Omituinen

Äärimmäinen totuus Jumalan olemassaolosta on löytynyt!!!

-------------------------------------------------

BBC:n erikoislähetys 21 huhtikuuta 2006 klo. 21.00

Emmet Grüberin retkikunta Grönlannissa on tehny arvaamattoman löydön.
Grüberin mukaan koko löydös kyseenalaistaa kaiken sen, minkä yleisesti
käsitämme todellisuudeksi...

"Kun lähdimme muutama kuukausi sitten Grönlantiin, oli tarkoituksemme tutkia
Saale-jääkauden vaikutuksia niillä seuduilla. Meillä oli syytä olettaa löytävämme
hyvin säilynyttä aineistoa tuon ajan eläinlajeista mutta me emme voineet
arvatakkaan, mitä Luoja oli säilyttänyt varallemme."

Retkikunnan matkaraportin mukaan he olivat lähteneet Nuukista sisamaahan päin
tarkoituksenaan Tasilaaqiin ja sieltä rannikkoa pitkin Narsasuaqiin ja takaisin.
N. 200 km kuljettuaan retkikunta oli löytänyt lupaavalta näyttävän tunnelin suun
ja ryhtyneet tutkimaan sitä tarkemmin...
Retkikunnan mukana ollut carl Abbnair kertoo tunnelin johtaneen pieneen luolaan,
joka kaikissa suhteissa oli "terveen järjen vastainen."

"Meillä on näytteitä sekä löytämästämme käytävästä, että luolasta itsestään...
Tosin en voi muuta kuin epäillä tekemämme ajan määrityksen luotettavuuta, sillä
on ymmärrettävää jos saaduissa tuloksissa on kymmenen tai sadankin vuoden eroja,
mutta kun niiden välinen ero lähentelee yli miljoonaa vuotta, on vian pakko olla
laitteissa. Luolassa itsessään ei ollut mitään omalaatuista, olen nähnyt niitä
useita vuosien varrella, usein ne syntyvät suppamuodostelmina mutta se ei selittäisi
täysin symmetrista 'alttarimuodostelmaa' luolan keskellä."

Abbnair paljastaa tunnelin kivikerrostumien olevan noin 150000 vuotta vanhaa, joka
olisi yhteen sopiva Saale-jääkauden kanssa, mutta itse luolasta löydetty kiviaines
on vain n. 5000 - 6000 vuotta vanhaa..

Grüberin mukaan retkikunta löysi ns. "alttarilta" kivisen laatan, johon oli kirjoitettu
ilmeisesti muinaishepreaksi... Lisäksi "heprealaistaululle" löytyi toinen vastaava, jossa
olivat latinaksi kirjoitetut sanat "Deus in Caelum, Pacis per totus humanus", joka
Yalen yliopistossa vaikuttavan kielitieteilijä Emily Stagger mukaan tarkoittaa suunnilleen
"Jumala taivaissa, rauha ihmisillä kaikilla"; Neiti Stagger tosin huomauttaa, että kyseisten
kirjoitusten on pakko olla väärennöksiä, sillä kumpaakaan kieltä ei voinut olla vielä olemassa
kivilaattojen tekoaikaan.

Tämä "Grönlannin ihmeeksi" ristitty löydös on aiheuttanut suurta kohua tiedemaailmassa ja
tutkijat epäilevätkin suuresti sen totuuspohjaa; tosin moni on myös myöntänyt, että kyseessä
saatta olla meitäkin suuremman voiman Jumalan kädenjälki...
Paavi Benedict XVI:lle löydös on suuri ilonaihe kuten hän jo ehti ilmoittaa katolilaisille
aiemmin tänä päivänä.

"Pitkään ja hartaasti olemme odottaneet merkkiä Hänen suuruudestaan ja viimein se on annettu.
Tämä päivä on suuren ilon päivä niin Vatikaanille, kuin koko Katolilaiselle ja kristitylle
väestölle. Viimeinkin Jumala Kaikkivaltias on ilmoittanut meille kunniastaan ja voimme huokaista
helpotuksesta. Taivas ja pelastus ovat olemassa ja siksi meidän on rukoiltava kiittääksemme
Häntä tästä ihmeestä."

Tosin kaikki eivät kannata ennenaikaista juhlimista. Esimerkiksi arkkipiispa William Joseph Levada
kannattaa maltillisempaa lähestymistapaa ja kehottaakin ihmisiä pysymään rauhallisina mutta
tarkkoina tulevat päivät, kunnes asiaan saadaan selvyyttä.

"Kiitän Herraamme Kristusta, että meille tämä Armo on suotu mutta muistuttaisin myös,
että tämä ei ole siirtymävaihetta kummempi... Vaikka hänen Armonsa Paavi Benedictus XVI
olettaakin tämän aiheuttavan valtaisia muutoksia ihmisten aatteissa, itse uskon tälläisen
'uskonnonvaihdos vimman' jäävän vähiin... Meidän on syytä varautua seuraavina päivinä
kaikkeen mahdolliseen, sillä me emme vielä voi tietää todisteiden aitoudesta.
Oma kantani on, että meidän on uskottava tiukasti tähän toivon pilkahdukseen ja jos Jumala
suo totuuteen"

Kuten sanottua edellä, jäämme mielenkiinnolla seuraamaan asioiden kehitystä.

-------------------------------------------------

Tästä lisää TV1:den aamu-uutisissa klo. 8.00
371981
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

joo ja nokia meni konkurssiin.

Äänestä

Siis mitä helvetin todistetta tuossa on mistään muusta kuin että hörhötahot ovat pedanneet tietä jo satoja vuosia että herrojen jälkikasvunkaan ei tarvitsisi tehdä päivääkään oikeita töitä?

Tunnelit kaivavat ihmiset, ihmiset kirjoittavat, siirtelevät kiviä ja tekevät "todisteita" joita toiset vatipäät pitävät sitten täydellisenä merkkinä.

Minun mielestäni pyramidit ovat merkki Jumalasta, eihän niitä ole voinut ihminen tehdä. Ja kiinan muuri.

Vatipäät.

Äänestä
  • Hah, kyllä ateisteilla on tässä nikottelemista...

    Toisen tulemisen aika on viimein tullut ja kaikki ne ketkä uskovat ovat saava pelastuksensa...

    Mutta pakko myöntää, että ateistien vakaa harhaluulo on kunnioitettaavaa - en koskaan ole nähnyt noin jääräpäistä suhtautumistam, en edes
    selkeiden faktojen edessä.

    Jumala on Yksi ja Ainut ja suuruudessaan antanut meille tämän ihmeen...

    Rukoilkaamme kaikki uuden paremman maailman
    puolesta - maailman, jonne me kaikki kuulemme.

    Nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Henken - Aamen!!!

    Äänestä

  • Mutta miten selität ne kivilaatat? Nykytietojemme mukaan 5000 vuotta sitten
    lähin kulttuuri oli Sumerilaiset, ja miten
    he olisivat päässeet Grönlantiin tai osanneet
    kirjoittaa latinaa tahi muinaishepreaa?

    Äänestä

  • sinulle.... kirjoitti:

    Mutta miten selität ne kivilaatat? Nykytietojemme mukaan 5000 vuotta sitten
    lähin kulttuuri oli Sumerilaiset, ja miten
    he olisivat päässeet Grönlantiin tai osanneet
    kirjoittaa latinaa tahi muinaishepreaa?

    Eikö tule hippi mieleesi, että teksti olisi voitu kaivertaa kiveen myöhemmin???

    Äänestä

  • Ja vieläkin, jotkut uskaltavat kieltää Jumalan...
    Ja minä kysyn teiltä - rautalangastako asiat
    pitää vääntää, että totuus mahtuisi pieniin päihinne?

    Äänestä

  • Ja vastaus kirjoitti:

    Eikö tule hippi mieleesi, että teksti olisi voitu kaivertaa kiveen myöhemmin???

    Mutta siitä jäisi selvästi havaittavissa olevat jäljet... Eli kyllä sen kiven on oltava aito sana Jumalasta...

    Äänestä

  • erään asian kirjoitti:

    Mutta siitä jäisi selvästi havaittavissa olevat jäljet... Eli kyllä sen kiven on oltava aito sana Jumalasta...

    Tahtoisin huomauttaa, että koko alkuperäinen viesti on jo myönnetty olevan väärennös...

    Joten minusta ei ole järkevää kinastella sen
    totuuden mukaisuudesta...

    Kirjoittajalle:
    Onnea kirjasi kanssa, alku ainakin kuulostaa
    lupaavalta.

    Äänestä

-------------------------------------------------
Paavi Benedict XVI:lle löydös on suuri ilonaihe kuten hän jo ehti ilmoittaa katolilaisille
aiemmin tänä päivänä.
-------------------------------------------------

On tarpeeksi hyvä syy epäillä näytteiden totuutta,
mitä ilmeisemmin Paavin leegiot ovat ne itse
tekaisseet pönkittääkseen murenevaa valtaansa...

Äänestä
  • Se, että katolinen kirkko iloitsee, ei ole merkki mistään... Tämä "löydös" on meidän kaikkien yhteinen (eikä vain kristittyjen) ilonaihe... Viimein meillä on luotettava selitys
    kaikelle - JUMALA KAIKKIVALTIA, TAIVAAN JA MAAN LUOJA!!!

    Äänestä

Te ette voi olla tosissanne... Kenen luulette pureskelematta nieleskelevän tälläistä P***AA?

Menkää hoitoon!!!

Äänestä

Onko kirjoituksesi jokin äo-testi vai mikä? Aprillipäivähän meni jo.

Äänestä
  • Mahtava on ateistien epäusko, kun heidän
    lempilapsensa tiede puree takaisin...

    Viimeinen aikakausi lähenee loppuaan ja kaikki
    merkit ovat tättymässä...

    Jumalan valtakunta tulee, oletko sinä pelastuvien
    joukossa?

    Äänestä

Mistä Helvetistä näitä höyripäitä oikein tulee?
Tuo teksti hän on selvää humbuugia...

Uskokaa jo hihhulit... Jumala on KUOLLUT!!!

Äänestä
  • Ei Helvetistä vaan Taivaasta...
    Suolta ne taitavat koko sakki ryömiä...

    Äänestä

  • itämaantietäjä kirjoitti:

    Ei Helvetistä vaan Taivaasta...
    Suolta ne taitavat koko sakki ryömiä...

    Lopettakaa tämä herjaaminen, on turha
    enää jatkaa taistelua krisseleiden harhoja vastaan.

    Krisselit olivatkin oikeassa ja siksi pahoittelenkin heihin kohditunutta vainoani.

    Herran siunausta teille.

    Äänestä

  • "Uskokaa jo hihhulit... Jumala on KUOLLUT!!!"

    Jos Jumala on kuollut, hänen on täytynyt joskus olla elossa. Voiko Jumala määritelmänsä mukaan edes kuolla, jos kerran on Jumala?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    "Uskokaa jo hihhulit... Jumala on KUOLLUT!!!"

    Jos Jumala on kuollut, hänen on täytynyt joskus olla elossa. Voiko Jumala määritelmänsä mukaan edes kuolla, jos kerran on Jumala?

    Miksi minun pitäisi selittää teille jotain
    mitä ei edes ole olemassa...

    Koska Jumalaa ei ole -> JUMALA ON KUOLLUT...

    Kaikki olematon on yhtä kuin kuolleita eli myös Hammaskeijukin on KUOLLUT

  • kysymys...- kirjoitti:

    Miksi minun pitäisi selittää teille jotain
    mitä ei edes ole olemassa...

    Koska Jumalaa ei ole -> JUMALA ON KUOLLUT...

    Kaikki olematon on yhtä kuin kuolleita eli myös Hammaskeijukin on KUOLLUT

    Massapostitus on syntiä

    Äänestä

Jesus est meus amicus,
Sanctus vox of eternus.

Per suus pennae of palma,
meus animus can no.

Jeesus ystäväni,
Pyhän ikuinen voima.

Hänen siipiensä suojassa,
sieluni voi lentää.

JUMALA TULEE VALMISTAUTUKAA!!!

Äänestä

Kummallinen uutinen kuin ei mistään muualta löydy asiaan liityvää informaatiota

:(

Äänestä
  • Ateistit ovat ilkeydessään tuhonneet kaiken
    informaation puolustautuakseen...

    ÄLKÄÄ VAIPUKO SAATANAN IKEESEEN !!!
    OTTAKAA JEESUKSEN SANAT SÝDÄMIINNE

    Äänestä

  • ASIALLA kirjoitti:

    Ateistit ovat ilkeydessään tuhonneet kaiken
    informaation puolustautuakseen...

    ÄLKÄÄ VAIPUKO SAATANAN IKEESEEN !!!
    OTTAKAA JEESUKSEN SANAT SÝDÄMIINNE

    Voipi olla, että yksi nettihäirikkö on kirjoitellut
    lähes kaikki vastineet alustuksista lähtien? ;)HEH!

    Äänestä

Jälleen on joku murkku päässyt käyttämään isin
konetta... TEINIT pysykää poissa kun kerran
ette mitään ymmärrä!!!

Äänestä

"BBC:n erikoislähetys 21 huhtikuuta 2006 klo. 21.00 Emmet Grüberin retkikunta Grönlannissa"

Google: Hakusi - "Emmet Grüber" BBC - ei vastaa yhtään sivua
Hakusi - "emmet grüber" & greenland - ei vastaa yhtään sivua.

"Retkikunnan mukana ollut carl Abbnair kertoo"
Google:
Hakusi - carl abbnair - ei vastaa yhtään sivua.

"Yalen yliopistossa vaikuttavan kielitieteilijä Emily Stagger "
Google: Hakusi - "Emily Stagger" Yale - ei vastaa yhtään sivua.

...olivat latinaksi kirjoitetut sanat "Deus in Caelum, Pacis per totus humanus"
Google: Hakusi - "Deus in Caelum, Pacis per totus humanus", - ei vastaa yhtään sivua.

VALHEELLA ON LYHYET JÄLJET !

Äänestä
  • Illuminaatti on kaiken takana...
    Internet on saastunut ja rappeutuu...

    Vain Jumalan sanaan voimme luottaa, varokaa
    Saatanan kätyreitä.

    Äänestä

  • valhekieliä kirjoitti:

    Illuminaatti on kaiken takana...
    Internet on saastunut ja rappeutuu...

    Vain Jumalan sanaan voimme luottaa, varokaa
    Saatanan kätyreitä.

    Sinä olet RAPPEUTUNUT, kannattaisi mennä
    hoitoon ja mahdollisimman pian.

    Äänestä

Olin perin hämmästynyt palautteen tyylistä
ja lukaisin tekstini läpi...

Olin tehnyt "pienen" huolimattomuusvirheen
(mutta mitä muutakaan voi olettaa kun puolitokkurassa keskellä yötä tekstiä koneelle paukuttaa)...

Kirjoitus on TÄYTTÄ fiktiota ja itse asiassa
valmisteilla olevan kirjani epilogi...

Unohdin kirjoitusvaiheessa mainita tämän ja liittää tekstin loppuun kysymyksen:
"Mitäpä pidätte?"

Pahoittelen aiheuttamaani häiriötä ja toivon, että
tämä ei aiheuta uskovaisille maailmanloppua.

Äänestä
  • Älä anna sortomielten ahdistaa sinua nurkkaan..
    Yhdessä käykäämme kerettejä vastaan Jumalan sanalla!!!

    Äänestä

  • Selvisihän sekin viimein, ei tällasta paskaa
    oikeesti tv:ssä julkaistas.

    Äänestä

  • Hetken jo ehdin pelätä maailman seonneen,

    Siis tämä on kirjan aloitus?
    Heh, Ainakin aloitus on hyvä, joten älä pilaa
    sitä huonolla jatkolla...

    Äänestä

  • textiä kirjoitti:

    Hetken jo ehdin pelätä maailman seonneen,

    Siis tämä on kirjan aloitus?
    Heh, Ainakin aloitus on hyvä, joten älä pilaa
    sitä huonolla jatkolla...

    Surkea DaVinci-koodin jäljennös.

    Äänestä

Mä en muista nähneeni tota aamu-uutisissa!!!
Kertoisko joku miksi???
Oliks tää nyt joku pila vai???

Äänestä

Tuosta ei löytynyt mitään itse BBC:n sivuilta, mikä voi olla merkki siitä että koko teksti oli joko pelkkää valetta tai otettu ääriuskovaisten nettisivulta missä tämmöiset kököt syntyvät.

Toisaalta, en näe mitään ihmeellistä siinä että vanhassa kalliossa on nuorta arkkitehtuuria. Tekstissä ei sen enempää kerrottu oliko luostarimainen arkkitehtuuri ummessa jo alusta lähtien vai esim. romahtanut, mutta jos romahdus olisi aiheuttanut luostarin umpeutumisen, mitään erikoista ei asiassa olisi ollut.

Onhan pelkästään tämän asuntoni kiviaines miljoonia vuosia vanhaa materiaalia...

Äänestä
  • Krhm... Kyseessä on kirjan aloitus...
    Se mainitaan tuossa aikaisemmin, joten kannattaisi
    lukea koko ketju ennen turhanpäiväistä vaahtoamista...

    Ja tuskimpa Grönlantiin olisi 6000 vuotta sitten
    rakennettu luostareita.

    Äänestä

Varokaa Illuminaatin tekosia... Kirjoittaja
on ihmisiä vihaava anti-kristus...

Poistakaa tämän viestiketjun ahdasmielinen
Saatananpalvonta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

asia... kirjoitti:

Äärimmäinen totuus Jumalan olemassaolosta on löytynyt!!!

-------------------------------------------------

BBC:n erikoislähetys 21 huhtikuuta 2006 klo. 21.00

Emmet Grüberin retkikunta Grönlannissa on tehny arvaamattoman löydön.
Grüberin mukaan koko löydös kyseenalaistaa kaiken sen, minkä yleisesti
käsitämme todellisuudeksi...

"Kun lähdimme muutama kuukausi sitten Grönlantiin, oli tarkoituksemme tutkia
Saale-jääkauden vaikutuksia niillä seuduilla. Meillä oli syytä olettaa löytävämme
hyvin säilynyttä aineistoa tuon ajan eläinlajeista mutta me emme voineet
arvatakkaan, mitä Luoja oli säilyttänyt varallemme."

Retkikunnan matkaraportin mukaan he olivat lähteneet Nuukista sisamaahan päin
tarkoituksenaan Tasilaaqiin ja sieltä rannikkoa pitkin Narsasuaqiin ja takaisin.
N. 200 km kuljettuaan retkikunta oli löytänyt lupaavalta näyttävän tunnelin suun
ja ryhtyneet tutkimaan sitä tarkemmin...
Retkikunnan mukana ollut carl Abbnair kertoo tunnelin johtaneen pieneen luolaan,
joka kaikissa suhteissa oli "terveen järjen vastainen."

"Meillä on näytteitä sekä löytämästämme käytävästä, että luolasta itsestään...
Tosin en voi muuta kuin epäillä tekemämme ajan määrityksen luotettavuuta, sillä
on ymmärrettävää jos saaduissa tuloksissa on kymmenen tai sadankin vuoden eroja,
mutta kun niiden välinen ero lähentelee yli miljoonaa vuotta, on vian pakko olla
laitteissa. Luolassa itsessään ei ollut mitään omalaatuista, olen nähnyt niitä
useita vuosien varrella, usein ne syntyvät suppamuodostelmina mutta se ei selittäisi
täysin symmetrista 'alttarimuodostelmaa' luolan keskellä."

Abbnair paljastaa tunnelin kivikerrostumien olevan noin 150000 vuotta vanhaa, joka
olisi yhteen sopiva Saale-jääkauden kanssa, mutta itse luolasta löydetty kiviaines
on vain n. 5000 - 6000 vuotta vanhaa..

Grüberin mukaan retkikunta löysi ns. "alttarilta" kivisen laatan, johon oli kirjoitettu
ilmeisesti muinaishepreaksi... Lisäksi "heprealaistaululle" löytyi toinen vastaava, jossa
olivat latinaksi kirjoitetut sanat "Deus in Caelum, Pacis per totus humanus", joka
Yalen yliopistossa vaikuttavan kielitieteilijä Emily Stagger mukaan tarkoittaa suunnilleen
"Jumala taivaissa, rauha ihmisillä kaikilla"; Neiti Stagger tosin huomauttaa, että kyseisten
kirjoitusten on pakko olla väärennöksiä, sillä kumpaakaan kieltä ei voinut olla vielä olemassa
kivilaattojen tekoaikaan.

Tämä "Grönlannin ihmeeksi" ristitty löydös on aiheuttanut suurta kohua tiedemaailmassa ja
tutkijat epäilevätkin suuresti sen totuuspohjaa; tosin moni on myös myöntänyt, että kyseessä
saatta olla meitäkin suuremman voiman Jumalan kädenjälki...
Paavi Benedict XVI:lle löydös on suuri ilonaihe kuten hän jo ehti ilmoittaa katolilaisille
aiemmin tänä päivänä.

"Pitkään ja hartaasti olemme odottaneet merkkiä Hänen suuruudestaan ja viimein se on annettu.
Tämä päivä on suuren ilon päivä niin Vatikaanille, kuin koko Katolilaiselle ja kristitylle
väestölle. Viimeinkin Jumala Kaikkivaltias on ilmoittanut meille kunniastaan ja voimme huokaista
helpotuksesta. Taivas ja pelastus ovat olemassa ja siksi meidän on rukoiltava kiittääksemme
Häntä tästä ihmeestä."

Tosin kaikki eivät kannata ennenaikaista juhlimista. Esimerkiksi arkkipiispa William Joseph Levada
kannattaa maltillisempaa lähestymistapaa ja kehottaakin ihmisiä pysymään rauhallisina mutta
tarkkoina tulevat päivät, kunnes asiaan saadaan selvyyttä.

"Kiitän Herraamme Kristusta, että meille tämä Armo on suotu mutta muistuttaisin myös,
että tämä ei ole siirtymävaihetta kummempi... Vaikka hänen Armonsa Paavi Benedictus XVI
olettaakin tämän aiheuttavan valtaisia muutoksia ihmisten aatteissa, itse uskon tälläisen
'uskonnonvaihdos vimman' jäävän vähiin... Meidän on syytä varautua seuraavina päivinä
kaikkeen mahdolliseen, sillä me emme vielä voi tietää todisteiden aitoudesta.
Oma kantani on, että meidän on uskottava tiukasti tähän toivon pilkahdukseen ja jos Jumala
suo totuuteen"

Kuten sanottua edellä, jäämme mielenkiinnolla seuraamaan asioiden kehitystä.

-------------------------------------------------

Tästä lisää TV1:den aamu-uutisissa klo. 8.00

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu