Mitäpä mieltä ovat seurakuntiemme edustajat tästä asiasta, että: ajatellaanko seurakunnissamme ns.'uskontojen uhrien' ja seurakunnasta eronneitten olevan aina ja poikkeuksetta itse syyllisiä tilanteeseensa elämässään, vai syyllistyvätkö myös seurakuntamme siihen, että näitä 'uhreja' tulee?
Ovathan uskontojen uhrit tosiasia keskuudessamme.
Kun 14 vuotta seurakunnassa ollut virallinen srk:n jäsen erosi helluntaiseurakunnastaan, niin eräs vanha vanhimmistoveli totesi, että tämä eronnut ei vaan nyt jostain syystä päässyt sisälle seurakuntaan.
Eikä hän ottanut asiaa sen kummemmin esille siinä mielessä, että olisi yhteistuumin seurakunnan kanssa pohdiskellut syytä niistä 'sisälle pääsemisen' esteistä.
Ovathan uskontojen uhrit tosiasia keskuudessamme.
Kun 14 vuotta seurakunnassa ollut virallinen srk:n jäsen erosi helluntaiseurakunnastaan, niin eräs vanha vanhimmistoveli totesi, että tämä eronnut ei vaan nyt jostain syystä päässyt sisälle seurakuntaan.
Eikä hän ottanut asiaa sen kummemmin esille siinä mielessä, että olisi yhteistuumin seurakunnan kanssa pohdiskellut syytä niistä 'sisälle pääsemisen' esteistä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Srklla ja heidän vastuunkantajillaan on aina ollut puolustuksekseen selitykset ihmisten järjellisille johtopäätöksille ja päätöksille!
Hellsrkt eivät juuri ole kyenneet katselemaan itseään peilistä. Despootit ovat hallinneet, eikä siinä ole seurakuntalainen paljon painanut.
Tiedän tapauksia, joissa vanhimmiston jäsen on jäänyt yksin raamatullista linjaa puolustamaan. Ja niin yksin, että vaihtoehdot ovat vähät. Paras ystäväni katsottiin ulos vanhimmistosta kaksi vuotta sitten.
Saati sitten tavallinen, joka kyllä uhriin kelpaa, ei juuri muuhun. Tällainen kun tekee johtopäätökset on se vain tuulta.
Toki talouden tukirangatkin on katsottu ylen, tunnen tapauksen!
Olen itse tehnyt omat johtopäätökseni kymmenisen vuotta sitten, eikä ole tuntunut muulta kuin ERINOMAISEN HYVÄLTÄ!
Ulos Baabelista!
on toimimaton yhteisö, jossa itsensäkorottaneet menevät edelle Jumalan tahdosta, eivätkä alennu omalle paikalleen, eivätkä muista palvelijoita olevansa.
Seurakunnassa olevat ns. johtohahmot, jotka haluavat tietää kaikesta kaiken ja ovat niin rikkaita itsessään, että Jumalan edessä nöyrtyminen ei tule kuuloonkaan, saavat jatkuvasti pahaa aikaan.
Joka seurakunnassa on mukana itsensäkorottaneita ja ikävä kyllä usein johtoasemassa ja määräysvallan kaapanneena ja heillä on oma hovi.
Lukekaa sanaa ja tarkistakaa suuntaa, älkääkä antako kenenkään olla seurakunnassanne johtaja, vaan olkaa yksituumaiset, toinen on opettaja, toinen paimen ja niin edelleen ja seurakuntalaisilla on valta arvostella heitä hyvän ja sovun hengessä. Rakkaus, kärsivällisyys, pitkämielisyys ja armahtavaisuus ovat ehdottomasti tarpeellisia heille, jotka toisia opastavat.
Pahinta on, että ei saa millään ääntänsä kuuluviin ja vaiennetaan jos on tähdellistäkin asiaa. Kokemusta on.
Omalta kohdaltani voin todeta, että minut syyllistettiin (tai oikeammin yritettiin syyllistää) ja keksittiin kaikenlaisia valheita päälleni. Olisi pitänyt tehdä parannusta, mutta kun en elänyt ja elä synnissä, niin en tiennyt mistä olisi pitänyt tehdä parannusta. Niistä valheists, joita päälleni puhuttiin, en voinut enkä voi tehdä parannusta, koska en elä sellaisissa teoissa - en silloin enkä nytkään. Sitten alkoi kova painostus. Vihdoin koin, että aikani on lähteä helluntaiherätyksestä. Ja mikä vapaus! Ihan kuin olisin heittänyt tonnin painoisen - toisten sinne sälyttämän - kuorman harteilta pois! Siksipä olenkin nyt päättänyt olla liittymättä mihinkään joukkioon. Mutta Herralleni minä tahdon kuulua ja Hänen viitoittamaansa tietä vaeltaa. Selvennyksenä sanon, etä olen hellarikodin lapsi. Vanhempani olivat todella aitojja uskovaisia ja kunnioitan heitä suuresti koko ikäni! Itse ehdin kuulua helluntaihin parikymmentä vuotta!