Anglosaksin

Venäjälle oli suuri onni, että maata johti sen vaikeissa koettelemuksissa Stalinin kaltainen nero ja järkähtämätön sotapäällikkö.
Winston Churhill 1959.

Tämän vuoksiko suomalaisetkin yhä edelleen presidenttiä valitessaan haluavat matkia anglosakseja. Varsinkin naiset. Onhan se niin muodikasta, kun on käynyt peräti Lontoossa shoppailemassa ja sivistystä kohentamassa.
2111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

aforismeja, kuten
Heikkous, laiskuus ja tyhmyys ovat ainoita asioita joita voi pitää paheina. Kaikki muut, ed. mainittuja lukuunottamatta, ovat hyvettä.

Äänestä
  • heikkoutensa ja tyhmyytensä vuoksi syyttää paheelliseksi. Ainoastaan uutteruutensa näppäimistön äärellä tuonee stahanovilaisen pulitzerin ja välttynee toistaiseksi näin Siperian suolakaivoksilta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lausumaa kirjoitti:

Venäjälle oli suuri onni, että maata johti sen vaikeissa koettelemuksissa Stalinin kaltainen nero ja järkähtämätön sotapäällikkö.
Winston Churhill 1959.

Tämän vuoksiko suomalaisetkin yhä edelleen presidenttiä valitessaan haluavat matkia anglosakseja. Varsinkin naiset. Onhan se niin muodikasta, kun on käynyt peräti Lontoossa shoppailemassa ja sivistystä kohentamassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu