Lestadiolainen vai ei?

Lestadiolaisuus keskustelunaiheena on selvästi hyvin puhuttelevaa. Itse olen ex-lesta ja olen lukenut miten "uskottomat" kyselee lessuilta yhtä ja toista heidän kulttuuristaan ja millaista on elää kun tuota ja tuota ei saa tehdä. Esitänkin vastakysymyksen:

Itse kielsin uskoni reilu parikymppisenä. Työreissulla tehty viinakokeilu vei mukanaan ja nyt olen elänyt melkein kymmenen vuotta elämää johon kuuluu TV:t, alkoholit, baari-illat ym. Olen saanut läheltä seurata sitä valtavaa ahdistusta joka uskottomia ihmisiä nykypäivänä kalvaa.

Ahdistusta jonka ainut ulospääsy ihmisestä tapahtuu alkoholin tai psyykelääkkeiden avustuksella. Keskinäinen luottamus puuttuu niin perheistä kuin työyhteisöistä. Oma napa on kaikkialla tärkein. Ahdistus perheissä tartuu lapsiin ja tuloksia näemme lehdestä päivittäin. Uskottoman elämästä puuttuu päämäärä. Jokin tarkoitus mitä varten elää ja mihin voi luottaa.

Eli.. Kysynkin vuorostaan ei-lestadiolaisilta. Kun ihmettelette Lestadiolaisten elämäntyyliä, mikä on se asia josta katsotte heidän jäävän paitsi.. onkose väkivaltaa ja pahuutta suoltava TV? Onkose ahdistusta ja epäluottamusta tunnetusti lisäävä alkoholi?
Onkose vähälapsinen perhe jossa lapsia kohtaan jäävää huomionpuutetta on paremmin vara pönkittää materiaalisesti sensijaan että heillä olisi tukena laaja sisarusparvi jossa asiat puhutaan halki ja sovitaan jo pienestä pitäen?

Kaikkia ihmisiä tulee kunnioittaa sellaisena kun he ovat mutta väkisinkin tällainen kysymys hiipii aina mieleen kun lessuja sätitään heidän elämäntyylistään.
362302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

sinulle on jäänyt kuitenkin hyvät muistot. Tiedät mitä olet menettänyt. Tervetuloa takaisin. Sinua ikävöidään ja kaivataan.

Äänestä
  • Tärkeintä on, että hän palaa Jeesuksen luo. Sen ei tarvitse tarkoittaa paluuta nimenomaan lestadiolaisuuteen.

    Äänestä

Ei kai monikaan tosissaan ole sitä mieltä, että arvomaailma, mikä lestadiolaisilla on, olisi jotenkin huono?! Päinvastoin ainakin minun mielestäni arvomaailma on vertaansa vailla, ja ainakin periaate-tasolla elämäntyyli on ihannoitavaa (käytännössä monilla takkuaa..). Mutta tekeekö hyvä arvomaailma ja hienot käytöstavat lestadiolaisuudesta USKONoppeja tarkasteltaessa AINOAn OIKEAN USKON?? Jos suurin syy kääntyä lestadiolaiseen uskoon on maanpäällisen elämän helpottuminen, niin syy on mielestäni huono!

Itselleni onkin tullut vaikutelma, että enemmän lestadiolaiset korostavat maanpäällistä ihanaa(?) elämäänsä uskonsa perustana kuin taivaaseenpääsemistä tuon uskon kautta.

Eli alkuperäinen kirjoittaja: Kun baarielämää, ym. sekasortoista elämää katselleena sinulla on sisäinen kaipuu takaisin lestadiolaisuuteen (tai ainakin JOS olisi) niin onko tuollainen kaipuu aitoa heräämistä, jos et ole ollenkaan miettinyt asiaa tuonpuoleisen kannalta? Onko syy kääntymiselle se, että uskot pelastuvasi vain lestadiolaisuuden uskon omaavana? Vai uskotko pelastuvasi ilman lestadiolaisuuttakin Jeesuksen sovitustyön tähden? VAI pahin vaihtoehto, et ole vakavissasi miettinyt asiaa ollenkaan opillisesti??

Äänestä
  • Iankaikkinen elämä on Jumalan lasten sanomaton autuus ja kirkkaus taivaassa, Jumalan luona. Se alkaa Kristukseen uskovan sydämestä jo täällä, mutta se tulee täydelliseksi vasta pyhien iankaikkisessa levossa.

    Kun Jumala armosta antaa meille syntimme anteeksi, se synnyttää sydämessämme rakkautta, kiitollisuutta ja uskon kuuliaisuutta. Jo täällä ajassa uskovainen ihminen saa kokea taivaallista iloa ja vapautta. Mutta täydellisyys taivaissa.

    Äänestä

  • popo kirjoitti:

    Iankaikkinen elämä on Jumalan lasten sanomaton autuus ja kirkkaus taivaassa, Jumalan luona. Se alkaa Kristukseen uskovan sydämestä jo täällä, mutta se tulee täydelliseksi vasta pyhien iankaikkisessa levossa.

    Aivan, näin se on ja sen aistii eristyisesti seuroissa ja muissa uskovaisten tapahtumissa. Harmi vaan kun tunnetila on vain väliaikainen ja kun on jonkun aikaa seuroista kulunut, niin tulee mieleen muita maallisempia ajatuksia. Mutta onneksi taivaassa saamme sitten ikuisesti nautiskella Jumalan rakkaudesta. Siellä ei ole sitten huolia eikä murheita.

    Äänestä

  • Tottahanse on että elämäntavoilla ei olla uskovaisia eikä uskovaisiksi tuosta vaan käännytä. Parikyt vuotta uskossa eläneenä tiedän että usko joko on sydämmessä tai ei. Valitettavasti näitä jälkimmäisiäkin niihin piireihin mahtuu.

    Eräs kirjoitti:
    ""Jos suurin syy kääntyä lestadiolaiseen uskoon on maanpäällisen elämän helpottuminen, niin syy on mielestäni huono!""
    Siinäpä se just onkin. Lestadiolaisuus ei ole mikään jäsenyys johon liitytään. Tai nämä jotka näin tekevät, ovat väärillä vesillä.

    Mutta alkuperäinen kysymys koski nimeenoman tätä maallista puolta. Lessuja usein osoitellaan ja piikitellään heidän elämäntavoistaan joista joka ainoalla olisi opiksi otettavaa. Mutta ehkäpäse pointti onkin just siinä..

    Äänestä

  • Ex lesta kirjoitti:

    Tottahanse on että elämäntavoilla ei olla uskovaisia eikä uskovaisiksi tuosta vaan käännytä. Parikyt vuotta uskossa eläneenä tiedän että usko joko on sydämmessä tai ei. Valitettavasti näitä jälkimmäisiäkin niihin piireihin mahtuu.

    on kai lestoilla monilla hyviä sääntöjä: ei viinaa jne. MUtta käsittääkseni haluatte ettänaine saa lapsia 18-50 v välillä aina kun vaan on tullaksenn. Ja niitä voi olla 6-20. Jotkut kestää synnytyskoneena olon, Jotkut ei. Esim työtoverini ei. Oletteko miehet sitä mieltä etä kyllä Jumala uuden vaimon antaa kun entinen kuolee? Vastustatteko myös kivun lievitystä synnytyksessä? Miksi muute saatte käyttää nettiä kun tv on syntiä?

    Äänestä

  • MUTTA KUN kirjoitti:

    Kyllä kivunlievitystä voi käyttää.

    "Ja niitä voi olla 6-20."

    Ei se ole niikään sanottua että Jumala antaa yhtään lasta, eli toi pitäis olla 0- .

    Tästä synnytykone/kesto jutusta on käyty keskutelua aika lailla viimeisen kahden viikon aikana joten kaikki kiinnostuneet lukemaan sieltä kantaamme asiaan.

    Emme vastusta kivunlievitystä synnytyksessä, hammaslääkärissä tai vaikka tukanleikkuussa, siihenkin voi ihan vapaasti ottaa kipua lievittävää ainetta jos se vaikka helpottais parturissa käyntiä.

    "Miksi muute saatte käyttää nettiä kun tv on syntiä?"

    Tuo on väärin, tuo TV on syntiä, ei se sinänsä mikään syntinen laite ole, mutta monet ohjelmat ovat meitä eroittamassa Jumalasta.
    Ja sitten on vielä niiden esitysajat, joillakin saattaisi olla kiusaus jäädä katsomaan jotain sarjaa, johon jäänyt koukkuun, ja samaan aikaan voi olla seurat.
    Kun luonnlinen ihminen jättää ruoan tarpeeksi usein syömättä, se kuolee.
    Kun uskovainen jättää Jumalan Sanan kuulon liian usein väliin, tulee hengellinen kuolema.
    Usko ja hyvä omatunto on meille elämämme tärkeimmät asiat, emme halua niitä olla millään tavalla vaarantamassa.
    Minulla on aikoinaan maailmassa eläessäni ollut TV, parannuksen armon saatuani ole siitä luopunut. Se on aikoinaan ollut Pyhän Hengen johdattama päätös että uskovaiset eivät ota TV:tä huusholliinsa. Sanon Pyhän Hengen johdattama, koska mielestäni se on ollut erityisen viisas päätös, olen joskus oikein ihmetellyt että miten se on oikein osattukin näin viisaasti päättää.
    Itse en TV:tä ole sen koommin kaivannut, elämisen tasoni olen kokenut olevan laadukkaampaa ilman sitä.
    Toi "ette saa" sitä ja tätä, sattuu minun korvaan.
    Kyse ei ole siitä, saammeko, vaan siitä, haluammeko.
    Voisitte osoittaa sisälukutaitoa kirjoittamalla tästä lähtien esim. "miksi te ette halua katsoa jne."

    Se on totta että netistäkin löytyy varmasti pahoja sivuja. Mutta sillä on kuitenkin ero TV:hen, netti on osaksi myös ajallisten asioiden hoitoa varten, ja miksei myös täällä voi julistaa Jumalan Valtakuntaa kuten tässäkin nyt tehdään.

    Jos ajatellaan että Maximarketin lehtihyllyssä on seassa pornolehtiä, ja olutta limujen seassa rekkakuorkittain, niin emme voisi mennä koko kauppaan. Kyllä meidän on mentävä sinne hakemaan
    päivittäiset tarpeemme.

    Sinä Mutta kun ja moni muu varmaan ihmettelette kantaamme televisioon, itse voin todistaa päätöksen viisaaksi, olen elänyt sen kanssa, ja nyt ilman.
    Oletko sinä elänyt ilman TV:tä?
    Jos et niin miten voit antaa ymmärtää että elämämme ilman sitä olisi jotenkin huonompaa?

    Äänestä

  • Ex lesta kirjoitti:

    Tottahanse on että elämäntavoilla ei olla uskovaisia eikä uskovaisiksi tuosta vaan käännytä. Parikyt vuotta uskossa eläneenä tiedän että usko joko on sydämmessä tai ei. Valitettavasti näitä jälkimmäisiäkin niihin piireihin mahtuu.

    Eräs kirjoitti:
    ""Jos suurin syy kääntyä lestadiolaiseen uskoon on maanpäällisen elämän helpottuminen, niin syy on mielestäni huono!""
    Siinäpä se just onkin. Lestadiolaisuus ei ole mikään jäsenyys johon liitytään. Tai nämä jotka näin tekevät, ovat väärillä vesillä.

    Mutta alkuperäinen kysymys koski nimeenoman tätä maallista puolta. Lessuja usein osoitellaan ja piikitellään heidän elämäntavoistaan joista joka ainoalla olisi opiksi otettavaa. Mutta ehkäpäse pointti onkin just siinä..

    Niin missähän se pointti on? Väitän, ettei ainakaan USKONOPISSA (mikä on USKOMISEN kannalta tärkein asia)! Väitän, että kyse on ennen kaikkea ympäristön vaikutuksesta.

    Jos ei-lestadiolainen, sanotaan vaikka viinaan menevä huono äiti tai rääväsuinen teinihulttio, laitetaan vuodeksi tai muutamaksi asumaan yhteisöön, jossa on pelkästään lestadiolaisia ihmisiä, niin väitän, että nämä ei-uskovaiset muuttuvat käyttäytymiseltään/tavoiltaan/arvoiltaan täysin lestadiolaisten kaltasiksi. ILMAN, että he ovat kääntyneet uskovaisiksi (tässä tarkoitan uskovaisella vanhoillislestadiolaista).

    Eli mitä tahdon sanoa on edelleenkin se, että hyvätapaisiksi ihmisiksi tullakseen EI tarvita uskonnollista kääntymystä. Kyse on siitä mihin tottuu ja oppii, eli ympäristön vaikutuksesta. Niillä baarissa vaikeroivilla ihmisillä ei ole kenties ollut niin hyvää ja rakastavaa perhettä, missä varttua, kuin suurimmalla osalla lestadiolaisista on. Heidän pitäisi nähdä jostakin MALLI tms. miten elää hyvää elämää. Mutta suoraan, ja vain ja ainoastaan uskonnon takia en usko vanhoillislestadiolaistenkaan olevan ns. hyvätapaisia ja onnellisia (sikäli kun he sitä ovat..).

    Äänestä

  • PV kirjoitti:

    "Ja niitä voi olla 6-20."

    Ei se ole niikään sanottua että Jumala antaa yhtään lasta, eli toi pitäis olla 0- .

    Tästä synnytykone/kesto jutusta on käyty keskutelua aika lailla viimeisen kahden viikon aikana joten kaikki kiinnostuneet lukemaan sieltä kantaamme asiaan.

    Emme vastusta kivunlievitystä synnytyksessä, hammaslääkärissä tai vaikka tukanleikkuussa, siihenkin voi ihan vapaasti ottaa kipua lievittävää ainetta jos se vaikka helpottais parturissa käyntiä.

    "Miksi muute saatte käyttää nettiä kun tv on syntiä?"

    Tuo on väärin, tuo TV on syntiä, ei se sinänsä mikään syntinen laite ole, mutta monet ohjelmat ovat meitä eroittamassa Jumalasta.
    Ja sitten on vielä niiden esitysajat, joillakin saattaisi olla kiusaus jäädä katsomaan jotain sarjaa, johon jäänyt koukkuun, ja samaan aikaan voi olla seurat.
    Kun luonnlinen ihminen jättää ruoan tarpeeksi usein syömättä, se kuolee.
    Kun uskovainen jättää Jumalan Sanan kuulon liian usein väliin, tulee hengellinen kuolema.
    Usko ja hyvä omatunto on meille elämämme tärkeimmät asiat, emme halua niitä olla millään tavalla vaarantamassa.
    Minulla on aikoinaan maailmassa eläessäni ollut TV, parannuksen armon saatuani ole siitä luopunut. Se on aikoinaan ollut Pyhän Hengen johdattama päätös että uskovaiset eivät ota TV:tä huusholliinsa. Sanon Pyhän Hengen johdattama, koska mielestäni se on ollut erityisen viisas päätös, olen joskus oikein ihmetellyt että miten se on oikein osattukin näin viisaasti päättää.
    Itse en TV:tä ole sen koommin kaivannut, elämisen tasoni olen kokenut olevan laadukkaampaa ilman sitä.
    Toi "ette saa" sitä ja tätä, sattuu minun korvaan.
    Kyse ei ole siitä, saammeko, vaan siitä, haluammeko.
    Voisitte osoittaa sisälukutaitoa kirjoittamalla tästä lähtien esim. "miksi te ette halua katsoa jne."

    Se on totta että netistäkin löytyy varmasti pahoja sivuja. Mutta sillä on kuitenkin ero TV:hen, netti on osaksi myös ajallisten asioiden hoitoa varten, ja miksei myös täällä voi julistaa Jumalan Valtakuntaa kuten tässäkin nyt tehdään.

    Jos ajatellaan että Maximarketin lehtihyllyssä on seassa pornolehtiä, ja olutta limujen seassa rekkakuorkittain, niin emme voisi mennä koko kauppaan. Kyllä meidän on mentävä sinne hakemaan
    päivittäiset tarpeemme.

    Sinä Mutta kun ja moni muu varmaan ihmettelette kantaamme televisioon, itse voin todistaa päätöksen viisaaksi, olen elänyt sen kanssa, ja nyt ilman.
    Oletko sinä elänyt ilman TV:tä?
    Jos et niin miten voit antaa ymmärtää että elämämme ilman sitä olisi jotenkin huonompaa?

    Kunnioitan valintaasi olla riippumaton television katselusta. Mutta ajattelin vain, että eikö televisiossakin ole se on/off nappula jota voi vapaasti käyttää. Myös internettiä voi käyttää niin hyvään kuin pahaan, ei siinä mielestäni ole mitään oleellista eroa. Molemmat välittävät tietoa, sekä hyvää että pahaa. Televisio ja internet todennäköisesti tulevaisuudessa tulevat olemaan lähempänä toisiaan digitaloisoinnin myötä. Voisin hyvin kuvitella että televisiossa olisi paljon sellaista ohjelmaa jota uskova voi katsoa hyvällä omalla tunnolla, esim. uutisia, luonto-ohjelmia, dokumentteja, opetusohjelmia jne. Sen avulla voi myös julistaa Jumalan valtakunnan asioita. Radiostakin tulee sekä hyvää että huonoa.

    Lestadiolaisuudessa, kaikella kunnioituksella, näyttää vain että raja on vaan joskus vedetty tähän ja vaikka sanotaankin että se ei ole "ei saa" niin ilmeisesti vaatii melkoista rohkeutta poiketa tästä perinteestä ja ihminen tuntisi itsensä poikkeavaksi ryhmässä ja saisi maallistuneen leiman. Onneksi internettiin ei ole syntynyt tällaista kategorista negatiivista suhtautumista, joten nuorenne varmasti iloitsevat että on edes tämä uusi ikkuna liikkeen ulkopuolelle olemassa ja onhan niitä toki muitakin.

    Ehkä yksi suuri ongelma näissä televisiossa sekä internetissä on se että molemmissa saa kulumaan aikaa ja niihin voi kehittää riippuvuuden kaltaisen suhteen. Joten itsekuria ja kohtuutta tarvitaan kaikessa. Se yleensä kehittyy harjoituksen myötä ja siihen on myös uskovalla tarjolla apua ylhäältä.

    Äänestä

  • popo kirjoitti:

    Iankaikkinen elämä on Jumalan lasten sanomaton autuus ja kirkkaus taivaassa, Jumalan luona. Se alkaa Kristukseen uskovan sydämestä jo täällä, mutta se tulee täydelliseksi vasta pyhien iankaikkisessa levossa.

    Kun Jumala armosta antaa meille syntimme anteeksi, se synnyttää sydämessämme rakkautta, kiitollisuutta ja uskon kuuliaisuutta. Jo täällä ajassa uskovainen ihminen saa kokea taivaallista iloa ja vapautta. Mutta täydellisyys taivaissa.

    No johan oli litania! Tuosta tekstistä paistaa läpi manipuloitu ihmismieli. Säännöllinen seurapuheiden kuuntelu turruttaa omat mielipiteet. Samaa aivopesumenetelmää on käyttänyt mm. Osama bin Laden pahimmasta päästä mainitakseni. Lestadiolaisuudessa ei ole tilaa omille ajatuksille, eikä niitä kukaan uskalla esittää kun pelkää muiden tuomiota!

    Äänestä

  • eräs kirjoitti:

    Niin missähän se pointti on? Väitän, ettei ainakaan USKONOPISSA (mikä on USKOMISEN kannalta tärkein asia)! Väitän, että kyse on ennen kaikkea ympäristön vaikutuksesta.

    Jos ei-lestadiolainen, sanotaan vaikka viinaan menevä huono äiti tai rääväsuinen teinihulttio, laitetaan vuodeksi tai muutamaksi asumaan yhteisöön, jossa on pelkästään lestadiolaisia ihmisiä, niin väitän, että nämä ei-uskovaiset muuttuvat käyttäytymiseltään/tavoiltaan/arvoiltaan täysin lestadiolaisten kaltasiksi. ILMAN, että he ovat kääntyneet uskovaisiksi (tässä tarkoitan uskovaisella vanhoillislestadiolaista).

    Eli mitä tahdon sanoa on edelleenkin se, että hyvätapaisiksi ihmisiksi tullakseen EI tarvita uskonnollista kääntymystä. Kyse on siitä mihin tottuu ja oppii, eli ympäristön vaikutuksesta. Niillä baarissa vaikeroivilla ihmisillä ei ole kenties ollut niin hyvää ja rakastavaa perhettä, missä varttua, kuin suurimmalla osalla lestadiolaisista on. Heidän pitäisi nähdä jostakin MALLI tms. miten elää hyvää elämää. Mutta suoraan, ja vain ja ainoastaan uskonnon takia en usko vanhoillislestadiolaistenkaan olevan ns. hyvätapaisia ja onnellisia (sikäli kun he sitä ovat..).

    Pommitat nyt vähän sivuun mut eise mitään =)Kysyin aluksi että miksi ihmiset piikittää lessuja heidän elämäntavoistaan mutta loppujen lopuksi kyse taitaakin olla siitä että he näkevät vl:ien "autuuden" ja kokevat vaan alemmuutta heidän rinnallaan.

    Tähän viittaa "eräs" sinunkin kirjoituksesi. Tottakai kuka tahansa voi elää hyvien tapojen mukaisesti mutta ilman uskoa, ilman sielunhoitoa, ilman päämäärää elämässä se on todella raskasta. Uskottomat voi elää hyvien tapojen mukaan mutta heidänkin sielunsa tarvii hoitoa. Osa hoitaa sitä keskustelemalla, osa ei mitenkään mutta suurin osa valitettavasti alkoholilla joka tuo taas muut paheet mukanaan. Se ei tuo luottamusta, ei avoimuutta, ei hyvää oloa mitä hyvät elämäntavat vaativat.

    Lestadiolaisuus puhuttaa aikalailla. Mitä aihetta käsittää viikon luetuin viesti satojen aiheiden keskellä.. Lestadiolaisuuttapa hyvinkin =)

    "Kysyin aluksi että miksi ihmiset piikittää lessuja heidän elämäntavoistaan mutta loppujen lopuksi kyse taitaakin olla siitä että he näkevät vl:ien "autuuden" ja kokevat vaan alemmuutta heidän rinnallaan."

    On syytäkin "kokea alemmuutta", jos oma elämä ei ole yhtä onnellista kuin ESIM. lestadiolaisilla on (tässä oletetaan, että yleisesti ottaen lestadiolaiset ovat vallan onnellisia, mikä ei kyllä käytännössä ole aivan yksiselitteistä, mutta se on toinen tarina...). Jos lestadiolaisuutta "autuutta" katsellessaan tuntee piston sydämessään, on omalle elämälleen syytä tehdä jotain! Mutta kääntyä uskovaiseksi ei ole VÄLTTÄMÄTTÄ se asia, joka voi onnellisuuden 'taata'.

    "Tähän viittaa "eräs" sinunkin kirjoituksesi. Tottakai kuka tahansa voi elää hyvien tapojen mukaisesti mutta ilman uskoa, ilman sielunhoitoa, ilman päämäärää elämässä se on todella raskasta. Uskottomat voi elää hyvien tapojen mukaan mutta heidänkin sielunsa tarvii hoitoa. Osa hoitaa sitä keskustelemalla, osa ei mitenkään mutta suurin osa valitettavasti alkoholilla joka tuo taas muut paheet mukanaan. Se ei tuo luottamusta, ei avoimuutta, ei hyvää oloa mitä hyvät elämäntavat vaativat."

    Aivan, alkoholi ei tuo mukanaan luottamuutta, avoimuutta ja hyvää oloa. Mutta esim. juuri se keskusteleminen voi tuoda. Joten tässäkin; ei ainoastaan usko ole se oikeas vastaus.

    "Lestadiolaisuus puhuttaa aikalailla. Mitä aihetta käsittää viikon luetuin viesti satojen aiheiden keskellä.. Lestadiolaisuuttapa hyvinkin =)"

    Eli?? Yritätkö sanoa tuolla, että lestadiolaisuus on ainoa oikea usko, koska se puhuttaa paljon ihmisiä? TÄ? HÄ?

    Kuitenkin, tarkoitus ei ole teilata lestadiolaisuutta. Ei ollenkaan. Enhän ole edes kertonut miten itse suhtaudun kristinuskoon tai uskontoihin yleensä. Haluan vain korostaa sitä, että ulkoisia asioita tuijottamalla ei olla VÄLTTÄMÄTTÄ kovinkaan lähellä uskon syvintä olemusta.

    Äänestä

  • eräs vl kirjoitti:

    Aivan, näin se on ja sen aistii eristyisesti seuroissa ja muissa uskovaisten tapahtumissa. Harmi vaan kun tunnetila on vain väliaikainen ja kun on jonkun aikaa seuroista kulunut, niin tulee mieleen muita maallisempia ajatuksia. Mutta onneksi taivaassa saamme sitten ikuisesti nautiskella Jumalan rakkaudesta. Siellä ei ole sitten huolia eikä murheita.

    "Harmi vaan kun tunnetila on vain väliaikainen."

    Mieti joskus, oletko sinä henkilökohtaisesti uskossa Jeesukseen. Jos olet, Jeesus on mukanasi joka hetki. Jeesukseen uskominen ei ole vain SEUROISSA uskomista ja tiettyä tunnetilaa siellä, vaan se on jokahetkistä hänen kanssaan ja hänessä elämistä.

    Uskonnollisuus (ja esim. asia nimeltä vanhoillislestadiolaisuus) on eri asia kuin usko. Henkilökohtainen usko Jeesukseen on sydämenasia.

    Äänestä

  • voi voi kirjoitti:

    No johan oli litania! Tuosta tekstistä paistaa läpi manipuloitu ihmismieli. Säännöllinen seurapuheiden kuuntelu turruttaa omat mielipiteet. Samaa aivopesumenetelmää on käyttänyt mm. Osama bin Laden pahimmasta päästä mainitakseni. Lestadiolaisuudessa ei ole tilaa omille ajatuksille, eikä niitä kukaan uskalla esittää kun pelkää muiden tuomiota!

    Minä en kyllä ymmärtänyt, että tuon teksin kirjoittaja olisi ollut nimenomaa lestadiolainen ja korostanut omaa lestadiolaisuuttaan ja sen pelastavaa voimaa.

    Ota huomioon, että uskovaisia on muitakin kuin lestat. Tuon tekstin on voinut aivan hyvin kirjoittaa jo ei-lestadiolainenkin.

    Äänestä

  • voi voi kirjoitti:

    No johan oli litania! Tuosta tekstistä paistaa läpi manipuloitu ihmismieli. Säännöllinen seurapuheiden kuuntelu turruttaa omat mielipiteet. Samaa aivopesumenetelmää on käyttänyt mm. Osama bin Laden pahimmasta päästä mainitakseni. Lestadiolaisuudessa ei ole tilaa omille ajatuksille, eikä niitä kukaan uskalla esittää kun pelkää muiden tuomiota!

    Paavali sanoo jossakin, että "usko tulee kuulemisesta".
    Mitä termi "aivopesu" tarkoittaa?
    Eikö se ole lasten kohdalla samaa kuin (päämäärätietoinen) kasvatus? Eivätkö kaikki ihmiset ole tavalla tai toisella oman kulttuurinsa aivopesemiä, jopa "voi-voikin", vaikka hän luuleekin kasvaneensa vain itsekseen ilman minkäänlaista ulkopuolista vaikutusta ja ilman mitään suggestioita tms?
    Jos lehtijuttuihin on uskomista, Osama bin Laden on omassa kulttuuripiirissään sankari: moni pikkupoika on siellä nimetty "Osamaksi".
    Lestadiolaisuudessa on nimenomaan tilaa omille ajatukseille - vaikka "voi-voi" yksipuolisesti väittää täällä muuta. Eräänlaista aivopesun yritystä sekin, ennakkoluulojen levittämistä.
    Minä olen lestadiolainen, siis sisäistänyt lestadiolaisuuden siinä kuin "voi-voikin" oman kasvuympäristönsä opit ja arvot, mutta myös tottunut käyttämään aivojani ja kyseenalaistamaan asioita.

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    Kunnioitan valintaasi olla riippumaton television katselusta. Mutta ajattelin vain, että eikö televisiossakin ole se on/off nappula jota voi vapaasti käyttää. Myös internettiä voi käyttää niin hyvään kuin pahaan, ei siinä mielestäni ole mitään oleellista eroa. Molemmat välittävät tietoa, sekä hyvää että pahaa. Televisio ja internet todennäköisesti tulevaisuudessa tulevat olemaan lähempänä toisiaan digitaloisoinnin myötä. Voisin hyvin kuvitella että televisiossa olisi paljon sellaista ohjelmaa jota uskova voi katsoa hyvällä omalla tunnolla, esim. uutisia, luonto-ohjelmia, dokumentteja, opetusohjelmia jne. Sen avulla voi myös julistaa Jumalan valtakunnan asioita. Radiostakin tulee sekä hyvää että huonoa.

    Lestadiolaisuudessa, kaikella kunnioituksella, näyttää vain että raja on vaan joskus vedetty tähän ja vaikka sanotaankin että se ei ole "ei saa" niin ilmeisesti vaatii melkoista rohkeutta poiketa tästä perinteestä ja ihminen tuntisi itsensä poikkeavaksi ryhmässä ja saisi maallistuneen leiman. Onneksi internettiin ei ole syntynyt tällaista kategorista negatiivista suhtautumista, joten nuorenne varmasti iloitsevat että on edes tämä uusi ikkuna liikkeen ulkopuolelle olemassa ja onhan niitä toki muitakin.

    Ehkä yksi suuri ongelma näissä televisiossa sekä internetissä on se että molemmissa saa kulumaan aikaa ja niihin voi kehittää riippuvuuden kaltaisen suhteen. Joten itsekuria ja kohtuutta tarvitaan kaikessa. Se yleensä kehittyy harjoituksen myötä ja siihen on myös uskovalla tarjolla apua ylhäältä.

    asiallisen oloisesta kirjoituksestasi.
    Luulen että kanssasi voi käydä ihan kunnon keskustelua.
    Tuosta TV:stä, olet ihan oikeassa siinä, että sieltä tulee myös ihan asiaohjelmaa jota voi katsoa hyvällä omalla tunnolla. Niin teenkin toisinaan.
    Mutta ajatteleppa lapsiperheitä.
    Voisi olla ylivoimainen tehtävä valvoa mitä lapset sieltä katsoo. Silloin tällöin tiedotusvälineissäkin on ihan eri tutumusten tuloksena luettavissa mm. että koulukiusaajat, häiriköt ja väkivaltaiset on monesti saanut oppinsa TV-ohjelmista ja elokuvissa käynneistä.
    Minä en ymmärrä miksi se on monille ulkopuolisille niin vaikeaa sulattaa että me ei haluta televisiota kotiimme. Ei se meille mikään ongelma ole, muille kylläkin.
    Kerronpa erään toisenlaisen tarinan.
    Ajelin kerran pohjoisista kotiani kohti etelään.
    Pysähdyin isäni veljen luo kyläilemään, emme olleet nähneet 20 vuoteen.
    Istuimme siinä olohuoneessa jutellen.
    Hän oli noin 70 prosenttisesti katse televisiossa,
    ja vastaili aina kun sai katseensa irti siitä.
    Kyllä siinä tuli taas mieleen että onpa hyvä että meillä ei mokomaa toosaa ole.
    Se on jännä juttu, minä tiedän muutamia joilla on TV ja haluavat olla uskomassa. Esim. äitini sisko.
    Ajan myötä se on nähty että ne joilla on TV, jostain syystä ne seuravälit ovat hyvin harvat, siis käydään seuroissa 1-2 kertaa vuodessa.
    Ei se sinänsä ole seuroissakäyntikerroista kiinni tuo usko, mutta käytännössä se kuitenkin on niin.
    Jumalan Lapset ahkeroivat käydä mielellään seuroissa, sillä usko tulee kuulosta.
    Seuroissa joskus olen kuullut puhujan opastavan näin: "jos olet oikein mielelläsi tulossa seuroihin, ei se niin huono ole vaikka silloin jättäisi ne väliinkin, mutta silloin on korkea aika käydä seuroissa jos jokin muu alkaa tuntua tärkeämmältä.
    Äitini siskolle on näin käynyt, Vanha mummeli tuo on, haluaa kuulla synninpäästön sanoja uskovaisilta, ja me pidämme häntä uskovaisena.
    Mutta tuo televisio on hänelle rakas, ja kun seuroissa häntä ei näy, olemme huolissamme hänen sydämen tilastaan. Tälläisessä tapauksessa rukoilemme että hän tämän mummelin kotiinsa taivaaseen johtaisi.
    Yritän tässä vain kertoilla muutamilla esimerkeillä että kyllä meillä on kokemusta ja tietoa TV:stä, sen ohjelmatarjonnasta, ja meillä on myös sellaista tietoa sen vaikutuksista uskonelämään mitä ei ulkopuoliset tule ajatelleeksi.
    Jos on jokin asia joka vaarantaa meille tärkeimmän, eli uskomisen asian, niin on parempi että elämme ilman sitä kuin että uskomme haaksirikkoon joutuisi.

    Mainitsit muutamia esimerkkejä lähipiiristäsi, jotka ovat enemmän kiinnostuneita televisiosta kuin seuroissa käymisestä. On totta, että televisio on joskus helppo ratkaisu ihmistä passivoivaan viihdyttämiseen. En pidä sen pääasiassa viihedepainotteista ohjelmaa tasapainoisena. Valinnan vara on toki lisääntnyt viime vuosina, niin että siellä riittää palon hyvää katsottavaa, jos siihen kellä vain aikaa on. Itse en kovin paljon ehdi, koska on niin paljon muutakin tekemistä. En minä kuitenkaan mikään abolutisti viihteenkään suhteen ole. Silloin kun viihde ei ole moraalisesti arveluttavaa ja ala-arvoista voi sillä olla rentouttavakin vaikutus.

    Lasten television katselua on myös syytä valvoa ja rajoittaa perheessä yhteisesti sovituilla kohtuullisilla säännöillä. Lapset tarvitsevat ennen kaikkea rakkautta ja rajoja tunteakseen olonsa turvalliseksi. Heidän liiallinen eristämisensä muusta maailmasta voi kuitenkin olla haitallista heidän henkiselle kasvulleen, joten heidän kykyänsä tehdä valintoja on tuettava, muttei kaikkea voi toteuttaa ehdottomilla kielloilla. Joskus liika ankaruus iskee sitten myöhemmin kapinana takaisin.

    Minäkin tulen suuresta perheestä, vaikka emme lestadiolaisesta, jossa vanhemmat olivat uskovia ja ei meilläkään ollut televisiota silloin kun olin lapsi. Vanhemmat kai ajattelivat että parempi niin. Naapurissa saimme kuitenkin käydä televisiota katsomassa. Sitten myöhemmin olen hankkinut television omaan kotiini ja kyllä sellainen on vanhemmillanikin vaikka muistaakseni vasta joskus 80 luvun lopulta lähtien. Omassa hengellisessä viitekehyksessäni televisio ei ole "kielletty", joten sen kotiinsa ottaminen ei merkitse samalla "hengelliselle sivuraiteelle joutumista" Vanhempani, jotka ovat suurimman osan elämästään eläneet ilman televisiota ovat yhtä innokkaita ja lähetyshenkisiä kuin ennenkin, en ole huomannut television heihin kovinkaan suuresti vaikuttavan kielteisesti. Seurakuntakin on heille edelleen tärkeä, joten luulisin, että television katselu ja sen vaikutus on yksilöllistä.

    Haluttomuus hengelliseen seuraelämään voi johtua niin monesta asiasta. Joitakin liian ahtaat rajat puristavat ja uskosta tulee jonkinlainen taakka ja suoritus. Toisilla lipsuminen yhteisön "koodikielestä" ja käytöstavoista saa aikaan huonoa omaatuntoa ja tunnetta alamittaisuudesta ja halukkuus yhteiseen seuraelämään vähenee. Uskovien keskuudessa joskus esiintyvä "tiukkapipoisuus" ja kaksinaismoraali voi myös alkaa riepoa. Fariuseuksestkin olivat mestareita keksimään ylimääräisiä lakeja ja sääntöjä kymmenen käskyn lain lisäksi.

    Joten television katselu ehkä sittenkin useimmille on jonkinlainen singnaali halusta ottaa etäisyyttä sellaisessa yhteisössä jossa siihen suhtaudutaan kielteisesti ja toisaalta toisenlaisessa yhteisössä jossa tässä suhteessa ollaan sallivampia siitä ei tule juopaa aiheuttava tekijä eikä välttämättä merkki siitä että henkilö olisi hengellisesti passiivinen tai ei olisi kiinnostunut yhteisön hengellisestä elämästä.

    Televisio on joistkain historiallisista syistä tullut "tabuksi" lestadiolaisille. Onneksi samaa ei ole tapahtunut internetille, emme voi nykyaikana eristäytyä ja sulkee teknisiä laitteita pois elämästämme vain sen perusteella että sieltä voisi tulla jotakin huonoa. Tosin nykyään ollaan netin vaikutuksesta lapsiin enemmän huolissaan kuin televisiosta. Television ohjelmia voidaan sentään kontrolloida helpommin, mutta nettiavaruudesta voi lasten silmille hyppiä vaikka mitä, vaikka sitäkin voidaan kontrolloida ja seurata, mutta kuinka monet vanhemmat osaavat sen taidon.

    Nettiriippuvuus voi olla vieläkin huolestuttavampi asia kuin jo vähän vanhanaikainen TV-riippuvuus. Koska netti on sallittu voi se "maailmallinen" vaikutus tulla sen kautta moneen lestadiolaiskotiin kuin hyökyaalto ja lapset ja nuoret ovat ehkä valmistautumattomia niiden suurten houkutusten edessä, jota se yllättäin tarjoaa kodissa, jossa ei ole ollut televisiota.

    Sitten on tietysti tupakointi ja päihteet. Olen jotenkin pannut merkille että lestadiolaiset kenties tupakoivat keskimääräistä enemmän kuin muuta kansalaiset (tämä on vain tukkimiehen havainto, minulla ei ole tietellistä näyttöä asiasta) Tupakoinnin "hitaasti tappava" vaikutus on yleisti tiedossa. Miksi tähän terveyttä turmelevaan tapaan suhtaudutaan niin sallivasti lestadiolaiskodeissa? Ettekö ajattele tässä suhteessa lastenne terveyttä ja turvallisuutta? Vai onko vallalla ajatus, että se mikä fyysistä terveyttä turmelee ei ole niin tärkeää.

    Ymmärrän kyllä että moraalinen turmelus on vielä pahempaa, mutta ei kai ruumistakaan saa kohdella ihan miten vaan, varsinkaan sellaisilla aineilla jotka ovat terveydelle haitallisia ja aiheuttavat riippuvuutta. Terve sielu terveessä ruumissa voisi olla uskovallakein hyvä tavoite, vaikka emme täällä sairauksista vapaata elämää voikkaan saada.

    Kaikella ystävällisyydellä ja kunnioituksella kuitenkin näitä ajatuksia esitän ja toivota hyvään jatkoa valitsemallasi tiellä.

    Ihan hyviä näkökulmia esitit.
    Mainitsemieni tuttujen lisäksi on ollut laajemmaltikin nähtävissä se ilmiö että ne joilla on toosa ei syystä tai toisesta juuri seuroissa näy. "Älkää jättäkö seurakuntakokousta niinkuin joillakin tapana", jotenkin tuohon tyyliin neuvotaan Raamatussakin.
    On hyvin vaikea pysyä uskomassa hyvällä omallatunnolla jos ei Sanan kuulossa.
    Ei pelkästään Tv , vaan periaatteessa ihan mikä tahansa joka tulee uskomisen asiaa tärkeämmäksi, on uskovaisen mielessä asia, jota ilman mieluumminm ollaan.
    Tää TV-juttu on kieltämättä sellainen että kuulin joskus pikkupoikana koulussa että "lestat ei saa katsoa liikkuvaa kuvaa". Tuossa on asiasisällössä paljon virheitä, mutta ymmärrän että he voivat saada helposti meistä sellaisen vaikutelman.

    Jos jollakin vl-uskovaisella tänä päivänä on tv, ei se estä häntä olemasta uskovainen, mutta se osoittaa hänen sydämentilaansa; ei halua olla kuuliainen seurakunta-äidin neuvoille.
    Ja olemme hänestä huolissamme, joku saatta siitä jotakin hänen kanssaan keskustella.

    Mielstäni on väärin ruveta TV:tä sillä hyväksymään että käytetään myös tietokoneita ja nettiä.
    Ne ovat kaksi eri laitetta ja kaksi eri asiaa.
    TV:hen on otettu hyvä ja kauaskantoinen kanta, toivottavasti myös kantamme tietokoneisiin osoittautuu hyväksi.

    Olen samaa mieltä että vl-nuorissa on paljon tupakoivia, liian paljon.
    Ehkä se on osaltaan sitä nuoren ihmisen näyttämisen tarvetta että on "kova jätkä tai gimma", itselläni se ainakin siitä nuorena alkoi.
    Nyttemmin olen siitä eroon päässyt.
    Kun emme käytä alkoholia niin monella on varmaankin tarve tupakalla osoittaa itsestään jotain. Tupakka-mainonta antaa kuvan että olet jotain aivan erinomaista ja "villi ja vapaa" kuten esim. Marlboro-mies.
    VL-nuoret ovat aivan yhtä heikkoja kuin muutkin nuoret.
    Tupakkaa ei ole mainittu Raamatussa ja on siinä se ero alkoholiin että se muuta käyttäytymistä.

    Äänestä

  • voi voi kirjoitti:

    No johan oli litania! Tuosta tekstistä paistaa läpi manipuloitu ihmismieli. Säännöllinen seurapuheiden kuuntelu turruttaa omat mielipiteet. Samaa aivopesumenetelmää on käyttänyt mm. Osama bin Laden pahimmasta päästä mainitakseni. Lestadiolaisuudessa ei ole tilaa omille ajatuksille, eikä niitä kukaan uskalla esittää kun pelkää muiden tuomiota!

    Harmittaa lukea ja toisaalta hyvin ironiselta vaikutti sun sepitys vanhoillislestadiolaisista!! Ehkä sun on parempi olla kirjottelematta tänne asioista joita luulet meikäläisistä tietäväsi, JA ET TODELLAKAAN TIEDÄ!!! Kirjoituksesta loisti selvästi kateus ja katkeruus, sillä mielin on turha kirjotella. Ehkä sut on aivopesty...

    Äänestä

  • Ex lesta kirjoitti:

    Pommitat nyt vähän sivuun mut eise mitään =)Kysyin aluksi että miksi ihmiset piikittää lessuja heidän elämäntavoistaan mutta loppujen lopuksi kyse taitaakin olla siitä että he näkevät vl:ien "autuuden" ja kokevat vaan alemmuutta heidän rinnallaan.

    Tähän viittaa "eräs" sinunkin kirjoituksesi. Tottakai kuka tahansa voi elää hyvien tapojen mukaisesti mutta ilman uskoa, ilman sielunhoitoa, ilman päämäärää elämässä se on todella raskasta. Uskottomat voi elää hyvien tapojen mukaan mutta heidänkin sielunsa tarvii hoitoa. Osa hoitaa sitä keskustelemalla, osa ei mitenkään mutta suurin osa valitettavasti alkoholilla joka tuo taas muut paheet mukanaan. Se ei tuo luottamusta, ei avoimuutta, ei hyvää oloa mitä hyvät elämäntavat vaativat.

    Lestadiolaisuus puhuttaa aikalailla. Mitä aihetta käsittää viikon luetuin viesti satojen aiheiden keskellä.. Lestadiolaisuuttapa hyvinkin =)

    Että et ole katkeroitunut lestadiolaisille, vaikka joukostamme olet aikoinaan lähtenyt. Sun kirjoituksesi oli erittäin selventävä ja hyvä, sä oot omas kokemuksen kautta nähny ja tuntenu, millaista on elää lestadiolaisena ja millaista elää ilman lestadiolaisuutta.

    Mulla on sisko joka ei myöskään enään ole uskomassa. Tämä sisko on meidän vanhemmille yhtä rakas lapsi kuin kaikki muutkin meidän perheessä. Meillä kaikilla on todella lämpimät välit keskenämme. Olen myös hänen kohdallaan hyvin onnellinen siitä, ettei hänellä ole mitään katkeruutta tai muuta meikäläisiä vastaan, vaan hän usein sanookin, että "kyllä mä tiedän miten uskomalla ja elämällä taivaaseen pääsee" Hän on edelleen siis sitä mieltä että vain elävällä uskolla voittaa ja tietää, että nykyisestä elämästään se puuttuu. Tämä asia onkin se asia mistä me muut kannamme murhetta.

    Hän ei koskaan kuitenkaan ole vetämässä ketään meistä mukaansa siihen maailmalliseen elämän tyyliin, vaan usein huokaakin"ettei täällä `maailmassa elämä ole yhtään parempaa, vaan päinvastoin usein turvatonta ja tuskaista´.

    Joku voi nyt kysyä, no miksi hän ei sitten tule takaisin.. Se ei olekaan ihmisen käsissä, eikä omissa tekemisissä. Se on Jumalan tehtävä.
    Emme voi muuta kuin rukouksin pyytää, että Jumala johdattais siskomme takaisin.

    Äänestä

Kirjoitat ikäänkuin kaikki muut kuin lestadiolaiset käyttäisivät alkoholia ja olisivat onnettomia ja "ei-uskovaisia".

Minä tunnen satoja uskovaisia, raittiita ja onnellisia ihmisiä, joka ovat uskossa Jeesukseen ja matkalla taivaaseen. Lestadiolaisia tunnen vain kymmenkunta.

Mutta olet oikeassa: Ihminen, jolla ei ole henkilökohtaista uskoa Jeesukseen eikä elämä ole rakennettu Kristus-kalliolle, on huomattavasti onnettomampi ja "tyhjempi" ihminen kuin se jolla on usko Jeesukseen.

Kyse ei kuitenkaan ole lestadiolaisten yksinoikeudesta, vaan pelastus Jeesuksessa on tarjolla kaikille ihmisille ja meitä sen vastaanottaneita on muissakin kuin lestoissa.

Muista, että lestadiolaisen vastakohta ei ole ei-uskova. Vaikka ei olisi lestadiolainen, voi silti olla uskovainen.

Äänestä
  • "Mutta olet oikeassa: Ihminen, jolla ei ole henkilökohtaista uskoa Jeesukseen eikä elämä ole rakennettu Kristus-kalliolle, on huomattavasti onnettomampi ja "tyhjempi" ihminen kuin se jolla on usko Jeesukseen."

    Se on sinun näkemyksesi, mutta minun mielestä olet yhtä väärässä kuin sinun mielestä lestadiolainen sanoessaan, että vain lestadiolaisuus on oikea usko.

    Ei usko ole ainut asia, mikä voi tehdä ihmisen aidosti onnelliseksi. Yleisin se ehkä lienee, mutta kuten sinä sanot tuntevasi onnellisia uskovaisia muitakin kuin lestadiolaisia, minä sanon nähneeni muitakin onnellisia ihmisiä kuin uskovaisia.

    Äänestä

  • eräs kirjoitti:

    "Mutta olet oikeassa: Ihminen, jolla ei ole henkilökohtaista uskoa Jeesukseen eikä elämä ole rakennettu Kristus-kalliolle, on huomattavasti onnettomampi ja "tyhjempi" ihminen kuin se jolla on usko Jeesukseen."

    Se on sinun näkemyksesi, mutta minun mielestä olet yhtä väärässä kuin sinun mielestä lestadiolainen sanoessaan, että vain lestadiolaisuus on oikea usko.

    Ei usko ole ainut asia, mikä voi tehdä ihmisen aidosti onnelliseksi. Yleisin se ehkä lienee, mutta kuten sinä sanot tuntevasi onnellisia uskovaisia muitakin kuin lestadiolaisia, minä sanon nähneeni muitakin onnellisia ihmisiä kuin uskovaisia.

    Olet oikeassa. Olen minäkin nähnyt onnellisia ei-uskovaisia - ja onnettomia uskovia.

    Mutta suurin ja oleellisin ja tärkein ero on siinä, että vain Jeesukseen uskova pääsee kuoltuaan Jumalan tykö. "Joka ei usko, hänet tuomitaan kadotukseen", väittää Raamattu.

    Elikkä:

    1.Korinttolaiskirje:
    15:19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.

    Eli monesti on toisin päin: jumalaton menestyy ja vanhurskas kärsii.

    Uskon päämäärä on sielun pelastus. Se on se tärkein pointti.

    Äänestä

  • totta! kirjoitti:

    Aivan niin! Siis, jos yleensäkin ON uskovainen (kristinuskossa) niin näin uskot. Mutta onnellisuus ei liity suoraan uskovaisuuteen tai usko onnellisuuteen.

    Äänestä

Itse lestaadiolaisesta eronneena tiedän,miten painostavaa liikkeen sisällä voi olla.
En olisi enää hengissä,jos olisin jäännyt ko.liikkeen vaikutuspiiriin. Se on tosiasia. Siellä joku lesta kohta älähtää.
Mutta vapaus vallitkoon. Voihan sitä pukeutua säkkiinkin ja kylpeä tuhkassa,jos se tyydytystä tuo.
Lestaadiolaisilla on aika mustavalkoinen maailmankuva. Kaikki ei lestat heidän mielestään ryyppäävät,tekevät huorin,kylpevät synnissä.
Raottakaa niitä suomuja silmienne päältä.
Nähkää elämä

Äänestä
  • Tapasin minäkin monia ex-lessuja ei-lessuna ollessani. Keskustelin monien kanssa yhteisistä muistoista, entisestä yhteisestä uskosta. Ei löytynyt juuri ketään, jolla olisi ollut huonot muistot lessuajasta. Ainoastaan niillä, joilla oli lyhyt aika irtautumisesta. Mutta aika antaa perspektiiviä ja alkaa nähdä metsän puilta, niin kävi minunkin kohdallani. Miksi monet heistä ei ole edelleenkään lessuja? Viina, aviopuolisot, huumeet,maailman kunnia jne.

    Äänestä

  • Entinen ex-lessu kirjoitti:

    Tapasin minäkin monia ex-lessuja ei-lessuna ollessani. Keskustelin monien kanssa yhteisistä muistoista, entisestä yhteisestä uskosta. Ei löytynyt juuri ketään, jolla olisi ollut huonot muistot lessuajasta. Ainoastaan niillä, joilla oli lyhyt aika irtautumisesta. Mutta aika antaa perspektiiviä ja alkaa nähdä metsän puilta, niin kävi minunkin kohdallani. Miksi monet heistä ei ole edelleenkään lessuja? Viina, aviopuolisot, huumeet,maailman kunnia jne.

    Tai sitten ne ei ehkä usko, että ovat menossa helvettiin ilman lestadiolaista uskoa?! Ja eivät siis usko lestadiolaisten oppien mukaisesti, joten he eivät yksinkertaisesti OLE lestadiolaisia, eivätkä sen takia ole LIITTYNEET takaisin "tiimiin".

    Tuli vaan mieleen tuollainen vaihtoehto..

    Tuskin ulkoiset asiat estää loppuun asti, jos on oikeasti sydämessään halu uskoa lestadiolaisittain. Onhan monetkin tehneet parannuksen, vaikka ovat naimisissa ei-uskovaisen kanssa tai jos ovat olleet juoppuja tms.

    "Tai sitten ne ei ehkä usko, että ovat menossa helvettiin ilman lestadiolaista uskoa?!"

    Älä viitsi valehdella ja pelotella ihmisiä.

    Helvettiin mennään ilman uskoa Jeesukseen Kristukseen.
    Ei ilman minkään kirkkokunnan tai herätysliikkeen uskoa.

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    Yritin asettua vain kyseisten ihmisten saappaisiin. Eli jos he eivät esimerkiksi vaikka ensinkään usko raamattuun saatikka lestadiolaisten oppien mukaisesti, on siinä vähän vaikeaa ja turhaa mennä takaisin lestadiolaisten ..."joukkoihin".

    Katsos, voihan menneisyyttä muistella lämmöllä, vaikka ei olisikaan mitään haluja palata sinne takaisin.

    Äänestä

  • Painostavaa..Ihan oikeesti..Kuka sua painosti? Kyseisessä lahkossa ihmiset kummiskin valtaosin keskittyy omiin asioihinsa muutamaa ylisyynäävää vanhaapiikaa tai poikaa lukuunottamatta.

    "En olisi enää hengissä,jos olisin jäännyt ko.liikkeen vaikutuspiiriin"

    Aivan höpöpuhetta. Sen voin sanoa sataprosenttisella varmuudella. Tai sit oot meinaan tositärkeä jätkä jos joku olisi ollut valmis tekeen mitä vaan että SINÄ säilyttäisit uskosi. Se on lessuoppien ja Raamatunkin mukaan jokaisen henkilökohtainen asia.

    Äänestä

  • Entinen ex-lessu kirjoitti:

    Tapasin minäkin monia ex-lessuja ei-lessuna ollessani. Keskustelin monien kanssa yhteisistä muistoista, entisestä yhteisestä uskosta. Ei löytynyt juuri ketään, jolla olisi ollut huonot muistot lessuajasta. Ainoastaan niillä, joilla oli lyhyt aika irtautumisesta. Mutta aika antaa perspektiiviä ja alkaa nähdä metsän puilta, niin kävi minunkin kohdallani. Miksi monet heistä ei ole edelleenkään lessuja? Viina, aviopuolisot, huumeet,maailman kunnia jne.

    Mutta onko yhtään entistä lestadiolaista, joka olisi SÄILYNYT USKOSSA JEESUKSEEN? Siis sellaista, joka ei olisi menettänyt uskoaa Häneen, vaikka olisikin luopunut uskonyhteisöstään?

    Eli onko lestadiolaisen ihan pakko sortua viinaan, huumeisiin ja maailman kunniaan jos luopuu lestadiolaisuudestaan? Tätä en ymmärrä. Eiväthän lähestulkoon kaikki muutkaan ei-lestadiolaiset ryyppää ja huoraa..

    Ja ei-lestadiolaisissa on uskovaisiakin, jos et satu muistamaan. :-)

    Äänestä

  • Ex lesta kirjoitti:

    Painostavaa..Ihan oikeesti..Kuka sua painosti? Kyseisessä lahkossa ihmiset kummiskin valtaosin keskittyy omiin asioihinsa muutamaa ylisyynäävää vanhaapiikaa tai poikaa lukuunottamatta.

    "En olisi enää hengissä,jos olisin jäännyt ko.liikkeen vaikutuspiiriin"

    Aivan höpöpuhetta. Sen voin sanoa sataprosenttisella varmuudella. Tai sit oot meinaan tositärkeä jätkä jos joku olisi ollut valmis tekeen mitä vaan että SINÄ säilyttäisit uskosi. Se on lessuoppien ja Raamatunkin mukaan jokaisen henkilökohtainen asia.

    Huhuh!! On sulla otsaa mennä mitätöimään kokemukseni lestaadiolaisesta yhteisöstä. Voi helv.. Uskomatonta!!
    Voitpa kysyä entiseltä terapeutiltani,miten olen muuttunut poislähtöni jälkeen.
    Sinunlaisesi ihmiset ovat kaiken pahan alku ja juuri. "Eihän sinusta voi tuntua tuolta,kuvittelet vain. Oikeesti sulla on hyvä olla..."

    Poislähtöni jälkeen löysin sisältöä elämääni. Ensimmäiset oikeat ystävät löytyivät tältä puolelta aitaa. Ennenkaikkea,aloin luottamaan omiin kykyihini. Mikä on saavutus niistä lähtökohdista,mistä minä lähdin.

    Mieti seuraavan kerran,ennekuin päästät sammakkoja suustasi.

    Toki sinä voit mennä takaisin lestoihin,jos sinulla kerran niin hyvä siellä oli olla.
    Mutta se,mikä on sinulle hyväksi,ei välttämättä ole muille

    Äänestä

  • ex-lessu kirjoitti:

    Kukahan täällä sammakoita suustansa päästelee! Olen lukenut psykologiaa ja työpskennellyt vuosia mielenterveyspotilaiden kanssa.

    Ketkä joutuu mainitsemaasi terapiaan?! Nimeenomaan ne jotka syyttää huonosta menestyksestään muita. Muitakun ei pysty muuttamaan vaikka kuin haluaisi. Se johtaa depressioon. Tähän sairauteen sensijaan ei sairastu ne jotka miettii asioita joihin pystyy itse vaikuttaan eli toisinsanoen omaan itseensä. Kun miettii asioita johon pystyy vaikuttaan, pysyy mieleltään terveenä. Se on myös lähes aina se oikea osoite hakea syyllistä kun puhutaan ihmis suhde ongelmista.

    Tapauksesi kuulostaa perinteiseltä.. syyttää nyt jotain uskonlahkoa vajaasta mielestään kun tuhat kertaa suurempia vaikuttajia siihen on kotikasvatus ja se mitä itse omaan elämään haluaa ja pystyy vaikuttamaan.

    Huhuuhhhh... Vai työskentelet mielenterveys potilaiden parissa. Moniko potilaistasi on parantunut? Tuskin yksikään. On sen verran rankkaa,tuo sinun tekstisi. Miksi et mene seurapenkkiin itkemään ja tärisemään liikutuksesta,kun et kerran mitään vikaa siinä porukassa näe? Sinun kohdallasi lestaadiolaisten aivopesu on onnistunut varsin hyvin.

    Sinut taisi synti saada lähtemään siitä "lahkosta" pois. Minut sai lähtemään itsesuojeluvaisto.

    En toivota sinulle hyvää jatkoa.Sen sijaan toivon,että kävisit jossakin terapiassa selvittämässä,miten pahasti lestaadiolaiset ovat aivopesussaan onnistuneet

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ex lesta kirjoitti:

Lestadiolaisuus keskustelunaiheena on selvästi hyvin puhuttelevaa. Itse olen ex-lesta ja olen lukenut miten "uskottomat" kyselee lessuilta yhtä ja toista heidän kulttuuristaan ja millaista on elää kun tuota ja tuota ei saa tehdä. Esitänkin vastakysymyksen:

Itse kielsin uskoni reilu parikymppisenä. Työreissulla tehty viinakokeilu vei mukanaan ja nyt olen elänyt melkein kymmenen vuotta elämää johon kuuluu TV:t, alkoholit, baari-illat ym. Olen saanut läheltä seurata sitä valtavaa ahdistusta joka uskottomia ihmisiä nykypäivänä kalvaa.

Ahdistusta jonka ainut ulospääsy ihmisestä tapahtuu alkoholin tai psyykelääkkeiden avustuksella. Keskinäinen luottamus puuttuu niin perheistä kuin työyhteisöistä. Oma napa on kaikkialla tärkein. Ahdistus perheissä tartuu lapsiin ja tuloksia näemme lehdestä päivittäin. Uskottoman elämästä puuttuu päämäärä. Jokin tarkoitus mitä varten elää ja mihin voi luottaa.

Eli.. Kysynkin vuorostaan ei-lestadiolaisilta. Kun ihmettelette Lestadiolaisten elämäntyyliä, mikä on se asia josta katsotte heidän jäävän paitsi.. onkose väkivaltaa ja pahuutta suoltava TV? Onkose ahdistusta ja epäluottamusta tunnetusti lisäävä alkoholi?
Onkose vähälapsinen perhe jossa lapsia kohtaan jäävää huomionpuutetta on paremmin vara pönkittää materiaalisesti sensijaan että heillä olisi tukena laaja sisarusparvi jossa asiat puhutaan halki ja sovitaan jo pienestä pitäen?

Kaikkia ihmisiä tulee kunnioittaa sellaisena kun he ovat mutta väkisinkin tällainen kysymys hiipii aina mieleen kun lessuja sätitään heidän elämäntyylistään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu