Olen tuossa kierrellyt autoliikkeitä, lähinä MB autoja katselemassa ja tutustumassa hieman paremmin viimeisipiin muoti-ilmiöihin - tulipa uusi ässäkin katsottua.
Yleisesti ottaen paljon on tarjolla, C:tä, E:tä ja kahvia. Ajokilometrit ovat vähäisiä, paljon < 100 kkm. Myyjät kehuvat autoja siisteiksi, ja sitähän ne yleensä ovat: liuottimilla pestyt koneet ja korit, onpa hiottukin pintoja, kaiken kun pitää miellyttää ostajia.
Ihmettelen tuota isoa vaihtomäärää, miksi autoilla ajetaan vähän? Ei Suomi ole muuttunut paljon esim. 10 vuodessa. No toki rahaa saa nyt edullisesti, en ihan usko että se on ainoa syy.
Keskustellessani myyjien kanssa, n>10, olen kysellyt autojen kunnoista ja vioista. Vehossa ei suostuta puhumaan juurikaan vioista mitään, ellet itse satu niistä tietämään, toki muutamia poikkeuksia on hekin kertovat asioista kahden kesken.
Kuulin kuitenkin tietoa uusista E- ja C-malleista jotka tukevat omaa näkemystä. Mielestäni muovinen-olo henkii noissa autoissa kun istuu sisätiloissa. Jopa hieman kepeästi kiinnitetyt joustavat muoviosat tuovat ristiriitaa perinteiseen Mersu-laatuun.
Toinen ja yllättävä asia oli minulle se, että noiden mallien heikkous on (ollut ?) tiiveys. Eräs kertoi että esim. E malliin pääsee vesi sisään kun tiivisteiden elastisuus häviää. Jostakin takaa. En ollut uskoa mutta myyjä sanoi sen olevan yleisesti tiedossa. Ongelma etenkin uusissa Fordeissa. Moni varmaan saa halvalla käytetyn ja voi olla niin ettei veden tuloa sisään edes huomata ja Veho ei oma-aloitteisesti ota asiaa esiin. Itselläni on Vehon palveluista hyvä kuva.
Niin, ovatkohan tuonkaltaiset syyt siihen että muutaman vuoden ikäisiä C- ja E- malleja pursuaa ylitarjontaan asti? Ihmettelen sitäkin miksi Veho laski uuden E mallin hintaa 6000 eurolla?
Mitä Mersuille on tapahtumassa? Joku kirjoitti alla laatujen huononemisesta. Lienee niin, ettei niin pientä savua etteikö olisi tulta.
Ai että mitäkö minä siellä autoliikkeissä liikuin?? No, en voi kiistää etteikö ässät kiinnosta enemmän kuin uudet E:t, vaikka ne ovat samanhintaisia. Taitaa olla niin että ne voittaa mestaruuden - meinaan Ässät.
Itselläni on uusi MB, tai uudehko, W 124 300 D A ja ajettukin vain 461000 km.
Että tämmöistä!

Vastaukset 10
Vanhimmat
Käyppä seraavaksi Volvon, Fordin, Nissanin, liikkeessä. Löytyy tyyppivikoja laakereista, nivelistä, iskareista jne jne
Iskarin vaihtokustannus 1600 euroa volvolla, että silleen. Yleisesti tiedossa nämäkin tyyppiviat.
Tilanne on nimittäin sama merkistä riippumatta.
Jos on varaa ostaa uusi auto, on myös varaa vaihtaa se vuoden parin välein. Yritysten autot vaihdetaan aina vähänajettuina parin vuoden välein. On sata tarinaa miten vähän ajettuja autoja tulee vaihtoon, jopa muutaman tuhannen kilometrin jälkeen jotkut vaihtaa ihan huvin ja kokeilun vuoksi.
Näin ainakin meidän työkavereilla tuppaa menemään vaikkei ollakkaan "paperimiehiä".
Joakisesta automerkistä löytyy aina jotain sanottavaa, hyvistä merkeistä pikkuvikakin paisutellaan suureksi.
Nykymaailma vaan menee siihen suuntaan, ettei ikuista, täydellistä tai pitkäikäistä kannata vättämättä kaikkien tehdä. Ei ole huonoja uudet C eikä E sarjalaisetkaan.
Sitäpaitsi jos käytettyä Messeä aiot ostaa, saat sen MB liikkeestä halvemmalla ja huollettuna verrattuna jobbareihin.
tarvitse maksaa mersumaista hintaa ostaessa, siinä ero...
muuta eroa ei ole kuin "mersumainen hinta"?
Oletko tosissasi vai vain tietämätön?
Eroja, mersua halvemmalla saa taatusti parempia autoja kuin se mersu, semmonen ero siinä on. Älä ala jauhaa paskaa vastaukseksi, yks uusi mersu on ostettu ja sit pari käytettyä ja ei ikinä enää mersua.
Pyydä mamilta viikkorahaa namuihin.
Itsellä ollut kaksi mersua MB260E -88/ 200 -01 ensimmäinen oli todella kestävä...viimeinen EI! Piti vaihtaa pois kun kyllästyin makuuttamaan autoa korjaamolla Veho olisi kyllä korjannut, mutta kun autoaan säännöllisesti voi makuuttaa autoa siellä niin piti vaihtaa ja ei ollut mersu!
Se on varmaan tää kierrätys/vaatimus EU sun muut didektiivit , autoissa pitää nykyään olla määrätty prosentti kierrätettäviä osia , myös Mersuissa . Siinä sitten tulee esiin tää muovimaisuus ja "rahvas" olemus .
Taksikuskien kanssa keskustelu on tuonut ilmi ettei Mersu ole enää parasvaihtoehto hinta/laatu suhteessa , taksitolpilla näkyykin nykyisin muita merkkejä ( ennen oli Mersuja melkein kaikki ) .
Arvostus merkkiä kohtaan , onko se katoamassa vai onko se vaan tasaantunut .
Naapurilla on 300 D -80vuosimallia 730t ajettu ja joka aamu oli pakkasta tai hellettä äijä lähtee töihin sillä , mielestäni se on auto ei sellaisia enää tehdä .
Mersut vois kierrättää jo suoraan valmistushihnan päästä. Niistä vois tekasta suoraan piikkilankaa tai vaikkapa rautanauloja, nekin palvelee ihmistä pitempään kuin nykymersut.
tojotero täällä !
Vastaus: Kirjoittaa nimimerkillään vain kerran, ja silloinkin ylilyöntien kera.