Lestadiolaiset vetoavat siihen, että kaikissa Raamatussa mainituissa uskoontuloissa on joku ihminen ollut mukana kuvioissa.
Luulevatko lestadiolaiset, että kaikki niinä aikoina uskoon tulleet ihmiset ja heidän uskoontulokertomuksensa on mahdutettu Raamattuun?!
Synnit saadaan anteeksi uskomalla JEESUKSEEN KRISTUKSEEN (ei lestadiolaiseen eikä lestadiolaisuuteen).
Hänen sovintoverensä on vuotanut jokaisen syntisen edestä.
Mestarin sanat: "Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon."
sekä: "Sitä joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos."
ovat voimassa tänäkin päivänä.
Sinä taakoitettu kulkija; sinä voit lähestyä Jeesusta MISSÄ VAIN ja MILLOIN VAIN ja Hän, jolla on kuoleman ja tuonelan avaimet ja joka kerran on seisova meidän puolustajanamme Isän edessä, Hän kuulee sinun rukouksesi ja Hän antaa sinulle sinun syntisi anteeksi.
Sinun ei tarvitse lähteä etsimään KETÄÄN IHMISTÄ välimieheksi saadaksesi syntisi anteeksi.
Jeesus Kristus Jumalan Poika on välimies Jumalan ja ihmisen välillä - JA MUUTA EI TARVITA.
Luulevatko lestadiolaiset, että kaikki niinä aikoina uskoon tulleet ihmiset ja heidän uskoontulokertomuksensa on mahdutettu Raamattuun?!
Synnit saadaan anteeksi uskomalla JEESUKSEEN KRISTUKSEEN (ei lestadiolaiseen eikä lestadiolaisuuteen).
Hänen sovintoverensä on vuotanut jokaisen syntisen edestä.
Mestarin sanat: "Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon."
sekä: "Sitä joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos."
ovat voimassa tänäkin päivänä.
Sinä taakoitettu kulkija; sinä voit lähestyä Jeesusta MISSÄ VAIN ja MILLOIN VAIN ja Hän, jolla on kuoleman ja tuonelan avaimet ja joka kerran on seisova meidän puolustajanamme Isän edessä, Hän kuulee sinun rukouksesi ja Hän antaa sinulle sinun syntisi anteeksi.
Sinun ei tarvitse lähteä etsimään KETÄÄN IHMISTÄ välimieheksi saadaksesi syntisi anteeksi.
Jeesus Kristus Jumalan Poika on välimies Jumalan ja ihmisen välillä - JA MUUTA EI TARVITA.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Kun on tultu uskoon, miten elämä siitä jatkuu. Hänellä, joka ei tarvitse toista ihmistä, ehkä ei siedä lähellään. Nimittäin minun ajatukseni ihmisen roolista on seuraava. Jeesus lähetti ihmiset kutsumaan ihmistä parannukseen, eli pelastukseen. Hän halusi, että ihminen saa kuulla sanoman toiselta ihmiseltä, ettei kynnys tulisi liian korkeaksi. Kaikki ihmiset eivät kykene lähestymään Jumalaa suoraan, vaan tarvitsevat rankasti rohkaisua asioita kokeneelta. Nyt vain joskus ihminen, jonka pitäisi olla todistaja, nostaa itsensä kynnykseksi ja toinen kokee auttajansa esteeksi. Elä tässä nyt sitten ristillisesti.
"Nimittäin minun ajatukseni ihmisen roolista on seuraava. Jeesus lähetti ihmiset kutsumaan ihmistä parannukseen, eli pelastukseen. Hän halusi, että ihminen saa kuulla sanoman toiselta ihmiseltä, ettei kynnys tulisi liian korkeaksi"
Noinhan se on.
Matt.28: 18-20:
"Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Olen lukenut jostakin aikanaan, että suurin osa ihmisistä tulee uskoon jonkun toisen henkilön henkilökohtaisen todistuksen innoittamana. Kirkkojen ja rukoushuoneiden kynnykset ovat tänä päivänä valitettavasti "liian korkeat" tavalliselle ihmiselle astua sisään.
Siellä jo vuosikymmeniä uskossa olleet "papparaiset" pitävät hienoja saarnoja vuorotellen toinen toisilleen. Tokihan opetusta tarvitaan - en sitä väheksy - mutta se ei riitä.
Jeesus sanoi edellä: "Menkää siis ja tehkää..." Menkää!
Ei: Käskekää tulemaan tänne.
Eli uskovaisten pitäisi eri tavoin rantautua tavallisen kansan keskelle ja siellä Pyhän Hengen antamalla viisaudella olla valona ja suolana sekä tuoda esille evankeliumin ilosanomaa. Ei väkisin ja tyrkyttämällä, koska silloin vaikutus on täysin päinvastainen eli toisella osapuolella nousee karvat pystyyn.
"Kun on tultu uskoon, miten elämä siitä jatkuu. Hänellä, joka ei tarvitse toista ihmistä, ehkä ei siedä lähellään."
Uskoontulon jälkeen olisi tietysti hyvä itse kunkin löytää oma hengellinen koti, jossa rakennutaan ja kasvetaan yhteisestä uskosta.
Yksinäisen puun liekki näet helposti sammuu ja palaakseen se tarvitsee muita puita rinnalleen.
menevät monissa asioissa yksiin muiden kanssa, mutta heidän mielestään ainoastaan lestadiolaiset pääsevät taivaaseen. Mutta onneksi se on vain heidän mielipiteensä, ei Jumalan. Vai väittävätkö he vielä tuntevansa Jumalan ajatukset.Kyllä taivaaseen pääsee jokainen, jolla on henkilökohtainen suhde Jumalaan kunnossa.
"Vai väittävätkö he vielä tuntevansa Jumalan ajatukset"
piilee mielestäni lestadiolaisuuden vaara, että he ovat korottaneet ihmisen Jumalan asemaan.
Paljon on kyseisen herätysliikkeen piirissä varmasti vilpittömiä uskovia, mutta tietyillä erittäin merkittävillä harhaopeilla vedetään koko ajan mattoa alta heiltäkin.
Onhan se suorastaan käsittämätöntä, että yksi pieni porukka pienessä Suomessa on saanut päähänsä, että vain heillä on oikea usko ja että vain he pelastuvat.
Kenenkähän juoni tässä opetuksessa on takana?
Saatanan juoni. Hän on valheen isä ja hän itsekin lankesi ensimmäiseksi ylpeyden syntiin, ja karkotettiin taivaasta siksi. Hän olisi olla enemmän kuin muut vertaisensa, hän halusi Jumalan vertaiseksi.
pelkään.
Ellei taivasosuuksien ja ns. oikean uskon omiminen vain omalle porukalle ole ylpeyden syntiä, niin mikä sitten on?
tämmäösiä ketkä ei tiiä asiasta mitään ja silti yrittävät väitellä. anna toisten uskoa ja usko itekkin sillä tavalla millä tykkäät. jos meinaat että meitä on pelkästään suomessa, erehdyt. ja siitä että emme ole itse antanut nimeä "lestaadiolainen", sen on tehnyt aivan joku muu. samat ihmiset ketkä nykyään muuttavat sitä nimeä edelleen "lessu,lesta"; pilkkaajat.
No sittenhän kaikki on ok! Usko sinä tavallasi, 100 000 lestadiolaista tavallaan ja antaa myös satojenmiljoonien muslimien uskoa omalla tavallaan. Miksi meidän muita pitäisi ruveta muuttamaan?
muslimit eivät usko Jeesukseen
"Usko sinä tavallasi, 100 000 lestadiolaista tavallaan ja antaa myös satojenmiljoonien muslimien uskoa omalla tavallaan. Miksi meidän muita pitäisi ruveta muuttamaan?"
Koska Jeesus kehottaa siihen.
Katso: Matt. 28: 18-20.
Muistaakseni Raamatun viimeisillä sivuilla kielletään lisäämästä mitään uutta Raamattuun.
Eli kaikki mitä Raamatussa on, on asiaa, kun taas kaikki ulkopuolelta siihen lisätty on turhaa.
suomentaa viestisi.
Raamatussa ei ole kohtaa jossa sanottaisiin että ihminen voi "tulla uskoon" MUUTEN KUIN saamalla synnit anteeksi toiselta ihmiseltä.
"Mestarin sanat: "Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon."
sekä: "Sitä joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos."
ovat voimassa tänäkin päivänä."
Kopioin ylle osan avaustekstiäni.
Tuo tarkoittaa sitä, että Jeesus kutsuu luokseen syntisiä ihmisiä ja lupaa antaa heille levon sekä lupaa, ettei Hän heitä luokseen tullutta ihmistä pois.
Mitä tämä muuta tarkoittaa kuin ihmisen uskoontuloa?
Samanlaisia kohtia löytyy Raamatusta vaikka kuinka paljon.
Lestadiolaiset vain ratsastavat yhden Raamatun kohdan väärällä tulkinnalla unohtaen Raamatusta kaiken muun.
Tämähän ei ole mitään muuta kuin sitä, että halutaan nostaa ihminen jumalalliseen asemaan tulkiten väärin yhden Raamatun kohdan ja unohtaen varsinaisen armon ja rakkauden sanoman, joka Raamatusta löytyy.
Täytyy sanoa suoraan, että minä en uskaltaisi ruveta korottamaan itseäni liki Jumalan asemaan ja viis välittämään lukuisista ja lukuisista Jeesuksen sanoista Raamatussa, joilla sanoilla Jeesus kutsuu ihmislasta luokseen.
Tarkoitan sitä, että jos Raamatussa kaikki ihmiset ovat "tulleet uskoon" ihmisen kautta, niin se myös on totta.
Eräillä on vain semmoinen harha, että rukoilemalla saisi synnit anteeksi. Jos Raamattu ei sitä oppia osoita oikeaksi, niin se on ihmisen itse keksimä juttu, jolle ei löydy Raamatusta tukea yhtään ja siksi se on väärä.
olet johdettu harhaan.
Se kielto poisto/lisäys koskee vain Ilmestyskirjassa oleviin Profetioihin..
Ne ovat tabuja kaikkille,niitä ei saa mennä rukkaamaan oman mielen mukaiseksi.
Jeesus sanoi myös että hän on OMIENSA kanssa maailman loppuun asti..
No kun olet hänen omansa löytänyt, niin siellä on myös Kristus.
Vaikkapa niinkin että hänet on joissakin asioissa johdettu harhaan. Mutta valoahan noista jutuista loistaa, jotta ei nyt sentään kaikessa ole harhaan Veljeni mennyt.
"Jeesus sanoi myös että hän on OMIENSA kanssa maailman loppuun asti..
No kun olet hänen omansa löytänyt, niin siellä on myös Kristus."
Kohta on oikein, mutta tulkintasi on väärin.
Kun minä olen löytänyt Jeesuksen, niin siitä alkaen hän on minun kuten kaikkien muidenkin Häneen uskovien kanssa maailman loppuun asti.
Ei minun mitään "omia" esim. lestadiolaisia (eikä ketään muitakaan) tarvitse löytää, jotta Jeesus olisi kanssani.
Minun pitää löytää JEESUS!!
Se on sitten toisen asia, että uskovan on hyvä pyrkiä löytämään seurakuntakoti itselleen.
Raamatussa ei ole myöskään kohtaa, jossa sanottaisiin että ihminen EI VOI "tulla uskoon" muuten kuin saamalla synnit anteeksi toiselta ihmiseltä.
Itseasiassa Raamatussa ei ole sellaistakaan kohtaa, jossa sanottaisiin että ihminen VOI TULLA USKOON saamalla synnit anteeksi toiselta ihmiseltä.
Eli miten tulee ihminen uskoon? Tutustupa Raamattuun niin ymmärrät.
Nimenomaan. Ja kukas onkaan hänen omansa? Se, joka hänen tykönsä tulee.
"Sitä joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos."
El kenen oma on se, joka tulee Jeesuksen tykö? Kenen oma sinä olet?
Väität, että eräillä on semmoinen harha, että rukoilemalla saisi synnit anteeksi.
Nyt olet tainnut ymmärtää väärin. Kukaan ei saa anteeksi pelkästään rukoilemalla - ei yksin eikä yhdessä - vaan USKOMALLA JEESUKSEEN.
Tämä on sanottu niin selkeästi ja monessa kohtaa Raamatussa, että ei pitäisi olla epäselvää ei lestolle eikä muille.
"Eräillä on vain semmoinen harha, että rukoilemalla saisi synnit anteeksi."
että ihminen, joka uskoo Jeesukseen ja rukoilee syntejään anteeksi Jumalalta, niin Jumala ei anna hänen syntejään anteeksi hänelle.
Tarvitaan aina mukaan lestadiolainen, jotta Jumala kykenee antamaan syntejä anteeksi.
Tätäkö tarkoitit?
"Ei minun mitään "omia" esim. lestadiolaisia (eikä ketään muitakaan) tarvitse löytää, jotta Jeesus olisi kanssani.
Minun pitää löytää JEESUS!!"
Jep!
Eiköhän lestat juuri noin tarkoita.
Näin olen ymmärtänyt heidän kirjoituksistaan täällä.
Elävässä kristillisyydessä on jatkuva anteeksianto. Kristallinkirkas virta pesee Jumalan lapsia jatkuvasti puhtaaksi, ja joka hetki voi uskoa täydellisen anteeksiantamuksen riippumatta siitä onko jokaista asiaa pyytänyt Jumalalta rukouksessa anteeksi tai pyytänyt toiselta ihmiseltä anteeksi. Anteeksiantamus on elävässä kristillisyydessä jatkuva virta, ei kaivosta ämpärillä kannettava vesi. Ämpärillä kannettavaksi vedeksi se tulee, jos perustetaan autuus siihen, että kaikki synnit ovat tunnustetut (tai rukoillut anteeksi toisten osalta). Jos tälle tielle lähdetään, ei tiedä onko sitä silloin juuri käynyt hakemassa kaivosta vettä ja peseytynyt kun vieraat taivaasta tulevat.
Mutta jos on osallinen elävästä kristillisyydestä, on joka hetki täydellisesti puhdas sen virtaavan armon voimasta, ja on aina valmis, milloin tahansa vieraat taivaasta sitten tulisivatkin noutamaan.
Sen pitäisi olla myönteinen asia. Ei niin, että toinen ihminen voisi rajoittaa taivaaseen pääsyä. Eikä niin, että sitä pitäisi erityisesti ihmiseltä anella. Jeesus on lähettänyt omansa Pyhässä Hengessä viemään todistusta Jumalan valtakunnasta ihmisten keskuuteen. Se mikä piti olla ihmisen avuksi onkin tullut esteeksi. Siis Jeesuksesta todistaminen ja sen kuulemisen vaikuttama usko.
Samaa mieltä!!
Samaa mieltä!!
Niinpä on aika järkyttävää lukea täälläkin jonkun vl-naisen kirjoitusta, että ei ole oikein varma taivaaseen pääsystä, kun seuroista on niin pitkä aika.
Jeesus on antanut vallan opetuslapsilleen, eli nykyään VL:lle. Joille te synnit annatte anteeksi maan päällä niille ne on annettu anteeksi myös Taivaassa, joille te ne pidätätte niille ne on pidetty myös taivaassa. Eli rukoilemalla syntejä ei saa anteeksi, vaan katumuksen kautta synninpäästössä. Synninpäästön voi antaa vain VL.
Synninpäästön voi antaa Pyhän Hengen saanut ihminen. Tai voi sen julistaa joku muukin, mutta miten voisi toista johdattaa pidemmälle kuin on itse päässyt? Joten sillä tuskin voi olla uskoa synnyttävää vaikutusta.
Vanhoillislestadiolaisenkin julistama synninpäästö voi siksi synnyttää uskon, jos tällä vanhoillisella on Pyhä Henki. Toivottavasti sellaisiakin VL:iä on.
Usko voi kyllä syttyä myös ihan yleisestäkin saarnasta, vaikkapa seuroissa tai kirkossa, kun kehotetaan uskomaan, että Herra Jeesus on sovittanut juuri sinun syntisi. Sanamuodolla ei ole sinänsä väliä, eikä sillä puhutaanko yhdelle vai usealle ihmiselle.
Opetukseesi ei löydy Raamattua. Olet siis väärin opettamassa. Noin ei löydy tietä taivaaseen.
perustelut sinulla valheviestillesi.
olet, kun noin höpöjä puhut?
oletko sekä kuuro että sokea?
=
Et kuule, kun sinulle kerrotaan evankeliumin ilosanoma etkä osaa lukea Raamatusta, miten asiat oikeasti ovat?!
No sinullako ne kritiikkiä kestävät perustelut sitten ovat? EI.
Minä uskon joulupukkiin ja tontut ovat käskeneet, että kaikkien maailman ihmisten on uskottava vain joulupukkiin. Lopeta sinäkin tuo vääräuskoisuus ja liity joulupukki-seurakuntaan!