En ole erityisasiantuntija, mutta penkkien puuttuminen ort.kirkossa käsittääkseni on tasavertaisuuden vertaus. Ei siis voi varata etukäteen arvokkaimpia paikkoja, vaan näin kaikki ovat saman arvoisia ja voi palvelusten aikana vaihtaa paikkaa vapaasti. Seisominen ei siis ole pakollista, mutta on oikein antaa tuoli sitä tarvisevalle esim. vanhukselle, jos istuimia ei riitä kaikille. Olen kuullut, että jotkut vaivaiset ovat ottaneet oman jakkarankin mukaan siltä varalta, että istumapaikoista on vajausta. Nykyaikana terveilläkään ei voimia tahdo riittää kuin punttisaleilla riehumiseen.
Seisominen kuvaa tasavertaisuutta
Nursialainen
362151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Olen joskus ollut aikeissa liittyä ortodoksiseen seurakuntaan, mutta koska minulla on tapumus pyörtyä jo 15min. seisomisen jälkeen, luovuin ajatuksesta. Mitä järkeä on liityä kirkkoon jonka messuihin ei voisi ottaa osaa.
Minulle kyllä sanottiin etteä ihmiset eivät katsoisi pahalla vaikka nuorehkona ihmisenä istuisinkin.Epäilin kuitenkin mielessäni ettei sellaista kristillistä yhteisöä olekaan jossa ei lähimmäistä tuomittaisi jos siihen vain saadaan omasta mielestä syytä.
Ratkaisuni oikeellisuus tuli oikeutetuksi kun luin Nursialaisen tuomitsevan/halventavan kirjoituksen:"Nykyaikana terveilläkään ei voimia tahdo riittää kuin punttisaleilla riehumiseen."
Huh helpotusta. En siis ole menettänyt muuta kun pahan mielen ja ylimieliset tuomitsevat katseet kun en liittynyt kirkkoonne.
Usein se on vanhoille ja seisomaan tottuneille helpompaa kuin nuorille ja tottumattomille. Mutta ei kirkossamme todellakaan paheksuta niitä, jotka menevät välillä istumaan. Minusta 15 minuutin seisominen on aloittelijalta jo ihan hyvä saavutus. Sen jälkeen voi istua toiset 15 minuuttia ja nousta taas seisomaan.
Jos väsyttää ei myöskään tarvitse olla mukana koko jumalanpalveluksen ajan, vaan voi tulla myöhemmin tai lähteä kesken palveluksen pois. Ortodoksisissa jumalanpalveluksissa vallitsee suuri vapaus tässä suhteessa.
Olkaamme enemmän kiinnostuneita siitä, mitä Jumala ajattelee meistä kuin siitä, mitä toiset ihmiset meistä tuumivat. Kirkkoon liittyvä yhdistyy Kristukseen eikä vain liity johonkin inhimilliseen seuraan tai yhdistykseen.
Ensimmäinen tunti on vaikein. Toinen tuskaa. Kolmannella Jumala antaa selkään siivet.
Nyt on sanottava, että ensinnäkin seisominen (penkittömyys) ortodoksisessa kirkossa on Suomeen tullut VENÄJÄN kautta. Se ei ole mitenkään yleismaailmallinen, "ainoa oikea" ortodoksitapa! Esimerkiksi Balkanin maissa on ortodoksisissa kirkoissa penkit ja siellä istutaan. Ortodoksinen kirkko on kuin roomalaiskatolinen: yleismaailmallinen uskovien yhteisö, jossa monet kansalaisuudet tuovat kirkkoon omaa perinnettään.
Kenellekään ei kuulu se, istutko vai seisotko palveluksessa. Jos joku katsoo kieroon, niin hävetköön. En tosin usko, että näin käy. Ainakin meillä moni nuorikin istuu, kuorolaiset oikein rutiininomaisesti, eikä siitä kukaan mitään sano tai pahalla katso. Kirkko ei ole paikka, jonne mennään tuomitsemaan toisia ihmisiä, vaan sinne kaikkien pitäisi olla tervetulleita.
Mikään ihmisten yhteisö ei tosin ole täydellinen. Ihmisyyteen kuuluvat myös kielteiset piirteet, ja jotkut seurakunnissa(kin) tietysti voivat olla sellaisia, että katsovat toisia pahasti tai neuvoskelevat. Kannattaa kuitenkin kiukustumisen hetkelläkin muistaa, että sydämen kyllyydestä suu puhuu. Kovin katkeria puhuva ihminen on usein itse hyvin onneton, yksinäinen ja tyytymätön ihminen, jolle toisten moitiskelu voi olla ainoa tapa hakea "kontaktia". Ne jutut voi siis jättää omaan arvoonsa ja lähinnä sääliä ihmistä, joka saa ilonsa vain toisen arvostelusta.
Mutta vielä siitä seisomisesta: muistan kuulleeni, että oikeastaan vain evankeliumia luettaessa pitäisi seistä. Se ei ole pitkä hetki. Monet ortodoksit (minäkin) eivät itsekään aina ole selvillä siitä, mikä on "oikein" (eriäviä käsityksiä löytyy jopa ortodoksisuutta esittelevistä kirjoista ja lehdistä), eli taidamme tosiaan olla samanarvoisia kristillisen tien kulkijoita kaikki. Esimerkiksi meidän kirkossamme jotkut seisovat papin saarnan aikana ja jotkut istuvat (jopa lattialla). Mikä on "oikein"? En minä ainakaan tiedä. Itse seison, koska tuolit varataan aina niin nopeasti.. :)
Oikeasti: jos olet ortodoksisuudesta kiinnostunut, niin tule kirkkoon. Olet sydämellisesti tervetullut.
Jos ei jaksa seistä, voi (lähes) aina istua. Vanha viisaus on: otollisempaa on keskittyä istuen Jumalaan kuin seisten - jalkoihinsa.
Ei ei ei. Istun itsekin palveluksissa, koska selkäni ei kestä seisomista. JA minä olen sentäs NUORI! Mutta jos sinun vakaumuksesi tuosta seisoma-asennosta horjahti sekin, niin ehkä teit viisaasti, kun jäit vielä miettimään kirkkoon liittymistä. Tuo asentoasia ei kylläkään ole mikään syy.
Kiitos vastauksesta :)
Noin minullekin sanottiin ettei paheksuttaisi, mutta kyllä aloittaja paheksui. Vaikeata uskoa että olisi poikkeus?
Minäkin OLEN (totta kai) enemmän kiinnostunut siitä mitä Jumala ajattelee minusta, siksi en halua niskoilleni JUMALANPALVELUKSESSA enkä sen ulkopuolella häiritseviä , merkitseviä katseita siitä, että mitähän se tuokin mukamas "sairastaa" kun kävi istumaan.
Jos on tarkoitus etten LAINKAAN välitä RAKKAUDELLISESTA yhteydestä muihin (ja myös muilta minuun päin) niin yhteyden Jumalaan saan siinä tapauksessa kyllä esim. vaikka kotona:)
Tai missä nyt satunkin olemaan.
Ja rakkaudellista yhteyttä voi tietenkin harjoittaa kaikkiin ihmisiin, ilman kirkkoakin:)
Tuo edellinen vastaukseni oli siis sinulle:)
En nyt ole aivan varma käykö se ilman tätä eri selitystä ilmi kenelle tarkoitin:)
Ja kiitos vielä kerran joka tapauksessa ystävällisistä sanoistasi vaikka en ihan luottanutkaan että se niin hyväksyvää olisi teillä. En minä totu enkä haluaisi olla välillä poissa jos sanan kuuloon olen tullut.
Minulla riittä kestävyyttä ja halua kuulla vaikka sata kertaa samat jutut:) mutta ei seisten.
MISSÄ sinä istut kun vanhempia on paikalla? Niissä vähissä istumapaikoissako?
Kyllä, kyllä uskon nyt tehneeni oikein. Mutta en ymmärtänyt mitä tarkoitit viittauksella vakaumukseeni? Luitko tekstistäni jotain vakaumuksen horjahtamisesta vai päättelitkö ihan itse että sekin meni pyörtymisten mukana?
Se on hyvä että olet nuori. Minkähän ikäiseksi minut arvelet?
Ikävä kuulla ettei seisoma-asia ole mikään syy empimiseen. Sinäkö sen määrittelet? Vaiko minä?
Kävin muutamia kertoja kokeilemassa kirkossanne mutta kun keskittyy sanaan niin ylittyy huomaamatta se hetki jolloin onkin jo sumussa ja näkö hämärtyy ja hiki nousee otsalle ja kuvotus hyökyy päälle.
Loppuajan sitten joutuukin istumaan ulkona virkoamassa sen kylmän hikensä kanssa jos on ulos asti päässyt eikä pyörtynyt kirkkoon (mitä ei kylläkään päässyt tapahtumaan*
Ihmisillä on erilaiset anatomiset taipumukset ja minulla se on tämä.
Kaunis ajatus:)
Kiitos kirjoituksestasi!:)Oli todella selventävä ja monipuolinen.Olisipa meilläkin niitä penkkejä kaikille:)
Mutta kuinka kehtaa istua kun paikkoja on niin vähän ja on muitakin jotka näyttäisivät niitä tarvitsevan?
Ja viisaudet sen kuin paranee:) Tuo oli hauska:)
eikä mikään venäläinen erikoisuus. Penkkejä tai tuoleja, piispan ja papiston istuimia lukuunottamatta, ei ole ollut idän eikä lännen kirkossa vielä keskiajalla.
Erityisellä istuimella istuminen oli aikoinaan arvohenkilöiden etuoikeus. Synagogassa rabbi istui opettaessaan erityisellä istuimella, kansan seistessä kuuntelemassa. Tämä näkyy Jaakobin liturgiassakin, jossa piispan ja papiston istumisella Raamatun lukemisen aikana on tärkeä rooli. Myös Johannes Krysostomoksen liturgiassa pappi istuu alttarissa epistolan lukemisen aikana, mutta kansan tulisi silloin seistä. Piispat ja presbyteerit (papit) istuvat siksi, että he ovat apostolien seuraajia.
Antiikin aikana ja varhaiskeskiajalla ihmisillä ei ollut kotonakaan juuri mitään huonekaluja, esim siirrettävän irrallisen istuimen tuolin historia alkaa vasta renessanssiajasta. Seinässä kiinniolevia penkkejä on ollut kauemmin.
Syödessään ajanlaskumme alun ihmiset kuitenkin kai yleensä istuivat, tavallisesti lattialla. Jeesus ja apostolitkin todennäköisesti istuivat lattialla, silläkin aterialla, jolla Pyhä Ehtoollinen asetettiin, tai ehkä he makasivat roomalaisilla divaaneilla. Roomalaisilla päivällisillä nimittäin loikoiltiin leposohvilla puoli-istuvassa asennossa.
Lännessä kirkonpenkit tulivat käyttöön reformaatioaikana, kun papit rupesivat pitämään kirkossa tuntikausia kestäviä saarnoja. Protestanttisista kirkoista penkit levisivät sitten ensin roomalaiskatolisiin ja sittemmin myös Etelä-Euroopan ortodoksisiin kirkkoihin. Venäjällä ne jostain syystä eivät tulleet käyttöön, mutta nykyisin ainakin meillä Suomessa on ortodoksisissa kirkoissa penkit kirkon seinustalla väsyneitä varten.
Istuimia tuoleja tai pennkkejä saisi olla enemmänkin, niin ettei niistä syntyisi epätervettä kilpailua, ja että istujia ei penkkien vähäisyyden takia katsottaisi kieroon.
Olen huomannut, että penkkejä kaipaavat eniten lapset ja nuoret. Toisaalta lapset ja nuoret voisivat kyllä istua esim saarnan aikana lattialla, kun kaikki menevät istumaan. Meille vanhemmille ihmisille se on mahdotonta. Jos me istahtaisimme lattialle, emme omin voimin pääsisi sieltä ylös. Niin rappeutuneita me istuvat nykyihmiset olemme.
Kyllä seisomisen pelkääminen on erittäin pinnallinen syy olla liittymättä kirkkoon. Kyllä siellä on oltava syvempiäkin syitä. Itse pelkäsin myös tuota seisomista ihan samanlaisten oireiden takia kuin sinulla on ja kun vielä joutuu paastoamaan niin olo vain paheni. Mutta yllätys oli melkoinen kun siihen tottui. Välillä todsin vieläkin huimaa, mutta sitten istun. Ja jos ei penkille sovi niin lattialla voi aina istua. Jos joku katsoo ja tuomitsee niin silloin hän on tehnyt väärin lähimmäistään kohtaan.
Juttelin Jumalan kanssa tästä asiasta ja tutkiskelin itseäni. Tulin tulokseen että tärkeintä minun on saada hengellistä ravintoa kuin taistella seisomiskyvyn kanssa. Se ei ole minun juttuni eikä minun tapani kehittyä/kilvoitella.
Hengellinen ravinto on.
Pyysin jumalalta että hän pitäisi huolen, että saan muuta kautta jokapäiväisen hengellisen ravintoni. ´Jumala lupasi pitää siitä huolen.
Ihmettelin miten se voisi olla mahdollista-olin silloin aika nääntynyt hengellisen ravinnon puutteesta enkä itselleni sopivaa omin etsinnöin löytänyt. Teidän kirkossanne arvelin sitä voivani löytää.Ehkä sitä siellä onkin:)Pidän sitä mahdollisena edelleen.
Mutta ihmeellisesti Jumala on jo monet vuodet pitänyt huolta hengellisestä ravinnosta ja YHTENÄKÄÄN PÄIVÄNÄ en ole joutunut sitä ilman sen jälkeen olemaan.Enää minulla ei ole kaipuuta mihinkään.Olen ravittu:)
Onko tämä pinnallista tai ei niin en tiedä.Ehkä sinä tiedät senkin asian.
Joka tapauksessa olin aikonut tulla kirkkonne jäseneksi mutta penkkien puuttumisen takia jouduin harkitsemaan asiaa uusiksi ja tästä asiasta Jumalan kanssa puhumaan. Ilman tätä syytä olisin ehkä kirkkonne jäsen mutta tämä ongelma johti toisiin tuloksiin.
En oikein ymmärrä tuota pinnallisuus asiaa mutta jos se oloasi helpottaa niin olkoon niin:) Mitä tahansa tyydytystä/rauhaa sinä siitä nimityksestä saatkin?
Joka tapauksessa pointtini on siinä, että penkittömyys voi viedä ilon kauniitten liturgioidenne SYVÄLLISEEN paneutumiseen.
Enkä usko että kirkkonne menetti mitään ihmeellistä ja suurta vaikka minä en siihen liittynytkään.Ja onneksi minäkään en menettänyt vaikka tulin tulokseen etten halua em. syystä liittyä.
Tulipahan vain mieleeni nursialaisen kirjoituksesta tuo ajatukseni että oman seisomistaisteluni lisäksi olisin kyllä kuitenkin joutunut joidenkin paheksunnatkin kantamaan selässäni jos olisin istunut. Ja en ehkä vain joidenkin?
Ja jos olisin välillä seisonut, välillä istunut niin olisiko "paikkani" pysynyt vapaana kun olisin sitä tarvinnut? Eipä tietenkään. Enkä edes halua metsästää messussa tms. istumapaikkaa:)
Mutta eihän se mitään.Minun aikomukseni ei vain ollut hankkiutua sellaiseen tilanteeseen vaan jokin aivan muu, kuten yllä nyt tarkemmin selitin:)
Varmasti alkujaan ei ollut penkkejä kristittyjen kohtaamisissa. Mutta ei silloin ehtoollinenkaan ollut "symbolinen", vaan vietettiin ihan reippaita syömisjuhlia ja aterioitiin kunnolla. :)
Nykyisin ortodoksisessa kirkossa on monta erilaista tapaa. On se balkanilaisten tapa (penkit kirkossa) ja sitten tämä, että niitä ei ole. Luin tavan venäläisestä alkuperästä muistaakseni jostakin Merja Merraksen tms. kirjasta.
Rohkeasti vain istumaan, siitä se lähtee! :) Ei tosiaan kannata sitä turhaan miettiä, kukaan ei pysty toisen voimia/terveyttä/jaksamista arvioimaan päältäpäin. Itseäni on aina inhottanut esimerkiksi busseissa ne ihmiset, jotka mulkoilevat vanhusten ja vammaisten paikalla istuvia nuoria. Ihan kuin nuori ihminen ei voisi olla sairas tai vammautunut.
Sinun kannattaa ajatella, että tarvitset sitä penkkiä sinäkin, eli ei siinä ole mitään väärää, jos istuu alas. Mistäpä sen tietää, ehkä kirkkoihimme tulisi lisää tuoleja, jos herättäisiin huomaamaan useamman käyttävän niitä. Minua tämä ei haittaisi ollenkaan, koska aika moni ei-ortodoksi on juuri tätä seisomisen tapaa/"pakkoa" (jota siis oikeasti ei edes ole) turhaan pelännyt ja vieroksunut.
Kiitos Bysantin prinsessa:)
Kirjoituksesi kuulostaa raikkaalta ja viisaalta:) Juuri tuollaista viisautta ja raikkautta seurakuntayhteydestä hain aikanani myös:)
Siellä teillä on kyllä monia hyviä, viisaita ihmisiä oman vähäisen kokemukseni mukaan, minkä ihan arkielämässä olen teistä saanut.
Asiani on nyt tosin järjestynyt toisin ja palvelen Jumalaa ja lähimmäisiäni-keitä sattuvat olemaankin kulloinkin ihan "maailmassa" ilman seurakuntayhteyttä:)
Eikähän sitä koskaan tulevasta kuitenkaan tiedä...jos joskus johonkin liityn niin teillepäin kai jalkani vievät:)En kyllä sen parempaa paikkaa ole löytänyt, paitsi penkkien osalta;)
>>>Olin aikonut tulla kirkkonne jäseneksi mutta penkkien puuttumisen takia jouduin harkitsemaan asiaa uusiksi ja tästä asiasta Jumalan kanssa puhumaan. >>>
Kukin tyylillään ja itselleen sopivalla tavalla. - Ei siinä mitään.
Penkkien puuttuminen... no, syynsä löytää kuka tahansa mihin tahansa. Ei liene ortodoksinen kirkko todellakaan oikea hengellinen koti, jos penkkien puuttuminen on este liittymiselle. Luterilaisesta ja katolisesta löytyvät penkit, siis viitta sinne suuntaan.
Niin.Kiitos:)
vaan aikoinaan aivan joka paikassa käytössä ollut.
Merja Merras on muuten eksegetiikan dosentti, itämaisten kielten tuntija eikä kirkkohistorian asiantuntija, joten hänen teoksissaan voi aivan hyvin olla virheitä muissa kuin hänen omaa alaansa sivuavissa asioissa.
>>>Usein se on vanhoille ja seisomaan tottuneille helpompaa kuin nuorille ja tottumattomille.>Mutta ei kirkossamme todellakaan paheksuta niitä, jotka menevät välillä istumaan. Minusta 15 minuutin seisominen on aloittelijalta jo ihan hyvä saavutus. Sen jälkeen voi istua toiset 15 minuuttia ja nousta taas seisomaan.
Eli aikonut arveli oikein:ymmärystä ei meiltä tulisi.
Tuo oli hyvä tieto. Olen itsekin joskus jostain lukenut (olisiko juuri Merraksen kirjasta?), että seisominen olisi tullut käyttöön vasta myöhemmin, mutta ilmeisesti niin ei siis olekaan. Synagogissa on nykyään penkit, mutta onko sekin siis vasta myöhempää keksintöä?
Ei synagogassakaan aika ole pysähtynyt. Reformoiduissa synagogissa (tai nk temppeleissä) Amerikassa on kuulemma urutkin.
Meillä ei ole penkkejä sen tähden, koska se takaa suuremman liikkumavapauden kirkossa. Jos luterilaiseen tai katoliseen messuun menee kesken kaiken tai lähtee aikaisemmin pois, kaikki tuijottavat, eikä länsimaisissa jumalanpalveluksissa myöskään kuljeskella kynttilöitä sytyttämässä tai sammuttamassa.
Jos halutaan kirkkosali täyteen penkkejä, vapaus on mennyttä. Silti penkkejä tai tuoleja pitäisi olla riittävästi, mutta ei niin, ettei kirkkosaliin jäisi vapaata seisoma- ja liikkumatilaa. Esimerkiksi maahankumarrukset vaativat paljon tilaa. Kreikassa niistä on jouduttu luopumaan kirkonpenkkien takia.
Mutta seisomatyöläisten lisäksi nykyisin on paljon istumatyöläisiä, jotka eivät ole ollenkaan tottuneet seisomiseen. Erityisiä vaikeuksia tässä suhteessa näyttää olevan niillä henkilöillä, jotka ovat koko ikänsä olleet istumatyöläisiä ja liittyvät kirkkoon vasta vanhoina. Nuoret voivat aina harjaantua hyviksi seisojiksi, jos ovat kiinnostuneita jumalanpalveluksista. "Seisokaamme hyvin, seisokaamme Herran pelvossa, rauhassa uhratkaamme pyhää uhria!"
Kiitos kauniista sanoistasi! Ja kuten sanottu, olet aina tervetullut ortokirkkoon, katselijana tai kiinnostuneena, ei sen ole väliä. :)
.. voihan se tapa seistä olla vaikka Mesopotamiasta peräisin, minusta se ei kuitenkaan ole olennaista (siis jaksaako seistä vai ei), vaan tässä asiassa voisimme kyllä hellittää hiukan.
Ei ollut tarkoitus olla tyly, kieltämättä vastaukseni oli vähän töksähtävä. Koitan nyt vastata sinun uusiin kysymyksiisi maltilla :)
1. Silloin istun ihan lattialla. Tai alttarikorokkeen rapuilla, riippuen kirkon arkkitehtuurista.
2. Tarkoitin vakaumuksen horjahtamisella sitä (joo, anteeksi, se kuulosti kyllä ilkeältä), että jos epäilet ettet voi olla ortodoksi siksi, ettet pysty seisomaan kirkossa, niin pidin sitä vähän kevyenä perusteena. Ehkä siksi, kun minulla on juuri sama ongelma, eikä kukaan ole koskaan moittinut minua, eikä rippi-isäni pitänyt puhuttelua tai muuta. Joskus olen sanonut vieruskaverille, että nyt menen istumaan, kun ei selkä taaskaan kestä. Arvaas kuinka monta kertaa minä olen hoiperrellut milloin ulos, milloin seinälle, kun ranka on sanonut tilt ja verenkierto loppuu. Siitäkin huolimatta, että muistan useimmiten mennä ajoissa "maihin". Laulan yleensä kuorossa, joten nojailen ja kumartelen sitten tukien kuorotelineeseen, kun alkaa sfirrata.
3. En kuvitellut ikääsi miksikään, totesin vain, etten häpeä enää mennä tuolille tai lattialle istumaan, vaikka vieressä tönöttäisi satavuotias tervaskanto tanakasti pystyssä.
Olen edelleen sitä mieltä, että sinun ei kannata yhtään kantaa huolta tuosta asiasta. Olet ihan yhtä hyvä tulevaisuuden ortodoksi seisten, istuen, tai sairaana aivan maaten.
Rakkain terveisin, Neonilla
Teoksessa Ortodoksinen Kirkko Suomessa on sivulla 303 mainininta seisomisen tarkoituksesta Jumalan palveluksissa. Otan lyhyen lainauksen.
"Kirkon perinteessä ihminen on jakamaton kokonaisuus niinkuin maailmakin. Koska olemme ruumiissa, emmekä vain hengessä, jumalanpalveluksessa myös ruumiimme palvelee, jotta se tulisi armovoiman vaikutukselle alttiiksi. Seisomme Jumalan edessä, jottei velttous ja velttous valtaisi ruumista kuin sieluammekin."
Niinpä arvelen, että seisoo hän, joka jaksaa.
" Merja Merras on muuten eksegetiikan dosentti,"
ja ihana ihminen.
...kuinka laiskoiksi ihmiset ovat tulleet.
Ortodoksisessa kirkossa on pääsääntöisesti vallalla terveenjärjenkäyttöoikeus!!
Jos joku penkki tai sen puuttuminen on este kirkkoon kuulumiselle tai jumalanpalveluksiin osallistumiselle tms niin... suksikaa suolle.
Jumalanpalveluksissa ei käyttäydytä toisten oletusten mukaan. Jos joku kokee huonoksi sen, että joku katsoo niin... voi voi. - Kun pitäisi nimenomaan keskittyä siihen mitä Jumala meistä ajattelee. Ja että miten voisimme kilvoitella.
Seisominen on yksi kilvoittelun muoto.
Mutta. Jos ei jaksa seistä niin sitten ei jaksa seistä yhtään sen enempää kuin voimat antavat periksi. Järki sanoo, että sitten istutaan! Ei se taivasosuus ole istumisesta tai seisomisesta kiinni.
Mutta. Välinpitämätön, laiska, ylpeä... jne ei saa olla. Muistakaa, että Jumala tutkii sydämet. Eivät kanssaihmiset.
...kuvastaa matkaa ja vaellusta kohti iankaikkisuutta rukouksen hengessä. Kilvoitusta maallisessa ajassa, siihen seisominen vertautuu. Ortodoksia palautuu kreikankielisiin sanoihin, jotka tarkoittavat "seisoa suorassa, seisoa oikein". Siis alkukirkollista perua.
Joku kirkon merkittävistä nykyopettajista, olisiko A. Schememann on todennut, että on parempi, jos kirkossa istun ja ajattelen samalla Jumalaa, kuin jos seison ja ajattelen jalkojani.
Ehkä tällä palstalla keskustelu kenkien laadusta ja 15 minuutin seisomisesta voisi palautua tuohon lausahdukseen . . .
voimiensa mukaan.
Tietysti.
Nykyään vaan monesti tulee mieleen miten vähästä ihmiset natkuttavat. Viisi minuuttia aikaa, pitää päästä istumaan, ei jaksa seistä. Nykyihmisestä on tullut mukavuutta rakastava, itseäänkoettelukyvytön narisija, jos vähän särkee sieltä tai tökkii täältä niin heti ollaan katastrofin partaalla kutsumassa ambulanssia.
Oikeasti sairaat ja kipeät ovat eri asia kun ne, jotka eivät laiskuuttaan viitsi esim. seistä.
Itselleni aluksi seisominen oli oudokseltaan kova pala. Mutta nykyään se on luonteva osa jumalanpalvelusta. Olen toki kouluttanut kenkäni etsiytymään penkin tai tuolin luokse, jos olo alkaa tuntua sietämättömältä.
Minun rippi-isäni sanoi joskus näin: "Parempi istua ja ajatella Jumalaa kuin seistä ja ajatella jalkojaan."