LINTUINFLUENSSA

Koko ajan meitä suomalaisia pelotellaan median toimesta mitä hirveimmillä ja välittömästi henkeämme uhkaavilla, karmaisevilla tappajataudeilla.

Kai mustatte, kuinka vähän aikaa sitten kaikkien piti kuolla SARS:iin, sitä ennen maailmankaikkeuden totaalisena uhkana oli AIDS.

Mutta kuinka onkaan käynyt? Kukaan ei edes enää muista kirjainyhdistelmää SARS eikä AIDS:kaan ole vielä lahdannut meistä ihan joka iikkaa.

No, nyt on sitten edessä jälleen kerran uusi uhka - LINTUINFLUENSSA. Syksyyn mennessä - ainakin median välittämän hysteriansävytteisen mielikuvan mukaan - olemme kaikki vainaita ja lennähtäneet autuaimmille maille kanan kotkotuksen tai joutsenen kiljahduksen siivittäminä.

Ja suomalainen pelkää. Hän karttaa ja vihaa kotikanoja ja muuttolintuja, repii pihakoivuista pesäpöntöt, desinfioi oman erinomaisen itsensä ohella talot, pihat ja kohta kai jo järvetkin. Laskee aamukammasta viimeisen kesän jäljellä olevia vähäisiä elinpäiviä kasvot pelosta kalvakkaina ja kainalokuopat märkinä.

Näin hupaisasti reagoidaan ja toimitaan, vaikka pienin varotoimin (hyvä käsihygienia, ei kosketella kuolleita lintuja) voi aivan varmasti nauttia kaikessa rauhassa elämästään ja selvitä viimeisimmän tappouhan alta mitä ilmeisimmin - täysissä hengissä!

Kysymys kuuluukin: kannattaako kanalle ja medialle antaa täydellinen yliote ja heittäytyä kalvavan pelon ja hysterian pauloihin - ennen kuin mitään todella vakavaa on edes tapahtunut?

Suhteellisuuden taju, terve kriittisyys ja mielenmaltti ovat nimittäin kai aika oivia välineitä silloin, kun puhutaan oman elämän järkevästä, tasapainoisesta ja asiallisesta hallinnasta.
1116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Näinhän se. Ja kyllä tänne väkeä jää ihan riittävästi vaikka yksi miljardi poistuisi kuka sinne valoisammalle puolelle ja kuka koksia lapioimaan. Ei siinä mielessä kauheasti mietitytä. Miljardi ihmistä maapallon mittakaavassa tarkoittaisi samaa kuin jokainen heittäisi noppaa ja kuutosen saajat saisivat viskata veivin nurkkaan.

Ja mikä onkaan tähänasti lintuinfluenssan maailmanlaajuinen kuolonuhrimäärä? Onko edes yli kahatsataa?

Medialla täytyy aina olla aiheita. Ja onhan tuo lintuinfluenssa jotenkin mielenkiintoisempi kuin useimmat poliittiset uutiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anne-C kirjoitti:

Koko ajan meitä suomalaisia pelotellaan median toimesta mitä hirveimmillä ja välittömästi henkeämme uhkaavilla, karmaisevilla tappajataudeilla.

Kai mustatte, kuinka vähän aikaa sitten kaikkien piti kuolla SARS:iin, sitä ennen maailmankaikkeuden totaalisena uhkana oli AIDS.

Mutta kuinka onkaan käynyt? Kukaan ei edes enää muista kirjainyhdistelmää SARS eikä AIDS:kaan ole vielä lahdannut meistä ihan joka iikkaa.

No, nyt on sitten edessä jälleen kerran uusi uhka - LINTUINFLUENSSA. Syksyyn mennessä - ainakin median välittämän hysteriansävytteisen mielikuvan mukaan - olemme kaikki vainaita ja lennähtäneet autuaimmille maille kanan kotkotuksen tai joutsenen kiljahduksen siivittäminä.

Ja suomalainen pelkää. Hän karttaa ja vihaa kotikanoja ja muuttolintuja, repii pihakoivuista pesäpöntöt, desinfioi oman erinomaisen itsensä ohella talot, pihat ja kohta kai jo järvetkin. Laskee aamukammasta viimeisen kesän jäljellä olevia vähäisiä elinpäiviä kasvot pelosta kalvakkaina ja kainalokuopat märkinä.

Näin hupaisasti reagoidaan ja toimitaan, vaikka pienin varotoimin (hyvä käsihygienia, ei kosketella kuolleita lintuja) voi aivan varmasti nauttia kaikessa rauhassa elämästään ja selvitä viimeisimmän tappouhan alta mitä ilmeisimmin - täysissä hengissä!

Kysymys kuuluukin: kannattaako kanalle ja medialle antaa täydellinen yliote ja heittäytyä kalvavan pelon ja hysterian pauloihin - ennen kuin mitään todella vakavaa on edes tapahtunut?

Suhteellisuuden taju, terve kriittisyys ja mielenmaltti ovat nimittäin kai aika oivia välineitä silloin, kun puhutaan oman elämän järkevästä, tasapainoisesta ja asiallisesta hallinnasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu