APUA 2

Jonkin aikaa sitten naputtelin tarinan APUA (linkki alla)

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000017&conference=553&posting=22000000013335588#2200 0000013335588

Nyt sitten tuli hetkellinen mielenhäiriö tai mikä lie ja naputtelin siihen liittyen toisen jutun, joka siis ensimmäiseen liittyy. Sanottakoon vielä, että ensimmäistä kirjoittaessani ei ollut hajuakaan, että aiheeseen palaisin vielä. Mutta näin sitten kuitenkin...=)

He olivat muuttaneet tänne keskelle ei-mitään kolmisen vuotta sitten. Heidän elämänsä, miehen ja vaimon, oli käynyt kuukausi kuukaudelta vaikeammaksi edellisessä asuinpaikassa kaupungin kaksiossa. Vaimon sairastumisen jälkeen tämän elämä rajoittui yhä enemmän 58 neliömetrin alalle, 58 neliömetriä tunkkaista betonilähiötä. Mies kävi töissä kuten ennenkin, mutta vaimo ei ovesta ulos astunut. Kaikki naisen kontaktit ulkomaailmaan kävivät yhä harvinaisemmiksi. Ikkunatkin olivat päivät pitkät suljettuina paitsi yksi; windows. Mies ei tiennyt, kuinka paljon nainen netissä oli, mutta ainakin joka kerta töistä tullessaan hän löysi vaimonsa koneen äärestä. Useinkin tämä vain istui, käsi hiirellä, toinen sylissä ja tuijotti ruutua liikkumatta.

Lääkärit kirjoittelivat uusia reseptejä, mutta hoitopaikkaa, edes lyhytaikaista, ei ollut saatavilla. ”Resurssipula. Kustannustehokkuus. Menojen leikkaus ja avohoidon lisääminen”, niihin lääkäri toisensa perään vetosi. Ajatus ympäristönvaihdoksesta alkoi hiljalleen tuntua ainoalta vaihtoehdolta ja kun sopiva mummonmökki löytyikin kaupungin ulkopuolelta, tuntui pitkästä aikaa toivoa taas olevan. Vaimokin tuntui piristyvän tiedosta ja hiljalleen eteiseen alkoi ilmestyä päivän mittaa huolella pakattuja pahvilaatikoita odottamaan muuttopäivää.

Mökki ja sen sijainti olivat täydelliset. Vaimo tuntui syntyvän uudelleen. Hän puuhasteli niitä näitä, leikkeli pensaita ja kuokki pientä kasvimaata. Miehen työmatka piteni melkoisesti, mutta menetetty aika ei merkinnyt mitään sen rinnalla, että hän oli saanut vaimonsa hivenen lähemmäksi itseään ja kiinni elämään. Lääkitystä kevennettiin hiljalleen ja sekä vaimon että miehensä ajatuksissa jossain kaukaisuudessa oli haave, että purkit voitaisiin joskus unohtaa kokonaan.

Vajaa kaksi vuotta menikin varsin mukavasti, vain muutama hankalempi viikko oli ollut. Vaan kerran miehen tullessa töistä kotiin oli nainen tuvassa ja naulasi mattoa lattiaan. Se kun kuulemma liikkui koko ajan ja sotki järjestyksen. Toki mies oli tottunut vaimon pakkomielteisiin, mutta ajan mittaa ne olivat pahentuneet ja nopeasti asiat alkoivat mennä huonompaan suuntaan.

Nainen saattoi seistä keittiön nurkassa liikkumatta ja olla vain. Jos mies tätä puhutteli saati kosketti, sai nainen raivokohtauksen ja siirtyi toiseen paikkaan. Vaimo halusi ja luuli olevansa näkymätön, kuin irti kaikesta ympäröivästä. Miehen piti elää ja olla niin, että hän ei millään tavalla osoittaisi naisen olevan läsnä. Tämä oli tietysti miltei mahdotonta ja niinpä vaimo alkoi elää niin, kuin miestä ei olisi ollutkaan. Nainen ei reagoinut miehen puheeseen. Vaimo saattoi seistä katsomassa ikkunasta ulos ja vaikka mies meni ikkunan ja naisen väliin seisomaan, niin nainen katsoi alakuloisena läpi. Miehen tuli varoa, ettei hänen toimintansa aiheuttanut mitään muutoksia ympäristöön. Paikaltaan liikahtanut tuoli sai naisen pois tolaltaan. Matoilla tuli kävellä sekoittamatta hapsuja. Pöydälle unohtunut kahvikuppi oli jo katastrofi.

Vaimo vetäytyi kuoreensa, siirsi vuoteensa tuvan nurkkaan yhdessä tietokoneensa kanssa ja linnoittautui valkoisen sermin taakse. Yhä harvemmin nainen sieltä poistui, oikeastaan vain syömään ja vessassa asiointien ajaksi. Kerran kuussa nainen asteli ulos, ajoi kaupungille kauppaan ja palasi mukanaan käsittämätön määrä säilykkeitä ja hyvin säilyviä ruokatarvikkeita. Miehen ostamia eineksiin nainen ei koskenutkaan. Joskus miehestä tuntui, ettei vaimo itse asiassa edes tiedostanut niiden olevan olemassakaan.

Oli tiistaiaamu. Mies istui keittiössä, luki aamulehteä ja puhalteli kahvimukiinsa. Tuvasta kuului ääniä, kun vaimo siirsi sermiä sivuun. Nainen asteli lyhyin, töpöttävin askelin kohti wc:tä, vilkaisi keittiöön miehen suuntaan ja jähmettyi aloilleen koko keho kireänä. Mies jatkoi lehden lukua seuraten sivusilmällään vaimoaan. Tämä peruutti takaisin sekilleen ja palasi pian näkyviin pukeutuneena kaikkiin mahdollisiin vaatteisiin, joita oli löytänyt. Vaimo käveli rikkalapio kädessään keittiöön, hapuili hetken lapiolla lattiaa ja kiikutti sitten mieheltä pudonneen sukan kakoen ulos. Mies sadatteli huolimattomuuttaan, mutta ei voinut juuri asioiden kulkuun puuttua. Ei nyt, kun nainen oli tuossa tilassa.

Vaimo ryntäsi suihkuun ja paiskasi oven kiinni perässään. Nainen kävi harvoin pesulla, mutta silloin kun kävi, saattoi suihkuttelu kestää puolikin tuntia. Oven takaa kuului harjaamista ja tukahtuneita valituksia. Mies vilkaisi kelloaan ja totesi myöhästyvänsä töistä, mutta ei hän voinut vielä lähteäkään. Hän palasi keittiöön, istuutui ja katseli vanhoja kuusia kun ne taipuivat tuulessa. Mies hautasi kasvonsa kämmeniinsä ja romahti äänekkääseen itkuun.

Nainen tuli suihkusta. Tämä käveli alastomana serminsä taakse ja hengen haukkominen kuului keittiöön asti. Tuvan lattialla oli märkiä jalanjälkiä ja pienen pieniä veripisaroita niiden lomassa. Nainen makasi aikansa ja pukeutui sitten. Mies nousi huokaisten keittiön pöydän äärestä, kun nainen veti päällystakkia ylleen. Vaimo alkoi napsia valokuvia miehen mennessä hakemaan moppia keittiön ulko-oven viereisestä siivouskomerosta. Hänen palatessaan vaimo käveli jo pihalla kohti autoa.

Mies asteli tupaan. Naisen vuode oli kauttaaltaan veritahroissa. Mies ei tohtinut vaihtaa lakanoita, sillä jos nainen tajuaisi jonkun olleen hänen maailmassaan sermin takana, sekoaisi tämä aivan totaalisesti. Toisaalta, olisiko muutos nykyiseen suurikaan. Mies asteli suihkukopille. ”Hyvä luoja…”, hän kuuli itsensä sanovan. Joka paikka oli täynnä verta, roiskeita koko kopin sisäpinta täynnä. Seinällä oli jokin rautalankaviritys, jota mies ei aiemmin ollut nähnyt. Telineessä oli juuriharja ja sen harjaksissa punertavaa nahkaa. Mies alkoi mopata lattiaa ja seinää, tuska riipi voimallisena ja hän teki päätöksen. Meni niin tai näin, vaimo on saatava pakkohoitoon.

Mies kuuli naisen palaavan. Hän oli juuri saanut suihkun pestyä ja asetti mopin nurkkaan kuivumaan. Hän avasi oven ja näki vaimonsa ryntäävän sermin taa. Mies käveli ripeästi kohti sermiä, seisahtui ja kurkkasi varovasti sen taa. Nainen takoi konettaan hysteerisenä. Mies astui vaimonsa viereen, laski käden tämän olalle jolloin nainen pomppasi pystyyn kiljahtaen. Vaimo horjahti, miehen kyynärpää sattui naista ohimoon ja tämä kaatui lattialle. Mies yritti tarttua naisen olkapäihin, mutta ote ei pitänyt. Kuului vaimea kumahdus, kuin vesimeloni olisi pudotettu lattialle, kun vaimon pää iski voimalla betonireunaan.

”Anni..?” mies sanoi hiljaa kyykistyessään vaimonsa puoleen. Tällä oli silmät auki, mutta katse oli lasittunut. Hän kaivoi kännykän taskustaan ja soitti hätäkeskukseen. Apua olisi tulossa, naista ei pitäisi tarpeettomasti liikuttaa, oli rauhallinen naisääni neuvonut. Mies siveli voimattomana, tuskaisena ja itkuisena vaimonsa poskea ja katseli yhä laajenevaa, tummaa lätäkköä naisen pään alla. Se valui vinoa lattiaa pitkin sängyn alle ja edelleen sermin ulkopuolelle.

Anni tunsi suolaisen maun suussaan. Se jokin, joka oli häntä lyönyt ja hänen kallonsa betoniin iskenyt, se kosketteli hänen poskeaan känsäisillä kourillaan. Anni liikautti hivenen leukaansa ja kuuli pienen pientä ritinää kallonluiden liikahdellessa. Anni tuijotti sängyn alle loittonevaa verilammikon reunaa. Sivusilmällään hän näki tietokoneen näytön kajon. Jostain kaukaa kuului sireenien lähestyvää ääntä. Anni yritti hengittää huomaamattomasti, ei räpäyttänyt luomiaan vaikka silmät tuntuivat kuivilta ja pakeni ajatuksissaan kauas. Jonnekin hyvin kauas, josta tuo vieressä kyyhöttävä peto ei häntä löytäisi.
6641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

hienosti sä kirjoitat, mutta apuva...onko mun selkäni takana joku???

Hyvä, että kirjoitit tarinan tästäkin näkökulmasta... selvensi edellistä tarinaa :)

Äänestä
  • Vaikkakin ensimmäisen kirjoitin ihan yksittäisenä ja omaksi jutukseen. Nyt sitten palasin samaan aiheeseen ja tilanteeseen, mutta eri kantilta. Hiukkahan tuo muokkaa täysin itsenäistä alkuperäistä tarinaa erilaiseksi..?=)

    Äänestä

Upea kirjoitus.
Luin sen kahteen kertaan ja tarina on kuin hyvä elokuva tai näytelmä, kohtaukset alkavat nyt vasta elää elämäänsä.
Jokainen osa yrittää selittää itseään, palaset hakevat paikkaansa lopulliseksi palapeliksi.

Kertomus toimii monella tasolla, herättää pohtimaan. Jopa miehen itkua hänen katsellessaan vanhoja, tuulen taivuttamia kuusia.

Mietin että voisiko joku joskus järjestää (en tiedä onko järjestetty) kilpakirjoituksen entisten raittiuskilpakirjoitusten malliin, nyt teemasta internet.

Äänestä
  • Luin itsekin juttuni uudelleen. Yleensähän kirjoitan, luen virheet pois ja siinä se.

    Tosiaan olin kuusista kirjoittanut, tuulessa tapuivat vaan eivät katkenneet... Jotain ikiaikaista, mikä kestää..?

    Äänestä

... tarinasi on sellainen joka jää mieleen elämään, alitajunnassa se löytää kaikupohjaa. -on jollain tapaa enemmän kuin kertomus tuosta naisesta. Samoin käy joskus taulujen kanssa...
löytyy kosketuspinta kollektiiviseen alitajuntaan.

Kieltäminen on yksi alkeellisimmista defensimekanismeistamme. Siihen, tilanteen ollessa tarpeeksi paha, turvaudumme kaikki..

Jotain ikiaikaista ihmisen mielestä, tavoitit tarinallasi! ... taidetta, luulen.

Äänestä
  • Melkoisen hienon ja sivistyneen sanayhdistelmän murjaisit.. "kosketuspinta kollektiiviseen alitajuntaan"..heh.=)

    Minusta kaiken ydin on se, että jos tarinasta, taulusta tms tekeleestä jotain mieleen jää tai se jättää jonkinlaisen jäljen, tunnetilan, niin silloin tekele on tehnyt tehtävänsä.

    Millaisen fiiliksen tekele jättää, se ihan tapauskohtaista eikä yhtä oikeaa tulkintaa tahi näkemystä olekaan. Kirjoittelen fiilispohjalta, turhia tuumimatta ja siksi joskus uudelleen juttuani lukiessani koenkin sen eri lailla kuin kirjoittaessani. Tai ainakin sieltä löytyy paljon asioita, joita en kirjoittaessani edes huomannut, ajatellut.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


max-life kirjoitti:

Jonkin aikaa sitten naputtelin tarinan APUA (linkki alla)

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000017&conference=553&posting=22000000013335588#2200 0000013335588

Nyt sitten tuli hetkellinen mielenhäiriö tai mikä lie ja naputtelin siihen liittyen toisen jutun, joka siis ensimmäiseen liittyy. Sanottakoon vielä, että ensimmäistä kirjoittaessani ei ollut hajuakaan, että aiheeseen palaisin vielä. Mutta näin sitten kuitenkin...=)

He olivat muuttaneet tänne keskelle ei-mitään kolmisen vuotta sitten. Heidän elämänsä, miehen ja vaimon, oli käynyt kuukausi kuukaudelta vaikeammaksi edellisessä asuinpaikassa kaupungin kaksiossa. Vaimon sairastumisen jälkeen tämän elämä rajoittui yhä enemmän 58 neliömetrin alalle, 58 neliömetriä tunkkaista betonilähiötä. Mies kävi töissä kuten ennenkin, mutta vaimo ei ovesta ulos astunut. Kaikki naisen kontaktit ulkomaailmaan kävivät yhä harvinaisemmiksi. Ikkunatkin olivat päivät pitkät suljettuina paitsi yksi; windows. Mies ei tiennyt, kuinka paljon nainen netissä oli, mutta ainakin joka kerta töistä tullessaan hän löysi vaimonsa koneen äärestä. Useinkin tämä vain istui, käsi hiirellä, toinen sylissä ja tuijotti ruutua liikkumatta.

Lääkärit kirjoittelivat uusia reseptejä, mutta hoitopaikkaa, edes lyhytaikaista, ei ollut saatavilla. ”Resurssipula. Kustannustehokkuus. Menojen leikkaus ja avohoidon lisääminen”, niihin lääkäri toisensa perään vetosi. Ajatus ympäristönvaihdoksesta alkoi hiljalleen tuntua ainoalta vaihtoehdolta ja kun sopiva mummonmökki löytyikin kaupungin ulkopuolelta, tuntui pitkästä aikaa toivoa taas olevan. Vaimokin tuntui piristyvän tiedosta ja hiljalleen eteiseen alkoi ilmestyä päivän mittaa huolella pakattuja pahvilaatikoita odottamaan muuttopäivää.

Mökki ja sen sijainti olivat täydelliset. Vaimo tuntui syntyvän uudelleen. Hän puuhasteli niitä näitä, leikkeli pensaita ja kuokki pientä kasvimaata. Miehen työmatka piteni melkoisesti, mutta menetetty aika ei merkinnyt mitään sen rinnalla, että hän oli saanut vaimonsa hivenen lähemmäksi itseään ja kiinni elämään. Lääkitystä kevennettiin hiljalleen ja sekä vaimon että miehensä ajatuksissa jossain kaukaisuudessa oli haave, että purkit voitaisiin joskus unohtaa kokonaan.

Vajaa kaksi vuotta menikin varsin mukavasti, vain muutama hankalempi viikko oli ollut. Vaan kerran miehen tullessa töistä kotiin oli nainen tuvassa ja naulasi mattoa lattiaan. Se kun kuulemma liikkui koko ajan ja sotki järjestyksen. Toki mies oli tottunut vaimon pakkomielteisiin, mutta ajan mittaa ne olivat pahentuneet ja nopeasti asiat alkoivat mennä huonompaan suuntaan.

Nainen saattoi seistä keittiön nurkassa liikkumatta ja olla vain. Jos mies tätä puhutteli saati kosketti, sai nainen raivokohtauksen ja siirtyi toiseen paikkaan. Vaimo halusi ja luuli olevansa näkymätön, kuin irti kaikesta ympäröivästä. Miehen piti elää ja olla niin, että hän ei millään tavalla osoittaisi naisen olevan läsnä. Tämä oli tietysti miltei mahdotonta ja niinpä vaimo alkoi elää niin, kuin miestä ei olisi ollutkaan. Nainen ei reagoinut miehen puheeseen. Vaimo saattoi seistä katsomassa ikkunasta ulos ja vaikka mies meni ikkunan ja naisen väliin seisomaan, niin nainen katsoi alakuloisena läpi. Miehen tuli varoa, ettei hänen toimintansa aiheuttanut mitään muutoksia ympäristöön. Paikaltaan liikahtanut tuoli sai naisen pois tolaltaan. Matoilla tuli kävellä sekoittamatta hapsuja. Pöydälle unohtunut kahvikuppi oli jo katastrofi.

Vaimo vetäytyi kuoreensa, siirsi vuoteensa tuvan nurkkaan yhdessä tietokoneensa kanssa ja linnoittautui valkoisen sermin taakse. Yhä harvemmin nainen sieltä poistui, oikeastaan vain syömään ja vessassa asiointien ajaksi. Kerran kuussa nainen asteli ulos, ajoi kaupungille kauppaan ja palasi mukanaan käsittämätön määrä säilykkeitä ja hyvin säilyviä ruokatarvikkeita. Miehen ostamia eineksiin nainen ei koskenutkaan. Joskus miehestä tuntui, ettei vaimo itse asiassa edes tiedostanut niiden olevan olemassakaan.

Oli tiistaiaamu. Mies istui keittiössä, luki aamulehteä ja puhalteli kahvimukiinsa. Tuvasta kuului ääniä, kun vaimo siirsi sermiä sivuun. Nainen asteli lyhyin, töpöttävin askelin kohti wc:tä, vilkaisi keittiöön miehen suuntaan ja jähmettyi aloilleen koko keho kireänä. Mies jatkoi lehden lukua seuraten sivusilmällään vaimoaan. Tämä peruutti takaisin sekilleen ja palasi pian näkyviin pukeutuneena kaikkiin mahdollisiin vaatteisiin, joita oli löytänyt. Vaimo käveli rikkalapio kädessään keittiöön, hapuili hetken lapiolla lattiaa ja kiikutti sitten mieheltä pudonneen sukan kakoen ulos. Mies sadatteli huolimattomuuttaan, mutta ei voinut juuri asioiden kulkuun puuttua. Ei nyt, kun nainen oli tuossa tilassa.

Vaimo ryntäsi suihkuun ja paiskasi oven kiinni perässään. Nainen kävi harvoin pesulla, mutta silloin kun kävi, saattoi suihkuttelu kestää puolikin tuntia. Oven takaa kuului harjaamista ja tukahtuneita valituksia. Mies vilkaisi kelloaan ja totesi myöhästyvänsä töistä, mutta ei hän voinut vielä lähteäkään. Hän palasi keittiöön, istuutui ja katseli vanhoja kuusia kun ne taipuivat tuulessa. Mies hautasi kasvonsa kämmeniinsä ja romahti äänekkääseen itkuun.

Nainen tuli suihkusta. Tämä käveli alastomana serminsä taakse ja hengen haukkominen kuului keittiöön asti. Tuvan lattialla oli märkiä jalanjälkiä ja pienen pieniä veripisaroita niiden lomassa. Nainen makasi aikansa ja pukeutui sitten. Mies nousi huokaisten keittiön pöydän äärestä, kun nainen veti päällystakkia ylleen. Vaimo alkoi napsia valokuvia miehen mennessä hakemaan moppia keittiön ulko-oven viereisestä siivouskomerosta. Hänen palatessaan vaimo käveli jo pihalla kohti autoa.

Mies asteli tupaan. Naisen vuode oli kauttaaltaan veritahroissa. Mies ei tohtinut vaihtaa lakanoita, sillä jos nainen tajuaisi jonkun olleen hänen maailmassaan sermin takana, sekoaisi tämä aivan totaalisesti. Toisaalta, olisiko muutos nykyiseen suurikaan. Mies asteli suihkukopille. ”Hyvä luoja…”, hän kuuli itsensä sanovan. Joka paikka oli täynnä verta, roiskeita koko kopin sisäpinta täynnä. Seinällä oli jokin rautalankaviritys, jota mies ei aiemmin ollut nähnyt. Telineessä oli juuriharja ja sen harjaksissa punertavaa nahkaa. Mies alkoi mopata lattiaa ja seinää, tuska riipi voimallisena ja hän teki päätöksen. Meni niin tai näin, vaimo on saatava pakkohoitoon.

Mies kuuli naisen palaavan. Hän oli juuri saanut suihkun pestyä ja asetti mopin nurkkaan kuivumaan. Hän avasi oven ja näki vaimonsa ryntäävän sermin taa. Mies käveli ripeästi kohti sermiä, seisahtui ja kurkkasi varovasti sen taa. Nainen takoi konettaan hysteerisenä. Mies astui vaimonsa viereen, laski käden tämän olalle jolloin nainen pomppasi pystyyn kiljahtaen. Vaimo horjahti, miehen kyynärpää sattui naista ohimoon ja tämä kaatui lattialle. Mies yritti tarttua naisen olkapäihin, mutta ote ei pitänyt. Kuului vaimea kumahdus, kuin vesimeloni olisi pudotettu lattialle, kun vaimon pää iski voimalla betonireunaan.

”Anni..?” mies sanoi hiljaa kyykistyessään vaimonsa puoleen. Tällä oli silmät auki, mutta katse oli lasittunut. Hän kaivoi kännykän taskustaan ja soitti hätäkeskukseen. Apua olisi tulossa, naista ei pitäisi tarpeettomasti liikuttaa, oli rauhallinen naisääni neuvonut. Mies siveli voimattomana, tuskaisena ja itkuisena vaimonsa poskea ja katseli yhä laajenevaa, tummaa lätäkköä naisen pään alla. Se valui vinoa lattiaa pitkin sängyn alle ja edelleen sermin ulkopuolelle.

Anni tunsi suolaisen maun suussaan. Se jokin, joka oli häntä lyönyt ja hänen kallonsa betoniin iskenyt, se kosketteli hänen poskeaan känsäisillä kourillaan. Anni liikautti hivenen leukaansa ja kuuli pienen pientä ritinää kallonluiden liikahdellessa. Anni tuijotti sängyn alle loittonevaa verilammikon reunaa. Sivusilmällään hän näki tietokoneen näytön kajon. Jostain kaukaa kuului sireenien lähestyvää ääntä. Anni yritti hengittää huomaamattomasti, ei räpäyttänyt luomiaan vaikka silmät tuntuivat kuivilta ja pakeni ajatuksissaan kauas. Jonnekin hyvin kauas, josta tuo vieressä kyyhöttävä peto ei häntä löytäisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu