Meitä on moneen junaan lähtijöitä ja todella asemallekin jääviä. Toiset ihmiset eivät kestä pienintäkään arvostelua itseään kohtaan, he masentuvat ja vetäytyvät poissa joukoista ja osa heistä erakoituu. Mistä se johtuu, että toiset taasen eivät välitä tippaakaan mitä heistä sanotaan ja pysyvät vahvoina pilkkaajienkin keskellä.
Itsetunto se on joka määrää. Jokaisen tulisi kannustaa itseään itsensä kunnioittamiseen, koska se on Jumalan tahto meihin nähden. Jos ei kunnioita itseään, ei myöskään rakasta itseään ja mitenpä sitä lähimmäistäänkään rakastaa, jos ei itseäänkään.
Kiusaajat vaistoavat tälläisen heikolla itsetunnolla varustetun ihmisen ja koska nämä kiusaajat, joita on siellä ja täällä, ovat usein kyvyttömiä ihmisiä tunnekokonaisuuteen, eivät edes välttämättä ymmärrä mitä saavat aikaan kiusaamisillaan.
Näitä kiusaajia tulee tämän sukupolven rikkinäisten ihmisten aikana enenevässä määrin. He voivat kiusata niin salaa, että kukaan ulkopuolinen ei uskoisi, vaikka siitä kertoisi.
Siksipä te, joita kiusataan, kasvattakaa itsetuntoanne. Pyytäkää Jumalaa apuun. Älkää antako kiusaajille sijaa elämässänne. Ja älkää ikinä välittäkö ala-arvoisesta toiminnasta, joita nämä onnettomat ihmiset harrastavat. Pyrkikää oikeudenmukaisuuteen itsenne ja tämän vammaa kantavan kiusaajakin kohdalla.
Jos ette saa itsetuntoanne niin vahvaksi, että kiusaajan piikki ei kolahda, niin hakekaa apua. Rakastakaa edes sen verran itseänne, että ette jää kenenkään pahan piikiteltäväksi. Hakekaa samalla apua näille kiusaajaparoille puhumalla heidän teoistaan avoimesti muille ihmisille ja pykimällä saamaan jonkun ihmisen varoittamaan heitä tai hakemaan heille muuta apua.
Olipa kiusaaja perheesijäsen, esimiehesi, koulutoverisi, työtoverisi tai kuka tahansa, niin älä ole niin raukka, että sallit sen kohdallasi jatkuvan, vaan mene ja puhu jollekkin asiantuntijalle tai vaikkapa ystävällesi ja miettikää yhdessä tie toimintaan. Sanon vieläkin, että uskovan tunnusmerkkejä ovat rakkaus ja rohkeus, oli perusluonne ennen ollut mikä tahansa.
Jumalan lapset ovat rohkeita, eivät he jää helteeseen vaan etsiytyvät suojaan ja jos jäävätkin helteeseen jäävät vain oikeudenmukaisuuden tähden, vääryyttä eivät palvele.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Monissa työpaikoissa joissa olen ollut. On viina kulttuuri hyvin suuri kunnia asia. Tällainen tiivis työyhteisö jossa viina keskeisyys on vallallaan nähdään lähes loukkauksena porukalle jos ei mukaudu heidän pikkujoulu, matka ja saunailtoihin. Tästä olen saanut moitetta ja en kuulemma ole nyt sitten yhteishenkinen ja hyvän ilmapiirin kannattaja. Toisten on vaikea ymmärtää jos ei yksinkertaisesti pidä kännäämisestä ja jaksaa kuunnella humaltuneitten juttuja. Tämmöisestäkin aika pienestäkin asiasta saattaa tulla eristäytymistä ja kokea itsensä ulkopuoliseksi.
joka on ahkera ja hyvä ihminen. Hän on joutunut työpaikallaan esimiehensä hienovaraisen kiusaamisen kohteeksi jo pitempään ja on nyt aivan uupunut ja näyttää, että hän ei enää jaksa tehdä mitään asian eteen tai muutenkaan elämänsä eteen. Näin ulkopuolisenakin auttaminen on vaikeaa, koska jos häntä neuvoo jotakin tekemään, hän ikäänkuin lamaantuu entistä enemmän.
Mielestäni tälläisiä työpaikkoja varten pitäisi kouluttaa joku ryhmä, joka kutsusta tulee paikalle ja selvittää kuinka vaarallista voikaan olla toisen ihmisen kiusaaminen ja mitä se voi aiheuttaa. Olen samaa mieltä, että jokaisen tulisi vahvistaa itsetuntoaan, sillä nämä kiusaajat eivät pelkää Jumalaa eikä heitä haittaa mitä he tekevät, kun salassa luulevat tekevänsä. Eivät kuitenkaan salassa, sillä kerran katoilta huudetaan julki heidän tekonsa.
Miehelle, joka on kotikiusaaja jatkuvine nälvintöineen. Aina keksii huonoa minusta niin, että olen alkanut jo melkeinpä uskoa, että olen huono.
Mitä sitä voi tehdä kotikiusaajille, kun ei kehtaa kenellekään kertoa.
muuten saatat menettää omanarvontunteesi kokonaan. Hae vaikka mielenterveystoimistosta apua tai kerro jollekin ihmiselle, joka on teidän molempien luotettava ystävä. Siitä se lähtee.
Minä olen ennen ollut koulu kiusattu, avio mieheni kiusasi ja petti. Nyt olen yksin asunut monta vuotta. Olen eheytynyt Jeesuksessa, minä en ole kenenkään kiusattavissa. Jeesus on nostanut minut, kaiken arvostelun yläpuolelle. Kyllä minäkin saatan hetken katso jotakin, olla hiljaa mutta, näen turhaksi joskus, ruveta kinastelemaan mekitsemittömien asioden kanssa. Jätän ne Jeesukselle. Kokemuksesta tiedän että, alistuminen alistaa lisää. Mutta on joskus vaikea kampailla esimerkiksi, aviopuolisoa vastaan. Mutta en enään alistu minkään vallan alle, paitsi tietysti Jeesuksen tahtoon kohdallani.