Lutherin kiistelty kastekirjoitus.

Voitto Ramu

Tässä se Lutherin saarna jota valheen levittäjät vääristelevät:

Lutherin puheesta kolmannen loppiaisen jälkeisen sunnuntain evankeliumisaarnasta vuodelta 1526.
Puhe on kokonaisuutenaan Lutherin KIRKKOPOSTILLASSA OSA II.

Seuraavassa laajemmin tuota saarnaa, jotta kävisi selväksi mitä Luther puheessaan sanoi PUOLUSTAESSAAN lapsikastetta ja lapsen USKOA

KOLMAS LOPPIAISEN JÄLKEINEN SUNNUNTAI
EVANKELIUMISAARNA
Otteita: (suluissa oleva ja korostukset minun)

Luther opettaa kyseisessä saarnassaan:
: *KUKAAN EI TULE AUTUAAKSI TOISTEN USKOLLA TAI VANHURSKAUDELLA, VAAN OMALLANSA,*

*JOKAISEN TÄYTYY OMAKOHTAISESTI USKOA,* kukaan ei selviydy vieraalla uskolla, ilman omaa uskoa.

***YLIOPISTOJEN SOFISTIT JA PAAVIN JOUKKIO OVAT NÄIHIN KYSYMYKSIIN SEPITELLEET SEURAAVAN VASTAUKSEN: ***
Pienet lapset kastetaan vailla omaa uskoa olevina, nimittäin siihen seurakunnan uskoon, jonka kummit kastetilaisuudessa tunnustavat, ja sen mukaisesti annetaan kastettaessa lapsukaiselle kasteen voimasta synti anteeksi, oma usko vuodatetaan häneen armon kera, ja näin sukeutuu vedestä ja Pyhästä Hengestä uudestisyntynyt lapsi.
Mutta kysypä *HEILTÄ, kuinka HE ( siis paavin joukkio) *perustelevat vastauksensa ja missä kohdin Raamattua se on kirjoitettuna.

***Tätä VALHETTA ovat HE (siis PAAVIN joukkio)*** käyttäneet lähtökohtana ja joutuneet niin pitkälle, että ovat opettaneet, ollen jatkuvastikin siinä käsityksessä, että sakramenteilla on sellainen voima, että nauttiessasi sen, vaikka sinulla ei ole lainkaan uskoa, kunhan et vain ole synnin tekemisen aikomuksessa, kuitenkin saat armon ja syntien anteeksiantamuksen ilman mitään uskoa. **Tämän HE (siis PAAVIN joukkio)** ovat johtaneet edellämainitusta käsityksestä, että pienet lapset, heidän perustelujensa mukaisesti, ilman uskoa, yksinomaan kasteen voimasta saavat armon. Tämän he sitten soveltavat myöskin vanhoihin ja yleensä kaikkiin ihmisiin. ***HE ( paavin joukkio)PUHUVAT NÄIN OMASTA PÄÄSTÄÄN; HE ovat varsin mestarillisesti pois juurittaneet, tyhjäksi ja tarpeettomaksi tehneet kristillisen uskon sekä sakramenttien voimalla pystyttäneet ainoastaan oman tekomme. ***

***HE (PAAVIN joukkio) nimittäin ovat uskon vihollisia:** missä ikänä he voivat kohentaa tekoja, siellä täytyy uskon joutua alakynteen
26. **KAVAHDA TÄTÄ ERHETTÄ, Suoralta kädeltä siis päätämme: KASTE EI AUTA KETÄKÄÄN EIKÄ SITÄ OLE ANNETTAVA KENELLEKÄÄN, **JOKA EI OMASTA PUOLESTAAN USKO;**

Näiden lisäksi on eräitä muita, esimerkiksi niinsanotut VALDOLAISVELJET, jotka ovat sitä mieltä, että jokaisen täytyy omakohtaisesti uskoa ja omakohtaisella uskolla ottaa vastaan kaste ja ehtoollinen; päinvastaisessa tapauksessa ei häntä kaste eikä ehtoollinen hyödytä mitään. Tähän asti he esittävät ja käsittävät oikein.

Mutta se, että he kaikesta huolimatta ryhtyvät kastamaan pieniä lapsia, joilla **HEIDÄN KÄSITYKSENSÄ MUKAAN** EI OLE OMAKOHTAISTA USKOA,** on pyhän kasteen pilkkaamista; vastoin parempaa tietoansa he rikkovat toisen käskyn, turhaan ja perusteettomasti käyttämällä Jumalan nimeä ja sanaa. Heitä ei ollenkaan auta edes se puolustelu, että väittävät lapset kastettavan näiden tulevaa uskoa silmällä pitäen, silloin kun heidän järkensä alkaa toimia. Uskon täytyy nimittäin olla saapuvilla ennen kastetta tai AINAKIN KASTETTAESSA, sillä muutoin lapsi ei pääse vapaaksi perkeleestä ja synneistä.

*JOS siis HEIDÄN (siis valdolaisveljien) * ajatuksensa OLISI oikea, täytyisi kaiken sen, mitä lapselle kasteessa toimitetaan, olla pelkkää valhetta ja pilaa.

; KAIKKI TÄMÄ OLISI EHDOTTOMASTI VÄÄRÄÄ, **ELLEI KÄSILLÄ OLISI OMAKOHTAISTA USKOA***, JA OLISI PAREMPI, ETTEI KOSKAAN KASTETTAISI YHDEN YHTÄKÄÄN LASTA, KUIN ETTÄ NÄIN ILVEILLEN TEHTÄISI PILAA JUMALAN SANASTA JA SAKRAMENTISTA, AIVAN KUIN JUMALA OLISI EPÄJUMALA TAI HÖLMÖ.

***ELLEI NÄET KASTE VAIKUTA eikä anna lapsille samaa, minkä se vaikuttaa ja antaa aikuisille se ei ole samaa kastetta, jopa se ei ole kastetta laisinkaan, vaan se on kasteella leikkimistä ja sen pilkkaamista, koskapa ei ole olemassa mitään muuta kastetta kuin sellainen, joka tekee autuaaksi. ***

MIKÄLI SIIS TIEDETÄÄN tai käsitetään, että kaste ei tee autuaaksi, sitä ei ole toimitettava; jos se kaikesta huolimatta toimitetaan, silloin ei toimiteta kristillistä kastetta, koska silloin ei uskota sen vaikuttavan sitä, minkä kasteen on määrä vaikuttaa, ja siitä syystä se on jokin muu, vieras kaste.
On siis kiireellisen välttämätöntä, että valdolaisveljekset kastattavat itsensä uudestaan, niinkuin he meikäläisiäkin uudestaan kastavat, koskapa eivät ainoastaan ota kastetta ilman uskoa, vaan vieläpä uskon vastaisesti, antamalla toisen, vieraan, epäkristillisen kasteen, josta koituu Jumalalle pilkkaa ja häpeää.

.**** ELLEMME siis PÄTEVÄMMIN ****osaa vastata (siis kuten paavin joukkio ja valdolaisveljet tekevät) tähän kysymykseen ja ***TODISTAA, ETTÄ PIENET LAPSET ITSE USKOVAT JA ETTÄ HEILLÄ ON OMAKOHTAINEN USKO,*** niin minä päättelen ja vakaasti neuvon: niin pian kuin mahdollista lakattakoon älköönkä kastettako lapsia ollenkaan, ettemme moisella mielikuvituksellisella ilveilyllä, jonka takana ei mitään ole, pilkkaisi ja häpäisisi suurestiylistettyä Jumalan majesteettia.

Niinpä siis tässä loppujen lopuksi väitämme:
**KASTETTAESSA LAPSET ITSE USKOVAT JA HEILLÄ ON OMAKOHTAINEN USKO, JONKA JUMALA HEISSÄ VAIKUTTAA,**

***KASTETTAVA VOI JUMALALTA SAADA OMAKOHTAISEN USKON*** jonka kautta hän tulee autuaaksi.

Niin sanomme tässäkin: **LAPSIA EI KASTETA KASTEENTODISTAJIEN EIKÄ SEURAKUNNAN USKOON,** vaan kasteentodistajien ja seurakunnan usko RUKOILEE JA SAA HEILLE OMAKOHTAISEN USKON; siihen heidät kastetaan ja ***SIINÄ HE OMAKOHTAISESTI USKOVAT.*** Tätä tukee moni voimallinen raamatunkohta: Matteuksen Evankeliumin 19. luku (Matt. 19:13. ja ss. jakeet), Markuksen Evankeliumin 10. luku (Mark. 10:13. ja ss. jakeet) ja Luukkaan Evankeliumin 18. luku (Luuk. 18:15. ja s. jae).: . Huomatkaamme tarkasti tämä!

*LAPSET ON VIETÄVÄ KRISTUKSEN TYKÖ *
*****EMME SAA EVÄTÄ LAPSILTA KASTETTA.****


35. Tämän kanssa on sopusoinnussa myöskin pyhä Johannes sanoessaan 1. Kirjeensä 2. luvussa (1. Joh. 2:13. jakeessa): »Minä kirjoitan teille, isät, minä kirjoitan teille, nuorukaiset, minä olen kirjoittanut teille, lapsukaiset". Apostoli ei tyydy kirjoittamaan nuorukaisille, vaan hän kirjoittaa *LAPSUKAISILLEKIN,* "että he ovat oppineet tuntemaan Isän". Tästä todellakin seuraa:
****APOSTOLIT OVAT KASTANEET LAPSIAKIN JA OLLEET SIINÄ VAKAUMUKSESSA, ETTÄ HE USKOVAT ja tuntevat Isän,****
aivan kuin he olisivat ehtineet ymmärrykseen ja osaisivat lukea. Ja vaikka joku saattaisikin tulkita "lapsukaiset" -sanan merkitsevän aikuisia, koska Kristus opetuslapsiaankin niin nimittää, niin on kuitenkin varmaa, että hän tässä puhuu sellaisista, jotka ovat nuorempia kuin nuorukaiset. Tuntuu siis siltä, kuin hän puhuisi viittätoista tai kahdeksaatoista vuotta nuoremmasta ikäkaudesta, tekemättä mitään erotusta noiden vuosien ja ensimmäisen ikävuoden välillä, kaikkia näitä kun sanotaan lapsiksi.

36. TARKASTELKAAMME KUITENKIN, **MILLÄ PERUSTEILLA **
**EI PIDETÄ** lapsia uskovina. *VÄITETÄÄN*, etteivät nämä voi kuulla Jumalan sanaa, koska eivät vielä ole ehtineet ymmärrykseen; jos Jumalan sanaa ei kuulla, ei voi olla uskostakaan puhetta, niinkuin Roomalaiskirjeen 10. luvussa (Room. 10:17. jakeessa) sanotaan: »Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta».

Sanohan, onko tuokin kristillisesti puhuttu, kun **ARVOSTELLAAN JUMALAN TEKOJA** meidän rikkiviisautemme mukaan: Lapset eivät ole ehtineet ymmärrykseen, siis he eivät voi uskoa? *ENTÄPÄ JOS SINÄ OLETKIN MOISELLA YMMÄRRYKSELLÄSI JO LUISUNUT USKOSTA, MUTTA LAPSET YMMÄRTÄMÄTTÖMYYDESSÄNSÄ TULLEET USKOON?*
Sanopa, *MITÄ ETUA TOSIAAN JÄRJESTÄ ON USKOLLA JA JUMALAN SANALLA?* Sehän se juuri innokkaimmin vastustaa uskoa ja Jumalan sanaa siinä määrin, että kukaan ei siltä voi päästä uskoon eikä sietää Jumalan sanaa, ellei sitä sokaista ja häpeään saateta! Ihmisenhän täytyy kuolla siitä ja tulla houkan kaltaiseksi, jopa yhtä järjettömäksi ja ymmärtämättömäksi kuin pieni lapsi, jos mieli tulla uskovaksi ja saavuttaa Jumalan armo, niinkuin Kristus sanoo Matteuksen Evankeliumin 18. luvussa (Matt. 18:3. jakeessa): »Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan». Kuinka usein Kristus, meitä nuhdellen, kehoittaa tulemaan lapsiksi ja houkiksi, kokonaan tuomiten järjen?

37. Sanohan minulle vielä, kuinka paljon ymmärrystä oli niillä lapsukaisilla, jotka Kristus otti syliinsä, joita hän siunasi ja joille hän taivaan omaksi antoi? Eivätkö hekin vielä olleet vailla ymmärrystä? Mutta minkä tähden hän sitten käskee tuoda heidät luoksensa ja siunaa heidät? Mistä heillä on sellainen usko, joka tekee heistä taivasten valtakunnan lapsia? *TOTISESTI JUURI SEN TÄHDEN, ETTÄ HE OVAT VAILLA YMMÄRRYSTÄ* ja houkan tapaisia, *HE OVAT SOPIVAMPIA USKOON KUIN AIKUISET JA YMMÄRTÄVÄISET, JOITA JÄRKI ALITUISESTI ESTELEE, * kun ei saa tungetuksi suurta päätään ahtaasta ovesta. Kun puhutaan uskosta ja Jumalan sanasta, ei sovi ottaa huomioon järkeä eikä sen tekoja. Tässä vaikuttaa Jumala yksin, järki on kuollut, sokea, ja se suhtautuu tähän tekoon kuin järkeä vailla oleva pölkky, että olisi voimassaan pyhä Raamattu, joka sanoo »Jumalaa ihmeelliseksi pyhissään» ja samoin Jesajan Kirjan 55. luvussa (Jes. 55:9. jakeessa): »Niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne».

38. Mutta koska HE (siis PAAVIN joukkio ja valdolaisveljet) ovat niin syvälle vajonneet omaan järkeensä, *TÄYTYY MEIDÄN KÄYDÄ HEIDÄN KIMPPUUNSA HEIDÄN OMAN JÄRKENSÄ ASEILLA. * (juuri siksi Luther edellä selitti noiden vääriä käsityksiä)
***SANOHAN MINULLE, MINKÄ TÄHDEN SINÄ KASTAT IHMISEN VASTA SITTEN, KUN HÄN ON YLENNYT YMMÄRRYKSEEN? ***
Sinä vastaat: Hän kuulee Jumalan sanan ja uskoo. Minäpä kysyn: Mistä tuon tiedät? Sinä sanot: Hän tunnustaa sen suullansa. Sitten minä sanon: Entä jos hän valehtelee ja on petollinen? Ethän saata nähdä hänen sydämeensä. Siinäpä se! Ellet siis kasta millään muulla perustuksella kuin sillä, että henkilö ulkonaisesti ilmaisisi, itse ollessasi epävarma hänen uskostaan, niin että sinun täytyy ajatella tokko hänellä sisäisesti, sydämessä, on enempää kuin se, minkä sinä ulkonaisesti toteat, niin ei häntä auta hänen kuulemisensa eikä tunnustamisensa, sillä kaikkihan saattaa olla pelkkää inhimillistä käsitystä eikä oikeaa uskoa; ja mikä olet sinä sanomaan, että ulkonainen kuuleminen ja tunnustaminen ovat välttämättömät kastetta varten, ja että, ellei niitä ole, ei saa kastaa, mutta jos ne ovat, saa kastaa?

Sinun täytyy siis tässä itse tunnustaa, että kuuleminen ja tunnustaminen on epävarmaa ja lisäksi riittämätöntä kastetuksi tulemista varten. Minkä nojalla sinä siis kastat? Kuinka aiot suoriutua vastuusta, pannessasi kasteen epäilyksille alttiiksi? Eikö ole niin, että sinun täytyy päätyä tähän ja tunnustaa, ettei sinun tarvitse enempää tehdä eikä tietää kuin sen, että kun luoksesi tuodaan henkilö, joka sinun on kastettava ja joka sinulta pyytää kastetta, sinun täytyy uskoa häntä tai ainakin jättää Jumalan haltuun, uskooko hän sydämessään oikein vaiko ei; näin olet vastuusta vapaa ja kastat oikein. Minkä tähden et tahdo tehdä samoin lapsille, jotka Kristus käskee tuomaan luoksensa ja jotka hän tahtoo siunata, vaan vaadit ensin ulkonaista kuulemista ja tunnustamista, jonka itsekin tunnustat epävarmaksi ja kastetulle riittämättömäksi hänen kastamistansa varten? Sinä syrjäytät epävarman, ulkonaisen kuulemisen tieltä Kristuksen varman sanan, jolla hän käskee tuoda lapset tykönsä.

39. Sanohan minulle vielä, kuinka on uskovan kristityn ymmärryksen laita hänen nukkuessansa, koska ei hänen uskonsa eikä Jumalan armo hänestä milloinkaan luovu? *JOS SIIS USKO ILMAN YMMÄRRYKSEN APUA SAATTAA PYSYÄ TIEDOTTOMUUDEN TILASSA, MINKÄ TÄHDEN SE EI VOI PÄÄSTÄ ALKUUN LAPSISSA, ENNEN KUIN YMMÄRRYS ENNÄTTÄÄ TIETOISUUDEN ASTEELLE? *Minäpä ulotan tämän kaikkiin tilanteisiin, joissa kristitty elää jotakin työskennellen ja toimien, olematta tietoinen uskosta ja ymmärryksestä, uskon silti puuttumatta. Jumalan teot ovat peitossa ja ihmeellisiä aina missä ja milloin hän tahtoo ja toisaalta taas kyllin julkisia aina missä ja milloin hän tahtoo, ja tämä on sekä liiaksi korkeata että syvää meidän arvosteltavaksemme.

40. Koska Kristus siis tässä sanoo, että ei saa estää tuomasta lapsia hänen tykönsä, hänen siunattaviksensa, koska meiltä ei vaadita varmuutta sisäisestä uskon tilasta ja koska ulkonainen kuuleminen ja tunnustaminen eivät kastetulle riitä, niin on meidän rajoittuminen siihen, että meidän, kastajien, kannalta katsoen riittää kastetun lausuman tunnustuksen kuuleminen, sellaisten, jotka tulevat omasta aloitteestaan. Näin siitä syystä, että emme vastoin omaatuntoamme antaisi sakramenttia esimerkiksi sellaisille, joista mitään hedelmää ei ole odotettavissa; jos he taas etsimisellään ja tunnustamisellaan saavat omantuntomme vakuuttumaan siitä, että voimme sakramentin armoa jakavana sakramenttina antaa, olemme vapaat vastuusta. JUMALAN RATKAISUUN JÄTÄMME ASIAN, ellei kastetun usko ole oikea; me puolestamme emme ole antaneet kastetta turhan päiten, vaan siinä vakaumuksessa, että se tuottaa hyötyä.


41. Tämän kaiken minä sanon sen tähden, että ei kastettaisi ajattelemattomasti, niinkuin ne, jotka vastoin parempaa tietoansa kastavat siinä mielessä, että kaste ei mitään vaikuta eikä hyödytä. Näin kastajat tulevat syynalaisiksi, käytellessään Jumalan sakramenttia ja sanaa joko tietoisesti kurittomalla tavalla tai ainakin ollen siinä vakaumuksessa, että niiden tarkoituksena ei ole eivätkä ne voi mitään vaikuttaa, mikä on täysin arvotonta sakramentin käyttöä, Jumalan kiusaamista ja pilkkaamista. Eihän tuommoinen ole sakramentin jakamista, vaan sakramentilla ilveilemistä. Jos taas kastettu epäuskoisena kieltää, niin kieltäköön; sinä ainakin olet menetellyt oikein: antanut oikean sakramentin hyvällä omallatunnolla, tosi hyötyä silmällä pitäen.

42. Niiden uskon sitä vastoin, jotka eivät omasta aloitteestaan tule, vaan jotka tuodaan kasteelle, niinkuin Kristus käskee tuoda lapset tykönsä, *SAAT JÄTTÄÄ SEN HALTUUN, JOKA KÄSKEE HEIDÄT TYKÖNSÄ TUOMAAN; *
kastaos heidät hänen käskynsä nojalla ja sano: Herra, sinä saatat ne tänne ja käsket kastamaan heidät, niinpä vastaa myöskin itse heistä; siihen minä luotan. Minä en uskalla heitä työntää luotani enkä estää; elleivät olekaan kuulleet sitä sanaa, josta usko tulee, aikuisten lailla, kuulevat he sen kuitenkin pienten lapsukaisten lailla: aikuiset käsittävät sen korvien ja ymmärryksen avulla, usein uskotta, mutta nämä kuulevat sen korvillansa, ilman ymmärrystä, uskossa; usko on sitä lähempänä kuta vähemmän on ymmärrystä, ja se, joka heidät tuo, on väkevämpi kuin omasta aloitteestaan tulevien aikuisten tahto.

43. MIETISKELIJÖITÄ kiusaa eniten se näennäinen seikka, että aikuisissa asustava *YMMÄRRYS MUKA USKOO* kuullun sanan, *JA SITÄ HE SITTEN USKOKSI NIMITTÄVÄTKIN;* toisaalta he huomaavat, että lapsilla vielä ei ole ymmärrystä: tuntuu siltä, kuin nämä eivät uskoisi. **Mutta he eivät ota huomioon, ETTÄ USKO JUMALAN SANAAN ON jotakin aivan toista, SYVÄLLISEMPÄÄ, kuin se käsittely, MINKÄ YMMÄRRYS OMISTAA JUMALAN SANALLE, SILLÄ TUO EDELLINEN ON YKSINOMAISESTI JUMALAN TEKOA,** kaiken ymmärryksen yli käyvää, ja *sitä on lapsi yhtä lähellä kuin aikuinenkin,* jopa paljon lähempänäkin, ja aikuinen on yhtä kaukana siitä kuin lapsi, jopa paljon kauempanakin.
44. Jälkimmäinen sen sijaan on inhimillistä tekoa, ymmärryksen kehittämää.
***SANOAKSENI MIELIPITEENI: JOS MIKÄÄN KASTE ON VARMAA,
NIIN ENNEN KAIKKEA LASTE KASTE***

juuri sen Kristuksen sanan tähden, jolla hän käskee tuoda lapset tykönsä, aikuisten tullessa omasta aloitteestaan; aikuisissa saattaa piillä petos kehittyneen ymmärryksen ansiosta, mutta lapsissa ei voi olla petosta vielä uinuvan ymmärryksen tähden, ja heissä Kristus toteuttaa siunauksensa niinkuin hän myös on käskenyt heidät tykönsä tuomaan. Tämä on suurenmoinen sana, eikä sitä sovi syrjäyttää: Kristus käskee tuoda lapset tykönsä, nuhdellen estäjiä.

45. Tällä emme mitenkään ole tahtoneet heikentää emmekä lakkauttaa saarnavirkaa. Eipä Jumalakaan totisesti saarnauta YMMÄRRYKSELLÄ KUULEMISTA varten — eihän sellaisesta mitään hedelmää tule — vaan HENGELLISTÄ KUULEMISTA varten, mikä, kuten sanottu, *ON LAPSILLA YHTÄ TARKKANA, JOPA TARKEMPANA KUIN AIKUISILLA:* totisesti *HEKIN KUULEVAT SANAN.* Eikähän kaste olekaan mitään muuta kuin EVANKELIUMI, JA SIIHEN HEIDÄT SAATETAAN.
46. Kaiken kaikkiaan: lasten kastamisen takauksena on tämä sana: »Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta». Näin Kristus on sanonut eikä hän valhetta puhu.

On siis täysin oikeata ja kristillistä viedä lapset hänen tykönsä; **TÄMÄ VOI TOTEUTUA AINOASTAAN KASTEESSA.***

On myös täysin varmaa, että hän siunaa heidät, ja että hän antaa taivasten valtakunnan kaikille, jotka näin hänen tykönsä tulevat, näiden sanojen mukaisesti: »senkaltaisten on Jumalan valtakunta». Tämä riittäköön tästä tällä erällä.

Martti Luther
kolmentena loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina 1526

9

310

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saa olla

      minun mielestä aivan mitä mieltä haluaaa. Uskoville ihmisille hengellisissä asiossa korkein auktoriteetti on Jumalan sana. Ja sokeakin jo poskellaan huomaa eron Lutherin ja Raamatun sanan välillä!

    • eepu*

      Martti Lutherkin KIRJOITTI:
      "Siis kysymme, kuinka on pienten lasten laita, heillä kun ei vielä ole mitään YMMÄRRYSTÄ ja kun he EIVÄT OMAKOHTAISESTI VOI USKOA, koskapa on kirjoitettu: »Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta» — Roomalaiskirjeen 10. luku (Room. 10:17. jae).
      EIVÄTHÄN PIENET LAPSET kuule eivätkä ymmärrä Jumalan sanaa; HEILLÄ EI siis myöskään VOI OLLA OMAA USKOA."

      *
      YMMÄRTÄKÄÄ siis jo (aikuiset ihmiset ja HÄVETKÄÄ) LOPULTAKIN, että jonkin asian VASTAANOTTAMISEENHAN tarvitaan YMMÄRRYSTÄ, TIETOA ja USKOA siihen mitä ottaa vastaan, ettei ota mitä tahansa ”huiputusta” itseensä!!
      … ja tähän ei vauvat eikä pienet lapset itsenäisesti kykene!!!!

      Sillä näin myös ymmärsi Martti Lutherkin ja painotti kastettavan OMAKOHTAISTA USKOA ja kirjoitti:
      "kaste ei auta ketäkään eikä sitä ole annettava kenellekään, joka ei omasta puolestaan USKO; ilman OMAKOHTAISTA USKOA EI OLE KETÄÄN KASTETTAVA.
      Eiväthän pienet lapset kuule eivätkä ymmärrä Jumalan sanaa; heillä ei siis myöskään voi olla omaa USKOA.
      Ellemme siis pätevämmin osaa vastata tähän kysymykseen ja TODISTAA (RAAMATULLA), (ja) että pienet lapset ITSE USKOVAT ja että heillä on omakohtainen usko, niin minä päättelen ja vakaasti neuvon: niin pian kuin mahdollista lakattakoon ÄLKÖÖN KASTETTAKO LAPSIA OLLENKAAN, ettemme moisella mielikuvituksellisella ilveilyllä, jonka takana ei mitään ole, pilkkaisi ja häpäisisi suuresti ylistettyä Jumalan majesteettia.”!

      21. Siis kysymme, kuinka on pienten lasten laita, heillä kun ei vielä ole mitään YMMÄRRYSTÄ ja kun he EIVÄT OMAKOHTAISESTI VOI USKOA, koskapa on kirjoitettu: »Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta» — Roomalaiskirjeen 10. luku (Room. 10:17. jae).
      EIVÄTHÄN PIENET LAPSET kuule eivätkä ymmärrä Jumalan sanaa; HEILLÄ EI siis myöskään VOI OLLA OMAA USKOA."

      Sillä ei ”Martti Lutherkaan vaikka etsi, löytänyt RAAMATUSTA tukea lapsikasteelle, vaan se oli paavilta tullut HARHAOPPI! (Galatalaiskirjeen Selitys sivu 100),
      …………niin miksi te luterilaiset vielä tänä päivänäkin tahdotte EKSYTTÄÄ ihmisiä harhaisten ev.lut.piispojen johdolla pakanalliseen vauva-valelu-kasteluoppiin ja järjestelmään?
      *
      Paavali sanoo: "sillä kaikki, mikä ei ole USKOSTA, on SYNTIÄ." .. Sillä; ”… Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat”.
      .. niinpä vauva-valelu kasteena On SYNTIÄ, koska se EI TAPAHDU kastettavan omassa USKOSSA" … se on silloin ihmisteko, se on -- Jumalan tahdon vastainen valheellinen kastetoimitus!!! " ..vauva-valelua ei voi Raamatulla puolustaa, se on ihmisten (roomalaiskatolisenkirkon) laatima HARHAOPPI!! jos siis olet vauvana saanut kasteen nimellä kulkevan vauva-valelun, niin valitettavasti se ei täytä kasteelle asetettuja normeja/ehtoja korkeintaan sillä on siunausarvo, …Kasteen antamiseen/ottamiseen vaaditaan aina kastettavan
      OMAA USKOA! .. mutta (vauvojen) siunaamiseen ei!

      *
      Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille

      minulle niin Rakkaassa
      Voittoisassa ja Voimallisessa
      JAH SHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä
      י ה וֹ שׁ ﬠ

      eepu
      *
      Jk.:
      8:36 Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, tässä on vettä. Mikä ESTÄÄ kastamasta minua?"
      8:37 Filippus sanoi hänelle: `Jos KOKO SYDÄMESTÄSI USKOT, …(ON LUPA KASTAA) se on MAHDOLLISTA. ´.. (siis, hänen tuli "suulla" tunnustaa USKONSA Vapahtajaansa! Niinpä) Hoviherra vastasi: `MINÄ USKON, että JAH SHUA MESSIAS ON JUMALAN POIKA.´"

      Jos hoviherra ei olisi tunnustanut USKOAA Vapahtajaan, niin ei myöskään Filippus olisi häntä kastanut!!!

      8:38 Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet.”
      *
      ♥ MARANATA! ♥

      • joosua

        Jumalan Sana on paljon voimallisempaa kuin ihmisen omat järjenpäätelmät joilla ei ole pohjaa.
        Luther oli todellakin ymmärtänyt vauvojen osuuden, että vain opettamalla ja Sanan kuulemisella voi tajuta pelastuksen. Pieni vauva ei kykene tähän julistuksen vastaanottamiseen, jonka johdosta hän on autuaan tietämätön, ja siksi vapaa ajattelemaan valintaa tämän ajan ja Jumalan välistä maailmaa käsiteltäessä.
        Opetuslapsia syntyi Raamatussa aina julistuksen yhteydessä ja he uskoivat Sanan voimaan.
        Vauva ei pysty ottamaan Sanaa siten vastaan että hänen pitäisi se käsittää ja ojentautua sen mukaan.
        vain ne jotka tajuavat että Sana joka julistetaan että jokaisen pitää tehdä parannus, on vain luettava ymmärtävään ihmiseen joka tekee valintansa sen jälkeen, joko on kuuliainen ja uskoo Sanan lupauksiin, tai sitten hän heittää sen tien ojaan ja unohtaa kuulemansa.
        Aivan kuin vertaus, kylvetystä Sanasta joka kuvaa ihmistä kuinka hän sen vastaanottaa.


      • joosua kirjoitti:

        Jumalan Sana on paljon voimallisempaa kuin ihmisen omat järjenpäätelmät joilla ei ole pohjaa.
        Luther oli todellakin ymmärtänyt vauvojen osuuden, että vain opettamalla ja Sanan kuulemisella voi tajuta pelastuksen. Pieni vauva ei kykene tähän julistuksen vastaanottamiseen, jonka johdosta hän on autuaan tietämätön, ja siksi vapaa ajattelemaan valintaa tämän ajan ja Jumalan välistä maailmaa käsiteltäessä.
        Opetuslapsia syntyi Raamatussa aina julistuksen yhteydessä ja he uskoivat Sanan voimaan.
        Vauva ei pysty ottamaan Sanaa siten vastaan että hänen pitäisi se käsittää ja ojentautua sen mukaan.
        vain ne jotka tajuavat että Sana joka julistetaan että jokaisen pitää tehdä parannus, on vain luettava ymmärtävään ihmiseen joka tekee valintansa sen jälkeen, joko on kuuliainen ja uskoo Sanan lupauksiin, tai sitten hän heittää sen tien ojaan ja unohtaa kuulemansa.
        Aivan kuin vertaus, kylvetystä Sanasta joka kuvaa ihmistä kuinka hän sen vastaanottaa.

        Vaaditaanko uskoon ymmärrystä?


      • vaaditaan
        weha kirjoitti:

        Vaaditaanko uskoon ymmärrystä?

        Usko tulee kuulemisesta.
        Ei sinulle synny uskoa, jos kuuntelet vaikka kiina-
        laista saarnaa, ellet ymmärrä mitä puhuja sanoo.


      • Voitto Ramu
        vaaditaan kirjoitti:

        Usko tulee kuulemisesta.
        Ei sinulle synny uskoa, jos kuuntelet vaikka kiina-
        laista saarnaa, ellet ymmärrä mitä puhuja sanoo.

        "Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka USKOVAT MINUUN , sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."

        "Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa NIINKUN LAPSI, se ei pääse sinne sisälle."


      • on poikkeus
        Voitto Ramu kirjoitti:

        "Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka USKOVAT MINUUN , sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."

        "Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa NIINKUN LAPSI, se ei pääse sinne sisälle."

        Ramulta ei vaadita ymmärrystä kun sitä ei ole.


    • RitariOlevainen

      Martti Luther oli noin pihalla kasteen suhteen,ihan häntä itseään lainaten,pitää tulla "houkaksi ja järjen pitää hylätä",ja kyllä täytyy sanoa,että lapsikasteen kannattjaat ovat opettajaansa uskollisiti seuranneet,tuo järjen käyttö varsinkin,kun ei ymmärretä selvää Sanaa:
      "Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu,se joka ei usko,se tuomitaan kadotukseen".
      Ei siis uskota Jeesusta,vaan häivytetään ymmärrys ja aletaan houkiksi,aibvan niikuin luther opettaakin!?
      Ihmettelen kauhisti,että yhden hairahtuneen kaste hourailu saa kokonaisen ,tai kokonaisia kansoja sekaisin !
      Hylätään Raamatun totuus,uskotaan valhe,vaikka nykyään on kaikki edellytykset tulla tietämään totuus,myöskin kasteesta,mutta ei,koska yksi erehtynyt opissaan saa vieläkin ihmiset uskomaan hänen valheensa.
      Uskonpuhdistajaksi ei uskoisi moista roskaa hänen kirjoittamakseen ?

      • eepu*

        Ettei vain olisi "paavin sormet" pelissä mukana, niin sekavalta tuo kirjoitus (kopio) KOKONAISUUTENA näyttää, kuin olisi se JUOVUKSISSA TEHTY?!!

        Mutta, jos poimii olennaisen, niin huomaa asioiden selkeän linjan, sillä Luther kieltää tuossa kirjoituksessaan vauva/lapsi kasteen!

        Sillä näin myös ymmärsi Martti Lutherkin ja painotti kastettavan OMAKOHTAISTA USKOA ja kirjoitti:
        "kaste ei auta ketäkään eikä sitä ole annettava kenellekään, joka ei omasta puolestaan USKO; ilman OMAKOHTAISTA USKOA EI OLE KETÄÄN KASTETTAVA.
        Eiväthän pienet lapset kuule eivätkä ymmärrä Jumalan sanaa; heillä ei siis myöskään voi olla omaa USKOA.
        Ellemme siis pätevämmin osaa vastata tähän kysymykseen ja TODISTAA (RAAMATULLA), (ja) että pienet lapset ITSE USKOVAT ja että heillä on omakohtainen usko, niin minä päättelen ja vakaasti neuvon: niin pian kuin mahdollista lakattakoon ÄLKÖÖN KASTETTAKO LAPSIA OLLENKAAN, ettemme moisella mielikuvituksellisella ilveilyllä, jonka takana ei mitään ole, pilkkaisi ja häpäisisi suuresti ylistettyä Jumalan majesteettia.”!

        21. Siis kysymme, kuinka on pienten lasten laita, heillä kun ei vielä ole mitään YMMÄRRYSTÄ ja kun he EIVÄT OMAKOHTAISESTI VOI USKOA, koskapa on kirjoitettu: »Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta» — Roomalaiskirjeen 10. luku (Room. 10:17. jae).
        EIVÄTHÄN PIENET LAPSET kuule eivätkä ymmärrä Jumalan sanaa; HEILLÄ EI siis myöskään VOI OLLA OMAA USKOA."

        Sillä ei ”Martti Lutherkaan vaikka etsi, löytänyt RAAMATUSTA tukea lapsikasteelle, vaan se oli paavilta tullut HARHAOPPI! (Galatalaiskirjeen Selitys sivu 100),
        …………niin miksi te luterilaiset vielä tänä päivänäkin tahdotte EKSYTTÄÄ ihmisiä harhaisten ev.lut.piispojen johdolla pakanalliseen vauva-valelu-kasteluoppiin ja järjestelmään?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      854
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      803
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      48
      677
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      228
      675
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      46
      599
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      560
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      533
    8. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      91
      530
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      526
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      40
      508
    Aihe