Lukevatko hellarit

satuja lapsilleen?

Mikäli teillä on edes vähän johdonmukainen logiikka niin ette lue - nehän edustavat noituutta ja siis itse saatanaa.
9345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

En ole helluntailainen enkä lue satuja lapsille, mutta edustavatko kaikki sadut (kertomukset) noituutta ja Saatanaa? Entä esimerkiksi Jeesuksen vertaukset sitten? Mitä ne mielestäsi edustavat?

Saattaa olla, että aloituksesi liittyy johonkin aikaisempaan keskusteluun jota en tiedä, mutta kysyinpä nyt tällaista. Onhan opettavaisia kertomuksia (esim. satu, jossa opetetaan, ettei turhaan saa huutaa apua; siinä paimenpoika huutaa "apua, susia!" ja kylälaiset rientävät apuun, mutta mitään susia ei ollutkaan. Kahdesti paimenpoika tekee näin ja kyläläiset kiiruhtavat syyttä apuun. Kolmannella kerralla susi hyökkää todellisesti, mutta kylälaiset eivät enää saavu avuksi paimenen huutaessa, koska luulevat hänen leikkivän. Oikein opettavainen satu, vai oliko?)

Äänestä

menivät männikköön, että kajahti.
Mitä tekemistä satujen lukemisella on saatanan kanssa?
Sadut ovat opettavaisia kertomuksia tai muuten vain hauskoja ja mielikuvitusta ruokkivia tarinoita, jotka kehittävät lapsen luovuutta,kielellistä valmiutta ja ajattelukykyä. Ne ovat osa lasten kulttuuria, jota järkevät hellarit varmasti suosivat. Kulttuurin osa-alueilla on sekä hyvää että huonoa. Uskon, että hellarit osaavat valita lapsilleen sopivia satuja.
Sinun logiikallasi pitäisi kaikki kulttuuriin viittava kai kieltää.

Äänestä
  • ovat opettavaisia kertomuksia tai muuten vain hauskoja ja mielikuvitusta ruokkivia tarinoita, jotka kehittävät lapsen luovuutta,kielellistä valmiutta ja ajattelukykyä. Ne ovat osa lasten kulttuuria, jota järkevät hellarit varmasti suosivat.

    Äänestä

  • asioita tutkinut kirjoitti:

    ovat opettavaisia kertomuksia tai muuten vain hauskoja ja mielikuvitusta ruokkivia tarinoita, jotka kehittävät lapsen luovuutta,kielellistä valmiutta ja ajattelukykyä. Ne ovat osa lasten kulttuuria, jota järkevät hellarit varmasti suosivat.

    Tarkoitan tavallisia satuja, en noituutta ja mustaa magiaa sisältäviä teoksia.
    Pottereista en kylläkään tiedä muuta kuin mitä tutuilta lapsilta kuulen. Jos ne sinusta ovat kirjoittamani kaltaisia, niin mikäs niissä. Minulle niistä on muodostunut jokseenkin negatiivinen käsitys. Voin erehtyä, mutta näin on.

    Äänestä

  • asioita tutkinut kirjoitti:

    ovat opettavaisia kertomuksia tai muuten vain hauskoja ja mielikuvitusta ruokkivia tarinoita, jotka kehittävät lapsen luovuutta,kielellistä valmiutta ja ajattelukykyä. Ne ovat osa lasten kulttuuria, jota järkevät hellarit varmasti suosivat.

    Noi kyseiset potterit on täynnä taikauskoa ja magiaa, täyttä potaskaa. Sellainen ei sovi kristitylle. Ei kannata haaskata kallista armonaikaansa sellaisen roskan lukemiseen. Lukekaa paljon mieluummin Raamattua.

    Äänestä

  • lestadiolainen kirjoitti:

    Noi kyseiset potterit on täynnä taikauskoa ja magiaa, täyttä potaskaa. Sellainen ei sovi kristitylle. Ei kannata haaskata kallista armonaikaansa sellaisen roskan lukemiseen. Lukekaa paljon mieluummin Raamattua.

    hölynpölyyn?

    "Noi kyseiset potterit on täynnä taikauskoa ja magiaa, täyttä potaskaa."

    Olet todella taikauskoinen...

    Äänestä

  • lestadiolainen kirjoitti:

    Noi kyseiset potterit on täynnä taikauskoa ja magiaa, täyttä potaskaa. Sellainen ei sovi kristitylle. Ei kannata haaskata kallista armonaikaansa sellaisen roskan lukemiseen. Lukekaa paljon mieluummin Raamattua.

    ole täynnä taikauskoa ja magiaa?

    - kuolleista herättämisiä
    - vetten päällä kävelyä
    - veden viiniksi muuttamista
    - tautien parantamista loitsuilla

    Äänestä

Meillä lapsuuskodissani luettiin ja kerrotiin lapsille satuja paljonkin. Tuohon aikaan ei noita Harry Pottereita kyllä ollut, etten niihin ota kantaa, koska en tiedä millaisia ovat. Äitini äiti, joka oli yksi Suomen helluntaiherätyksen alkujäseniä myös kertoili paljon hauskoja satuja kun vierailimme hänen luonaan. Jäi todella hyvät muistot lapsuudestani!

Äänestä
  • se muuttuu prinssiksi: Eikö se ole noituutta/magiaa?

    Hyi ....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikko Toikkanen kirjoitti:

satuja lapsilleen?

Mikäli teillä on edes vähän johdonmukainen logiikka niin ette lue - nehän edustavat noituutta ja siis itse saatanaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu