Yksi erityinen iloinen yllätys mikä viime aikoina uskon elämässä on ollut se että on päässyt uuteen ymmärrykseen ehtoollisen viettämisestä.
Kun tulin viisi vuotta sitten uskoon niin kävin aluksi kirkossa sunnuntaisin. Vaikka jälkeenpäin ajatellen ne käynnit eivät opetuksellisesti tarjonneet ihan parasta mahdollista niin ne kirkossa käynnit kuitenkin ravitsivat jollain tavoin. Miten?
Se oli nimen omaan se ehtoollisen viikottainen nauttiminen.
Se tuo elämään niin suuren siunauksen!
Onko kukaan potenut Hengellistä puutostautia? Sellaista että vaikka miten elää oikein niin kuitenkin tuntuu köyhältä? Se saattaa hyvinkin olla sitä ettei ole saanut käydä viikottain ehtoollisella.
Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
(Joh. 6: 53-56)
Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa. (Apt. 2:42)

Vastaukset 2
Vanhimmat
se tosiasia, että olen potenut jo kauan aikaa 'puutostautia'. Ja sun kirjoituksen seurauksena mulla pasahti mieleen tämä laulu: Käy köyhään sydämeeni sä Henki totuuden.. Ja täytyykin ryhtyä heti aamulla aivan ensitöikseen veisaamaan tuota Herralle, sillä hengellinen laulu tuo iloa maailmaan sitten jatkossa.. Siunausta! ;)
...saamme päästä vahvistumaan.
Siunausta veli! :) (: