Minä uskon kyllä johonkin meitä suurempaan, mutta aivan omalla tavallani. Raamatun kirjoituksilla ei ole mitään tieteellistä näyttöä ja raamattu kirjoitettiin paljon jeesuksen kuoleman jälkeen. Miksi luterilaiset, katoliset, ym uskonlahkot palvelevat kuvia ja patsaita, vaikka raamattu nimeenomaan kieltää kuvien palvonnan? Minun ei tarvitse juosta kiekossa, kokouksissa eikä muissakaan hartaushekissä, kun tahdon hiljentyä luojan kanssa niin minulla, niinkuin meillä kaikilla on suora yhteys häneen itse kullakin. Uskon tieteellisesti todistettuihin faktoihin kuten 5000-6000 vuotta sitten eläneisiin faaraoihin, mammutteihin ym vastaaviin.Raamattukin on niin moneen kertaan käännetty ja sanoja on muokkailtu.
Myös konstantinopolin uskonpuhdistuksessa 1500 luvulla poistettu paljon asioita mm. jälleensyntymäoppi ym. Niinkuin kirjoitin, en ole ateisti, minä uskon todella vahvasti, mutta aivan oman kokemuksien mukaan enkä minkäänlaisten kirjojen mukaan. Valoisaa kevään odotusta teille kaikille
Myös konstantinopolin uskonpuhdistuksessa 1500 luvulla poistettu paljon asioita mm. jälleensyntymäoppi ym. Niinkuin kirjoitin, en ole ateisti, minä uskon todella vahvasti, mutta aivan oman kokemuksien mukaan enkä minkäänlaisten kirjojen mukaan. Valoisaa kevään odotusta teille kaikille
Vastaukset 2
Vanhimmat
lahkot ovat oikeassa, ja vielä luulle nimikristittyjä kristityiksi tai että vielä korkeampaa voimaan, joka ei ole edes täysin kristiilinen sanonta..
Näinhän moni eksyy kun eivät tunne Jumalaa Jeesuksen kautta..
Uskotko Jeesusta: "Minä ole tie, totuus, elämä"
Heti sanoi perässä, kukaan ei pääse Jumalan luo kuin Hänen kautta..
Ja ahdas portti, sinä lähellä kyllä pyöritään sanotaan vaikka mitä mutta EI USKOTA, siksi he eksyvät kun eivät totuutta ukso, JEESUSTA..
Siellä missä Pyhä Henki on läsnä, siellä on Jumalan valtakuntakin. Silloin Jumalan kansa hohtaa rauhaa, iloa, rakkautta, ystävällisyyttä, hyvyyttä, hellyyttä, uskollisuutta. Mistä kaikki moinen tulee? Tyhjästäkö?
Kuinka tuollaisen tuhansia vuosia sitten kirjoitetun kirjakokoelman tutkiminen voi saada niin paljon aikaan ihmisten elämässä? Tuhannet todistavat miten Jumala on kohdannut heitä ja muuttanut heidän elämäänsä.
Kyseessä ei ole vain ihmisten kirjoittama teos, vaan Jumala on saanut sen aikaan (ihmisten kautta) ja ilmiselvästi on sitoutunut toimimaan sen kautta.
Mun elämä on ihan muuttunut! Parempaan päin!
Näin aamusta ajatukset vähän kohmeessa, pahoittelen...