Henkilö/puoluelistat

Ensi vuonna kun on taas eduskuntavaalit tulee jos jonkin moista TV-julkkua, urheilijaa, juorulehtijulkkista ns. ääniharaviksi.
Itse piden sitä politiikan karhunpalveluksena.

Ruotsissa äänestetään vain poliittisiapuolueita ja puolueet asettavat sitten ehdokkaansa hallintoelimiin.

En tiedä käytetäänkö siellä "vetureina" vaikka jääkiekkojoukkuetta tai muita julkimoja ja asettavatko sitten puolueet näitä parlamenttiin?

Näkisin sen systeemin palvelevan paremmin demokratiaa, jossa koeteltu kansalaiskunto olisi se todellinen kriteeri, kuin menestyminen tangomarkkinoilla.

7

302

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uusinen

      Gudrun Schyman jne.

      - Tuollaista porukkaako kaipaat?

      • Tarkoita aivan sitä.
        Mutta onko todella niin, että kun puolue A. voittaa vaaleissa, niin äänestäjät eivät todella tiedä ketä nimitetään parlamenttiin.

        Lisänä minulla oli kysymys vaalivetureista Ruotsissa, että käyttävätkö he "julkkuja siinä määrin kuin suomalaiset?


    • Josseri

      Suomen vaalijärjestelmää on helppo pilkata kun valituiksi tulee missejä,urheilijoita, iskelmälaulajia ym. Kuitenkin, eihän se vaalijärjestelmän vika ole vaan äänestäjien typeryyden.

      Useissa Euroopan maissa on käytössä listavaalijärjestelmä eli äänestäjät äänestävät vain puolueen tarjoamaa listaa ja listan kärkipäästä tulee valituiksi ääniosuuden mukainen määrä edustajia.

      Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että puoluetoimisto päättää ketkä ovat kansanedustajia, ei äänestäjät. Pahimmillaan listavaali voi johtaa myös politiikan sirpaloitumiseen koska puolueen sisäiset toisinajattelijat tuskin pystyisivät nousemaan parlamenttiin koska puoluejohto sijoittaisi heidät listan häntäpäähän joten he tod.näk. perustaisivat uuden puolueen.

      Omasta mielestäni suomalainen järjestelmä, jossa kukin valituksi tuleva kansanedustaja tarvitsee oman henkilökohtaisen mandaattinsa läpipääsemiseksi, on puutteistaan huolimatta hyvä järjestelmä. Listavaali tuottaisi entistä enemmän pelkkiä puoluetoimiston narusta vedettäviä napinpainajia.

      Jostain syystä nimenomaan vasemmiston puolueet ovat ihastuneet ajatuksesta listavaalista. Aina silloin tällöin he nostavat idean pöydälle.

      • "Kuitenkin, eihän se vaalijärjestelmän vika ole vaan äänestäjien typeryyden."
        Tuo asiasi oli se pointti,mistä tiedustelin.
        Hieman pahanilkeisesti voidaan sanoa:"diktatuurissa saavat idiootit hallita ja demokratiassa ääsestää:"

        Se mikä sitten panee ihmisiä äänestämään noita kaikenkarvaisia julkkuja on ihmeellinen juttu.
        Voisiko ajatella, että monet kokevat vaalit ns. voittajavetona ja heille merksitsee vain se, että oma ehdokas tulee valituksi.

        Itse olen puhtinut kansanedustajien määrää Suomessa, että onko heitä nyt likkaa kun osa päätäntävallasta on EU:lla.

        Uskoisin, että 100 edustajaa olisi riittävä määrä jos toimittaisiin kuten Saksassa.

        Kun henkilö valitaan siellä parlamenttiin niin hän joutuu jättämään kaikki muut luottamustoimet pois siksi aikaa kun on parlamentin jäsen.

        Suomessa jopa hallituksen avainministereillä usseita luottamustoimia ja kuitenkin aika on katoavaa.


      • Josseri
        epikuros kirjoitti:

        "Kuitenkin, eihän se vaalijärjestelmän vika ole vaan äänestäjien typeryyden."
        Tuo asiasi oli se pointti,mistä tiedustelin.
        Hieman pahanilkeisesti voidaan sanoa:"diktatuurissa saavat idiootit hallita ja demokratiassa ääsestää:"

        Se mikä sitten panee ihmisiä äänestämään noita kaikenkarvaisia julkkuja on ihmeellinen juttu.
        Voisiko ajatella, että monet kokevat vaalit ns. voittajavetona ja heille merksitsee vain se, että oma ehdokas tulee valituksi.

        Itse olen puhtinut kansanedustajien määrää Suomessa, että onko heitä nyt likkaa kun osa päätäntävallasta on EU:lla.

        Uskoisin, että 100 edustajaa olisi riittävä määrä jos toimittaisiin kuten Saksassa.

        Kun henkilö valitaan siellä parlamenttiin niin hän joutuu jättämään kaikki muut luottamustoimet pois siksi aikaa kun on parlamentin jäsen.

        Suomessa jopa hallituksen avainministereillä usseita luottamustoimia ja kuitenkin aika on katoavaa.

        Tämä kysymys kansanedustajien oikeasta lukumäärästä pulpahtaa aina silloin tällöin esille. Monet sanovat, että Suomessa riittäisi 100 kansanedustajaa. Tosin, luulisin että mikäli Suomessa olisi 100 kansanedustajaa niin moni sanoisi että 50 kansanedustajaa riittäisi.

        Alle 10 miljoonan asukkaan maassa kuten Suomessa kansanedustajien lkm suhteessa väkilukuun ei ole mitenkään poikkeava. Esim Ruotsi; 9milj asukasta/349 kansanedustajaa, Norja 4,5milj/169, Tanska 5,4milj/175, Viro 1,2milj/101, Latvia 2milj/100, Unkari 9,5milj/386.2,Irlanti 4milj/166, Liettua 3,5milj/140.

        Itsekin olen sitä mieltä että kansanedustajia voisi olla ainoastaan 100-120 mutta asia on sittenkin demokratian kannalta toisarvoinen. Paljon tärkeämpää olisi muuttaa Suomen täysin susi vaalijärjestelmä siten että koko maassa annettujen äänien suhde vastaisi enemmän koko eduskunnan paikkajakaumaa, oli kansanedustajia sitten kuinka paljon tahansa.


      • listavaalille

        "Omasta mielestäni suomalainen järjestelmä, jossa kukin valituksi tuleva kansanedustaja tarvitsee oman henkilökohtaisen mandaattinsa läpipääsemiseksi, on puutteistaan huolimatta hyvä järjestelmä. Listavaali tuottaisi entistä enemmän pelkkiä puoluetoimiston narusta vedettäviä napinpainajia."

        Eihän pitkät lista sulje pois sitä mahdollisuutta,etteikö joku tulisi omalla henkilökohtaisalillaan valituksi muiden listalla olevien ohitse.Näin ainakin tapahtuu Saksassa,jossa äänestäjällä on kaksi ääntä käytössä,yksi puolueelle ja toinen omalle henkilökohtaiselle suosikkiehdokkaalleen.


    • Teuvo.Hämäläinen

      Esitän valitsijamiesten valintaa kylätasolta lähtien. Ne kyläläiset tunnetaan ja tiedetään ketkä seuraavat aktiivisesti yhteisöllisiä asioita ja kantavat niistä huolta ja vastuuta, sekä toimivat aktiivisesti yhteisön eduksi.
      Siis periaatteessa niin että kylät valitsevat kuntaedustajat ja sitten kylä, sekä kuntaedustajat yhdessä kansanedustajat. Presidentinvaali edelleen suorana kansanvaalina.

      Olen vakuuttunut että näin menetellen saisimme laadukkaampia ja arvostetumpia kansanedustajia.

      Valituksi tulisi ihmisiä jotka ymmärtävät että ilman yhteisöä yksilöllä ei ole elämässä ole mitään voitettavaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      457
      932
    2. 57
      598
    3. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      160
      583
    4. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      51
      555
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      166
      548
    6. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      232
      524
    7. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      72
      477
    8. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      456
    9. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      93
      451
    10. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      187
      430
    Aihe