Länsimaailmaa ohjaavat aikakausien mukaan vaihtuvat arvot. 1700 -luvulla, valistuksen aikakaudella, uskottiin järjen ylivaltaan. Eurooppa eli rationalismin kukoistuskautta. Sitä seuranneena aikana nuoret tieteet vakiinnuttivat asemansa, ja skientistinen optimismi valtasi alaa. 1900 -luvun suuria aatteita taas olivat kansallismielisyys ja toisaalta sosialismi, joilla kummallakin oli selkeä arvonormisto.
2000 -luvun suureksi aatteeksi on muodostumassa kansainvälistyminen. Se ei ole enää yksinomaan länsimaiden omaisuutta, vaan periaatteidensa mukaisesti siinä on kyse globaalista ilmiöstä.
Internationalismin aate leviää ennennäkemättömällä voimalla elämän kaikilla alueilla. Uskonnon alalla on ekumeeninen organisaatio, Kirkkojen maailmanneuvosto, joka pyrkii yhtenäistämään kristikuntaa. Myös suurten maailmanuskontojen välillä yhteistyötä tiivistetään vähitellen ja neuvotteluja käydään eri instansseissa. Talous globalisoituu. Kansainväliset yritykset ostavat ja sulauttavat itseensä paikallisia markkinajohtajia. Mantereidenlaajuisia vapaakauppaorganisaatioita, mm. NAFTA, on perustettu vapauttamaan kaupan esteitä.
Politiikan alalla puolestaan kehitys on ilmeisesti nopeampaa kuin muilla elämänaloilla. Euroopan unionin sisällä on vahvoja voimia, jotka ajavat liittovaltiota ja sille omaa presidenttiä. Äskettäin perustettu Afrikan unioni taas ottaa mallia EU :sta. YK on terävöittänyt profiiliaan kriisialueilla.
Tiedonvälitys on satelliittitv :n, internetin ja muiden uusien medioiden ansiosta samaten luomassa vahvasti yhtenäistävää ilmapiiriä. Medioiden suuren tavoittavuuden kautta liike-elämä on muovaamassa uutta maailmankulttuuria.
Jotkut puhuvat salaliitoista, ja omista intresseistään riippuen näkevät, että maailmaa ovat yhtenäistämässä milloin illuminaatit, milloin vapaamuurarit tai muut järjestöt. Ne ovat kuitenkin vain mielikuvituksen luomia teorioita niin kauan, kunnes ne voidaan todistaa.
Pikemminkin kyseessä näyttäisi olevan ajan henki: kukin aikakausi vaatii suuret aatteensa, ja nyt on internationalismin aika. Pitkälti tieteen ateistisoitumisen ja poliittisten järjestelmien toimimattomuuden takia jäljellä on -ainakin länsimaissa- aatetyhjiö, joka huutaa täyttymistään.
Tieteet antavat kuvan siitä, että ne ikäänkuin olisivat tappaneet Jumalan, eivätkä poliittiset järjestelmät ole onnistuneet vastaamaan yhteiskuntien vakaviin haasteisiin. Jotain on viety, ja jotain vaaditaan tuomaan elämään mielekkyyttä.
Ehkä tapahtumien yhdenaikaisuuteen voitaisiin löytää selitystä jopa jungilaisesta synkronisiteetin käsitteestä, mikäli se olisi hieman konkreettisemmin todennettavissa kuin nykyisellään.
Internationalismilla on toki vastavoimansa, ns. uusi oikeisto, nouseva kansallismielisyys, mutta paikallisuutensa takia sen vaikutus jää väistämättä heikommaksi kuin ylikansalliseen yksimielisyyteen pyrkivien toimijoiden. Uutta oikeistoa ei voi pitää todellisena vastavoimana internationalismille.
Uusi maailmanjärjestys on väistämättä syntymässä, mutta millaisen arvomaailman se tuo tullessaan? Mistä muodostuu se eettinen voima, jolla kansainvälistyminen lyö itsensä läpi? Uskoisin, että suvaitsevaisuudesta - ja nimenomaan aggressiivisesta, poissulkevasta suvaitsevaisuudesta (sic!), joka kohdistaa vihansa niihin, joilla vielä on ehdottomia mielipiteitä.
Esiin on astumassa uusi aika ja uusi sukupolvi, ja se tarvitsee uhkakuvansa. Mistä löytyvät ne uhat, jotka toimivat internationalismin esteinä, uhat, jotka on eliminoitava - ja ennen kaikkea: keitä he ovat? Aatteet elävät uhkakuvista, jotka ikävä kyllä personoituvat aina ihmisryhmiin, sillä sanoilla on sanojansa ja toisinajatelluilla ajatuksilla ajattelijansa.
2000 -luvun suureksi aatteeksi on muodostumassa kansainvälistyminen. Se ei ole enää yksinomaan länsimaiden omaisuutta, vaan periaatteidensa mukaisesti siinä on kyse globaalista ilmiöstä.
Internationalismin aate leviää ennennäkemättömällä voimalla elämän kaikilla alueilla. Uskonnon alalla on ekumeeninen organisaatio, Kirkkojen maailmanneuvosto, joka pyrkii yhtenäistämään kristikuntaa. Myös suurten maailmanuskontojen välillä yhteistyötä tiivistetään vähitellen ja neuvotteluja käydään eri instansseissa. Talous globalisoituu. Kansainväliset yritykset ostavat ja sulauttavat itseensä paikallisia markkinajohtajia. Mantereidenlaajuisia vapaakauppaorganisaatioita, mm. NAFTA, on perustettu vapauttamaan kaupan esteitä.
Politiikan alalla puolestaan kehitys on ilmeisesti nopeampaa kuin muilla elämänaloilla. Euroopan unionin sisällä on vahvoja voimia, jotka ajavat liittovaltiota ja sille omaa presidenttiä. Äskettäin perustettu Afrikan unioni taas ottaa mallia EU :sta. YK on terävöittänyt profiiliaan kriisialueilla.
Tiedonvälitys on satelliittitv :n, internetin ja muiden uusien medioiden ansiosta samaten luomassa vahvasti yhtenäistävää ilmapiiriä. Medioiden suuren tavoittavuuden kautta liike-elämä on muovaamassa uutta maailmankulttuuria.
Jotkut puhuvat salaliitoista, ja omista intresseistään riippuen näkevät, että maailmaa ovat yhtenäistämässä milloin illuminaatit, milloin vapaamuurarit tai muut järjestöt. Ne ovat kuitenkin vain mielikuvituksen luomia teorioita niin kauan, kunnes ne voidaan todistaa.
Pikemminkin kyseessä näyttäisi olevan ajan henki: kukin aikakausi vaatii suuret aatteensa, ja nyt on internationalismin aika. Pitkälti tieteen ateistisoitumisen ja poliittisten järjestelmien toimimattomuuden takia jäljellä on -ainakin länsimaissa- aatetyhjiö, joka huutaa täyttymistään.
Tieteet antavat kuvan siitä, että ne ikäänkuin olisivat tappaneet Jumalan, eivätkä poliittiset järjestelmät ole onnistuneet vastaamaan yhteiskuntien vakaviin haasteisiin. Jotain on viety, ja jotain vaaditaan tuomaan elämään mielekkyyttä.
Ehkä tapahtumien yhdenaikaisuuteen voitaisiin löytää selitystä jopa jungilaisesta synkronisiteetin käsitteestä, mikäli se olisi hieman konkreettisemmin todennettavissa kuin nykyisellään.
Internationalismilla on toki vastavoimansa, ns. uusi oikeisto, nouseva kansallismielisyys, mutta paikallisuutensa takia sen vaikutus jää väistämättä heikommaksi kuin ylikansalliseen yksimielisyyteen pyrkivien toimijoiden. Uutta oikeistoa ei voi pitää todellisena vastavoimana internationalismille.
Uusi maailmanjärjestys on väistämättä syntymässä, mutta millaisen arvomaailman se tuo tullessaan? Mistä muodostuu se eettinen voima, jolla kansainvälistyminen lyö itsensä läpi? Uskoisin, että suvaitsevaisuudesta - ja nimenomaan aggressiivisesta, poissulkevasta suvaitsevaisuudesta (sic!), joka kohdistaa vihansa niihin, joilla vielä on ehdottomia mielipiteitä.
Esiin on astumassa uusi aika ja uusi sukupolvi, ja se tarvitsee uhkakuvansa. Mistä löytyvät ne uhat, jotka toimivat internationalismin esteinä, uhat, jotka on eliminoitava - ja ennen kaikkea: keitä he ovat? Aatteet elävät uhkakuvista, jotka ikävä kyllä personoituvat aina ihmisryhmiin, sillä sanoilla on sanojansa ja toisinajatelluilla ajatuksilla ajattelijansa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.