Käydessäni Brasilialaisessa jesuiitta-luostarissa, näin maalauksia 1600-luvulta ja jokaisessa viimeisellä ehtoollisella Jeesuksen vieressä istunut 12:sta "opetuslapsi" oli NAINEN ja nimenomaan MARIA MAGDALENA.
Miksi suomalainen kirkko ja kristikunta kieltää totuuden?
Miksi suomalainen kirkko ja kristikunta kieltää totuuden?
Vastaukset 8
Vanhimmat
on ollut aikojen alusta enkeli Gabrielin kanssa yhdessä joten miksi yrittää liittää hänet Jeesukseen niin että heillä olisi ollut lapsi tai
he olisivat olleet rakastavaisia?
Vielä ehditte juhlistamaan Kristuksen ylösnousemista
Maanantaina klo 18 ja klo 19 Neloselta tulee dokumentti Da Vinci koodista. Ihan mielenkiinnosta ajattelin itse katsoa. :)
Ortodoksisessa kirkossa Maria Magdalenaa kunnioitetaan etuliitteellä 'apostolienvertainen'.
Meidän luterilaistenkin kirkoissa on alttaritauluja, joista varsinkin 1700-luvulla maalatuissa tauluissa opetuslapsilla on omituisen naisellisia piirteitä.
Vähintäänkin opetuslapset ja Jeesus on kuvattu hipeiksi pitkine tukkineen ja partoineen.
Mysteerin huipennuksena todettakoon, että monesti heillä on epäilyttävän keski- tai pohjoiseurooppalaiset piirteet. Vaalea pigmentti, kultakutrit ja sen sellaista.
Kukakohan osaisi selittää, mistä tämä kaikki johtuu. Onko maalausten takana tosiaankin joku vaiettu salaisuus? Miksi kirkkotaidetta ei ole sensuroitu?
Kaikilla taiteilijoilla on ollut jonkinlainen mielikuva sitä, miltä Jeesuksen ja hänen eri ikäisten opetuslastensa on täytynyt näyttää.
Kun suuria maalauksia on tehty, niin malliksi on haettu lähinnä kohteen kaltainen henkilö. Kuten nykynuorisosta tiedämme, ei nuorta naista ja poikaa voi aina erottaa toisistaan vaatteet päällä. Joissakin tilanteissa on ehkä ollut tarpeen käyttää nuoren miehen mallina naista, jotta on esimerkiksi tavoitettu sopivan laatuinen tukka.
Mallit on myös etsitty lähiympäristöstä, joten maalauksen opetuslapsi muistuttaa enemmän naapurikylän nuorta miestä, kuin galilealaista kalastajaa.
Tuo kaikki koskee läntistä maalaustaidetta. Idän kirkon puolella ovat ikonimallit vakiintuneet jo melko varhain ja eri Raamatun henkilöille on muodostunut tietty esittämistapa, mikä ei olekaan silloin kiinni ihmismalleista vaan pitkästä perinteestä. Joten jos jonkun hahmon sukupuoli on epäselvä, niin ei pidä katsella Ehtoollismaalausta suurennuslasilla vaan on etsittävä vastaava ikoni. Silloin kuva kertoo varmimmin totuuden.
Epäilemättä Brasilian jesuiitat tiesivät 1600-luvulla parhaiten 12. opetuslapsen henkilöllisyyden. He olivat muuten ROOMALAISkatolisia ja tiesivät yhtä paljon varhaisen kirkon uskosta kuin sika tuulimyllystä.
Minä olenkin miettinyt, missä viipyi totuus joka teki uskoni täydelliseksi. Kiitos valistuksen aamuruskosta. Tämä on muuten ortodoksisuuteen keskittyvä keskustelupalsta. Jesuiitoilla ei ole mitään tekemistä ortodoksisuuden kanssa.
p.s. Kristus nousi kuolleista!
Ihmiset unohtavat, että maalaukset eivät ole valokuvia. Me emme tiedä edes missä järjestyksessä Jeesus ja opetuslapset istuivat. Me emme edes tiedä ketä kaikkia oli paikalla viimeisellä ehtoollisella.Maalauksiin on kuvattu Johannes Jeesuksen viereen ja monesti hänet on kuvattu nuorena, jopa feminiinisenä. Se oli sen aikainen tyyli. Jos tutkit taidehistoriaa, selviää ettei se ollut edes poikkeuksellista vaan päinvastoin.
http://www.lairweb.org.nz/leonardo/john.html
tsekkapas Leonardon maalaus Johannes Kastajasta...tuossa yllä. Oliko Johannes kastaja mies vai nainen tämän kuvan perusteella?
Se ei silti tee häntä naista, sen enempää kuin DaVinci-dekkarin väittämiä tosiksi.
Kyllä kai maalauksen tilaajat tiesivät ketä kuvassa on.Ja maalarit myös.
Da Vinci-koodi on dekkari, eikä se itseasiassa väitä olevansa mitään muuta.On harmi, että ihmiset ottavat sen tosissaan, ikäänkuin historiankirjana.
Vähän niinkuin otettais Harry Potter tosijuttuna.
Yksikään kirjan väittämistä ei pidä tosiasiassa paikkansa. Herra Brown ei ole edes historioitsija, vaan entinen opettaja ja kirjailija.Hänellä ei ole edes pätevyyttä väittää historiallisia asioita.
ps. Kirja on täynnä virheitä, täytyy tosin muistaa että se on fiktiota, aina sen nimestä lähtien: Leonardon sukunimi ei ollut da Vinci.Hän ei käyttänyt sukunimeä, koska hänellä ei sitä ollut.Da Vinci tarkoittaa suomeksi Vincin kylästä.