Täällä palstalla on Känä Jäbä kepututkija ja monia

paniikissa. Ei Katainen vaikuta uskottavalta ja Kokkareiden kannatuksen nousu kangertaa. Kokkarit koitta nyt Keskustan laarista saada ääniä. Eipä tuollaisella söhläämisellä saa kuin vesipäälapsia. Yrittivät aikaisemmin myös demarien kopalle, mutta saivat sieltä lähdöt.

Ei kokkarit löydä pohjaa mistä ponnistaisivat. Köykäseltä tuntuu kaikki mihin koskee.

Se on varmaa, että räksyttämisellä ei kannatus nouse.

Keskusta on vakaalla pohjalla. Hyvä Matti. Keskusta on muita parempi.
7189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Älä nyt vielä luovuta, sanoi Eero Heinäluoma Jyrkille.

Äänestä

Pojan pitää vielä kehittyä. Sutkauksilla ei pärjätä.

Äänestä

Kokoomuksen kannatus jatkaa tasaisen varmaa kasvuaan ja ylittää 24%:n rajan ennen ensi vuoden maaliskuuta.

Keskustan kannatus ei enää ainakaan laske, joten syytä huoleen ei keskustalaisilla ole.

Demarileirissä sen sijaan alkaa syyllisten etsintä ja paha paniikki, kun nyt vuoden 1. neljänneksellä alamäkeen kääntynyt kannatus jatkaa syöksyään seuraavat 12 kuukautta.

Paniikkia on siis ihan muualla kuin kokoomuksessa. Meillä menee nyt suorastaan kadehdittavan lujaa. ;-))

Äänestä
  • tavalla alamäkeen?Voi tuota mielikuvituksen määrää.

    Äänestä

  • millä kirjoitti:

    tavalla alamäkeen?Voi tuota mielikuvituksen määrää.

    Tammikuu 26,3%, maaliskuu 25,6% = -0,7 %-yksikköä vuoden 1. neljänneksellä (Taloustutkimus Oy).

    Siinä on alamäen alku. Seuraa tulevia mittauksia, niin näet, miten SDP alkaa sukeltaa. Hahhahhaa !!!

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Tammikuu 26,3%, maaliskuu 25,6% = -0,7 %-yksikköä vuoden 1. neljänneksellä (Taloustutkimus Oy).

    Siinä on alamäen alku. Seuraa tulevia mittauksia, niin näet, miten SDP alkaa sukeltaa. Hahhahhaa !!!

    ...ja gallupeja menee. Oikea kannatus paljastuu sitten vaaleissa. Ja jos et ole huomannut sekä kepuilla että demareilla on kumma taipumus ylittää (eduskunta)vaaleissa gallupkannatuksensa.
    Eiköhän näin käyne ensi keväänäkin.

    Äänestä

  • punamultamies kirjoitti:

    ...ja gallupeja menee. Oikea kannatus paljastuu sitten vaaleissa. Ja jos et ole huomannut sekä kepuilla että demareilla on kumma taipumus ylittää (eduskunta)vaaleissa gallupkannatuksensa.
    Eiköhän näin käyne ensi keväänäkin.

    Paremman tiedon puutteessa ja vaaleja odotellessa, voidaan galluppienkin pohjalta vaihtaa mielipiteitä siitä, mihin suuntaan kannatukset näyttäisivät olevan kehittymässä, eikö vaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muita kokkareita. kirjoitti:

paniikissa. Ei Katainen vaikuta uskottavalta ja Kokkareiden kannatuksen nousu kangertaa. Kokkarit koitta nyt Keskustan laarista saada ääniä. Eipä tuollaisella söhläämisellä saa kuin vesipäälapsia. Yrittivät aikaisemmin myös demarien kopalle, mutta saivat sieltä lähdöt.

Ei kokkarit löydä pohjaa mistä ponnistaisivat. Köykäseltä tuntuu kaikki mihin koskee.

Se on varmaa, että räksyttämisellä ei kannatus nouse.

Keskusta on vakaalla pohjalla. Hyvä Matti. Keskusta on muita parempi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu