN OMA oikeus ja sitä oikeutta ei vanhemmat, papit jne saa ottaa pois koska se oikeus on JUMALAN antama. Jokainen joka rikkoo tuota Jumalan ihmisille antamaa yksilön oikeutta vastaan tietää tehneensä pirulle palveluksen ja on rikoksestaan vastuussa Jumalalle.
Usein kuulee lapsikasteen antamisen perusteluksi mainittavan sen, että lapsi syntyy syntisenä! Ja sillä tarkoitetaan ilmeisesti perisyntiä.
Mutta tuo väite ei voi olla totta koska Jeesus on ne synnit sovittanut:
Hesekiel 18:19. Ja vielä te kysytte: "Minkätähden ei poika kanna isän syntivelkaa?" Kun poika on tehnyt oikeuden ja vanhurskauden, noudattanut kaikkia minun käskyjäni ja tehnyt niitten mukaan, hän totisesti saa elää. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava. "
19. Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita.
20. Laki tuli maailmaan sitä varten, että rikkomus tulisi suuremmaksi. Mutta missä synti on tullut suureksi,
siellä on armo tullut ylenpalttiseksi.
21. Niin kuin synti on hallinnut ja vienyt kuolemaan, niin on armo hallitseva ja johtava ikuiseen elämään, koska Herramme Jeesus Kristus on lahjoittanut meille vanhurskauden.
Tiedän, että raamatussa on tämän tyylisiä ilmaisuja useita:
"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun." (Ps. 51:7)
Mutta luotan enemmän Jeesuksen sanoihin kuin mahdollisesti raamattuun lisättyihin kirjoituksiin ja huomioikaa ettei tuossakaan puhuta perisynnistä mitään!
Jeesus opetti... "LASTEN KALTAINEN ON TAIVASTEN VALTAKUNTA"
Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni. Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta."
Kysyn vaan: Voiko taivastenvaltakunta olla syntinen???
Eikö teidänkin vastaus ole EI!
Ja koska taivasten valtakunta ei ole syntinen niin kuinka se lastenkaltainen taivasten valtakunta vois olla syntinen?
Jos taivastenvaltakunta voi olla syntinen niin minusta se on SEN yhteisön "valtakunta" jossa lapsia kastetaan vastoin Jumalan tahtoa ja synti on kasteesta "lahja" jossa lapsi saa osan seurakuntansa synneistä kantaakseen.
Miettiköön itsekukin sitä, mitä "älkää estäkö" tarkoittaa. Esteenä voisi esimerkiksi olla lapsikasteen tuomat seuraukset koska lapsikastetta ei ole Jumala määrännyt; miettiä sopii sitäkin, että kun Jumala ei ole lapsikastetta määrännyt niin kuka sitten määräs sen ja miksi?!
Tiedän myös raamatusta tämänkin:
"Niin kuin siis yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan vanhurskas teko antamaan KAIKILLE IHMISILLE vanhurskauden ja elämän. Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita." (Room. 5:18-19)
Usein on lapsikasteita puolusteltu perhekuntien kasteilla mutta sielläkään ei ole lapsikasteista sanaakaan ja ennenkaikkea ei määrätä lapsia kastettavaksi vaan se on vapaa valintaista ja lapset EIVÄT valitse vaan pakotetaan. Ja JOS olis lapsia silloin jo kastettu niin sekin olis Jumalan vastaista mikäli raamattuun on luottamista. Sillä eihän Jumala ihmisille antamaansa valinnanvapaus oikeutta ole ottanut pois. Eikä Jumala muutenkaan; raamatun mukaan; ole ketään pakottamassa taivaaseen vaan toivoo jokaisen pelastuvan.
Harhaoppi nimeltä perisynti:
======================
Jos lapsella voi olla syntiä niin sen lapsi saa lapsikasteessa jolloin hänet liitetään seurakuntaan niin tulee osalliseksi kirkon ja seurakunnan synnin taakasta. Aatamin ja Eevan synteihin ei lapsilla ole osuutta:
Hesekiel 18:19. Ja vielä te kysytte: "Minkätähden ei poika kanna isän syntivelkaa?" Kun poika on tehnyt oikeuden ja vanhurskauden, noudattanut kaikkia minun käskyjäni ja tehnyt niitten mukaan, hän totisesti saa elää. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava. "
19. Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita.
20. Laki tuli maailmaan sitä varten, että rikkomus tulisi suuremmaksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi.
21. Niin kuin synti on hallinnut ja vienyt kuolemaan, niin on armo hallitseva ja johtava ikuiseen elämään, koska Herramme Jeesus Kristus on lahjoittanut meille vanhurskauden.
Ja se taakka kaikkine kirkon teettämien syntien vuoksi ei ole kevyt. Kuten omien jäsenienkin; naisten, lapsien ja miehien murhauttamiset jotka eivät ole Jumalallisia vaan niin kaukana Jumalasta kuin saatanan teot voi Jumalasta olla.
Ottakaa huomioon, että raamatussa ei ole edes sanaa perisynti sanaa vaan se on instituution tai/ja saatanan keksimä ja on mielestäni Joh. Ilm. 22:18, 19 vastainen rikos.