miksi eroaminen on niin vaikeaa vaikka eläisi
täyttä helvettiä ja kun viimein pääsee siitä
pois -onkin olo niin tyhjä että ei kestä-tuntuu
että parempi se helvetti kuin yksin
eläminen...sii haluaisi palata siihen takaisin
mistä ensin halusi poi hinnalla millä hyvänsä--
kuka sen tietää mitä tämä on ..on vielä
tuskallisempaa olla yksin kuin elää huonossa
suhteessa..näin se on ,,jo monta kertaa
lähtenyt..terapiat ei auta..
täyttä helvettiä ja kun viimein pääsee siitä
pois -onkin olo niin tyhjä että ei kestä-tuntuu
että parempi se helvetti kuin yksin
eläminen...sii haluaisi palata siihen takaisin
mistä ensin halusi poi hinnalla millä hyvänsä--
kuka sen tietää mitä tämä on ..on vielä
tuskallisempaa olla yksin kuin elää huonossa
suhteessa..näin se on ,,jo monta kertaa
lähtenyt..terapiat ei auta..
Vastaukset 13
Vanhimmat
Hei
Kyllä ero on aina parempi, kun huonossa suhteessa
eläminen.Anna ajan kulua, huomaat että elämä
hymyilee vielä sinullekin :)
onko todella näin-kun ei millään meinaa uskoa-kun
yksin on siinä kauan kaivatussa omassa asunnossa-
ei osaakkaan nauttia siitä vaan alkaa kaivata
sitä entistä elämää..tuntee olonsa hyljätyksi -
vaikka itse halusi lähteä...
Tuntuu tosi pöljältä,kun on päässyt eroon siitä
mistä on halunnutkin,niin sit kaipaakin sitä,oon
tämän itsekin kokenut,mutta se on väliaikaista-
anna ajan kulua, pääset jaloillesi ja huomaat
olosi ihanuuden,Se on alkuun kamalaa ja tuntee
itsensä hylätyksi,mutta elämääsi tulee uusia ja
arvoisiasi ihmisiä,usko vaan!Sitä tunnetta,kun
elämänilo pulppuaa itsestäsi kannattaa
odottaa!Voimia sulle ja äläkä jää sinne sohvan
nurkkaan nököttämään,kukas sua sieltä älyäis
kysellä!
kiitos kannustuksesta..sitä elämäniloa minä
olenkin lähtenyt etsimään..ehkä olen liian
kärsimätön..välillä on kuin olisi jo jaloillaan
kunnes lysähtää..mutta ei muuta kuin taas yritän
nousta kunnes jalat kantaa..tämä on todellakin
kuin opettelisi ihan oikeasti kävelemään.
Olet jo varmaan päässyt pahimman yli, koska
pystyt puhymaan asiasta.Koeta nauttia
yksinäisyydestä,(ei ole aina helppoa, tiedän)
Mieti eläämääsi, niin huomaat miten paljon siinä
on hyviä asioita!
Tiedän, mitä tarkoitat: tulee tyhjän kodin
syndrooma! Ja toisaalta voit olla riippuvuus-
suhteessa.
Tulee mieleen sananlasku:"Paha olla pahatta, paha
pahan kanssa"
Kaikki tämä on ihmisen korvien välissä.
Anna tuntua tyhjältä, jos pitää kuitenkin heti
lähteä. Etkö voisi ajatella "etäliittoa", sillä
lailla että käyt aina miehesi luona. Oletkin
siellä. Ja sitten olet aina välillä omissa
oloissasi omassa asunnossasi. Anna tunteillesi
aikaa. Jos edellinen malli ei sovi, voit ajatella
jonkun viikkorytmin tai kurssin tai jonkun muun
harrastuksen, missä tapaat muita ihmisiä.
Yksinoloonkin tottuu kun antaa itselleen aikaa.
Luulisin että sopeudut.
ehkä on parempi että pidän sittenkin asuntoni
enkä päätä pahkaa muuta takaisin...sillä
kuitenkin kun menen asunnolleni käytyäni x-miehen
luona minulla on mukava olo ainakin alussa -
ajattelen että tämä on minun koti ja kukaan muu
ei täällä ole ..ristiriitainen olo..mutta ehkä
aika auttaa.. ja olen huomannut että en ole
koskaan saanut sellaista kunnioitusta x-mieheltä
ollessani avioliitossa ja eläessäni hänen
kanssaan..hän huomaa minut ja odottaa käyntiäni.
Suosittelen, että pidät oman asunnon. Sinulla on
silloin turva, mihin mennä, jos välit kärähtää.
Miehesi suhtautuu myös asiaan toisin, kun pidät
pintasi. Se ei ole välttämättä epäluottamuslause
hänelle. Välimatka voi tehdä ihan hyvää ja
sinulla on aikaa sopeutua eikä Sinun tartte olla
pelkästään hänen armoillaan.
Siis etäavioliitto. (Välillä).
Itse olin eronnut jo yli kaksikymmentä vuotta
sitten todella tuhoisasta suhteesta. Takaisin
menoa en ole ajatellut, koska luulen eroamalla
pelastaneeni oman ja lasten hengen.
Olen silti huomannut toipumisen tällaisesta
suhteesta niin vaikeaksi, että minulla ei ole
ollut koko eroni aikana mitään seurustelua.
Olen yrittänyt ilmaista itseäni taiteessa ja
kuluttaa aikaa kirjoittamalla mielenrauhaa etsien.
Se on sillai, kun joku kohtelee sinua huonosti,
jäät niinkun koukkuun riippuvuussuhteeseen. Eikö
muuten kannattaisi käydä ammattiauttajan pakeilla?
Jos saisi asian työstettyä toisella lailla, koska
omat yrityksesi ei ole tuottanut toivottavaa
tulosta.
Ihmetyttää mikä aiheuttaa itsesyytöksiä?
Sekö ettet uhrannut henkeesi ja lastesi henkeä?
Vai tuliko tunne, että teinkö sittenkään kaikkeni?
Mutta eihän ihminen ole sellainen runsaudensarvi,
että se jaksaisi olla koko ajan skarppi ja
tehdä "kaikkensa". Se on ihmisenä olemista että
antaa välillä olla ja olla myös epätäydellinen
ihminen. Ei kumppanikaan saisi olla sellainen
että odottaa toiselta täydellisyyttä.
Ja jokaisella meillä on vastuumme. Ei kumppanisi
voi sälyttää tekemisiään sinun syyksesi, että kun
sinä olet sellainen ja sellainen, niin siksi hän
tekee näin.
Me ihmiset ollaan joskus viritetty omatuntomme
väärin sillä lailla, että olemme
omantunnon 'syyttelyn ja puolustelun risti-
tulessa' (niinkuin Raamattu asian ilmaisee).
Olet tehnyt päätöksesi ja elänyt sen kanssa ja
olet varmaan toiminut oikein niissä olosuhteissa.
Rohkeutta vaan ja iloa elämään!
vaan minussa on jo psykosomaattisia muutoksia.
Hyvässä suhteessa ihminen kukoistaa ja hän
muuttuu entistäkin paremmaksi ihmisenä ja pysyy
paremmin terveenäkin.
Mistä sait voimasi eropäätöksen tekemiseen?
Itse olen harkinnut eroa jo kauan. Olen ollut
mieheni kanssa 15 vuotta, josta naimisissa 3
vuotta. Olen nyt kolmekymppinen, eli puolet
elämästäni olen antanut miehelleni ja nyt
haluaisin aikaa itselleni. Meillä on kaksi lasta;
6- ja 2-vuotiaat. Heidän takiaan en ehkä ole
uskaltanut vielä tehdä lopullista päätöstä.
Tuntuu vaan etten saa tarpeeksi itselleni
suhteestamme. Pelottaa ajatus että itsekkäistä
syistä erottaisin lapseni isästään, vaikka ei
aina niin hyvä isä olekaan. Onko väärin ajatella
vain itseään ja omia tarpeitaan vai pitäisikö
mennä lasten (ja miehen) tarpeiden mukana ja
tukahduttaa omat haaveeni? Hellyys ja
huomionosoitus on kadonnut vuosien varrella
suhteestamme ja välillä tuntuu että olemme
yhdessä vain tavan vuoksi.
Onko samoja kokemuksia ja ajatuksia kenelläkään?
Miten lapset ovat suhtautuneet eroon?
koska avioliito on kuitenkin ollut kaiken "tukikohta" jota
koko ajan rakennetaan lisää... koska siihen on jo
tottunut... koska siihen on liittynyt suuria tunteita,
lupauksia, odotuksia... koska siihen on laittanut jopa
koko elämänsä... koska helvetistä huolimatta avioero
"romahduttaa" alta kaiken pois ja uuden elämän
aloittaminen "yksin" voi tuntua oudolta, pelottavalta.
Siksi ei kannattakaan erota lopullisesti vaan voidaan
yhteisesti sopia "väliaikaa" tai sitten jos mahdollista
mahdollisimman pikaisesti yrittää ottaa positiivinen
asenne ja mennä jonnekin hyvään ympäristöön
"selvittämään" ongelmat.
Mulla ja vaimolla on ollut piiiitkä huono kausi, joka on
kuluttanut meitä molempia... syönyt suhdetta...
raiskannut mielialoja... yhtäkkiä asioihin tuli muutos, ja
se varmaan lähti minusta liikkeelle tai sitten hänestä,
sillä ei väliä... aloin yllättäen tuntemaan niitä samoja
taivaallisia tunteita kuin silloin kun tavattiin ja ihastuttiin
ja rakastuttiin.
Aloin jälleen näkemään kuinka kaunis mun vaimo on...
ja seksikäs... ja älykäs... ja himottava. Kaikkea sitä,
mihin vuonna -86 ihastuin ja rakastuin.
Tänä päivänä en jättäisi häntä mistään hinnasta, vaikka
jo hetken olin valmis eroamaan. Sitä katuisin ja pahasti
jos olisin ajattelematta asiaa lähtenyt vihassani
toimimaan.
Älkää erotko, vaan kaivakaa ne oikeat asiat esille
joitten takia aloitte yhdessä elämään. Ne on tallella...
sydämessä... ikuisesti... ja sitä euforiaa kun yhteistyöllä
saadaan sydämet jälleen sykkimään samaan tahtiin.
Kun taas vuodatat kyyneleitä, tällä kertaa eivät ole
muuta kuin onnenkyyneleitä.