Kävin aikani kuluksi YLE:n opinportin sivuilla katselemassa mitä siellä kerrotaan kristinuskosta.
Aiheena alla oleva: (vaatii RealPlayerin)
http://www.yle.fi/klaffi/clip.php?uname=9e0771987cefe77e91af8706457318ae
"Kristillisen tradition mukaan Jumalan ja ihmisen väliseen suhteeseen on tullut särö j jota kutsutaan syntiinlankeemukseen. Synti on Jumalasta irtaantuminen, se että ihminen on itse halunnut asettunut Jumalaan asemaan ja itsekkäästi ottaa maailman haltuunsa ja määritellä mikä on hyvää ja pahaa. Kristinuskossa kuitenkin kuuluu perusjuoneen se, että Jumala haluaa pelastaa ihmisen tästä itse aikaansaamastaan umpikujastaan ja antamaan ihmisen synnin ja syyllisyyden anteeksi."
Hieman tyrmistyneenä katselin tuota papin saarnaa ja hän selittäen, että olemme syntisiä koska raamatulliset esi-vanhempamme ovat halunneet itsekkäästi asettua jumalan asemaan. Sekä korosti sitä, että olemme itse luoneet moraalisääntömme eikä siitä ole paljoa hyvää seurannut.
En voi olla rinnastamatta tätä kasvatukseen. Minkälainen aikuinen kasvaa lapsesta, jota pidetään huonona ja asetetaan hänelle sellaisia tavotteita joita ei pysty täyttämään kuin satunnaisesti.
Minun näkemykseni on, ja toivottavasti näkemykseni sisältää tutkittua psykologista tietoa, että tällaisen kasvatuksen saanut lapsi aikuisena hakee hyväksyntää ympäristöstään. Miten onnistuu ihmissuhteet ihmiseltä, joka on sisäistänyt huonommuutensa? Tuleeko puolisosta hänen äitinsä/isänsä, jolta haetaan hyväksyntää? Läheisriippuvuus?
Läheisriippuvuudesta Annikka Taitto
lapsi- ja perhekonsultti:
http://www.paihdelinkki.fi/tietopankki/500_riippuvuuslinja/534.htm
Tuottaako tuollainen kasvatus ihmiselle hyvän elämän?

Vastaukset 1
Vanhimmat
vaikka kutsuttaisiinkin uskonnoksi vie väistämättä harhaan. Totuus ei ole löydettävissä vaan ainoastaan oivallettavissa hetkestä hetkeen.
Toisin sanoen kun 'kristuksen sanoma' organisoidaan uskonnoksi siitä tulee valhe.