ANTAESSAAN SAA

Rakkauden lakiin kuuluu, myös antminen, ja se lähtee sydämestä. Kun meillä on itsellämme jotain, jota lhimmäisemme tarvitsee. Meille tulee tahto auttaa ja antaa. Antaminen lähtee puhdistuneesta sydämestä, jos huomaat tälläista vajavaisuutta itsessäsi, tarkkaile silloin itseäsi. Pyydä itsellesi pyyteetöntä, auttamis halua. Se lähtee Jeesuksesta, minä olen saanut lahjaksi tämän ja voin todistaa että, rakkauden laki toimii. Se on todella niin ettei toinen käsi, tiedä mitä toinen antaa. Sekin kuuluu lahjaan että, käsittelen ihmisiä tasavertaisina. Rakkauden lain täyttäminen on Jeesuksen seuraamista, mitä enemmän tahto taipuu hänen tahtoonsa, sitä enemmän tulen vapaammaksi ja onnellisemmaksi. Vailla turhien taakkojen kantamista, Jeesushan ne taakat kantaa. Minäkin joudun välillä aallokoihin jottei, ylpeys minuun pääsisi. Jeesus pitää huolen jokaisena päivänä, mutta minun tulee huolehtia siitä, että synti ei minuun pesi. Nähdä itsessäni synti, olemmehan täällä, alkisvoimien alla. Siunausta lukioille.
12319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

jota vastaan taistella. Mutkun on nii-in vaikeeta olla näin ylivoimainen... :D

Äänestä

oikein hyvää pääsiäisen jatkoa ja letkeää lukuvuoden loppurutistusta toivoo myös tode-täti!

Äänestä

Kun meillä kävi aikuinen trullukka ovella ja pyysi 20 ecua lääkärimaksua ja kyytiä varten,
vetosi hätätilanteeseen ja näytti kurjalta.
Eihän auttanut alkaa henkiä erottelemaan, vaan lyödä rahat käteen.
Seuraavassa talossa pääsiäis-stoori puri yhtä hyvin ja antamisen lahjaa taas kiiteltiin.
Menestysteologi jatkoi matkaansa...

Äänestä
  • Meitä on täällä maanpäällä monelaisia ihmisiä, toki on kerjäläisiä, kaikia muitakin jotka ovat viekkaita ja varkaita. Mutta tiedollinen ja taidollinen eroittaa hekien erottamisen lahjalla. Minkälaisesta ihmisestä on kysymys. Kyllä heki hengen tuntee.

    Äänestä

itse olin liitossa jossa vaan annoin,enkä saanut mitään.minusta jäi jäljelle kuin syöty ja kuivunut kalanruoto josta ei enää kärpäsetkään saa mitään.

itse annoin,oli pakko jotta sai olla hengissä.
olin vain antajana.itse saamatta mitään.vastinetta.millekään osa-alueelleni.siis ei se aina niin mene että antaessaan saa:)))

Äänestä
  • On hyvä käydä entiset kurjuuden lävitse, mutta jossain vaiheessa olisi hyvä katseensa kiinittää tähän päivään ja jopa katsella eteenkin päin.

    Minulle tulee mieleen 80-luvun alulla kännit AA: ssa joille oli jäänyt "levy soimaan" samaa rataa, eli entisen yli ei päästy muutoin kuin silloin tällöin retkahtamalla uudestaan joumaan.

    Suru-työnkin ylitse tulisi päästä vajaassa vuodessa ja "dementia", ei ole kaikille mieleen.

    Eli ota ilo irti elämästä ja anna KRISTUKSEN valaista tätäkin päivää, minäkin poistun hetkeksi ihailemaan Jumalan luomaa luontoa, kun on näin kaunis kevät päivä ja muutto-linnut vielä konsertoivat kaupan päälisiks.
    Siunausta elämääsi t. fri.

    Äänestä

  • Hellanjestas tyttö.
    Yritä päästä yli katkeruudesta ja opi antamaan.
    Se on parempi elämänasenne kuin itsekkyys.
    Antakaa toivomatta saavanne edes takaisin opetetaan raamatussa.
    Lue raamattua ja usko se todeksi.
    Älä silti ole hyväksikäytettävä, mutta usko raamatun opetus.
    Laita esirukouspyyntö puolestasi.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    On hyvä käydä entiset kurjuuden lävitse, mutta jossain vaiheessa olisi hyvä katseensa kiinittää tähän päivään ja jopa katsella eteenkin päin.

    Minulle tulee mieleen 80-luvun alulla kännit AA: ssa joille oli jäänyt "levy soimaan" samaa rataa, eli entisen yli ei päästy muutoin kuin silloin tällöin retkahtamalla uudestaan joumaan.

    Suru-työnkin ylitse tulisi päästä vajaassa vuodessa ja "dementia", ei ole kaikille mieleen.

    Eli ota ilo irti elämästä ja anna KRISTUKSEN valaista tätäkin päivää, minäkin poistun hetkeksi ihailemaan Jumalan luomaa luontoa, kun on näin kaunis kevät päivä ja muutto-linnut vielä konsertoivat kaupan päälisiks.
    Siunausta elämääsi t. fri.

    oletko kenties Sammon vakuutusvirkailija jonka mielestä kaikki sairaudet saa kestää enintään 2 vuotta?? Ei suru vuodessa mihinkään katoa,ainoastaan sellaisilla jotka eivät tunne mitään.Tunteettomilla ihmisillä kaikki menee tuosta vaan,ohimennen mutta ei ihmisillä joilla on tunteet.Ja minulla on tunteet,vielä jäljellä.Edes jollakin kanavalla:) vaikka ei välttämättä kaikissa huoneissa valo aina palakaan:)))

    Äänestä

  • Outo uusi itsekkyys oppi kirjoitti:

    Hellanjestas tyttö.
    Yritä päästä yli katkeruudesta ja opi antamaan.
    Se on parempi elämänasenne kuin itsekkyys.
    Antakaa toivomatta saavanne edes takaisin opetetaan raamatussa.
    Lue raamattua ja usko se todeksi.
    Älä silti ole hyväksikäytettävä, mutta usko raamatun opetus.
    Laita esirukouspyyntö puolestasi.

    Kyllähän minä antaa osaan,ei se siitä ole kiinni:) Riippuu vaan mitä annan ja kenelle annan ja milloin annan:)

    Mutta hyväksikäytettävänä ja syötynä EN ENÄÄ AIO OLLA. Sen aika on ohi.

    Äänestä

  • hellatyttö kirjoitti:

    voinpa kertoa sinulle, ei ole elämä minuakaan helläkätisesti koetellut. Mutta voin sinulle sanoa ei katkeruus, mihinkään johdata, olen uskoen antanut sen Jeesukselle, totisesti hän on minut ehyttänyt. tilalle on tullut, rakkaus ja on syntynyt auttamis halu. Jokainen joka katsoo Jeesusta uskoen hänen sovitus työhön, ja tunnustaa syntinsä on vapatuva jos uskoo.

    Äänestä

  • lukihäiriöinen kirjoitti:

    ..kaikki tunteet on ensin käsiteltävä pohjamutia myöten muuten emme ole niistä vapaita.jos vaan huudamme ja melskaamme -kyllä jumala hoitaa jne-niin ei se niin mene.meidän on itse tehtävä oma osuutemme parantuaksemme.muuten käy niin että :moni kakku päältä kaunis----kun se kaikki käsittelemätön viha jää sisuksiin ja se vaan kuorrutetaan kermavaahdolla:))

    Sillä juuri tästä tulee luonnehäiriöt ja psykopaatit.Ja niitä on liikkeellä pilvin pimein.He vaan kuorruttavat naamansa hymyllä ja kaikki hyvin-vaikka sisin on peto ja murhaaja.

    On käsiteltävä kaikki tunteensa vain sillä tavoin vältymme olemasta psykopaatteja. Psykopaatteja on riittävästi tässäkin maassa,ja ihan lähipiirissäkin-jokaisella.kunhan vaan uskaltaa olla silmät ja korvat auki.

    Ja psykopaatin ruokaa ovat juuri sellaiset jotka on nynneröitä ja jo valmiiksi alistettuja ja joilta on jo valmiiksi ihmisarvo riistetty.

    on kaikin voimin vastustettava joutumasta psykopaattein saaliiksi!!!!

    toki tunteet täytyy kasitellä, mutta ei niihin saa jäädä pyöriskelemään. Ja mitä toisiin ihmisiin tulee, emme ole vastuussa, kenenkään synneistä. Jokainen itse vastaa henkilö kohtaisesti omista synneistään. Mehän joudumme kulkemaan mailmassa, rintarinnan pahan kanssa. Mutta se on suuri helpotus kun ei tarvitse, muuta kuin omat synnit tuoda Jeesuksen eteen. Hän on rakkaus ja armo.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

LUKIHÄIRIÖINEN kirjoitti:

Rakkauden lakiin kuuluu, myös antminen, ja se lähtee sydämestä. Kun meillä on itsellämme jotain, jota lhimmäisemme tarvitsee. Meille tulee tahto auttaa ja antaa. Antaminen lähtee puhdistuneesta sydämestä, jos huomaat tälläista vajavaisuutta itsessäsi, tarkkaile silloin itseäsi. Pyydä itsellesi pyyteetöntä, auttamis halua. Se lähtee Jeesuksesta, minä olen saanut lahjaksi tämän ja voin todistaa että, rakkauden laki toimii. Se on todella niin ettei toinen käsi, tiedä mitä toinen antaa. Sekin kuuluu lahjaan että, käsittelen ihmisiä tasavertaisina. Rakkauden lain täyttäminen on Jeesuksen seuraamista, mitä enemmän tahto taipuu hänen tahtoonsa, sitä enemmän tulen vapaammaksi ja onnellisemmaksi. Vailla turhien taakkojen kantamista, Jeesushan ne taakat kantaa. Minäkin joudun välillä aallokoihin jottei, ylpeys minuun pääsisi. Jeesus pitää huolen jokaisena päivänä, mutta minun tulee huolehtia siitä, että synti ei minuun pesi. Nähdä itsessäni synti, olemmehan täällä, alkisvoimien alla. Siunausta lukioille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu