On hassua kuinka niin epävarma asia, kuin evoluutio vaikuttaa jo niin paljon.
Ajatellaampa hetken, että evoluutio-teoriaa ei koskaan olisi keksitty - mitä siitä seuraisi?
No. Monet toteavat sen olevan merkityksetön kaikkien tieteellisten teorioiden joukossa, mutta siinä he ovat täysin väärässä...
Biologia, ensimmäinen moderni tieteen ala, jolta putoaisi pohja heti kättelyssä... Kaikki se mitä tiedämme periytymisestä, geeneistä, soluista yms. ovat saaneet perustansa evoluutioteorian kehittämisestä...
Entäpä historia? Miten kävisi ihmisen historian tuntemuksen? No sanotaan vaikka näin... Historian tutkimus on perutustuu nykyisin biologisten jälkien etsintään, joten siitä seuraa, että ihmisen historia menettää merkityksensä sillä sitä ei olisi voinut tapahtua. Yleisesti hyväksytyn historian tilalle tulisi Raamatun historia. Historia, joka antaa vain Israelin kansalle juuret... eli kaikki muu menettäisi juurensa - olisimme vain ihmisiä, jotka hajaannutettiin ympäri maailmaa Baabelin takia.
Entäpä psykologia? Se mitä tiedämme ihmisestä persoonana, sieluna (niin psykologia tarkoittaa oppia sieluista), kokonaaisuutena menettää arvonsa, sillä psykologian osa-alueet perustuvat ihmisen evoluution mielen tasolla...
Jopa geologiaankin evoluution "keksimättömyys" vaikuttaa mutta epäsuoraan... Mitä järkeä on tutkia maailmaa, jos emme voi luottaa löydöksiimme.
Kemiankin saralla jouduttaisiin tehdä suurta remonttia. Kemia ja biologia ovat aina käyneet käsikädessä, varsinkin solubiologiassa ja entäpä kemia apuvälineenä historian tutkimuksessa? Kuten edellä todettu, kyseisillä oppiaineilla ei ole mitään tieteellistä pohjaa, ei myöskään kemian opilla yhdisteiden kehittymisestä...
Lisäksi Evoluutioteoria on antanut alkusysäyksen monille muillekin tutkimuksille, joita ei ehkä koskaan tultaisi suorittamaan (tai ainakaan hyväksymään) ellei evoluutioteoriaa olisi.
Siis yhteenvetona on todettava, nykymaailma pitkälti perustuu keksintöön evoluutiosta ja jos me emme sitä olisi kehittäneet, maailmassa olisi vielä suuriakin aukkoja ja Tieteen | Uskon välinen raja pienempi...

Vastaukset 7
Vanhimmat
> --niin epävarma asia, kuin evoluutio--
Eli sinä et tiedä mitä evoluutio on? Vai pidätkö painovoimaakin epävarmana asiana?
Kyllä minä tiedän mikä evoluutio on ja tiedän
mikä painovoimakin on... Tämä sanonta
"niinkin epävarma" on viittaus sen kyseenalaistamiseen, jota jotkut tekevät...
- kyllähän muutos biologiassa on sinänsä kaikkien myöntämä mutta se vakava vääristymä ,jonka evoluutioteoria on perusteettomilla oletuksillaan aiheuttanut, vie meidät pois asioiden oivaltamisesta,sillä siinä kuvitellaan sokeiden luonnonvoimien saavan aikaan toiminnallisia rakenteita.
Ihmisten mieliin syntyy vakava näköharha kun asiat käännetään ylösalaisin,kuten kehitysteoria edellyttää; sattuma ja luonnonvalinta eivät luo koodia,vaan suunnittelua vaaditaan,aivan kuin insinööritieteissä.
Tiede ei ole elämää kyennyt luomaan. Kaikella on hienosti järjestetty tarkoituksensa eliömaailmassa. Sokea kehitys on täysin toivoton selitysmalli.Evoluutio-usko on pikemminkin tieteen parasiitti
Se kummallinen kiihko ,jolla tätä tieteeksi puettua maailmankatsomusta paahdetaan,kertoo enemmänkin sen kannattajien omista taustavaikuttimista. Jumalaan ja Luojaan suhtaudutaan vihamielisesti.
Jokaisella pitäisi olla niin paljon ymmärrystä- ja etenkin arvostelukykyä!- ,että tunnustaa tämän suurenmoisen elämän maapallolla hienon suunnitelman tulokseksi.
Itse itsensä tehtaileva eliömaailma on sinänsä aivan tolkuton.
Darwinismi- ja mitä siitä onkaan siinnyt myöhempinä aikoina- on osoitus vakavasta käsitteiden väärinymmärryksestä.
On murheellista havaita, kuinka moni on joutunut tämän tarkoituksettomuutta huokuvan valheellisen selitysmallin pauloihin.
Luomisen kautta me ymmärrämme todellisuutta ympärillämme - evoluutiomyytti sokaisee sitä vastoin.
Minä olen vakaa kristitty mutta uskon myös,
että evoluutioteoria on tosi... Miksikö?`
Koska se on ainoa tapa selittää muutamia elämän
omituisuuksia kuten miksi ihmissiköillä on kehityksen alkuvaiheessa kidukset, miksi ihmisen ja apinan välinen ero perimässä on vain 1% tai miksi esim. rotan, kanan, sian ja ihmisen sikiöt
ovat kehityksen alkuvaiheessa samannäköiset...
Monet uskonveljeni sanovat tämän johtuvan, siitä
että Jumala koettelee uskoamme mutta minusta tämä väite on Raamatussa annetun Jumalan kuvauksen vastainen...
Siis uskon vakaasti Jumalan antaneen ajatuksen evoluutiosta ihmisille ja siksi kaikki sen kieltävät, kieltävät myös Jumalan kaikkivaltiuden...
Evoluutio on todiste Luojan suuruudesta.
Unohdin sanoa yhden asian...
Jos nyt otat käsiisi Raamatun ja alat lukea genesistä (eli 1. Mooseksen kirjaa) huolella ajatuksen kanssa, niin voit huomata kuinka selvä
viittaus (symbolisella tasolla) evoluutioon sisältyy Luomiskertomukseen ja tarinaan Nooan arkista...
Lisäksi tiedetään Darwinin sanoneen, että kirjoittaessaan evoluutioteoriaa, hän ei halunnut
hyökätä Jumalaa kaikkivaltiasta vastaan, vaan kertoa hänen ihmeellisestä viisaudestaan. Darwin jopa itse sanoi Evoluution olevan selvä todiste Luojan kaikivaltiudesta...
Eli johtopäätös: Darwin sai ajatuksen evoluutiosta, Raamatun pohjalta, tutkittuaan Galapagos saaren kilpikonnia...
Evoluutio ja Jumala ovat yhtä...
Nyt käsket minua sitten selittämään, miten mikään pystyi kehittymään seitsemässä päivässä.
Vastaus on naurettavan helppo. Seitsemällä päivällä oli symbolinen arvo, jolla viitattiin pitempiin aikakausiin... Kun jaamme nykyisen arvion maan iästä (4,6 miljardia vuotta) seitsemään aikakauteen, niin yllätys yllätys... Tulos täsmää täysin evolutiivisiin aikakausiin.
7:s päivä, päivä jolloin Jumala lepäsi... On itseasiassa se aikakausi mitä me nyt elämme. Jumala on aloittanut pitkän levon, joka kestää aina tämän aikakauden loppuun ja sitten - Maailmanloppu... Mutta vaikka Jumala ei ole hereillä, hänen mielensä on ja siksi hän pystyi tekemään valinna ainoan poikansa, Herramme Kristuksen uhraamisesta syntiemme tähden...
Kuten sanottu, Evoluutioteorialle annettiin suuntaviivat Raamatussa tuhat vuotta aijemmin, kuin varsinainen evoluutioteoria.
Siis Jumala, Evoluutio ja Pelastus ovat yksi yhteinen ja sama.
"selvä viittaus (symbolisella tasolla)"
Hahaha! Huomaat kuinka tässä on selvä viittaus (kryptisellä tasolla).
"Darwin jopa itse sanoi Evoluution olevan selvä todiste Luojan kaikivaltiudesta"
Se taas ei kerro siitä onko evoluutio todiste luojan ominaisuuksista, ainoastaan siitä että Darwin oli sitä mieltä.
"Darwin sai ajatuksen evoluutiosta, Raamatun pohjalta, tutkittuaan Galapagos saaren kilpikonnia"
Niin kummasta? Raamatusta vai niistä konnista?
"Darwin sai ajatuksen evoluutiosta, Raamatun pohjalta, tutkittuaan Galapagos saaren kilpikonnia"
Tässä kohdassa se sanotaan aivan selkeästi...