Pyyntö:

Voi Jeesus kallis, mikä nytkin on edessä. Selviämmekö rahallisesti. Kumpa ymmärtäisin mikä on parhaaksi ja sinun suunnitelmien mukaista. Tekisi mieleni luovuttaa, kumminkin oloni on luottavainen. Herra, anna asiat kääntyä parhain päin. En elä taloudellisesti sellaista elämää, kuin raamatussa kehoitetaan. Mutta Herra tiedät, että velkaa, osamaksueriä, talokustannuksia yms. on paljon ja emme selviä, jos sinä et auta meitä herra. Ruokakaupan laskukin on taas yli 800 euroa ja lapsille pitäisi synttäritkin taas pitää. En osaa säästää rahaa, mutta pidä herra meistä huolta.

Vaikka olen väsyksissä pätkätyön ja kodin välissä, niin anna herra minulle lisää töitä, että selviämme. Ja jos et anna, niin anna kumminkin raha-asioiden ruveta luistamaan. Ja anna ennenkaikkea järkeä rahan käyttöön. Jos sinun tahtosi on, että opiskelen, niin anna siihen rahallisesti mahdollisuus. Kun sitten pitäisi ottaa lisää lainaa ja lasten hoitomaksutkin maksaa- ei ole kannattavaa.

Sinä näet herra lasten kaveri, koulu, hoito yms. asiat. auta myös niissä. Sinuun minä Jeesus turvaan. Ja anna aviopuolisoni tulla uskoon.

Aamen !
1101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

myös kuultu...muista, että kaikki mikä estää Jumalan siunauksia on pooispantava...jokainen..pieninkin...meidän jokaisen...Siihen Jumala antoi Henkensä..
Jeesus avatkoot taivaan akkunat ja vuodattakoot niin hengelliset kuin maallisetkin siunaukset:

Olkoon Jeesuksen nimni kiitetty ja ylistetty ylitse kaikkien talous- ym. huolien...raivatkoot Jumala henkensä kautta Jeesuksen nimessä kaikki esteet, niin että saatte ilon ja rauhan..

Amen!


Itselläni on ajoittain ollut paljon vaikeampi tilanne ja yli puolentoista vuoden pituinen työttömyys, mutta aivan ihmeellisellä tavalla Jumala on armahtanut...aina on leipää riittäänyt ja aina on jollakin keinolla selvitty...tälläkin hetkellä on tiukkaa, mutta kiitetty olkoon Jeesuksen nimi, etsikäämme ensin Jumalan vanhurskasta tahtoa, syntien anteeksiantamusta Jeesuksen veressä, ja kaikki muu sen jälkeen annetaan ja huomisesta ei tarvitse murehtia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Neuvoton Jeesuksessa kirjoitti:

Voi Jeesus kallis, mikä nytkin on edessä. Selviämmekö rahallisesti. Kumpa ymmärtäisin mikä on parhaaksi ja sinun suunnitelmien mukaista. Tekisi mieleni luovuttaa, kumminkin oloni on luottavainen. Herra, anna asiat kääntyä parhain päin. En elä taloudellisesti sellaista elämää, kuin raamatussa kehoitetaan. Mutta Herra tiedät, että velkaa, osamaksueriä, talokustannuksia yms. on paljon ja emme selviä, jos sinä et auta meitä herra. Ruokakaupan laskukin on taas yli 800 euroa ja lapsille pitäisi synttäritkin taas pitää. En osaa säästää rahaa, mutta pidä herra meistä huolta.

Vaikka olen väsyksissä pätkätyön ja kodin välissä, niin anna herra minulle lisää töitä, että selviämme. Ja jos et anna, niin anna kumminkin raha-asioiden ruveta luistamaan. Ja anna ennenkaikkea järkeä rahan käyttöön. Jos sinun tahtosi on, että opiskelen, niin anna siihen rahallisesti mahdollisuus. Kun sitten pitäisi ottaa lisää lainaa ja lasten hoitomaksutkin maksaa- ei ole kannattavaa.

Sinä näet herra lasten kaveri, koulu, hoito yms. asiat. auta myös niissä. Sinuun minä Jeesus turvaan. Ja anna aviopuolisoni tulla uskoon.

Aamen !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu