Uskovaisten kielenkäytössä joillain sanoilla näyttäisi olevan yleiskielestä poikkeava merkitys. Yksi näistä sanoista on "todistaa". Jonkin asian toteen näyttämisellä ei ole mitään tekemistä ko. sanan kanssa, kun puhujana on uskova. Jos joku kertoo Jeesuksen parantaneen hänet, on kyse "todistamisesta". Yleensäkin, jos joku jotain uskoo ja siitä julkisesti kertoo, hän "todistaa".
Onko näin, että mitä tahansa totena pitämäänsä uskovainen toiselle kertoo, tuo toinen sen myöskin uskoo, koska asia on näin ollen hänelle "todistettu"? Kuinkahan monta "todistajaa" on tarvittu ketjuun, ennen kuin uutiset Afrikassa tapahtuneista kuolleista herättämisistä saavuttivat Suomen uskovat?
Mikä tekee tämän "todistamisen" toiselle uskottavaksi, sekö, että "todistaja" kiittää samalla Jeesusta?
Onko näin, että mitä tahansa totena pitämäänsä uskovainen toiselle kertoo, tuo toinen sen myöskin uskoo, koska asia on näin ollen hänelle "todistettu"? Kuinkahan monta "todistajaa" on tarvittu ketjuun, ennen kuin uutiset Afrikassa tapahtuneista kuolleista herättämisistä saavuttivat Suomen uskovat?
Mikä tekee tämän "todistamisen" toiselle uskottavaksi, sekö, että "todistaja" kiittää samalla Jeesusta?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Sentään kysyt asiaa oikella palstalla, sillä sana "todistaa" kuuluu nimenomaan helluntailaiseen kieleen, eikä uskovaisten kielenkäyttöön yleensä, vaikka sellaisen käsityksen kommentistasi voisi saada.
oma "kaanaan kielen" murteensa (kuten muillakin yhteisöillä).
Pienen harjaantumisen tuloksena oppii erottamaan erilaisten uskonnollisten ryhmien julistuksen toisistaan sanojen käytön ja saarnan "nuotin" perusteella, siis, mikä ryhmä on kysymyksessä vaikkei sitä muuten tietäisikään.
Tarvinneeko tuon sanan "todistaa" olla vain helluntailaisten omaisuutta?
Kyllä sillä on aivan raamatullinen merkitys ja käyttö.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1145100270742&search=todistaa&rng=1&submit1=Hae&ref=&ctx=-1&mod1=FinPR&mod2=&mod3=
uskovien todistaa-sanan käyttö poiketa esim. matemaatikkojen todistaa-sanan käytöstä.
liikkeisiin kuten helluntailaisuuteen asia kuitenkin erityisen läheisesti liittyy. Kuten tämän ketjun ensimmäinen vastaaja totesi niin esimerkiksi ev.lut. kirkkoon kuuluvien keskuudessa käsitettä "todistaminen" muun muassa helluntailaisten käyttämässä mielessä varsin vähän käytetään (jos ollenkaan, miten lie).
Taitaa olla aika pieni murhe kaikkien maailman murheitten joukossa tuo.
Jos jollekin aiheutuu ikäviä mielleyhtymiä "todistaa"-sanan käytöstä, niin korvattakoon se jollakin muulla, vaikka sanalla "kertoa" tms.
Koitan olla kompastumatta lillukan varsiin.
Jeesus kuitenkin kehotti viemään evankeliumia eteenpäin, oli se sitten todistamista, julistamista, saarnaamista, kertomista...
Hyvää pääsiäistä!
en niin tiä, mutta ulkopuolisen kannalta käsitteen "todistaa" käyttö tavanomaisesta poikkeavassa merkityksessä saattaa olla hämmentävää.
Hyvää Pääsiäistä!
itekin miettiny.
Olen myös kerran todistanutkin. Se tapahtui ollessani 10-vuotias. Nuorta 'kielilläpuhumisen armolahjan' lastenleirillä saanutta nassikkaa pyydettiin todistamaan seurakunnan tilaisuuteen. Minä, joka en vielä edes tiennyt esim. oikeuslaitoksellamme käytössä olevasta todistamisperiaatteesta yhtikäs mitään siellä sitten todistelin Jumalasta ja sen väkevyydestä. Puheeni ei kuitenkaan tainnut olla yhtä väkevää kuin monien muiden, aikuisten uskonsisarien ja -veljien todistukset. Lähinnä aran pojan suurta jännittyneisyyttä sisältänyt pakkosuoritus. Lyhkäsestä puheestani muistan sen verran, että jonkin Raamatun paikan Apostolien teoista siinä luin ja lopuksi vielä totesin kiittäväni Herraa erilaisista asioista. Yhtä kaikki, todistuksena sitä pidettiin.
Mitä siis esimerkiksi helluntailaisten kokouksille tyypillisissä todistuspuheenvuoroissa todistetaan? Ulkopuoliselle asia ymmärrettävästi lieneekin vaikea käsittää, sillä nämä todistukset eivät sisällä samankaltaista havaintoihin ja muuhun konkretiaan pohjautuvaa todistusaineistoa esitettävästä asiasta kuten esimerkiksi juuri oikeuskäsittelyjen todistamisissa. Muun muassa siis helluntailaisten todistamisissa kyse onkin lähinnä omaan mielentoimintaan liittyvien, nk. uskonnollisten kokemusten kertomisesta uskontovereilleen.
Oikeuskäsittelyjen todistamisiin kunkin liittämä todistuksen painoarvo muodostuu uskovaisten todistuksissa pitkälti henkilön ulkoisesta vakuuttavuudesta, so. ihmisiä miellyttävästä retoriikasta, puheen selkeydestä ja yleensäkin käytöksestä, joka vakuuttavana ihmisten silmissä nähdään sekä erikseen vielä siitä, kuinka paljon todistaja käyttää puheessaan uskonnollista sanastoa kuten "hallelujah!", "kiitos Jeesus!", "armollinen ja väkevä taivaallinen Isämme tekee vielä tänäkin päivänä voimallisia ihmetekoja!" jne.
Käsitteellä "todistaminen" on siis karismaattisten kristillisten liikkeiden keskuudessa yleisesti tunnetusta varsin poikkeava merkitys kuten totesitkin. Eikä siinä sikäli mitään, voihan sanoille/käsitteille yleensäkin antaa omia, yleisesti tunnetusta eroavia merkityksiä, jos vain haluaa. Tällöin ulkopuolisen olisi vain syytä olla tietoinen näistä erilaisista merkityksistä, ettei synny hämmentäviä tilanteita. Muita uskovaisten keskuudessa käytettäviä käsitteitä, joilla on nähdäkseni jopa erikoinenkin merkitys ovat todistamiseen läheisesti liittyvä "totuus", jonka merkitystä on alituiseen tälläkin palstalla pohdittu ja "henkilökohtainen usko".
Mitä tulee esimerkiksi Afrikasta kantauneisiin puheisiin "suurista ihmeteoista" niin ketju koostunee ihmiselle tyypillisistä tavoista toimia. Joku aluksi muuntaa jutun uskonnolliseen viitekehykseensä mahtuvaksi (hyviä esimerkkejä tästä Michael Howardin kirjassa Voittava rukous) ja seuranneessa juoruketjussa tapaukset värittyvät entisestään. Uskovaisten monesti harjoittamaa mediakriittisyyttä esim. eurooppalaisia, maallistuneita tietolähteitä kohtaan, minkä sinänsä senkin näen hyvänä esiintyy varsin vähän näitä puheita ihmeteoista kohtaan. Yhteisenä nimittäjänä näille ihmeteoille on pitkälti se, että ne yleensä tapahtuvat jossain siellä kaukana, "missä Herra tekee voimallisia tekoja".
nämä sinun nykyisetkin kannanottosi ja usein varsin kiihkeitä sellaisia.
kuvitella niitä todistuksina pidettävän. Lähinnä mielipiteinä tai näkemyksinä.
Kiihkeänä pitämisen toki ymmärtää, kun ottaa huomioon palstalla vallitsevan asetelman. Etenkin entisen helluntailaisen tai helluntailaisuudesta muuten kokemuksia omaavan kertomat kokemukset varsin mielellään nähdään 'kiihkeän ihmisen' aikaansaannoksina; eritoten niiden silmissä, joita kirjoitukset eniten tuntuvat, syystä tai toisesta, ärsyttävän.
Lisäksi pidettiinhän TV2:n Jumala-illan eri keskustelijoitakin monien viesteissä kiihkeinä monenlaisin perusteluin. Kenen mielestä Koivisto ja nuoripari olivat kiihkeitä, kenen mielestä taas Kotro ja Brotherus jne.
yhtä kiihkeitä.
tämä palsta.. no et sinä niitä kiihkeimipiä entisiä helluntailaisia ole, mikäli sinua nyt edes voi ylipäätään pitää minään entisenä helluntailaisena.
rajanvetokysymyshän tuo on, ketä voi entisenä helluntailaisena pitää ja ketä ei. Jos esimerkiksi helluntaiseurakuntaan kuuluminen/kuulumattomuus rajaksi sovittaisiin niin silloin sellainen olisin. Joka tapauksessa helluntailaisuudesta kokemuksia omaava.
omakohtaiseenkin kokemukseesi perustuen kertoa sen, mitä minä ilman omaa kokemusta yritin. Tätäkin palstaa lukemalla kuitenkin olen juuri tuollaisen käsityksen "todistamisesta" saanut. Eli sillä ei todellakaan ole mitään tekemistä yleiskielen "todistaa"-sanan kanssa.
kun todistaja kertoo "pöntöstä" esim. kuinka hän on ollut niin sairas, ettei seisoisi ilman Herran apua tässä todistamassa ja myöhemmin sitten ilmeneekin, että Herra onkin auttanut häntä sopivien lääkkeiden tai lääkärien välityksellä.
Asia tulee nyt sitten uskomattomallekin ymmärrettäväksi mutta koska "pöntöstä" annettavassa todistuksessa ei mainittu lääkkeistä eikä lääkäreistä mitään, jää vähän paha jälkimaku ja epäilys, että nyt yritettiin "vedättää" Herran hyväksi.
Käsittääkseni, jos uskovalta sitten kysyy, miksi alkuperäisessä todistuksessa ei heti sanottu Herran käyttäneen välikappaleenaan lääkkeitä tai lääkäreitä, hän ei ehkä oikein osaa vastata.
Jos olen väärässä: vastaväitteitä: please!
varmaan tuo Jeesuksen lupaus apostolien teoissa on siivittänyt todistaa -ilmaisun käyttämistä.
minkä sanan sinä haluaisit vaihtaa todistaa - sanan tilalle?
>varmaan tuo Jeesuksen lupaus apostolien teoissa on siivittänyt todistaa -ilmaisun käyttämistä<
käyttäväthän uskovaiset muutenkin paljon Raamatullista sanastoa ja verbaliikkaa puheissaan. Muun muassa esittäessäni kerran epäilykseni erään uskovaisen näkemyksiä/teorioita kohtaan tuli sieltä vastauksena "vaikka minä puhuisin enkelten kieltä ja minulta puuttuisi rakkaus... ...olisin kuin kumiseva vaski tai helisevä symbaali". Otti siitä sitten selvää.
>minkä sanan sinä haluaisit vaihtaa todistaa - sanan tilalle?<
Et tosin osoittanut kysymystä minulle, mutta vastaanpa kuitenkin. Esimerkiksi sana 'kertoa'.
ainakaan ole tuon ilmaisun kanssa mitään tekemistä. Kyse on siitä, että uskovainen kertoo oman näkemyksensä jostain asiasta, esimerkiksi Jeesuksen aikaansaamasta ihmeparanemisesta.
Lunttasin nimimerkin "Mun nimi" vastausta: kyllä sana "kertoa" on ehdottomasti sopiva.
Mä olen myös tätä sanaa ihmetellyt.
Mun mielestä "todistaminen" merkitsee uskovaisille paljon enemmän sen OMAN uskon aitouden todistelemista muille uskovaisille, kuin sitä että todistaa "ei- uskovaisille" Jumalan olemassaoloa.
Siis todistaminen on ennemminkin sitä että...
"Todistan että olen itse uskossa"
...eikä sitä että...
"Todistan että Jumala on todellinen, olemassaoleva elävä persoona ja että Hän toimii vielä tänäkin päivänä".
Siinä siis todistellaan omaa uskoa ja oman uskon "elävyyttä" ja aitoutta eikä niinkään Jumalan olemassaoloa ja toimivuutta kuten uskovaiset mielellään antavat ymmärtää.
---
Esim. tämä Ajankohtaisen Kakkosen Jumala- illassa esiintynyt fundamentalistikristitty nuorpari oli hyvä esimerkki tällaisista "todistajista".
Ne kaikki ulkopuoliset "ei- uskovaiset" joille näennäisesti todistetaan, ovat tosiasiassa ihan toisarvoisia.
Todellisuudessa tuollaiset nuoret (todistamisen taakka kohdistuu hellareissa erityisesti nuoriin) todistelevat sitä uskoaan nimenomaan niille kaikille uskonsisarilleen ja veljilleen jotka siellä kotisohvillaan heitä seuraavat tv:stä, tai siellä penkkiriveillä herätyskokouksissa tai kuoron riveissä jne. silmät tapillaan, että miten ne heidän nuorensa suoriutuvat tästä "uskonkoetuksestaan", ja kuinka vakuuttavasti he siellä todistamistilanteessa esiintyvät.
Siis ihan sama kuvio kuin missä tahansa muussakin tilaisuudessa, kokouksessa, aktiossa, nuortenillassa, jne jne jne... joissa näitä ihan samanlaisia näytelmiä on nähty iät ja ajat.
Huvittavinta oli kuunnella sen Jumala- illan tyttelin suurta "huolta" niistä "maailman nuorista jotka voivat niin pahoin kun eivät ole uskossa". Ku pitäis sekin tyttöparan olla paljon enemmän huolissaan ihan siitä pienestä omasta keskeneräisestä ITSESTÄÄN jonka harteille on uskovaiste aikuisten toimesta jo lapsena laitettu kohtuuton VALMIIN ihmisen taakka.
Näiden todistamistilanteiden päätarkoitus on punnita uskovien itsensä kesken kuka on kuka; kenen usko on kuinkakin aitoa ja wäkewää. Nämä tilanteet ovat erityisesti sitä varten olemassa että uskovaiset voivat keskenään mittailla ja vertailla itsensä ja muiden uskon laatua. Tuollaiset todistamistilanteet muodostavat tietynlaisia hierarkioita uskovaisten (erityisesti nuorten) keskelle. Niissä erotellaan jyvät akanoista, ja kaikenmaailman nuorisopastorit, muut vähän vanhemmat uskovaiset sitten povaavat kenestä näistä nuorista "varmasti tulee vielä joku päivä väkeviä ja voideltuja sananjulistajia".
Ne ujot ja arat sekä epävarmat lapset ja nuoret taas joutvat taas kerran kokemaan alemmuutta ja epäilemään myös sitä ovatko he ollenkaan edes oikeasti uskossa kun eivät osaa samalla tavalla esiintyä kuin ne rohkeammat. Lisäksi hellareiden piireissä on hyvin vahva usko siihen että Jumala kyllä antaa "puhujanlahjat" jos sitä vain pyytää. Ja taas kerran jos sitä "puhujanlahjaa" ei tule, joutuu arka nuori pelkäämään sielunsa kohtalon vuoksi.
---
Lastenkasvatuksessa käytetään sellaista termiä kuin positiivinen vahvistaminen. Kun halutaan että lapsi käyttäytyy tietyllä tavalla, häntä palkitaan joka kerta kun hän tekee sitä mitä hänen toivotaan tekevän, kehuilla ja kannustamisella.
Ihan sama idea on näiden "todistaja"nuorten kohdalla. Aina kun he suorittavat oman uskonsa todistelemisen muiden (erityisesti vanhempien) uskovaisten mielestä hyvin, sitä seuraa paljon paljon positiivista vahvistamista; olalle taputtelijoita riittää. Joka puolella kiitelllään kun nämä nuoret sit osasivat niin hienosti näyttää "värinsä", ja he saavat kuulla kuinka on niin "hienoa kun on tuollaisia kunnollisia, väkevästi uskovaisia nuoria olemassa". Nuori on tietysti seitsemännessä taivaassa kun saa muiden uskovaisten hyväksynnän ja kiitoksia.
Ja se tietysti kannustaa näitä nuoria vain todistelemaan lisää. Vähän sama logiikka kuin koirankoulutuksessakin. ;-P
Ja taas kerran huomataan kuinka vähän sillä niinsanotulla "henkilökohtaisella uskolla" on tekemistä todellisen henkilökohtaisen uskon kanssa.
Itse muistan hyvin kun pelkäsin kuset housussa että minut laitettaisiin todistamaan. Pahinta kuitenkin olisi ollut se, jos joku kadulla kulkeva uskon asioista kiinnostunut tavallinen talliainen olisi tullut keskustelemaan asioista. Minun olisi pitänyt pystyä keskustelemaan jostakin sellaisesta mistä en tiennyt yhtään sen enempää kuin kukaan muukaan. Minun olisi pitänyt esittää kaikki vastaukset tietävää valmista ihmistä jonka olisi pitänyt kyetä "ohjaamaan ihmisiä oikealle tielle" vaikka itse olin paljon pahemmin hukassa kuin kukaan tavallinen kaduntallaaja.
Nyt kun sitä kuvioo ajattelee, niin pidän sellaista toimintaa todella törkeänä painostuksena, koska uskovaisella lapsella ja nuorella EI OLE VAIHTOEHTOJA. Ei ole, jos hän haluaa "pelastua".
Sama kuvio tulee muuten hyvin esille myös Jehovan todistajien kohdalla. Ihan samalla tavalla Jehovantodistajat joutuvat mittaamaan uskoaan ovelta ovelle todistamisella.
Tällä hetkellä on kuitenkin ihan pakko kysyä; millaista uskoa täytyy jatkuvasti todistella?
Vahvaako uskoa?
Tai toisaalta; millaisen Jumalan olemassaoloa täytyy jatkuvasti todistella?
Todellisen, oikeasti olemassaolevan ja oikeasti toimivan Jumalanko olemassaoloako pitäisi jatkuvasti todistella?
ja sinun kirjoituksesi, alkoi aloitukseni ja oma pohdiskeluni tuntua köykäiseltä. Teillä molemmilla on omakohtaista kokemusta asioista, joista minulla ei ole mutta joita olen kuitenkin miettinyt. En pysty selvittämään asioita noin käytännönläheisesti ja monipuolisesti; Tiedän kuitenkin, mistä tässäkin on suurin piirtein kyse.
Monta kertaa olen täällä maininnut, että mielestäni uskonkiihkoilussa pahinta on se, että lapset joutuvat kärsimään. Jos vanhempien ja muiden uskonyhteisön jäsenten taholta lapselle vihjataan, ettei tämä ole kunnon uskovainen ilman oikeanlaista "todistamista" tai kielilläpuhumisen armolahjaa, on terveen itsetunnon kehitys varmasti vaakalaudalla.
Itseasiassa koko persoonan kehitys on vaakalaudalla koska todellista, rehellistä kasvua rajoitetaan niin rankasti.
Sellaisessa kasvatuksessa sivuutetaan totaalisesti lapsen ja nuoren kaikki todelliset emotionaaliset tarpeet.
Uskovaisia lapsia ja nuoria kohdellaan usein siten niinkuin heillä itsellään ei mitään henkisiä tarpeita, kasvukipuja, ongelmia voisi ollakaan koska usko tekee ihmisestä jotenkin automaattisesti onnellisen. Ja siksi heitä useimmiten valmennetaankin ainoastaan "auttamaan" niitä muita "maailman nuoria" antaen ymmärtää että ne "maailman nuoret" joutuvat muka elämään aina jotenkin kauheissa vaikeuksissa.
Hyvin usein myös heidän vanhempiensa rakkaus valuu jonnekin ihan muualle kuin omille lapsille - koska Jeesushan pitää niistä uskovaisten lapsista huolen...
Ja tässä tarkoitan nimenomaan emotionaalisia tarpeita, en mitään fyysisiä.
Näin siis uskovaiset lapset ja nuoret opetetaan säännönmukaisesti sivuuttamaan ja mitätöimään omat tarpeensa ja laittamaan aina muut itsensä edelle. Lisäksi jos uskovaiselle lapselle tai nuorelle tulee ongelmia siitä syytetään helposti nuorta itseään; koska eihän uskovaisilla nuorilla ole ongelmia! Jos on niin se johtuu aina jonkinlaisesta nuoren omasta lankeemuksesta, tai synnistä.
Kyl muakin vähä vitutti kun vähitellen minullekin selvisi että hirveän monet "maailman nuoret" elävät ihan onnellisina.
Onnellisina, koska he saavat olla keskeneräisiä, he saavat kapinoida, he saavat kyseenalaistaa, he saavat kokeilla rajojaan ja olla rehellisesti sitä mitä ovat. Ja että he eivät läheskään aina elä mitenkään ongelmissa pyöriskellen.
Ja minä olin koko pienen elämäni ajan oppinut psyykkaamaan itseni ajattelemaan siten että minun paha oloni ei ole mitään niiden "maailman nuorten" pahaan oloon! En saanut edes itselleni myöntää että minulla tosiaan oli paha olo. Itsepetoksella ei ollut mitään rajaa. Nyt kun ajattelen sitä aikaa voin myöntää että syvällä sisälläni olin aina todella kateellinen niille kaikille "ongelmanuorille" koska he saivat kaiken huomion, ylitsevuotavan rakkauden ja myötätunnon osakseen.
Minusta taas piti Jesse huolen.
Minulla oli VELVOLLISUUS olla onnellinen ennenkaikkea siksi koska olin "uskovainen". Varmasti näytin ulospäin ihan yhtä ylitsevuotavan onnelliselta kuin esim. se Jumala- illassa esiintynyt tytteli.
Joten ei kannata ikinä mennä lankaan ja kuvitella että se kiiltävä pinta joka niissä uskovaisissa kulisseissa kiiltää, on kultaa!
Kunhan tarpeeksi niiden kaikki-vastaukset-tietävien onnellisten ja valmiiden lasten ja nuorten pintaa raaputtaisi, sieltä löytyisi vain hirveä määrä tyydyttämättömiä emotionaalisia tarpeita, pelkoa, ahdistusta, hämmennystä sekä pahimmillaan henkisesti hyvinkin kehittymätön ja tyhjä ihminen.
tekstiäsi lukiessani seuraavaan virkkeeseen. Se kuvaa tiivistetysti, mistä on kysymys.
"Minulla oli VELVOLLISUUS olla onnellinen ennenkaikkea siksi koska olin "uskovainen".
Lapset opetetaan (kavatetaan) siihen, että uskovalla pitää olla eräällä tavalla kaksi persoonaa: ulkoinen, jota esitellään toisille ylitsepursuvana onnellisuutena, sekä sisäinen, joka on täynnä tukahdutettuja tunteita ja tyydyttymättömiä emotionaalisia tarpeita.