Pyhittäytymisestä

Uskovaisena minun pitää pyhittäytyä. Haluan toimia Herralleni mieliksi olla tekemättä syntiä. Haluan pysyä rukouksessa ja olla lähellä Jeesusta. En halua, että Jeesus olisi kaukana sydämestäni. Jos jättäydyn tähän maailmaan, erkanen kauemmaksi Jeesuksesta. Tai ainakin siltä tuntuu, vai elänkö liikaa tunteiden mukaan. Ajattelenko liikaa asioita ja pitäisikö elää enemmän armon varassa? Millä lailla minun tulisi tuntea. Tuntuu vain, ettei minua kukaan ymmärrä. Haluan olla Jeesuksen lähellä, palvella Häntä. Mutta, mitä tarkoittaa lakihenkisyys? Milloin minä olen lakihenkinen? Enkö uskalla jättäytyä armon varaan? Mutta luotanhan minä, että Jeesus on sovittanut syntini. Eihän armo voi olla sitä, että pitäisi olla välittämättä omasta syntisyydestä tai pitäisi elää huolettomammin. Entä, jos en halua mennä kauemmas Jeesuksesta "tähän maailmaan". Jos menen lähemmäs syntiä, minun ei tarvitse kamppailla itseni kanssa. Mutta en halua valita helppoa tietä, se ei tunnu oikealta. Onko minun uskossani jotain vialla? Tunteeko kukaan muu näin?
5200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Jumalaa". "Olkaa täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen isännekin täydellinen on".

Äänestä
  • voi itse itseään pyhittää eikä muuttaa. Kaikki on Jumalan työtä. Ihminen, myös uskova, on syntinen, mutta saa syntinsä anteeksi Jeesuksen takia.

    Äänestä

Meissä uskovissa Jeesus Kristus on uskon kautta,siis meidän sydämessämme.Sen lähempänä ei voi olla.Jos siis olet uudestisyntynyt ylhäältä?

Äänestä

Ei se, että kuinka lähelle maailmaa voi mennä pysyäkseen silti Herrassa, vaan se että kuinka kauas voi mennä maailmasta täyttääkseen pakolliset velvoitteet maailmaa kohtaan.

2. Piet. 1:10

Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea;

Äänestä

Olen käynyt läpi omassa elämässäni kaikki nuo vaiheet, joissa sinä kamppailet. Olen kipuillut oman syntisyyteni ja pyhitykseni, lain ahdistavan otteen, keskeneräisyyteni, heikkouksieni ja tunteitteni kanssa. Myös sen kanssa, ettei kukaan ymmärrä, tai ainakin harva.
Kukaan ei voi määritellä, miten sinun tulee tuntea. Saat tuntea juuri niin kuin tunnet. Olet kaikkine tunteinesi Jumalan kämmenellä, luotitpa siihen tai et. Ei uskoa ja luottamusta voi itsestään puristaa. Se on Jumalan teko ja työ sinussa, joka jatkuu elämäsi loppuun. Hän vie aloittamansa työn päätökseen. Kiitä siitä.
Oman syntisyytesi voit jättää täysin Kristuksen käsiin. Jos alat siitä itse välittää ja ponnistella eroon, niin kuin minusta vaikuttaa, olet entistä pahemmassa ahdistuksen suossa.
Huoleton elämä ei merkitse elämistä tämän maailman menon mukaan. Se "huoleton elämä" vasta huolia tuottaakin.
Huoleton elämä on kaiken jättämistä Jumalan armon varaan. Itsensä kanssa kamppailusta uskovainen tuskin koskaan pääsee eroon. Siinäkin kamppailussa voit kuitenkin luottaa Kristuksen läsnäoloon sinussa. Hän on voittanut pahan vallan ja voittaa sen myös sinussa. Uskon tie on kaita tie eikä aina helppo, mutta kun jätät pois ihmisten ikeet (myös omasi) ja pukeudut Kristukseen, Hän antaa sinulle oman ikeensä, josta Hän itse sanoo: "Minun ikeeni on sovelias ja minun kuormani on keveä".
Synti ja maailma eivät ole suurin ongelma, vaikka usein niin kuvitellaan ja opetetaankin. Synnin valta on murrettu. Suurin ongelma on sen uskominen ja sisäistäminen niin, ettei edes omasta pyhityksestään tarvitse enää murehtia.
Asioiden pohtiminen on paikallaan. Usko ei estä ajattelua. Pikemminkin se antaa mahdollisuuden ajatella asioita laajemmin. Kun Jumala lahjoitti meille Pojassaan syntien anteeksiantamuksen ja pyhityksen Hänen veressään, kuinka Hän ei antaisi meille kaikkea muutakin Hänessä. Ennen kaikkea vapauden ihmisten orjuudesta ja itsemme liiallisesta tarkkailusta.
Jeesuksen kanssa saat olla vapaa. Iloitse siitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja vähän muustakin kirjoitti:

Uskovaisena minun pitää pyhittäytyä. Haluan toimia Herralleni mieliksi olla tekemättä syntiä. Haluan pysyä rukouksessa ja olla lähellä Jeesusta. En halua, että Jeesus olisi kaukana sydämestäni. Jos jättäydyn tähän maailmaan, erkanen kauemmaksi Jeesuksesta. Tai ainakin siltä tuntuu, vai elänkö liikaa tunteiden mukaan. Ajattelenko liikaa asioita ja pitäisikö elää enemmän armon varassa? Millä lailla minun tulisi tuntea. Tuntuu vain, ettei minua kukaan ymmärrä. Haluan olla Jeesuksen lähellä, palvella Häntä. Mutta, mitä tarkoittaa lakihenkisyys? Milloin minä olen lakihenkinen? Enkö uskalla jättäytyä armon varaan? Mutta luotanhan minä, että Jeesus on sovittanut syntini. Eihän armo voi olla sitä, että pitäisi olla välittämättä omasta syntisyydestä tai pitäisi elää huolettomammin. Entä, jos en halua mennä kauemmas Jeesuksesta "tähän maailmaan". Jos menen lähemmäs syntiä, minun ei tarvitse kamppailla itseni kanssa. Mutta en halua valita helppoa tietä, se ei tunnu oikealta. Onko minun uskossani jotain vialla? Tunteeko kukaan muu näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu