Miten todistaa?

Niin kysymykseni kuuluu, että miten voi todistaa, että on syntyperältään juutalainen äidin puolelta? Sehän ei riitä että tiedetään? Täytyykö siihen olla jokin todistus??

Tiedän että mummoni äiti syntyi täysin juutalaiseen perheeseen, mutta meni naimisiin kristityn kanssa. Toisen maailmansodan aikana asiasta tuli tabu ja ymmärrän mummoni pelon, ettei asia paljastuisi. Vähän ennen kuolemaansa, hän "paljasti" asian. (Tuli esiin tiettyjä asioita ja eräs hänen lapsistaan tuli asiaa kysyneeksi häneltä ja hän kertoi äitinsä olleen juutalainen). Luulen, että muuten hän olisi vienyt koko tiedon hautaansa, syytä en tiedä miksi. Ehkä pelko tai häpeä?)Ainut perinne mikä siitä on jäänyt on se, että äitini pitää lauantaita edelleen pyhäpäivänä. Eikä hänkään tiennyt syytä, hänet oli vain kasvatettu siihen. Joten minullekin on lauantai pyhäpäivä..

Nyt sitten on sukujuuret alkaneet kiinostamaan. Mutta aina tökkää siihen, kun ei tiedä mistä tietoa hakisi. Kirkonkirjoissahan isomummoni ei ole, joten mihin hänet on rekisteröity?

En tiennyt mille palstalle olisin kysymykseni esittänyt, mutta ajattelin tämän olevan lähinnä oikeaa.

Sitten vielä, että onkohan meitä paljonkin suomessa, jotka emme tiedä olevamme juutalaisia? Sehän kun tietääkseni periytyy äidin puolelta??
211956
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat
  • Malmin mustalaisia.

    Äänestä

Hei äidin puolesta!
Suomessa on joitakin sukututkijoita, jotka ovat perehtyneet suomalaisten sukuhaaroihin ja etsineet sieltä ns. piilojuutalaisia. Näitä sukuja on enemmän kuin julkisesti tiedetäänkään olevan, eli sellaisia juutalaistaustoja, jossa asianomainen ei ole itsekään tiennyt olevan juutalainen. Ennen 1900-lukua on eletty Euroopassa ja Venäjällä aikaa, että oli pakkio kääntyä juutalaisen kristityksi, jos halusi pitää korkeaarvoisen työpaikkansa. Jälipoville asia jäi salaisuudeksi, mutta geeniperimää se ei ole voinut tuhota. Se tulee jollaintavlla ihmisestä elämänvarrella esille. Hyvää ja antoisaa sukututkimusta sinulle ja terveisiä mummon haudalle.

Äänestä
  • Juutalaisuus on vain uskonto, joka ei näy geeniperimässä. Eihän mikään poliittinen aatekkaan periydy, eikä ainakaan näy geeneissä.

    Äänestä

  • Ketkä ovat näitä mainitsemiasi sukututkijoita?Onko mahdollista, että nimet olisi suomalaistettu, liitytty kirkkoon,menty vain sukulaisten kanssa naimisiin ja salattu juutalaisuus?
    Tiedätkö ns. "piilojuutalaisten" mahdollisia sukunimiä?

    Äänestä

nyt tuolta ajalta on dokumentteja, väestökirjoja ja muita. Siitä vain tarkistamaan, Suomesta löytyvät paperit aivan varmasti.

En myöskään ymmärrä noita tabu- tai paljastusjuttuja, joita kuulee usein kun arvellaan/halutaan uskoa että suku onkin juutalainen. Mitä syytä Suomessa olisi ollut pelätä tai salata? Suomen juutalaiset suvut tunnetaan, niistä ja niihin naidutut. Juutalaisten määrä on Suomessa aina ollut mitättömän pieni ja assimilaatiovirta olematon nykyaikaa lukuun ottamatta.

Äänestä
  • hei rasismia vastaan! Kysymys on niistä juutalaisista taustoista, joista ei ole kirkonkijoissa mitään merkintää, koska ns. pakkokääntyminen oli jo tapahtunut ja asiaa ei ole vuosien kuluessa merkitty minnekään. Venäjän tsaarivallan aikakudella oli antisemistismiä, jolloin tapahtui niitä juutalaisten kääntymisiä kristityiksi ja silloin jäi juutalainen tausta jälkipolvilta salaisuueksi. 1600-1700 ja vielä 1800-luvullakin on ollut näitä edellä mainittuja tapauksia. Tarkoitus ei ole väittää mistään räjähdysmäisistä luvuista, vaan että suomalaisten suvuissa on juutalaista taustaa enemmän mitä virallisesti tiedetään ja tunnustetaan.

    Äänestä

  • Viaton kirjoitti:

    hei rasismia vastaan! Kysymys on niistä juutalaisista taustoista, joista ei ole kirkonkijoissa mitään merkintää, koska ns. pakkokääntyminen oli jo tapahtunut ja asiaa ei ole vuosien kuluessa merkitty minnekään. Venäjän tsaarivallan aikakudella oli antisemistismiä, jolloin tapahtui niitä juutalaisten kääntymisiä kristityiksi ja silloin jäi juutalainen tausta jälkipolvilta salaisuueksi. 1600-1700 ja vielä 1800-luvullakin on ollut näitä edellä mainittuja tapauksia. Tarkoitus ei ole väittää mistään räjähdysmäisistä luvuista, vaan että suomalaisten suvuissa on juutalaista taustaa enemmän mitä virallisesti tiedetään ja tunnustetaan.

    juutalaisnainen kääntyi 1700- tai 1800 luvulla, yritti saada viran, jotka joka tapauksessa kuuluivat miehille tai meni naimisiin suomalaisen kanssa ja muutti tänne? Ei varmaan kovinkaan moni. Lisäksi kääntyneetkin juutalaisnaiset varmaan olisivat olleet niin eksoottinen ilmestys että eivät olisi jääneet huomiotta. Kääntyneistä tänne muuttaneista miehistä on tietoa ja tutkimusta eikä moniakaan ole löytynyt- kääntynytkään juutalainen ei voinut asettua maahan ihan noin vain.
    Juutalainen suku ei myös jatku miehessä, joten nekään jotka polveutuvat joistakin wahreneista tai vastaavista, eivät ole juutalaisia. Viimeisiä sukunsa juutalaisia olivat nuo kääntyneet ja Suomeen muuttaneet miehet itse.

    Äänestä

  • rasismia vastaan kirjoitti:

    eikö ole myöskin niin, että kristityksi kääntynyt juutalainen ei ole enää juutalainen, vaan hän on kristitty? Olen kuullut puhuttavan myös messiaanisista juutalaisista. Tarkoitetaanko heillä kristityksi kääntyneitä juutalaisia vai uuden liiton tunnustavia juutalaisia? Yhdysvalloissa asuu paljon ihmisiä jotka sanovat lukeutuvansa ns. messiaanisiin juutalaisiin. He ovat juutalaisia jotka juhlivat joulut ja muut kristittyjen juhlat mutta vaalivat myös joitakin omiakin perinteitään.

    Äänestä

  • oikeat

    ääriuskontoja vastaan kirjoitti:

  • oikeat kirjoitti:

    Voisiko joku kertoa mikä on hanukka-juhla? Kuuluuko itse juutalaisuuteen mitään juhlaa joulun pyhinä?

    Äänestä

  • vappupallo kirjoitti:

    Voisiko joku kertoa mikä on hanukka-juhla? Kuuluuko itse juutalaisuuteen mitään juhlaa joulun pyhinä?

    vietetään temppelin uudelleen vihkimisen kunniaksi. Antiokus IV Epifanes oli sen häväissyt ja lakkauttanut juutalaisen uhrijärjestelmän.
    Hanukan ensimmäinen päivä on 25. kislev-kuuta, joka kuukausi sattuu marras-joulukuulle. Juhla kestää 8-päivää, Talmud kertoo syyksi että Menorah-kynttilän pyhää öljyä ei ollut seleukidien jäljiltä kuin päiväksi, mutta päivän annos kestikin 8 päivää kunnes uusi erä valmistui. Muitakin selityksiä on miksi juhla on 8-päiväinen, nyt joka tapauksessa kunakin iltana sytytetään yksi uusi kynttilä chanukijaan (8- jalkaa) niin että viimeisenä iltana palaa 8-kynttilää (lisäksi joka ilta jää palamaan nk. palveleva kynttilä jolla muut sytytetään). Joulun kanssa hanukalla ei ole mitään tekemistä vaikka sattuukin lähelle ja joskus samoille päiville.

    Mitä oikeastaan tarkoitetaan messiaanisilla juutalaisilla?

    Äänestä

  • sörselsön kirjoitti:

    Mitä oikeastaan tarkoitetaan messiaanisilla juutalaisilla?

    ovat messiaanisia, koska ajatus messiaasta on nimenomaan juutalainen, mutta eräät kristinuskoon kääntyneet juutalaiset,jotka uskovat että Jeesus oli messias, nimittävät nykyään itseään messiaaniksi eivätkä kristityiksi.

    Syytä en täysi ymmärrä, minusta tarkoitus on sekoittaa käsitteitä,koska kaikki suurempiin kirkkokuntiin kääntyneet juutalaiset kulkevat kasteen jälkeen kristityn nimellä ilman minkäänlaista nimikikkailua.

    Äänestä

Sen tiedän, että isomummoni oli niin isänsä ja äitinsä puolelta täysin juutalainen. Myös hänen sukunimensä oli täysin juutalainen sekä ulkonäkö. Hänen isänsä oli kauppias olettaisin, että kulkukauppias. Mummonikin oli mustahiuksinen, pieni ja itse kannan kuulemma juutalaista nenää (vaikka oletan, että heille ei sen kummempi nenä ole kuin muillakaan. Olen vain saanut joskus kuulla siitä) No se ulkoisista piirteistä.

Isomummoni meni siis naimisiin kristityn miehen kanssa ja sai paljon tyttölapsia, myös poikia ja mummoni meni pappani kanssa saaden paljon lapsia. (Meillä on todella laaja suku) Äitini on joskus nähnyt vanhan sukukirjapaperin. En tiedä mikä se on ja se on hävinnyt mummolasta ehkä ennen mummon kuolemaa tai sitten se on hävitetty kuolinpesän jaon yhteydessä.

Se kiinnostaa mikä on sukukirja?

Äänestä
  • "Myös hänen sukunimensä oli täysin juutalainen sekä ulkonäkö"

    mikä on juutalainen sukunimi?

    miltä juutalainen näyttää? toisen maailmansodan aikanahan levitettiin paljon kuvia juutalaisista. tarkoitatko sellaisia? kun kääntyy juutalaisuuteen niin muuttuuko ulkonäkö jotenkin? tuleeko isompi nenä tms? tekeekö rabbi jonkun kirurgisen toimenpiteen kasvoille? tämä onkin ihan uutta minulle! voisitko kertoa lisää?

    Äänestä

  • Rane kirjoitti:

    "Myös hänen sukunimensä oli täysin juutalainen sekä ulkonäkö"

    mikä on juutalainen sukunimi?

    miltä juutalainen näyttää? toisen maailmansodan aikanahan levitettiin paljon kuvia juutalaisista. tarkoitatko sellaisia? kun kääntyy juutalaisuuteen niin muuttuuko ulkonäkö jotenkin? tuleeko isompi nenä tms? tekeekö rabbi jonkun kirurgisen toimenpiteen kasvoille? tämä onkin ihan uutta minulle! voisitko kertoa lisää?

    Ymmärrätkö käsitteen juutalainen ja juutalaisuus. vrt.(henkinen ja ruumiillinen)

    Äänestä

  • Viaton kirjoitti:

    Ymmärrätkö käsitteen juutalainen ja juutalaisuus. vrt.(henkinen ja ruumiillinen)

    "Ymmärrätkö käsitteen juutalainen ja juutalaisuus. vrt.(henkinen ja ruumiillinen)"

    olen ymmärtänyt ettei hengellä ja ruumilla ole eroa. vai tarkoitatko henkimaailmaa? ei kun nyt tiedänkin! taidat tarkoittaa juutalaisgeeniä jonka rabbi ruiskuttaa käännynnäisen verenkiertoon. 12 tunnin jälkeen tapahtuu ensimmäiset mutaatiot. nenä kasvaa etc. olen kuullut jotain tällaisesta. tarkoititko sitä?

    olle joku teini boy, ja haluaa pätevöityä tämän palstan kautta. mutta eihän se siinä onnistu, joten Rane hei, kasva aikuiseksi.

    Äänestä

  • Rane kirjoitti:

    "Ymmärrätkö käsitteen juutalainen ja juutalaisuus. vrt.(henkinen ja ruumiillinen)"

    olen ymmärtänyt ettei hengellä ja ruumilla ole eroa. vai tarkoitatko henkimaailmaa? ei kun nyt tiedänkin! taidat tarkoittaa juutalaisgeeniä jonka rabbi ruiskuttaa käännynnäisen verenkiertoon. 12 tunnin jälkeen tapahtuu ensimmäiset mutaatiot. nenä kasvaa etc. olen kuullut jotain tällaisesta. tarkoititko sitä?

    Oletkos rane ihan täysillä matkassa, vai oletko ruiskuttanut lobotomiaa suoniisi ja saanut mutaation korviesi väliin. Olen nähnyt jotain tuollaista darvinismissa.

    Äänestä

Aloitan "seikkailuni" ja mielenkiinnolla odotan mitä löydän. Hauskaa kevättä ja päivänpaistetta:)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

äidin puolelta kirjoitti:

Niin kysymykseni kuuluu, että miten voi todistaa, että on syntyperältään juutalainen äidin puolelta? Sehän ei riitä että tiedetään? Täytyykö siihen olla jokin todistus??

Tiedän että mummoni äiti syntyi täysin juutalaiseen perheeseen, mutta meni naimisiin kristityn kanssa. Toisen maailmansodan aikana asiasta tuli tabu ja ymmärrän mummoni pelon, ettei asia paljastuisi. Vähän ennen kuolemaansa, hän "paljasti" asian. (Tuli esiin tiettyjä asioita ja eräs hänen lapsistaan tuli asiaa kysyneeksi häneltä ja hän kertoi äitinsä olleen juutalainen). Luulen, että muuten hän olisi vienyt koko tiedon hautaansa, syytä en tiedä miksi. Ehkä pelko tai häpeä?)Ainut perinne mikä siitä on jäänyt on se, että äitini pitää lauantaita edelleen pyhäpäivänä. Eikä hänkään tiennyt syytä, hänet oli vain kasvatettu siihen. Joten minullekin on lauantai pyhäpäivä..

Nyt sitten on sukujuuret alkaneet kiinostamaan. Mutta aina tökkää siihen, kun ei tiedä mistä tietoa hakisi. Kirkonkirjoissahan isomummoni ei ole, joten mihin hänet on rekisteröity?

En tiennyt mille palstalle olisin kysymykseni esittänyt, mutta ajattelin tämän olevan lähinnä oikeaa.

Sitten vielä, että onkohan meitä paljonkin suomessa, jotka emme tiedä olevamme juutalaisia? Sehän kun tietääkseni periytyy äidin puolelta??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu