Kerran vielä

"Lumetta kansalle
20.04. - 13:12

   
Avantouintiseuramme avantoon ilmestyi kaksi sorsaa, naaras ja uros. Pulahdimme veteen, mutta niin paljon meitä on peloteltu lintuinfluenssalla, että sorsat tuntuivat vaarallisilta kuin vihollisen tykkiveneet.

Lauteilla pohdimme, kuinka lintuinfluenssalla on onnistuttu pelottelemaan järkevät suomalaiset. Lintuflunssavirus löydettiin ilmeisesti yhdeksän vuotta sitten ja tautiin on kuollut sata (100) ihmistä koko maailmassa eikä yksikään heistä Euroopassa.

Joku kerää suuret voitot. Yksi heistä on Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld, joka toimi Gilead Sciences- lääkefirman puheenjohtajana vuoteen 2001, jolloin hän siirtyi presidentin kabinettiin.

Gileadilla on Tamiflu-nimisen lääkkeen omistusoikeudet, ja juuri tämä lääke on ykköslääke lintuinfluenssaa vastaan. Siitäkin huolimatta, että suurin osa tiedeyhteisöä epäilee lääkkeen tehokkuutta. Lääkettä kauppaa ja valmistaa sveitsiläinen Roche.

Lääkkeen myynti nousee yhä, kun paniikki jatkuu. Rumsfeldin osakesalkulle paniikki tekee tottakai hyvää.

Pahinta on se, jos lääkkeeseen käytetyt rahat menevät hukkaan (33 € per kuuri).

Matti Pitko"


http://www.aamulehti.fi/teema/paivannopeat/3499888.shtml
082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Keitä niistetään? kirjoitti:

"Lumetta kansalle
20.04. - 13:12

   
Avantouintiseuramme avantoon ilmestyi kaksi sorsaa, naaras ja uros. Pulahdimme veteen, mutta niin paljon meitä on peloteltu lintuinfluenssalla, että sorsat tuntuivat vaarallisilta kuin vihollisen tykkiveneet.

Lauteilla pohdimme, kuinka lintuinfluenssalla on onnistuttu pelottelemaan järkevät suomalaiset. Lintuflunssavirus löydettiin ilmeisesti yhdeksän vuotta sitten ja tautiin on kuollut sata (100) ihmistä koko maailmassa eikä yksikään heistä Euroopassa.

Joku kerää suuret voitot. Yksi heistä on Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld, joka toimi Gilead Sciences- lääkefirman puheenjohtajana vuoteen 2001, jolloin hän siirtyi presidentin kabinettiin.

Gileadilla on Tamiflu-nimisen lääkkeen omistusoikeudet, ja juuri tämä lääke on ykköslääke lintuinfluenssaa vastaan. Siitäkin huolimatta, että suurin osa tiedeyhteisöä epäilee lääkkeen tehokkuutta. Lääkettä kauppaa ja valmistaa sveitsiläinen Roche.

Lääkkeen myynti nousee yhä, kun paniikki jatkuu. Rumsfeldin osakesalkulle paniikki tekee tottakai hyvää.

Pahinta on se, jos lääkkeeseen käytetyt rahat menevät hukkaan (33 € per kuuri).

Matti Pitko"


http://www.aamulehti.fi/teema/paivannopeat/3499888.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu