Voisitteko antaa vinkkejä, jos haluaa tutustua ortodoksiseen kirkkoon ja uskoon, niin mitkä kirjat olisi hyvä lukea (Raamattu tietysti)? Varmaan luettelo on pitkä, mutta sellaiset perusteokset, sellaiset, jossa selkeästi on esitetty tärkeimmät asiat. Ja voiko kirjoja tilata netin kautta (kun asun kaukana isoista kaupungeista)?
perustieto
nilsson
9955
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
www.ort.fi kohdasta kirkkoon liittyminen. Siellä on kirkkoon tutustujia varten laadittu kirjaluettelo. Itse suosittelen erityisesti arkkipiispa Paavalin kirjaa Miten uskomme.
Täytyy uskoa myös kaikki perinteet ja traditiot, joista Jeesus syytti juutalaisia.
Muuten ei kirkkoon ole asiaa kenelläkään ulkopuolisella.
Ortodoksikirkko on niinkuin joku korkeakoulu johon täytyy lukea ja tentata päästäkseen sisälle.
Jeesuksen aikaan oli toisin mutta aika muuttuu ja ihmiset sen mukana.
että kirkkoomme pyrkiviltä vaaditaan perusteellinen kirkkoon tutustuminen. Miksi pelkästään "Jeesukseen uskominen" riittäisi? Pitää uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen ja tuntea kirkon usko sillä tasolla kuin se itsekullekin ihmiselle itselleen on tarpeen. Oppinut ihminen tarvitsee hyvät tiedot myös teologiasta, oppimaton ihminen tai lapsi selviää vähemmillä tiedoilla.
Se on demokratiaa, josta ei vain elävät vaan myös edesmenneet ovat osallisina. Voiko suurempaa viisautta ollakaan?
"Jeesuksen aikaan oli toisin mutta aika muuttuu ja ihmiset sen mukana."
Jotkut protestanttiset ryhmät ovat muuttuneet ajan mukana. Joten ei ole ihme, että ortodoksiseen kirkkoon liittyy enemmän uusia jäseniä, kuin vanhoja eroaa.
Jeesus käski opettamaan samoja asioita, kuin Hän opetti omille opetuslapsilleen. Usko vain Jeesuksen olemassaoloon on kuin tuo talentin hyvin säilyttänyt palvelija.
...kuperkeikkaa! Sulla taitaa nyt mennä puurot ja vellit pahasti sekaisin. Eli luet raamattua historiattomasti. Väitätkö tosiaan, että ort.kirkossa "perinteet ja traditiot" ovat juuri niitä joista jeesus varoitti oman aikansa juutalaisia?? Mietipä vähän.
...aikaan kaikki oli toisin? Eikö juutalaisten syngoogissa luettu ja opetettu kirjaa, minkä me tunnemme Vanhana testamenttina? Eivätkö Jeesus ja apostolit jne tunteneetkaan Vanhaa testamenttia? Tyhjästäkö he nyhjäisivät?
Kristus nousi kuolleista!
Moni kysyy: "Voiko ortodoksisesta kirkosta tulla mitään hyvää?" Kuten yksi henkilö vastasi kysymykseen, sanon: "Tule, niin näet." (vrt. Joh. 1:46)
Tämän kehotuksen lisäksi - "Tule..." - voidaan ottaa oppia pyhän Augustinuksen (354-3430) kuulemasta kehotuksesta: "Ota ja lue!"
Omasta mielestäni hyvää kirjallisuutta, joka johdattaa ortodoksisen kristillisyyden uskoon ja elämään, ovat seuraavat teokset:
Arkkipiispa Paavali "Miten uskomme" (1978)
Arkkiiispa Paavali ja Matti Sidoroff "Kaste ja katumus" (1977)
Kallistos Ware "Ortodoksinen tie" (1985)
Kallistos Ware "Nimen voima" (1981)
Aleksandr Men "Ihmisen poika" (2005)
Metropoliitta Anthony "Rukouskkoulu" (1976)
Toki osallistuminen Kirkon elämään on paras tie - "Tule, niin näet." - kokeakseen kristillisen elämän koko syvyyden ja laajuden - rikkauden! On olemassa kertomus siitä, kuinka katolisen kirkon valmistellessa oppia Neitsyt Marian taivaaseenottamisesta, kysyttiin Ranskassa ortodoksiselta piispalta ortodoksisen kirkon opetusta asiassa - piispa antoi kysyjälleen elokuun 15. päivän (Jumalansynnyttäjän, Neitseen Marian kuolonuneen nukkumisen juhla) jumalanpalvelus tekstit - "Se on uskomme asiassa...!" Myös tutustuminen ortodoksi-kristittyihin on raitis tie - hyvässä ja pahassa!
Näin pääsiäisen aikaan voidaan yhdeksi uskon ilmaisuksi valita toivotus: "Kristus nousi kuolleista!" Toinen oivallinen ns. kurkistus uskoon on pyhän Johannes Krysostomoksen (347-407) pääsiäissaarnan sanoma. 1900-luvun tunnetun teologin Vladimir Losskin (1903-1958) mukaan "emme voi löytää puhuttelevempia sanoja", kuin tämän saarnan. Hänen mukaan pääsiäisyön juhlassa - "juhlien juhlassa" (pyhä Gregorios Teologi, 300-luku) - saamme kokemuksen ilosta, joka liittyy ylösnousemukseen ja ikuiseen elämään, joka tekee "pääsiäisyöstä 'uskon juhla', jossa jokainen saa hieman ja hetkeksi" kokea autuuden. Sinä hetkenä "kuoleman pimeys, tuomion ja helvetin pelko" väistyy ja "katse keskittyy ainoastaan Herraan, joka tulee kirkkaudessaan."
Saarna löytyy täältä: http://www.ortodoksi.net/liturgiset_tekstit/suuri_viikko/JK_paasiaissaarna.htm
Hyvää pääsiäistä!
Lars Ahlbäck
Ortodoksisen teologian opiskelija (Joensuun yliopisto)
Mainitsemani kirjat löytyy lähes poikkeuksetta kirjastoista ja ehkä jopa seurakunnista (sekä ortodoksisista ja luterilaisista)...
Raamattu löytyy verkosta (monena käännöksenä)!
No niin...
Lars Ahlbäck
Ortodoksisen teologian opiskelija (Joensuun yliopisto)